MusaMaanantai 05: Kappale, joka tuo mieleeni jonkun

Tiedän, nyt on tiistai. Tämä oli nimittäin niin hankala, että vaati yöunet. Assosioin paljonkin musiikkia ihmisiin ja tilanteisiin, mutta tuntuu jotenkin röyhkeältä kuvata biisillä jotakuta läheistä (ei julkisuuden henkilöä) näin julkisessa paikassa kuin blogi.
Usein kun nämä assosisaatiot ovat vieläpä sellaisia, jotka liittyvät kyseisen henkilön hyvin henkilökohtaiseen tilanteeseen tai asiaan. Siten ne ovat toisinaan myös hiukan negatiivisia tai muuten vain surullisia.

Niinpä siis ajattelin kaivaa esiin jonkun jo julkisuudessa olevan henkilön. Tämäkin osoittautui työlääksi, koska muusikoihin liitän aina heidän omia kappaleitaan (kuinka nerokasta!) ja muihin taas ei jotenkin liity biisejä sopivasti.

Mutta sitten keksin...
Stratovariuksen Black Diamond tuo mieleeni aina Timo Tolkin koiran. Se ei kyllä ole julkisuuden henkilö, mutta uskon ettei hauva pahastu, vaikka tämän teenkin. Villin huhun mukaan nimittäin Black Diamond on sävelletty nimenomaan tälle koiralle. Kyseessä luultavasti on vitsi, mutta se ei estä silti minua assosioimatta Black Diamondia mustaan labradorinnoutajaan (en oikeasti tiedä Tolkin koiran rotua, saati väriä).
Ja ei biisikään hullumpi ole. Se vain kärsi aikanaan vähän liikasoitosta, mutta pitkän tauon jälkeen se taas kuulostaa hyvältä.

Kommentit

  1. Black Diamond on ihana! Itselläni siitä tulee mieleen lapsuus, kun huudatettiin isoveljen kanssa Stratovariusta, hypittiin sohvalta ja soitettiin sählymailoja! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti