Ajatuksia heräsi Anne Tammelinin blogipostauksesta, jossa hän kertoi kustannustoimittajan laittaneen Veriveljet -kirjaan ikärajasuosituksen.
Ei kuitenkaan puhuta nyt Veriveljistä (semminkin kun ole lukenut sitä), vaan haluan herättää keskustelua ikärajoista kirjallisuudessa ylipäätään.
On tietenkin sanomattakin selvää, että kaikki kirjat eivät sovi kaikille. Kyse ei aina ole edes iästä, vaan aikuisillakin on erilaisia herkkyystasoja eri asioiden suhteen. Siinä missä toinen lukee sujuvasti sisälmyksien poistamisen yksityiskohtia, toinen taas saa halvauksen pienestäkin homoeroottisesta viittauksesta. Joku toinen taas ei osaa hätkähtää insestiaihetta, toiselle se voi olla hyvinkin ahdistava.
Minä en mielelläni lue juttuja, joissa on lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Luen järeitäkin kauhujuttuja, mutta lapsiväkivalta on jotakin niin ahdistavaa, että se ylittää sietorajani aika äkkiä.
Kirjallisuutta on aina ajoittain yritetty kalehtia jollakin tapaa. On sensuuria, tuomioitakin (kuuluisin kotimainen tapaus lienee Hannu Salaman Juhannustanssit -juttu) ja ikärajoja. Viime aikoina Harry Potterit ovat ainakin herättäneet keskustelua ja vampyyrikirjallisuutta on pidetty epäilyttävänä nuorille suunnattuna kirjallisuutena. Muistan myös manga-sarjakuvien puhuttaneen tämän tiimoilta.
Onko siis puhe siitä mistä puute? Tarvitaanko ikärajoja tai -suosituksia?
Oma näkemykseni on, että ikäsuosituksia ei tarvita. Kirjan ulkoasu ja takakansiteksti jo usein kertovat, onko kirja lasten vai aikuisten. Välimaastossa ovat nuoret ovat ehkä haastavampi pala, mutta kirjakaupat ja kirjastot ovat tässä usein avuksi. Kirjan sijoittaminen jo yleensä kertoo missä mennään.
Poikkeuksen tekevätkin minusta Harry Potterit. Ne ovat useassa paikassa lastenkirjojen osastolla, mutta minusta ne kuuluisivat nuortenkirjoihin. (Ainahan näitä osastoja ei ole erotettukaan toisistaan.)
Toinen asia on valvonta. Pitääkö kirjanostajalta tai -lainaajalta kysyä paperit? Kieltäytyä myymästä/lainaamasta? Jos ei, niin mitä väliä suosituksella sitten on? Harva teini taitaisi kysyä vanhemmiltaan, että saanko lukea tämän kirjan. Ja jos kysyykin ja vanhempi kieltää, niin uskooko teini? Mikä onkaan sen parempi yllyke! Kielletyn houkutus on jo niin vanha juttu, että se näkyy vuosituhansia vanhoissa myyteissäkin.
Entä jos 12-vuotias lukee jotakin sopimatonta? Luin itse Untinen-Auelin kirjoja. Lisää yllykettä sain, kun äitini lakonisesti totesi etteivät ne ole oikein sen ikäisen kirjallisuutta (olen nyt samaa mieltä). Oli kuulkaa hirveä työ lukea ne järkäleet muutaman (väkivaltaisenkin) seksikohtauksen tähden! Ei minusta kuitenkaan tämän kummempaa tullut.
Uskallan luottaa siihen, että mielikuvitus toimii rajana. Vaikka se voi olla vilkaskin, niin sillä on myös rajansa. 12-vuotias ei osaa kuvitella niin kamalia juttuja kuin enemmän lukenut/nähnyt/elämää elänyt 22-vuotias. Ei vaikka se lukisi hänen silmiensä edessä.
Kirjallisuus nojaa paljon mielikuvitukseen, koska tapahtumat täytyy "kuvittaa" itse. Juuri kauhun kohdalla tämä näkyy parhaiten. Parhaat kauhukirjat eivät mässäile hirvittävyyksillä, vaan pahinta onkin jättää juuri tarpeeksi lukijan mielikuvituksen varaan. Siksi kauhukirja X voi olla 12-vuotiaasta tylsä ("eihän täs ees tapahdu mitään??"), kun taas äiti näkee suorastaan painajaisia.
