Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 182 (pokkari)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Taannoin yhdessä keskustelussa puolisoni kanssa ilmi, etten ollut lukenut Jäniksen vuotta. Koska aukkoni sivistyksessä aiheutti miehessä lieviä sydämentykytyksiä, niin päätin korjata asian pikimmiten. Luin tämän mielelläni nyt myös siksi, että lukuvuoroaan odottaa myös Kyrön uutuus, Kerjäläinen ja jänis. Nämä kaksi kun kytkeytyvät vahvasti toisiinsa, niin on hyvä saada tästä Paasilinnan klassikosta tuore lukukokemus.
Arto Paasilinnalta olen aiemmin lukenut mm. Ukkosenjumalan poika -teoksen, joka kuului erityisiin suosikkeihini. Jonkun toisenkin Paasilinnan olen lukenut (ehkä Hirnuva maailmanloppu?), mutta se ei vakuuttanut. Enhän tahdo edes muistaa kirjan nimeä.
Jäniksen vuosi ei säväyttänyt minua erityisesti. Ei se ollut huono, mutta ei se ollut erityisen hyväkään. Toisinaan hymyilyttikin, mutta lukukokemus tuntui sellaiselta 'kunhan nyt luen tämän läpi' -tyyliseltä juoksulta. En kyllä harkinnutkaan jättäväni tätä kesken, sillä tämä on kuitenkin sen verran hyvä että ansaitsee tulla luetuksi.
Mikä sitten mätti? Ehkä se, että tämä oli liian miehinen minun makuuni ja että en saanut kunnolla otetta tähän aikakauteen. Onhan kirja julkaistu ennen syntymääni. Selitys tuntuu hataralta, sillä olenhan lukenut muitakin miehisiä kirjoja ja saanut otetta niin keskiaikaan, antiikkiin, 1900-luvun alkuun kuin tulevaisuuteenkin.
Mutta muuta syytä en oikein osaa sanoa. En saanut otetta Vatasesta, en jäniksestä, en muista henkilöistä. Olisin kaivannut tarkempaa aikalaiskuvausta, mutta hassuahan se on, kun ei sellaisen tarvetta ole varmaan omana aikanaan ollut.
Paasilinnan kieli ja tyyli ovat kuitenkin ihailun arvoisia. Teksti on letkeää ja siitä huokuu vaivattomuus ja kerronnan ilo. Kikkailuja ei tarvita ja paikoin huumori tuntui jopa brittiläiseltä; eleettömältä ja kuivalta, mutta niin loistavalta!
Vatasen ja jäniksen suhde on hellyyttävä ja sen kuvaus on tehty hienosti. Vatasesta tulee tyylikkäällä tavalla pehmo, olematta kuitenkaan säälittävä nössö. Jänisrakkaudestaan huolimatta Vatanen on ehta äijä.
Jäniksen vuosi on ihan tutustumisen arvoinen klassikko. Se ei minuun kolahtanut, mutta en tunne heittäneeni aikaani hukkaan. Saa nähdä, miten 2000-luvulle sijoittuva Kerjäläinen ja jänis putoaa...
Sivumäärä: 182 (pokkari)
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Taannoin yhdessä keskustelussa puolisoni kanssa ilmi, etten ollut lukenut Jäniksen vuotta. Koska aukkoni sivistyksessä aiheutti miehessä lieviä sydämentykytyksiä, niin päätin korjata asian pikimmiten. Luin tämän mielelläni nyt myös siksi, että lukuvuoroaan odottaa myös Kyrön uutuus, Kerjäläinen ja jänis. Nämä kaksi kun kytkeytyvät vahvasti toisiinsa, niin on hyvä saada tästä Paasilinnan klassikosta tuore lukukokemus.
Arto Paasilinnalta olen aiemmin lukenut mm. Ukkosenjumalan poika -teoksen, joka kuului erityisiin suosikkeihini. Jonkun toisenkin Paasilinnan olen lukenut (ehkä Hirnuva maailmanloppu?), mutta se ei vakuuttanut. Enhän tahdo edes muistaa kirjan nimeä.
Jäniksen vuosi ei säväyttänyt minua erityisesti. Ei se ollut huono, mutta ei se ollut erityisen hyväkään. Toisinaan hymyilyttikin, mutta lukukokemus tuntui sellaiselta 'kunhan nyt luen tämän läpi' -tyyliseltä juoksulta. En kyllä harkinnutkaan jättäväni tätä kesken, sillä tämä on kuitenkin sen verran hyvä että ansaitsee tulla luetuksi.
Mikä sitten mätti? Ehkä se, että tämä oli liian miehinen minun makuuni ja että en saanut kunnolla otetta tähän aikakauteen. Onhan kirja julkaistu ennen syntymääni. Selitys tuntuu hataralta, sillä olenhan lukenut muitakin miehisiä kirjoja ja saanut otetta niin keskiaikaan, antiikkiin, 1900-luvun alkuun kuin tulevaisuuteenkin.
Mutta muuta syytä en oikein osaa sanoa. En saanut otetta Vatasesta, en jäniksestä, en muista henkilöistä. Olisin kaivannut tarkempaa aikalaiskuvausta, mutta hassuahan se on, kun ei sellaisen tarvetta ole varmaan omana aikanaan ollut.
Paasilinnan kieli ja tyyli ovat kuitenkin ihailun arvoisia. Teksti on letkeää ja siitä huokuu vaivattomuus ja kerronnan ilo. Kikkailuja ei tarvita ja paikoin huumori tuntui jopa brittiläiseltä; eleettömältä ja kuivalta, mutta niin loistavalta!
Vatasen ja jäniksen suhde on hellyyttävä ja sen kuvaus on tehty hienosti. Vatasesta tulee tyylikkäällä tavalla pehmo, olematta kuitenkaan säälittävä nössö. Jänisrakkaudestaan huolimatta Vatanen on ehta äijä.
Jäniksen vuosi on ihan tutustumisen arvoinen klassikko. Se ei minuun kolahtanut, mutta en tunne heittäneeni aikaani hukkaan. Saa nähdä, miten 2000-luvulle sijoittuva Kerjäläinen ja jänis putoaa...
Tämä varmaan pitää lukea kertaalleen läpi ennen tuota Kyrön teosta.
VastaaPoistaMä olen ollut salaa rakastunut Paasilinnan tyyliin, mutta jotenkin en jaksa niitä sitten sen enempää lukea.
Voi, katso Risto Jarvan elokuvaversio! Se on yksi parhaita elokuvia, mitä tiedän. Kirjaa en ole lukenut, toisaalta haluaisin, toisaalta kelaisin mielessäni koko ajan filmiä, joten ehkä lukemisessa ei ole mitään mieltä.
VastaaPoistaMinä olen Jäniksen vuodesta aika samaaa mieltä kanssasi, vaikka olen itse elänyt sen kuvaaman aikakauden. Ehdoton suosikkini Paasilinnan kirjoista on Onnellinen mies. Uusimpia Paasilinnoja en ole edes lukenut.
VastaaPoistaMari A., mulla on vähän sama. Pidän tyylistä, mutta ei näitä kovin montaa jaksa lukea.
VastaaPoistaAmma, täytyykin pistää korvan taa tuo elokuvavinkki! Jospa pitäisin siitä enemmän. Tarinan idea kun on minusta hauska :)
Margit, täytyypä pistää tuo Onnellinen mies myös mieleen :)