Kustantaja: Minerva Kustannus
Sivumäärä: 288
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Talvi- ja jatkosodan lastensiirrot toteutettiin Suomen valtion tiukassa ohjauksessa. Tavoitteena oli, että mahdollisimman moni lapsi siirtyisi Ruotsiin ja helpottaisi näin tilannetta Suomessa. Kriittiset äänet vaiennettiin ulkopoliittisista syistä. Valtion tiedotuslaitos teki voimakasta propagandatyötä lastensiirtojen puolesta ja kielsi tammikuussa 1942 kokonaan niiden julkisen arvostelun.
Lastensiirrot tapahtuivat Ruotsin aloitteesta, ja ne on perinteisesti mielletty puhtaasti humanitaariseksi avustustyöksi. Tässä kirjassa hahmotetaan uusimman tiedon valossa kokonaiskuvaa tästä edelleen arasta aiheesta. Kirjassa kuvataan rinnan lastensiirtojen kahta tasoa: poliittista päätöksentekoa ulko- ja väestöpoliittisten paineiden keskellä sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen kokemuksia.
Lopputulos on, että monista myönteisistä asioista huolimatta lastensiirrot eivät kokonaisuutena vastanneet Suomen kansallisia etuja, mm. siksi, että liian paljon lapsia jäi Ruotsiin. Yksilötasolla taas koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Rankkojen kokemusten varjo on saattanut ulottua sotalapsen koko loppuelämään.
Kun ei-toivotut seuraamukset sodan jälkeen nousivat esiin, syntyi erikoinen tilanne: niin päättäjät ja poliitikot kuin perheetkin halusivat vaieta asiasta. Lapset joutuivat politiikan pelinappuloiksi sekä sodan aikana, että sen jälkeen.
Pertti Kavén oli itsekin sotalapsi. Hän on toiminut vuosia aktiivisesti paikallisissa ja valtakunnallisissa sotalapsijärjestöissä. Syksyllä 2010 hän julkaisi Helsingin yliopistossa sotalapsia käsittelevän väitöskirjan Humanitaarisuuden varjossa.
Oma arvio:
Luin tämän lähinnä henkilökohtaisista syistä että puhtaasti uteliaisuudesta. Minulla on ilo ja kunnia työstää sotaorpojen tekemää novelliantologiaa (palaan siihen varmaankin myöhemmin) ja tällainen taustakirjallisuus helpottaa työtäni sen toimittamisen suhteen.
Talvi- ja jatkosota ovat olleet minulle melkoisen vieraita. En ole ollut järin kiinnostunut niin lähiajan historiasta (antiikin aika, keskiaika ym. kiinnostavat enemmän) enkä sotahistoriasta noin muutenkaan. Vanhempanikin ovat sotien jälkeen syntynyttä ikäpolvea ja isovanhempani, yhtä mummua lukuunottamatta, ovat kuolleet ennen syntymääni. Näin siis kosketuspinta tähän aiheeseen on jäänyt pakollista koulusivistystä lukuunottamatta melkoisen olemattomaksi.
Näin ollen siis käsitteeet 'sotalapsi', 'lastensiirrot' ja 'sotaorpous' ovat olleet aivan vieraita. Kavénkin viittaa tutkimuksessaan aiheesta vaikenemiseen, joten en syytä pelkästään itseäni sivistymättömyydestäni. Sotalapset on siis oikein oivallinen teos tämän aukon paikkaamiseen.
Sotalapset on mielenkiintoinen kirja. Se perustuu pääasiassa Kavénin väitöskirjaan, mutta siitä on tehty tavallaan kansantajuisempi versio. Ja ainakin minulle, aiheeseen perehtymättömälle, se oli helppoa luettavaa. Erityistä syvyyttä siihen toi nimenomaan sotalapsien muistelmista lainatut kommentit, jotka hienosti lukujen välissä tähdensivät sitä, mistä yksilötasolla oli kyse.
