Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (2003)

Club Dead
Suomennos: Sari Kumpulainen
Käännösvuosi: 2010
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 291
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Sookie Stackhousella on mieshuolia. Vaikka hänen vampyyripoikaystävänsä Bill on niitä harvoja, joiden ajatuksia hän ei pysty lukemaan, on selvää, että miehellä on nyt paljon salattavaa. Kaiken kukkuraksi Bill väittää lähtevänsä liikematkalle ja katoaa reissullaan kuin maan nielemänä.
Sydämensä särkenyt Sookie ryhtyy etsimään vampyyrisulhoaan yhdessä Ericin, Billin salakavalan ja seksikkään pomon kanssa. Jäljet näyttäisivät johtavan Mississippin yliluonnollisten olentojen alamaailmaan. Turvakseen ja oppaakseen näiden pahamaineiseen kantakapakkaan Sookie saa ihmissusi Alciden, joka sattuu olemaan paitsi vahva ja teräväpäinen myös syötävän komea...
Kidnappaajien kynsistä pakenemisen, Ericin lähentelyjen torjumisen ja moninaisten lemmekkäiden tunteidensa tukahduttamisen lomassa Sookie yrittää selvittää, mitä petturi-Billille oikein tapahtui. Pitäisikö Sookien yrittää pelastaa Bill pinteestä vai alkaa teroittaa vaarnaa?

Oma arvio:
Voi Eric, voi Eric... On se kumma homma, että kaltaiseni aikuinen ja sivistynyt rouvasihminen saa tällaisia sydämentykytyksiä yhdestä riivatun fiktiohahmosta! Hei haloo? Morren hissi ei nyt kulje ihan ylös asti eikä kaikki vampyyrit ole arkuissaan...

Mikä Eric Northmanissa sitten viehättää? Ensinnäkin tietysti se, että Harris on tehnyt Sookien ja Ericin välisen suhteen niin kipinöiväksi että oksat pois. Toisekseen Eric on itsevarma, sopivasti macho, livauttaa tässä hiukan herkkää puoltaankin esille ja on hiukan pelottavakin. Ja tunnetustihan minun vetoaa vaalea, pitkähiuksinen viikinki!
Eric Northman olisi ehdottomasti päässyt huhtikuisen haasteen mieslistalleni, jos olisin vain älynnyt lukea näitä jo silloin. Tämä mies vie jalat alta ihan täysin.

Ja sitten Kylmäveristen klubiin. Tämä on sarjan suosikkikirjani tähän mennessä sattuneesta syystä. Tässä ei juuri hengähdystaukoja piisaa Sookielle eikä lukijallekaan. On jo hiukan siinä ja siinä, että mennäänkö väkivallassa ja rymistelyssä liioittelun puolelle. Hyvää on kuitenkin se, että Sookie ei edelleenkään ole haavoittumaton sankaritar, vaan saa kyllä ihan huolella turpaansa kun on saadakseen. Myös henkistä puolta ja moraalikysymyksiä Harris kuljettaa edelleen mukana. Sookie ei ole jalouden multihuipentuma, vaan ajatuksiltaan tavallinen nuori nainen. Sookieta vaivaa niin Billin petollisuus (olipa ruma temppu siltä äijältä, jumankekka!!), rahahuolet, moraalipulmat, halut ja himot. Vaikka Sookie on yhä telepaatti, hänen tavallisuutensa viehättää.

En ollut aivan vakuuttunut Kylmäveristen klubin juonesta. Sen rakentelu oli vähän löyhää ja välillä se tuntui unohtuvan kokonaan. Keskiössä olivat Sookie sekä häntä piirittävät miehet että Sookien sisäinen maailma. En osaa tätä sanoa ihan viaksikaan, koska pidin tästä kirjasta paljon koska olen täysin Eric Northmanin pauloissa enkä osaa suhtautua tähän asiaankuuluvalla analyysivakavuudella. *köh*

Jään janoamaan lisää jatkoa. Jatkan mitä luultavimmin englanninkielisten versioiden parissa, sillä seuraava osa, Veren imussa, on juuri suomennettu ja taatusti kirjastossa on pitkät jonot. Sekä tämän että Veren imussa -kirjan marjis on blogannut, joten kurkatkaapa sieltä lisää.
Lisäksi minun on jo ikävä Ericiä tämä tekee hyvää englannin petraamiselleni. Sen lukeminen on ollut vähän heikkoa, joten tässä lienee hyvää harjoitusta.

The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi