The Thirteenth Tale
Suomennos: Salme Moksunen
Käännösvuosi: 2007
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 419
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Kolmastoista kertomus kertoo lukutoukka Margaret Leasta, joka saa kutsun tulla kirjoittamaan kuuluisan kirjailijan, Vida Winterin, elämäkertaa. Vida Winter on viihdyttänyt lehdistöä kertomalla itsestään aiemmin mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Mutta nyt hän aikoo kertoa totuuden. Samalla myös Margaret oppii jotakin itsestään.
Osallistun tällä kirjalla myös Totally British -haasteen Gothic Fiction -osioon.
Tämä kirja on lojunut hyllyssäni jo pitkään. Muistan, että tästä aikanaan hypetettiin paljonkin ja tietysti aihepiiri kiinnosti minua. Mutta jotenkin silti kirjan lähtöasetelma tuntui tympäisevältä. Joo joo. Tämä on taas kuitenkin niitä juttuja, että Margaret Lea on köyhä tyyppi ja paljastuukin sitten älyttömän rikkaan ja kuuluisan kirjailijan kadonneeksi lapsenlapseksi, perii lopussa hillittömän omaisuuden ja päätyy naimisiin synkeän komean ja salaperäisen naapurikartanon pojan kanssa. Matkalla nähdään kummituksia.
Näissä odotuksissa tartuin lopulta kirjaan Totally British -haasteen lievästä painostuksesta. Lisäksi takakannessa oli Kate Mossen (pidän hänen kirjoistaan) suositus tälle kirjalle. Joten ei muuta kuin härkää sarvista sitten vaan!
Sain nenilleni aika monta kertaa. En kauheasti halua tehdä juonipaljastuksia, mutta voin kertoa, ettei Margaret paljastunut Vida Winterin lapsenlapseksi tai muuksikaan sukulaiseksi. Hän ei perinyt hillitöntä omaisuutta eikä myöskään päätynyt naimisiin, vaikka tarinan lopussa olikin aavistus (ehkä kolme riviä?) romantiikkaa.
Kolmastoista kertomus oli erinomaisen hyvä tarina. Setterfield onnistui kuljettamaan tarinaa hyvin koukuttavasti (se tiesi valvomista lukulampun kera) kahdessa tasossa. Toisessa seurataan Vida Winterin elämää ja toisessa Margaretin suhtautumista siihen - ja samalla omaan elämäänsä.
Jaksan intoilla siitä, että kirjan luvut olivat nimettyjä. Se on nykyään aika harvinaista ja luo mukavan perinteitä kunnioittavan tunnelman; tämä on oikea wanhan ajan tarina.
Pääpaino on Vidan, jonka oikea nimi ei ole Vida Winter, elämässä. Mitään tarkkoja vuosilukuja ei anneta, mutta arvelisin 1800-1900 -lukujen vaihdetta. Kirjan nykyhetken tapahtumat sijoittuvat ehkä 1900-luvun alkuun tai puoliväliin. Tämä on täysin omaa tulkintaani ja voi olla virheellinenkin. Mutta missään ei puhuta tietokoneista, internetistä ym. Lankapuhelin tuntuu olevan modernein keksintö. Margaret pitää yhteyttä vanhempiinsa pääasiassa kirjeitse ja kirjoittaa elämäkertaa käsin (muistaakseni edes kirjoituskonetta ei mainita).
Toisaalta pidin tätä arvailua ja tulkinnanvaraa viehättävänä piirteenä. Tuntui siltä, että Setterfield luottaa lukijaansa, eikä suotta halua vääntää rautalankaa. Toisaalta sisäinen kontrollifriikkini ärtyi moisesta epämääräisyydestä; tarinassa kirjoitetaan elämäkertaa, luetaan päiväkirjoja ym. ja missään ei mainita vuosilukuja! Hmph!
Pidin myös lukuisista viittauksista erilaisiin kirjallisuuden klassikoihin. Tietynlaisena punaisena lankana tässä kulki erityisesti Kotiopettajattaren romaani, vaikka tämä ei olekaan mikään toisinto siitä. Kolmastoista kertomus sisältää itseasiassa yllättävän vähän romantiikkaa, mutta eipä se olisi tähän oikein sopinutkaan. Siitä siis lisäpisteitä Setterfieldille.