Kun seuraa uutisista päivittäin tulevia sotaraportteja milloin mistäkin, sitä äkkiä sortuu ajattelemaan kuinka sivistynyt maa Suomi on. Tätä kirjaa lukiessa pääsee melkoinen pärskähdys senkin suhteen. Lastensiirrot Ruotsiin tuntui olevan lähinnä puhdasta politiikkaa sekä Suomelta että Ruotsilta. Alkuperäinen tarkoitus lienee ollut todellakin ihan hyvä (autetaan lapsia siirtämällä heidät pois sotaa käyvästä maasta), mutta siitä tuli hyvin nopeasti poliittista valtapeliä.
Riipaisevinta on oikeastaan se, kuinka vähän lastensiirroissa ihan aidosti ajateltiin lapsia. Ruotsi halusi antaa apua, Suomi ei voinut korrektisti kieltäytyä poliittisiin suhteisiin vedoten. Tämän vuoksi asian arvostelu oli myös kiellettyä. Piti olla vain kiitollinen. Ruotsi ei oikein nähnyt muuta auttamistapaa, sillä se halusi säilyttää puolueettomuutensa sotatilanteessa. Suomessa asia nähtiin etenkin ruotsinkielisten parissa myös kielipoliittisena kysymyksenä - etenkin RKP oli lastensiirtojen voimakas kannattaja. Tämä kielipoliittius pääsi yllättämään eniten.
Sotalapset - toiveet ja todellisuus teoksen sisältö on liian monimutkainen kokonaan tässä avattavaksi, mutta suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille, joita historia, lasten asema ja politiikka vähänkään kiinnostaa. Se on rakenteeltaan selkeä, lopussa on asialliset lähdeviitteet ja tilastotaulukoita. Niitä ei kuitenkaan tarvitse jatkuvasti plärätä saadakseen jutun juonesta kiinni.
Huolimatta siitä, että Kavén itse on sotalapsi, hän onnistui pitämään aiheen käsittelyn hyvin tieteellisenä. Vasta loppupuolella on yksi luku hänen omista kokemuksistaan. Tämä on ihan kunnioitettavaa. Voisi ajatella, että liian henkilökohtaisesti läheinen tutkimusaihe näkyisi myös asian käsittelyssä.
Mitä tästä tulisi oppia? Kaikkea apua ei tarvitsisi vastaanottaa, vaikka sen perimmäinen tarkoitus olisikin hyvä. Eikä politiikkaa kannata laittaa lasten, seuraavan sukupolven, edelle. Sen hinta voi olla yllättävän korkea.
***
Kiitos vielä kaikille Palautekeskusteluun osallistuneille. Aikaa on vielä! Pyrin viikonlopun aikana hoitamaan sekä arvonnan että keskustelun purun. Pidennän osallistumisaikaa vielä tämän vuorokauden loppuun saakka!
Kiitos myös kaikille blogitapaamiseen osallistuneille! Oli ihanaa nähdä teitä kaikkia ja ehdottomasti uusiksi!
Sivumäärä: 288
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Talvi- ja jatkosodan lastensiirrot toteutettiin Suomen valtion tiukassa ohjauksessa. Tavoitteena oli, että mahdollisimman moni lapsi siirtyisi Ruotsiin ja helpottaisi näin tilannetta Suomessa. Kriittiset äänet vaiennettiin ulkopoliittisista syistä. Valtion tiedotuslaitos teki voimakasta propagandatyötä lastensiirtojen puolesta ja kielsi tammikuussa 1942 kokonaan niiden julkisen arvostelun.
Lastensiirrot tapahtuivat Ruotsin aloitteesta, ja ne on perinteisesti mielletty puhtaasti humanitaariseksi avustustyöksi. Tässä kirjassa hahmotetaan uusimman tiedon valossa kokonaiskuvaa tästä edelleen arasta aiheesta. Kirjassa kuvataan rinnan lastensiirtojen kahta tasoa: poliittista päätöksentekoa ulko- ja väestöpoliittisten paineiden keskellä sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen kokemuksia.
