Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 433
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Ritari Hartman Garse on Kiskon Tuurilan herra, mahtava valtakunnan ylimys. Hänen kaltaisiaan ei köyhän orpotytön sovi edes ajatella.
Mutta Vendela on nähnyt ritarin Turun tuomiokirkossa. Hänen vaatimaton sydämensä on löytänyt ilon epäitsekkäästä rakkaudesta: Vendela Dalhus ei toivo mitään, ei odota mitään, rakkaus on hänelle kylliksi.
Vendela joutuu kuitenkin matkustamaan Turusta Viipuriin suuressa kauppiassaattueessa. Saattuetta johtaa ritari Hartman Garse...
Ritarin ja parantajaneidon kiihkeä ja oikukas rakkaustarina vie kohtalonsa pyörteissä taistelevat rakastavaiset Itämaan laidalta toiselle, Viipurista Kokemäelle, Kiskosta Vehkalahdelle. Itämaa on vaarallinen paikka elää, sillä kuninkaan valta on murtunut - kukin pitäköön huolen itsestään, ja suojaton on vahvimman saalis.
Oma arvio:
(Nuo mahtipontiset takakansitekstit ovat puolihupia. Näiden takia muistan miksi minulla on tapana kopioida se aina blogiin!)
Takakansitekstin huvittavuudesta huolimatta tämä onkin yllättävän totuudenmukainen kuvaus. Utrion romaanithan eivät ole mitään jännitystarinoita, joten jokainen voinee arvata miten Vendelalle ja Hartman Garselle lopulta käykään.
Vendela kuuluikin Susan lanseeraamaan Nostalgian jäljillä -haasteeseen. Olen tainnut lukea Vendelan viimeksi yläasteikäisenä (suunnilleen 15 vuotta sitten) ja ritari Hartman Garse on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Etenkin Vendelan loppuvaiheessa olevan kohtauksen vuoksi, jossa alaston Garse riehuu kylmässä merivedessä eikä kenellekään jää taatusti epäilyksiä ritarin mieskunnosta...
Henkilöhahmoina Vendela ja Hartman ovat varsin uskottavia aikalaisiaan. Etenkin naishahmojen uskottavuuden kohdalla on Utriolle toisinaan sattunut kömmähdyksiä, mutta Vendela on loppuun saakka sellainen kuin pitääkin. Sivuhenkilötkin saivat yllättävän paljon tilaa ja siten myös syvyyttä. Ainoastaan häijyäkin häijympi Iliana Winholt jäi hiukan ohueksi. Selittämättä jäi se, miksi toinen haluaa olla niin järjettömän ilkeä.
Eräänä päivänä pohdimme paljon Utriota lukevan ystäväni kanssa sitä, kuinka Utrion romaanien huikaisevan kauniit naiset ovat aina hyvin laihoja ja siroja. Keskiajalla kuitenkin runsaamman puoleinen nainen oli aikansa kauneusikoni ja hoikissa naisissa oli lähinnä jotain epäilyttävää (köyhyys, taudit, mahous...). Tätä kauneusihannetta Utrio ei romaaneissaan unohda mainita, mutta silti hoikka päähenkilö saa suunnilleen kaikki miehet hulluiksi himosta. En väitä, etteikö hoikkakin voisi olla kaunis keskiaikaisesta näkökulmastakin, mutta tympii toisinaan se, että tämä kaava toistuu lähes aina Utrion naishahmoissa. Olisi edes vaihtelua!
Vendela on taattua Utriota. Jos haluat mahtipontista romantiikkaa keskiaikaisessa miljöössä, niin Vendela ei ole suinkaan huono valinta. Se on kevyt, nopealukuinen eikä järjettömän paksukaan (vain 433 sivua tässä painoksessa). Pienistä puutteistaan huolimatta aika ihana näin uusintalukukerrallakin.
Vendela on ensimmäinen lukemani Kaari Utrion kirja ja siitä on vuosien varrella tullut suosikki-Utrioni. :) Tuo piirroskansi on niiiiiiin nostalginen.
