Syksyn lukutahti on ollut armoton, minun mittapuullani siis. Ja yhä armottomammaksi käy, kun tenttikirjallisuus astuu vielä kuvioihin. Näinpä siis armoa ei anneta. Jos teos vielä 100 sivunkin päästä saa pyörittelemään silmiään, tuskastumaan ja mutu-tuntumalla (eikä selaamisella) ei ole valoa nähtävissä tunnelin päässä, niin kirja saa jäädä.
Tällaisen kohtalon koki nyt Seija Vilénin Mangopuun alla -teos. Kirjaa on kehuttu paljon blogeissa ja se kiinnosti minua suunnattomasti. Olen kiinnostunut eri uskonnoista ja kulttuureista, joten Hare Krishna -liikkeeseen mukaan lähteneen suomalaisnaisen tarinahan kuulosti oikein jännältä. Kirjaa lukiessani muistin, että olen itsekin teininä ostanut sellaisen Hare Krishna -kirjan kaljupäiseltä munkilta. Ei aavistustakaan missä kirja nyt on, eikä minusta tullut hinduakaan. Eipä muuten kaduilla näy kirjakauppiaitakaan enää.
Oli miten oli, kirja jäi sitten kesken. Ensinnäkin työläännyin eri aikatasoilla pomppivan kerronnan kanssa. Lopullisesti hermo meni, kun mukaan sotkettiin vielä edellinenkin elämä bengalilaismiehenä. Olen suoraviivaisemman kerronnan ystävä, joten kirjassa täytyy olla enemmän imua minun makuuni, jotta jaksaisin "taistella" tällaisen asian kanssa.
Toisekseen omituiset vertaukset ärsyttivät. Ensin ajattelin, että en vaan tajua, olkoot. Mutta sitten ne alkoivat todella nyppimään. Esimerkiksi: "Nainen on korvakoru. Se killuu korvassa, muttei kuule mitään." tai "Sairastuminen oli sulatettua lyijyä alumiinikattilassa." Tällaiset vertaukset tuntuivat lähinnä tarkoitushakuiselta kikkailulta ja siten ne eivät sulautuneet tekstiin sujuvasti.
Kolmanneksi tahti oli ainakin alkuvaiheessa turhan hidas. Temppelielämää vatuloitiin, vatuloitiin, vatuloitiin ja välillä muisteltiin lapsuutta sekavaan tahtiin. Ja sitten yhtäkkiä oltiinkin Intiassa ja naimisissa. Ja sitten taas näemmä vatuloidaan ja vatuloidaan. Plääh.
Vastapainoksi kannattaa kumminkin lukaista positiivisetkin arviot tästä vaikkapa Hannalta, marjikselta (jonka tekstistä on jopa pieni ote pokkaripainoksen takakannessa!), Sallalta ja Jenniltä.
Aavistuksen samaa koki kanssani Susa P.
Tällaisen kohtalon koki nyt Seija Vilénin Mangopuun alla -teos. Kirjaa on kehuttu paljon blogeissa ja se kiinnosti minua suunnattomasti. Olen kiinnostunut eri uskonnoista ja kulttuureista, joten Hare Krishna -liikkeeseen mukaan lähteneen suomalaisnaisen tarinahan kuulosti oikein jännältä. Kirjaa lukiessani muistin, että olen itsekin teininä ostanut sellaisen Hare Krishna -kirjan kaljupäiseltä munkilta. Ei aavistustakaan missä kirja nyt on, eikä minusta tullut hinduakaan. Eipä muuten kaduilla näy kirjakauppiaitakaan enää.
Oli miten oli, kirja jäi sitten kesken. Ensinnäkin työläännyin eri aikatasoilla pomppivan kerronnan kanssa. Lopullisesti hermo meni, kun mukaan sotkettiin vielä edellinenkin elämä bengalilaismiehenä. Olen suoraviivaisemman kerronnan ystävä, joten kirjassa täytyy olla enemmän imua minun makuuni, jotta jaksaisin "taistella" tällaisen asian kanssa.
Toisekseen omituiset vertaukset ärsyttivät. Ensin ajattelin, että en vaan tajua, olkoot. Mutta sitten ne alkoivat todella nyppimään. Esimerkiksi: "Nainen on korvakoru. Se killuu korvassa, muttei kuule mitään." tai "Sairastuminen oli sulatettua lyijyä alumiinikattilassa." Tällaiset vertaukset tuntuivat lähinnä tarkoitushakuiselta kikkailulta ja siten ne eivät sulautuneet tekstiin sujuvasti.
Kolmanneksi tahti oli ainakin alkuvaiheessa turhan hidas. Temppelielämää vatuloitiin, vatuloitiin, vatuloitiin ja välillä muisteltiin lapsuutta sekavaan tahtiin. Ja sitten yhtäkkiä oltiinkin Intiassa ja naimisissa. Ja sitten taas näemmä vatuloidaan ja vatuloidaan. Plääh.
Vastapainoksi kannattaa kumminkin lukaista positiivisetkin arviot tästä vaikkapa Hannalta, marjikselta (jonka tekstistä on jopa pieni ote pokkaripainoksen takakannessa!), Sallalta ja Jenniltä.
Aavistuksen samaa koki kanssani Susa P.
En ole lukenut Vilenin kirjaa, joten en voi kommentoida sitä. Mutta tunnistan tuon, että jos kirja tuskastuttaa, se on hyväkin jättää joko tauolle tai kokonaan kesken. Minä olen oppinut aika hyväksi tuossa kirjojen keskenjättämisessä. Noista kirjoista ei tule koskaan kirjoitettua blogiin, joten oli tosi virkistävää lukea tämä tekstisi. :)
VastaaPoistaOlen oppinut sen verran sun kirjamausta, että arvelinkin etukäteen, ettet ehkä pidä tästä kirjasta. :D
VastaaPoistaKatjan lailla munkin mielestä on virkistävää, että kerrotaan myös kesken jääneistä kirjoista, sillä kyllä niistäkin on apua muodostamaan sitä kokonaiskäsitystä jostain kirjasta.
haa - en ole jostain syystä vieraillut blogissasi kunnolla pitkään aikaan, mutta nyt olenkin sitten lukenut senkin edestä. Ja tähän minun on sanottava, että minultahan tämä jäi myös kesken. Ja vieläkin mietin, että olenko mä ihan pölkky kun niin moni muu tykkäsi tästä, mutta ihanaa vertaistukea kun kirjoitat noin! Samaa. Mieltä. Ikävä kyllä.
VastaaPoista(Miten olen unohtanut vastata tässä kommentteihin?!)
VastaaPoistaKatja, on ollut tosiaan aika vapauttavaa oppia jättämään kirjoja kesken.
marjis, hitsi! Mun täytyykin kysyä blogisteilta ensin ennen kuin ostan mitään kirjaa :D
anni.M, helpottavaa kuulla, etten ollut kuitenkaan ainut!