Lopputulos on, että monista myönteisistä asioista huolimatta lastensiirrot eivät kokonaisuutena vastanneet Suomen kansallisia etuja, mm. siksi, että liian paljon lapsia jäi Ruotsiin. Yksilötasolla taas koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Rankkojen kokemusten varjo on saattanut ulottua sotalapsen koko loppuelämään.
Kun ei-toivotut seuraamukset sodan jälkeen nousivat esiin, syntyi erikoinen tilanne: niin päättäjät ja poliitikot kuin perheetkin halusivat vaieta asiasta. Lapset joutuivat politiikan pelinappuloiksi sekä sodan aikana, että sen jälkeen.
Pertti Kavén oli itsekin sotalapsi. Hän on toiminut vuosia aktiivisesti paikallisissa ja valtakunnallisissa sotalapsijärjestöissä. Syksyllä 2010 hän julkaisi Helsingin yliopistossa sotalapsia käsittelevän väitöskirjan Humanitaarisuuden varjossa.
Oma arvio:
Luin tämän lähinnä henkilökohtaisista syistä että puhtaasti uteliaisuudesta. Minulla on ilo ja kunnia työstää sotaorpojen tekemää novelliantologiaa (palaan siihen varmaankin myöhemmin) ja tällainen taustakirjallisuus helpottaa työtäni sen toimittamisen suhteen.
Talvi- ja jatkosota ovat olleet minulle melkoisen vieraita. En ole ollut järin kiinnostunut niin lähiajan historiasta (antiikin aika, keskiaika ym. kiinnostavat enemmän) enkä sotahistoriasta noin muutenkaan. Vanhempanikin ovat sotien jälkeen syntynyttä ikäpolvea ja isovanhempani, yhtä mummua lukuunottamatta, ovat kuolleet ennen syntymääni. Näin siis kosketuspinta tähän aiheeseen on jäänyt pakollista koulusivistystä lukuunottamatta melkoisen olemattomaksi.
Näin ollen siis käsitteeet 'sotalapsi', 'lastensiirrot' ja 'sotaorpous' ovat olleet aivan vieraita. Kavénkin viittaa tutkimuksessaan aiheesta vaikenemiseen, joten en syytä pelkästään itseäni sivistymättömyydestäni. Sotalapset on siis oikein oivallinen teos tämän aukon paikkaamiseen.
Sotalapset on mielenkiintoinen kirja. Se perustuu pääasiassa Kavénin väitöskirjaan, mutta siitä on tehty tavallaan kansantajuisempi versio. Ja ainakin minulle, aiheeseen perehtymättömälle, se oli helppoa luettavaa. Erityistä syvyyttä siihen toi nimenomaan sotalapsien muistelmista lainatut kommentit, jotka hienosti lukujen välissä tähdensivät sitä, mistä yksilötasolla oli kyse.
Kun seuraa uutisista päivittäin tulevia sotaraportteja milloin mistäkin, sitä äkkiä sortuu ajattelemaan kuinka sivistynyt maa Suomi on. Tätä kirjaa lukiessa pääsee melkoinen pärskähdys senkin suhteen. Lastensiirrot Ruotsiin tuntui olevan lähinnä puhdasta politiikkaa sekä Suomelta että Ruotsilta. Alkuperäinen tarkoitus lienee ollut todellakin ihan hyvä (autetaan lapsia siirtämällä heidät pois sotaa käyvästä maasta), mutta siitä tuli hyvin nopeasti poliittista valtapeliä.