Kolmastoista kertomus ei kuitenkaan saanut minulta täyttä viittä pistettä. Petyin nimittäin aavistuksen kirjan loppuratkaisuihin. Vida Winterin salaisuudet kävivät vähän turhankin mielikuvitusrikkaiksi ja kirjan vahva kaksos-tematiikka alkoi ampua yli. Ja vaikka tässä ei juuri ollutkaan romantiikkaa, niin sen vähäisenkin Margaretin kohdalla olisi voinut jättää lopusta pois. Se ei antanut tarinalle mitään ja tuntui lähinnä pakolliselta täytteeltä.
Voin kuitenkin suositella tätä kaikille niille, jotka rakastavat perinteisiä tarinoita ja englantilaista (sielun)maisemaa. Tämä todellakin oli totally british.
Suomennos: Salme Moksunen
Käännösvuosi: 2007
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 419
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Kolmastoista kertomus kertoo lukutoukka Margaret Leasta, joka saa kutsun tulla kirjoittamaan kuuluisan kirjailijan, Vida Winterin, elämäkertaa. Vida Winter on viihdyttänyt lehdistöä kertomalla itsestään aiemmin mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Mutta nyt hän aikoo kertoa totuuden. Samalla myös Margaret oppii jotakin itsestään.
Osallistun tällä kirjalla myös Totally British -haasteen Gothic Fiction -osioon.
Tämä kirja on lojunut hyllyssäni jo pitkään. Muistan, että tästä aikanaan hypetettiin paljonkin ja tietysti aihepiiri kiinnosti minua. Mutta jotenkin silti kirjan lähtöasetelma tuntui tympäisevältä. Joo joo. Tämä on taas kuitenkin niitä juttuja, että Margaret Lea on köyhä tyyppi ja paljastuukin sitten älyttömän rikkaan ja kuuluisan kirjailijan kadonneeksi lapsenlapseksi, perii lopussa hillittömän omaisuuden ja päätyy naimisiin synkeän komean ja salaperäisen naapurikartanon pojan kanssa. Matkalla nähdään kummituksia.
Näissä odotuksissa tartuin lopulta kirjaan Totally British -haasteen lievästä painostuksesta. Lisäksi takakannessa oli Kate Mossen (pidän hänen kirjoistaan) suositus tälle kirjalle. Joten ei muuta kuin härkää sarvista sitten vaan!
Sain nenilleni aika monta kertaa. En kauheasti halua tehdä juonipaljastuksia, mutta voin kertoa, ettei Margaret paljastunut Vida Winterin lapsenlapseksi tai muuksikaan sukulaiseksi. Hän ei perinyt hillitöntä omaisuutta eikä myöskään päätynyt naimisiin, vaikka tarinan lopussa olikin aavistus (ehkä kolme riviä?) romantiikkaa.
Kolmastoista kertomus oli erinomaisen hyvä tarina. Setterfield onnistui kuljettamaan tarinaa hyvin koukuttavasti (se tiesi valvomista lukulampun kera) kahdessa tasossa. Toisessa seurataan Vida Winterin elämää ja toisessa Margaretin suhtautumista siihen - ja samalla omaan elämäänsä.
Jaksan intoilla siitä, että kirjan luvut olivat nimettyjä. Se on nykyään aika harvinaista ja luo mukavan perinteitä kunnioittavan tunnelman; tämä on oikea wanhan ajan tarina.
Pääpaino on Vidan, jonka oikea nimi ei ole Vida Winter, elämässä. Mitään tarkkoja vuosilukuja ei anneta, mutta arvelisin 1800-1900 -lukujen vaihdetta. Kirjan nykyhetken tapahtumat sijoittuvat ehkä 1900-luvun alkuun tai puoliväliin. Tämä on täysin omaa tulkintaani ja voi olla virheellinenkin. Mutta missään ei puhuta tietokoneista, internetistä ym. Lankapuhelin tuntuu olevan modernein keksintö. Margaret pitää yhteyttä vanhempiinsa pääasiassa kirjeitse ja kirjoittaa elämäkertaa käsin (muistaakseni edes kirjoituskonetta ei mainita).