VastaaPoistaNämä piirroskannet tosiaan ovat aivan ihania. Pyrinkin saamaan hyllyyni mahdollisimman monta Utrion kirjaa näillä kansilla.
VastaaPoistaSaattaa olla mahdollista, että Vendela on ollut minunkin ensimmäinen Utrio-kirjani :)
Sattumoisin minäkin luin tämän juuri :-) Utrion kirjat kyllä sopivat mainiosti kesälukemistoon!
VastaaPoistaNimenomaan kesälukemistoon! Mietin, että ottaisiko lukuohjelmaan toisenkin Utrion, mutta kun kesäkirjojen lista on niin pitkä, että lienkö jouluksikaan valmis. Mutta jos vaan yhden...
VastaaPoistaOli mielenkiintoista lukea tämä kirja-arvostelu. Kun Aurora-tyttökirjani ilmestyivät 1990-luvun alussa, jotkut sanoivat, että olen saanut vaikutteita Vendelasta. Kiinnostavaa on, että en ole lukenut tätä kirjaa koskaan.:) Tämä taitaa olla pisin esittelykin, jonka olen lukenut siitä. En ymmärrä, mikä olisi samanlaista paitsi se, että sekä Utrion että minun kirjat ovat historialliisia romaaneja. Aikakausikin on toinen, Utriolla keskiaika ja minulla 1900-luvun alku.
VastaaPoistaIhanaa, kun näitä vanhojakin arvosteluja löydetään ja luetaan – ja vielä kommentoidaankin! :)
PoistaEhkä on vain ajateltu (ja ajatellaan vähän yhä), että kaikki suomalaiset naiskirjailijat, jotka kirjoittavat historiallista fiktiota, saavat vaikutteita Utrion kirjoista.
Utrion naiset eivät aina ole laihoja, kauniita ja siroja. Tuulihaukan Aure ei ole kaunis. Pormestarin tyttären sankaritar kuvataan suorastaan rumaksi. Haukka, minun rakkaani -romaanin Blankaa kuvataan kerta kerran jälkeen "sopivista kohdin pyöreäksi", mikä tuskin tarkoittaa lihavaa, mutta ei kyllä kuvaa laihaa ja siroakaan naista. Pirita, Karjalan tytär kertoo naisesta, jota ei kuvata erityisen kauniiksi, vaikkakin kyllä viehättäksi ja orjana Piritan täytyy olla fyysisesti lähinnä melko vahva eikä niinkään laiha ja siro. Karjalan kruunun Anna on kuvauksen mukaan kettumainen, ei erityisen kaunis. Ruman kreivittären pääosassa on, nimensä mukaisesti, ei-niin-kaunis kreivitär ja samoin Iisalmen serkun naispäähenkilö on kaikkea muuta kuin kaunotar.
VastaaPoistaAika monta esimerkkiä pelkästä ulkomuistista.
Toinen juttu on sitten tämä, no, suoraan sanottuna vähän erheellinen käsitys keskiajan naisihanteesta, joka tuntuu olevan nykyään aika valloillaan. Ensinnäkin, "keskiaika" ajanjaksona kattaa useita satoja vuosia (yleensä n. 400-1300/1400/1500, vähän paikasta riippuen), joten naisihannekin ehti vaihdella. Toiseksi, naisihanne eri yhteiskuntaluokissa oli todennäköisesti hieman erilainen. Esimerkiksi talonpojasta oli varmaan maailman siistein juttu, jos vaimo oli riuska ja riski talousihminen, joka rehki talon töissä. Sen sijaan ylhäisen rouvan tehtävä oli paitsi johtaa taloutta ja työntää ulos lapsia niin myös näyttää arvoon sopivalta eli ylhäiseltä ja ylväältä - selvästi erilaiselta kuin alempien säätyjen ihmiset.
