Päivä 12: Kirja, jota rakastit muttet rakasta enää

Aika aikansa kutakin. Joskus vain aika ajaa tiettyjen kirjojen ohi. Opuscolon blogissa oli tärkeä puheenvuoro lasten- ja nuortenkirjallisuudesta tässä muutama päivä sitten. Siellä tunnustin, etten lue enää lasten- ja nuortenkirjallisuutta vain itselleni. Lapselleni tietysti kyllä joka toinen päivä vähintään (joka toinen taas on isän vuoro).
Siinä genressä toki on edelleen klassikoita, joita rakastan. Mutta myös niitä, joita en enää. Koitin pari vuotta sitten lukea jotain Nummelan ponitalli -kirjaa (Merja Jalo) ja ei herttinen... Ei kyllä enää minun juttuni, vaikka nuorena heppatyttönä ne olivat maailman parhaita!

Nostan tähän kuitenkin kirjan, joka noin muuten aihepiiriltään ja genreltään kolahtaa edelleen, mutta jonka ohitse aika ajoi. Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani. Teinkin jo aihetta koskevan postauksen silloin 2009. En raaski kirjasta kuitenkaan vielä luopua, sillä tämä on ollut aikanaan Utrion kirjoista se rakkain. Ehkä vanhana höperönä mummona osaan ihastua tähän uudestaan?

Kommentit