Dead to the World
Suomennos: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 328
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Sookie Stachouse tekee uudenvuodenlupauksen: pysyä erossa ikävyyksistä. Lupauksen pitäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, jos sattuu olemaan vampyyrin ex-tyttöystävä, muodonmuuttajan omistaman baarin simpsakka tarjoilijatar - ja telepaatti, joka tulee aina vedetyksi mukaan toistaan hurjempiin seikkailuihin maailman pimeälle puolelle...
Matkalla töistä kotiin Sookie ajaa tien laitaa hädissään juoksevan, puolialastoman miehen ohi. Miehellä ei ole hajuakaan siitä, kuka hän on, mutta Sookie tunnistaa hänet kyllä: siinähän on vampyyri-Eric, ensimmäistä kertaa (kuolemanjälkeisessä) elämässään haavoittuvaisena ja herkkänä.
Uudessa muistinsa menettäneessä, vastustamattomassa Ericissä olisi jo riittämiin päänvaivaa, mutta pian Sookielle selviää, että Ericin muistin ovat vieneet hämmästyttävän voimakkaat noidat, jotka ovat iskeneet kyntensä tuohon vaikutusvaltaiseen alfaurokseen. Eric tarvitsee Sookien suojelusta, ja Sookie huomaa olevansa taas kerran pahassa pinteessä: keskellä noitien, vampyyrien ja ihmissusien veristä taistoa.
Oma arvio:
Olen hengissä sentään luettuani tämän. Se ei nimittäin ollut kyllä kovinkaan itsestäänselvää. Olin tukehtua kuolaani, saada sydänkohtauksen ja lopuksi kuolla silkkaan myötäelämisen tuskaan. Eikö kuulostakin hienolta?
Aion olla kuitenkin kiltti ja säästää teidät isommilta Eric-hehkutuksiltani. Jos muistinne pettää siltä osin, niin lukaiskaa arvioniEricistä Kylmäveristen klubista.
*muutamia rauhoittavia, syviä hengenvetoja*
Veren imussa on nyt siis neljäs Harrisin kirja The Southern Vampire Mysteries -sarjassa. Ja tähän astisista paras. Arvioni tältä osin ei liene kovin vakuuttava, koska tämä paras siksi, että tarinan keskiössä oli nimenomaan Sookien ja Ericin välinen suhde. Toinen syy on se, että huumori on aina vaan parantunut!
Eric on tosiaan menettänyt täysin muistinsa ja palautuu melko alkukantaiseksi kaveriksi. Uusi Eric oli kerrassaan ihastuttava koiranpentuilmeineen ja vanhanaikaisine käsitykseen, jotka ovat luultavasti suoraan viikinkiajalta peräisin. Uusi Eric kuitenkin kunnioittaa Sookieta ja tämä asenne onkin melkoisen ratkaisevassa asemassa Sookien suhtautumisessa Ericiin.
Pelkäsin hiukan pitäväni tätä Ericiä tylsänä, mutta idea kantoi juuri tämän kirjan verran. Yhtään enempää se ei olisi toiminut, mutta avasi sopivasti viikinkivampyyrimme sisintä. Harris ei ole luonut uutta Ericiä ihan tyhjästä.
Juoni jäi tässä (kuten Kylmäveristen klubissakin) melkoisen löyhäksi, mutta sinällään juoni itsessään oli hyvä. Harris ei sortunut liian monimutkaiseen juonikehittelyyn, mikä olisikin ollut turhaa. Noituus sopii Harrisin luomaan maailmaan hyvin muodonmuuttajien, telepaattien, vampyyrien ym. sekaan. Toivon suorastaan, että noidista kuullaan lisää.
Mukana on vanhoja tuttuja, kuten Alcide, mutta uusiakin henkilöitä tavataan. Salaperäinen Claudine yllätti minut hilpeästi.
Ovela sivujuoni oli myös ihan piristävä. Jason nimittäin katoaa...
Sitten muutama sananen kirjan loppuratkaisusta, jonka kanssa koin kovasti henkistä tuskaa. Kaunokirjallisella tasolla ratkaisu oli aivan loistava. Harris teki sen ratkaisun, mikä hänen pitikin tehdä (olikohan asia hänelle tuskallista?). Mutta silti... Minun teki ihan oikeasti mieli tirauttaa pari kyyneltä.
Onneksi seuraava suomennos ilmestyykin nyt heinäkuussa. Jospa siellä avautuisi taas uusia asioita...
The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi
Veren imussa
Suomennos: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 328
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Sookie Stachouse tekee uudenvuodenlupauksen: pysyä erossa ikävyyksistä. Lupauksen pitäminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa, jos sattuu olemaan vampyyrin ex-tyttöystävä, muodonmuuttajan omistaman baarin simpsakka tarjoilijatar - ja telepaatti, joka tulee aina vedetyksi mukaan toistaan hurjempiin seikkailuihin maailman pimeälle puolelle...