Tässä yksi, geneerinen kuvaus keskiajan aatelisnaisen ihanteesta: "Generally, the fashionable lady's look for the bulk of the medieval period was as follows- high forehead, plucked eyebrows, small even teeth, a fair complexion, long neck, narrow chest, low sloping shoulders, high small waist and in some cases, a prominent stomach. "
Tämän näkee myös taiteesta. Keskiajan taiteessa EI kuvata lihavia naisia juuri lainkaan - ei edes renessanssin taiteessa. Toki naiset ovat hieman pehmeämpiä ja pyöreämpiä kuin nykyajan ihanne, mutta se nyt onkin lähinnä anorektinen. Keskiajan naisen ihanne oli eräänlainen S-kroppa sivusta katsottuna ja väärinpäin eli pienehköt rinnat, mutta masua sai löytyä - itse asiassa keskiajalla naisilla oli jopa tekovatsoja käytössään tämän vuoksi.
Toisin sanoen, Kaari Utrion naiskuvaukset käyvät ihan hyvin yksiin sen kanssa, mitä keskiajalla olisi pidetty kauniina. Eikä ihme, Utrio on sentään kirjoittanut Bella Donnan, joka kartoittaa kauneusihannetta läpi vuosisatojen. Utriolla on siis aika hyvin hallussa se, minkä näköinen nainen oli suosittu milloinkin.
(Ja sanottakoon vielä se, että Rubens on ihan aidosti poikkeus.)
Luen muuten juuri nyt Aatelisneito, porvaristyttö -kirjaa, missä sekä Ursula että Margareetta ovat laihoja – ja alleviivataan usein sitä, kuinka se on naisihanteen (1500-luku) vastaista.
PoistaMikä edelleen kertoo siitä, että Utrio tietää, mitä tekee... Ja kyllä suoranainen laihuus oli varmaan 1500-luvulla passé, mutta kun katsoo esimerkiksi renessanssiajan maalaustaidetta niin eivät ne naiset mitään kovin runsaita ole. Esimerkkinä nyt Botticellin Venuksen syntymä:
Poistahttps://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0b/Sandro_Botticelli_-_La_nascita_di_Venere_-_Google_Art_Project_-_edited.jpg/1280px-Sandro_Botticelli_-_La_nascita_di_Venere_-_Google_Art_Project_-_edited.jpg
En muuten olisi muistanut, että Ursula oli myös laiha. Margareetta oli mielestäni siisti sankaritar - todella rasittava hahmo, jota teki mieli läimiä, mutta juuri sen vuoksi pidin, että Utrio on kirjoittanut sellaisen.
Jes. En epäile, ettäkö Utrio ei tietäisi.
PoistaUrsula on alussa hoikka, myöhemmin suorastaan laiha – ymmärrettävistä syistä tietysti.
Ihan vielä ko. romaani ei ole lopussa, mutta en ole vakuuttunut. Kai aika on vain ajanut osaltani ohi näiden kanssa :)
Mä olen alkanut lukea näitä uusiksi pitkästä aikaa ja olen entistä enemmän vakuuttunut. Harmittaa, kun en ole englanninkielisestä kirjallisuusmaailma löytänyt Utrion veroista historiallista romantiikkaa, vaikka tarjonta on ihan valtava. Olen kahlannut arvosteluja läpi, mutta kuten toisaalla totesin, hylkään kirjan välittömästi, jos sankaritarta kuvataan sanoilla "feisty, stubborn beauty who vows not to be tamed*. Nope. En mä mitään kynnysmattoja halua, tietenkään, mutta nykyään vahva tuntuu olevan synonyymi katujyrälle. :(
VastaaPoistaJa tietenkin Utriolla on sitä historiantuntemusta sellaisissa määrin, että vastaavaa on vaikea näemmä löytää. Ja myös hauskoja ja kiinnostavia sivuhahmoja, mikä myös on usein puutteena muiden kirjoissa. Enkä mä kaipaa suurta, eeppistä rakkaustarinaakaan, itse asiassa olen aika kyllästynyt sellaisiin - ei-niin-yllättäen pidän Utrion kirjoistakin vähiten niistä, jotka ovat eeppisimpiä eli Tuulihaukka, Vaskilintu ja Yksisarvinen. Star crossed lovers on ehkä öklöttävin romanttinen konventio mun silmissäni ja se on niiiiin yleinen. Oivoi. :D
Oon kai nirzo.