Riipaisevinta on oikeastaan se, kuinka vähän lastensiirroissa ihan aidosti ajateltiin lapsia. Ruotsi halusi antaa apua, Suomi ei voinut korrektisti kieltäytyä poliittisiin suhteisiin vedoten. Tämän vuoksi asian arvostelu oli myös kiellettyä. Piti olla vain kiitollinen. Ruotsi ei oikein nähnyt muuta auttamistapaa, sillä se halusi säilyttää puolueettomuutensa sotatilanteessa. Suomessa asia nähtiin etenkin ruotsinkielisten parissa myös kielipoliittisena kysymyksenä - etenkin RKP oli lastensiirtojen voimakas kannattaja. Tämä kielipoliittius pääsi yllättämään eniten.
Sotalapset - toiveet ja todellisuus teoksen sisältö on liian monimutkainen kokonaan tässä avattavaksi, mutta suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille, joita historia, lasten asema ja politiikka vähänkään kiinnostaa. Se on rakenteeltaan selkeä, lopussa on asialliset lähdeviitteet ja tilastotaulukoita. Niitä ei kuitenkaan tarvitse jatkuvasti plärätä saadakseen jutun juonesta kiinni.
Huolimatta siitä, että Kavén itse on sotalapsi, hän onnistui pitämään aiheen käsittelyn hyvin tieteellisenä. Vasta loppupuolella on yksi luku hänen omista kokemuksistaan. Tämä on ihan kunnioitettavaa. Voisi ajatella, että liian henkilökohtaisesti läheinen tutkimusaihe näkyisi myös asian käsittelyssä.
Mitä tästä tulisi oppia? Kaikkea apua ei tarvitsisi vastaanottaa, vaikka sen perimmäinen tarkoitus olisikin hyvä. Eikä politiikkaa kannata laittaa lasten, seuraavan sukupolven, edelle. Sen hinta voi olla yllättävän korkea.
***
Kiitos vielä kaikille Palautekeskusteluun osallistuneille. Aikaa on vielä! Pyrin viikonlopun aikana hoitamaan sekä arvonnan että keskustelun purun. Pidennän osallistumisaikaa vielä tämän vuorokauden loppuun saakka!
Kiitos myös kaikille blogitapaamiseen osallistuneille! Oli ihanaa nähdä teitä kaikkia ja ehdottomasti uusiksi!
Kiitos esittelystä - en ollut aiemmin kuullut tästä kirjasta. Tärkeä aihe, haluan ehdottomasti tutustua kirjaan.
VastaaPoistaValotetaanko Kavenin teoksessa sitä, miksi osa lapsista jäi Ruotsiin?
Kyllä valoitetaan. Sekin on aika karua luettavaa.
VastaaPoistaOsa lapsista tietysti jäi täysin orvoiksi, joten ruotsalaisvanhemmat adoptoivat heidät.
Osa lapsista taas kiintyi ruotsalaisvanhempiin - ja siitä aiheutuikin iso tragedia; kenelle lapsi lopulta kuului?
Osan lapsista biologiset vanhemmat hylkäsivät sodan jälkeen milloin mistäkin syystä (taloudellinen tilanne, sosiaaliset syyt, ajatus lapsen parhaasta...). Sekin aiheutti tragedioita - etenkin kun lapsi kaikesta huolimatta palautettiin Suomeen (poliittiset syyt).
Suosittelen tätä todella! Olisi mielenkiintoista kuulla muitakin blogisavuja :)
Kommentoin vain nopeasti mökiltä käsin, että kiitos seurasta eilen ja tavataan ihmeessä uudestaankin! Ja kuten sanoin, tämä kirja kiinnostaa minua kovasti. Luen kirjoituksesi vielä ihan ajan kanssa, nyt patistetaan saunanlämmitykseen. (Miksi mökillä(kin) pitäisi tehdä muuta kuin roikkua blogeissa?)
VastaaPoistaTämä kirja vaikuttaa siltä, että pitääpä sivistyksen kannalta joskus lukea. Oikeastaan outoa, miten vähän sotalapsista on puhuttu koulussakaan.
VastaaPoista