Toisaalta pidin tätä arvailua ja tulkinnanvaraa viehättävänä piirteenä. Tuntui siltä, että Setterfield luottaa lukijaansa, eikä suotta halua vääntää rautalankaa. Toisaalta sisäinen kontrollifriikkini ärtyi moisesta epämääräisyydestä; tarinassa kirjoitetaan elämäkertaa, luetaan päiväkirjoja ym. ja missään ei mainita vuosilukuja! Hmph!
Pidin myös lukuisista viittauksista erilaisiin kirjallisuuden klassikoihin. Tietynlaisena punaisena lankana tässä kulki erityisesti Kotiopettajattaren romaani, vaikka tämä ei olekaan mikään toisinto siitä. Kolmastoista kertomus sisältää itseasiassa yllättävän vähän romantiikkaa, mutta eipä se olisi tähän oikein sopinutkaan. Siitä siis lisäpisteitä Setterfieldille.
Kolmastoista kertomus ei kuitenkaan saanut minulta täyttä viittä pistettä. Petyin nimittäin aavistuksen kirjan loppuratkaisuihin. Vida Winterin salaisuudet kävivät vähän turhankin mielikuvitusrikkaiksi ja kirjan vahva kaksos-tematiikka alkoi ampua yli. Ja vaikka tässä ei juuri ollutkaan romantiikkaa, niin sen vähäisenkin Margaretin kohdalla olisi voinut jättää lopusta pois. Se ei antanut tarinalle mitään ja tuntui lähinnä pakolliselta täytteeltä.
Voin kuitenkin suositella tätä kaikille niille, jotka rakastavat perinteisiä tarinoita ja englantilaista (sielun)maisemaa. Tämä todellakin oli totally british.
Luin tämän muutama vuosi sitten ja pidin kovasti! Olikin kiva nähdä tämä kirja kirjablogistaniassakin nyt! Tekisi melkein mieleni lukea uudestaan tämä.
VastaaPoistaTodellakin Totally British. Minä rakastuin tähän kirjaan. Onhan se paikoin turhan suoraviivainen kerronnaltaan, mutta englantilainen sielumaisema, annos gotiikkaa, sumuisia maisemia, kirjoja ja kummitustarinamaisuutta tulevat kaikki joskus tarpeeseen.
VastaaPoistaMinulle tässä kyllä oli paljon viehttäviä piirteitä (no, se brittiläisyys, heh), mutta petyin silti. Hehkutus ja upea kansi saivat minut odottamaan suuria, mutta gotiikka ja kummitustarinat eivät taida olla enää kolmekymppisen Karoliinan heiniä. :) Olisin rakastanut tätä varmasti (enemmän) parikymmentä vuotta sitten!
VastaaPoistaArvostan kyllä Setterfieldin paluuta vanhanaikaisuuteen jne. ja suon hänelle saadun suosion tosi mielelläni.
Kiitos kirjavinkistä, vaikuttaa mielenkiintoiselta;)
VastaaPoistaMinusta tämä oli todella hyvä kirja. Nautittavaa luettavaa kaikin puolin :)
VastaaPoistaMinä taas ajattelin tämän luettuani, että se kuului siihen Paljon melua tyhjästä -osastoon. Pettymys oli.
VastaaPoistaTämän kirjan kanssa taisi käydä niin, että hirveän hypetyksen takia odotukseni olivat liian korkealla ja jouduin tiputtamaan kirjan "ihan ok"-tasolle. Tästä opinkin pitämään vähän väliä uutuuskirjahehkutuksen ja oman lukemiseni välillä. Ansaitsisi ehdottomasti toisen lukukerran ilman liian suuria ennakko-odotuksia!