Matkalla töistä kotiin Sookie ajaa tien laitaa hädissään juoksevan, puolialastoman miehen ohi. Miehellä ei ole hajuakaan siitä, kuka hän on, mutta Sookie tunnistaa hänet kyllä: siinähän on vampyyri-Eric, ensimmäistä kertaa (kuolemanjälkeisessä) elämässään haavoittuvaisena ja herkkänä.
Uudessa muistinsa menettäneessä, vastustamattomassa Ericissä olisi jo riittämiin päänvaivaa, mutta pian Sookielle selviää, että Ericin muistin ovat vieneet hämmästyttävän voimakkaat noidat, jotka ovat iskeneet kyntensä tuohon vaikutusvaltaiseen alfaurokseen. Eric tarvitsee Sookien suojelusta, ja Sookie huomaa olevansa taas kerran pahassa pinteessä: keskellä noitien, vampyyrien ja ihmissusien veristä taistoa.
Oma arvio:
Olen hengissä sentään luettuani tämän. Se ei nimittäin ollut kyllä kovinkaan itsestäänselvää. Olin tukehtua kuolaani, saada sydänkohtauksen ja lopuksi kuolla silkkaan myötäelämisen tuskaan. Eikö kuulostakin hienolta?
Aion olla kuitenkin kiltti ja säästää teidät isommilta Eric-hehkutuksiltani. Jos muistinne pettää siltä osin, niin lukaiskaa arvioni
*muutamia rauhoittavia, syviä hengenvetoja*
Veren imussa on nyt siis neljäs Harrisin kirja The Southern Vampire Mysteries -sarjassa. Ja tähän astisista paras. Arvioni tältä osin ei liene kovin vakuuttava, koska tämä paras siksi, että tarinan keskiössä oli nimenomaan Sookien ja Ericin välinen suhde. Toinen syy on se, että huumori on aina vaan parantunut!
Eric on tosiaan menettänyt täysin muistinsa ja palautuu melko alkukantaiseksi kaveriksi. Uusi Eric oli kerrassaan ihastuttava koiranpentuilmeineen ja vanhanaikaisine käsitykseen, jotka ovat luultavasti suoraan viikinkiajalta peräisin. Uusi Eric kuitenkin kunnioittaa Sookieta ja tämä asenne onkin melkoisen ratkaisevassa asemassa Sookien suhtautumisessa Ericiin.
Pelkäsin hiukan pitäväni tätä Ericiä tylsänä, mutta idea kantoi juuri tämän kirjan verran. Yhtään enempää se ei olisi toiminut, mutta avasi sopivasti viikinkivampyyrimme sisintä. Harris ei ole luonut uutta Ericiä ihan tyhjästä.
Juoni jäi tässä (kuten Kylmäveristen klubissakin) melkoisen löyhäksi, mutta sinällään juoni itsessään oli hyvä. Harris ei sortunut liian monimutkaiseen juonikehittelyyn, mikä olisikin ollut turhaa. Noituus sopii Harrisin luomaan maailmaan hyvin muodonmuuttajien, telepaattien, vampyyrien ym. sekaan. Toivon suorastaan, että noidista kuullaan lisää.
Mukana on vanhoja tuttuja, kuten Alcide, mutta uusiakin henkilöitä tavataan. Salaperäinen Claudine yllätti minut hilpeästi.
Ovela sivujuoni oli myös ihan piristävä. Jason nimittäin katoaa...
Sitten muutama sananen kirjan loppuratkaisusta, jonka kanssa koin kovasti henkistä tuskaa. Kaunokirjallisella tasolla ratkaisu oli aivan loistava. Harris teki sen ratkaisun, mikä hänen pitikin tehdä (olikohan asia hänelle tuskallista?). Mutta silti... Minun teki ihan oikeasti mieli tirauttaa pari kyyneltä.
Onneksi seuraava suomennos ilmestyykin nyt heinäkuussa. Jospa siellä avautuisi taas uusia asioita...
The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi
Veren imussa
Sarjan paras osa - ainakin toistaiseksi :)
VastaaPoistaAh, Eric! ;)
Kyllä. Eric <3
VastaaPoistaHei, Morre! Taidan olla ensi kertaa kunnolla tutustumassa blogiisi. (Googlasin onko muita arvioita, kun kirjoitin juuri omaa arviotani tästä Veren imusta.) Blogisi vaikuttaa tosi kivalta ja tämä arviosi oli hauska ja sai minut naurahtelemaan ääneen. Kiitos siitä! :)
VastaaPoistaHauska sattuma, että ajattelin itse samoin tuosta loppuratkaisusta kuin sinäkin. Oli varmasti paras mahdollinen ratkaisu sarjan etenemistä ajatellen, mutta minut se teki kyllä surulliseksi ja kyynelkin tuli tirautettua. Eli I feel you, niin sanotusti! ;)