VastaaPoistaKun luin tämän vuosia sitten, en seurannut lainkaan kirjakeskusteluja mistään, joten olin täysin tietämätön hypetyksestä, jota kirja sai osakseen. Näin tämän kirjastossa, ihastuin kansikuvaan ja halusin lukea. Ja pidin valtavasti. Tämä on yksi niitä harvoja kirjoja, jotka olen hankkinut oikein omaan hyllyynkin. Mutta loppu oli pettymys minullekin. En muista tarkkaan mitä kaikkea loppuun kuului, mutta muistan että kaikki langanpätkät ikään kuin solmittiin liian hyvin. Että mitään ei jäänyt lukijan oman mielikuvituksen varaan.
VastaaPoistaKiitos arviostasi! Kyseinen kirja on ollut hyllyssäni jo monta vuotta, lukematta tietenkin, mutta nyt alkoi kiinnostaa!
VastaaPoistaOnpa jännä lukea, miten tämä kirja jakaa ihmisten mielipiteitä! No minä kuulun niihin, jotka hehkuttavat myös kirjaa, koska minut se vangitsi enkä malttanut jättää kirjaa millään kesken vaan se kulki mukanani. No ehkä vanhojen kirjojen maailma, englantilaisuus ja gotiikan yhdistelmä viehättivät. En kuitenkaan lue kirjaa uudestaan, koska muistan sen niin hyvin. Siinä ei olisi enää sitä yllätysmomenttia!
VastaaPoistaMinun Setterfield-kokemukseni oli samansuuntainen kuin Karoliinalla ja Kirsillä, mutta osittain tempautumistani mukaan juoneen vaikeutti se, että luin tämän englanniksi. Kuten joku muukin tässä ketjussa mainitsi, pitäisi ehkä lukea uudestaan (suomeksi).
VastaaPoistaLuin tämän pari vuotta sitten ja pidin kovasti! Juuri se perinteinen tarinamaisuus viehätti, luen tällaisia muuten niin vähän. Ehkä pitäisi sitten tarttua brittikirjoihin vähän useamminkin... Joka tapauksessa, hyvä kirja, vaikka ymmärränkin, että loppukäännökset saattoivat olla monelle vähän liikaa :).
VastaaPoistaHui! Onpas tullut paljon kommentteja :) Ei kai pitäisi olla yllättynyt kirjan samaan suosioon nähden.
VastaaPoistaJa tämä tosiaan jakanee mielipiteitä, kuten suositut kirjat usein tekevät.
Se on minustakin kaikkein ikävintä, että kun kirjasta kohistaan, kohistaan, kohistaan, niin väistämättä omatkin odotukset nousevat. Ja sitten pettymys tuntuukin paljon raskaammalta, mitä se olisi tuntunut ilman kohinoita.
Olen iloinen, että luin tämän vasta nyt.
Tämän kansi on myös aivan ihana ja uskon sen vaikuttaneen ostopäätökseeni, vaikken tarkkaan sitä tilannetta muistakaan.
Loppuratkaisun kohdalla en tainnut ollakaan ainoa, joka ei ollut kovin ihastunut. Ne hurjat käänteet ja Sonjan mainitsema lankojen liian hyvin solmiminen lässäyttivät tunnelmaa. Tässä ei jää mitään lukijan oman mielikuvituksen varaan.
Kiitos vielä kaikille kommenteista <3
Luin juuri eilen tämän kirjan uudestaan. Käsittelemme lukupiirissä tätä ensi kerralla. Luin kirjan ensimmäisen kerran heinäkuussa 2007 heti kirjan suomennoksen ilmestymisen jälkeen, ja pidin aivan valtavasti! Kahdeksassa vuodessa olin onnistunut unohtamaan monet asiat ja uusi lukukokemus oli aivan yhtä otteessaan pitävä kuin ensimmäinenkin. Pohdin nyt uudelleen lukiessa myös pitkään mihin aikaan tämä sijoittuu. Kirjan nykyhetkeksi kuvittelin 1950-lukua. Luin todella tarkkaavaisesti ja yllätys oli melkoinen kun s. 290 mainitaan tietokone! Kyllä vain. Siksi minun on nyt ihan pakko kommentoida, kun Morre esittelytekstissäsi sanot, että tietokoneita ei mainita :).
VastaaPoistaOlin tosiaan ajatellut kirjan nykyhetken sijoittuvan 1950-luvulle. Syitä on monia. Margaret kirjoittaa Vidan muistelmia lyijykynällä. Ei käytä edes kirjoituskonetta. Eikä käytä mitään nauhoituslaitetta, jolla olisi nauhoittanut Vidan kertomukset ja sitten nauhalta olisi voinut purkaa tarinat ja kirjoittaa sen perusteella, eikä tarvitsisi luottaa muistiin niin paljon. Yhteydenpidossa käytetään kirjeenvaihtoa.
Vaikka kyllä kirjailijat ovat varmasti 1950-luvulla kirjoituskonetta käyttäneet. Ja luulisi, että sellainen olisi Vidaltakin löytynyt, varsinkin kun hänen oikeassa kädessään oli se palovamma, eikä hän pystynyt sillä kirjoittamaan. Mutta tekstissä Margaret taisi ihmetellä, miten Vida oli pystynyt kirjoittamaan sellaisen määrän kirjoja vasemmalla kädellään, eli hänkin oletti Margaretin kirjoittaneen käsin. Tai voihan hän naputella kirjoituskonettakin pelkästään vasemmalla kädellä. Margaretille lähettämän kirjeen hän kuitenkin oli kirjoittanut käsin huteralla ja haparoivalla käsialallaan. Mutta tietokone tekstissä mainitaan ja siinä kohtaa pasmani menivät aivan sekaisin. Mikä vuosikymmen kirjan nykyhetki oikein on?
"Mahdollisia yhdistelmiä olisi valtava määrä. Tuhansia. Mutta ei määrättömästi. Tietokone selviytyisi tehtävästä."
Anglefieldin kartanonväestä kertovista tarinoista vanhimmat sijoittuvat varmasti 1800-luvulle. Anglefieldin kaksosten elämän alkutaipaleen sijoittaisin 1800- ja 1900-luvun taitteeseen. Oletettavasti ovat syntyneet 1800-luvun puolella. Mutta voisiko nykyhetki olla peräti 1960-luku? Vaikka voihan tietokone tarkoittaa niitä ensimmäisiä huoneen kokoisia tietokoneita, joita olli 1950-luvulla. Tietokoneiksi sanottuja salakoodien purkuun tarkoitettuja koneita kehitettiin toisen maailmasodan aikaan Briteissäkin 1940-luvulla. Ja kirjassa Margaret puhuu tietokoneesta juuri kappaleessa, jonka nimi on 'Salakirjoitusta veden alla', jossa hän pohtii salaista koodia, kätkettyä sanomaa. Ja sen selvittämistä.
Toinen asia missä pohdin kovasti tätä mihin aikaan tarinat sijoittuvat oli kuvaus Charlesin huoneesta. Siellä on kylpyhuoneessa vessanpytty. Milloin englantilaisiin kartanoihin on alettu tekemään vesiklosetteja? Tein vähän taustatutkimusta ja selvisi, että Britannia on ollut vesijohdon edelläkävijämaa Euroopassa. Lontoon vesijohtoverkosto on rakennettu jo 1820-luvulla. Joten luultavasti 1800-luvun lopulla on englantilaisissa maalaiskartanoissakin jo ollut vesiklosetteja ihan yleisesti.
Ajattelen niin, että Setterfield hakee tällä tarkkojen vuosilukujen pimittämisellä kirjalleen ajatonta viehätysvoimaa. Mutta ei sille voi mitään, että koko ajan miettii, mihin vuoteen nämä eri tapahtumat oikein sijoittuvat. Pitäisi osata sulkea sellaiset asiat pois mielestä, mutta ihmisenä, jota häiritsee kirjoissa ja elokuvissa pienikin epäjohdonmukaisuus, se on niin vaikeaa :D. Nautinnollista luettavaa yhtä kaikki, toisella lukemisella vetäsin neljän tunnin lukuputken enkä olisi malttanut lopettaa silloinkaan, oli vain pakko laittaa välillä ruokaa ennen kuin ahmaisin kirjan lopun.