7-vuotias poikani osaa lukea jo sujuvasti. Niinpä tämä ikäasia kirjallisuuden(kin) tiimoilta on pohdituttanut. Toistaiseksi mitään tarvetta rajoittamiselle ei ole ollut. Risto Räppääjä, Kauhukartano, Tatu ja Patu ym. ovat kovasti suosiossa eikä aikuisten kirjat juuri kiinnosta. Harry Potteria olen hänelle lukenutkin, mutta ei päästy edes ensimmäisen osan puoliväliin asti. Juoni oli liian monimutkainen, vaikka velhopoika olikin jännä.
Kirja siis nerokkaalla tavalla suojaa itse itsensä. Harva kovin nuori jaksaa lukea monisataasivuista juttua, joka vaatii paljon mielikuvitusta ja ehkä genretuntemustakin. Poikkeuksia on varmasti aina. Olikohan se Juice, joka väitti lukeneensa Tuntemattoman sotilaan 4-vuotiaana (minun on aika vaikea niellä tätä, mutta milläs kiistätkään?). Ei hänkään niin tainnut traumatisoitua, vaikka en kyllä Tuntematonta suosittelisi ihan niin pienelle...
Nyt puheenvuoro teille! Ovatko ikäsuositukset (tai -rajat) tarpeen? Jos niitä kirjoissa on, niin miksi? Valvotko mitä teinisi lukee? Annatko lapsesi lukea mitä hän haluaa?
Kirjoissa on tosiaan moneen muuhun kulttuurimuotoon verrattuna se hyvä itsesuojausmekanismi, että lukeminen vaatii kuitenkin sen verran että ne aikuisten jutut on lapsista yleensä vain tylsiä.
VastaaPoistaToisaalla oli noiden satujen kohdalla myös juttua että lapset ja aikuiset lukevat myös niitä samoja juttuja eri tavalla, aikuinen kiinnittää huomiota kaikenlaisiin kauheuksiin joita vihjaillaan taustalla siinä missä lapselle kyseessä voi olla vain jännä seikkailu (se Lindgrenin Veljeni leijonamieli lienee kuuluisimpia esimerkkejä).
Ja noin muuten olen sitä mieltä että lapselle on myös ihan hyväksi lukea ainakin jonkin verran niitä vääriä kirjoja (varhaisteinien Untinen-Auelin lukeminen lienee jo klassikko).
Mihinkään erityiseen ikärajalätkintään en kirjoissa lähtisi koska noista edellisistä syistä en pidä sitä tarpeellisena. Kuvitus saattaa tietysti olla jo hankalampi juttu...
Mutta ikäsuosittelu on toki kannatettavaa että sopivat kirjat löytävät helpommin oikeat lukijat. Tietty noissakin on hankaluutensa, lukijoita on erilaisia ja kirjastoissa yms. joutuu lajittelemaan paljon myös kirjoja joita ei tunne joten se rajankäynti onko tämä nyt lasten, nuorten vai aikuisten kirja on usein hankalaa.
Voin kyllä myös ymmärtää että Potterit ovat liikaa 7-vuotiaalle, itse sanoisin suositusalaikärajoiksi että ne ensimmäiset osat noin 10-vuotiaalle ja myöhemmät 12-14 vuotiaille...yksi nyrkkisääntö jonka kuulin nuortenkirjoista oli että vähennetään päähenkilön iästä kaksi vuotta, niin saadaan sopiva lukuikä.
Itse en ole koskaan ajatellut, että kirjoihin pitäisi panna ikäsuosituksia. Minä olin itse aika varhaiskypsä lukija. 12-vuotiaana aloitin Ludlumit ja muut agenttijännärit ja 13-vuotiaana luin Timo. K. Mukkaa, Tabu oli aika vaikuttava. Saaman ikäisenä tutustuin myös Freudiin. Ainoa kirja, jonka olen mielestäni lukenut liian aikaisin, oli Gunter Grassin Pieni rumpalipoika. Luin sitä (en kokonaan) joskus 9- 10-vuotiaana ja se oli liian aikaisin, en oikeasti edes ymmärtänyt mistä koko kirjassa oli kyse :D
VastaaPoistaSatukirjoista ei ole jäänyt traumoja, mutta koko luokalla kiersi ala-asteella Tahdotko nähdä nätin napani, jossa oli sellaisia vähän uskaliaita kuvauksia, niin nuortenkirja kuin olikin :)
Ok, luin joskus ala-asteen 6. luokalla Stephen Kingiä ja se taisi olla liian aikaisin, koska noista Kingin kirjoista jäi sellaiset traumat, etten ole uskaltanut lukea kauhukirjallisuutta enää aikuisiälläkään. Eli juu, kauhukirjallisuuteen ehkä kannattaisi panna jotain ikärajoja kuten tuo Annen kirjalle annettu k-16 suositus.
Mielenkiintoinen aihe! Jotenkin itsestä tuntuu, että muutenkin nykyään asetetaan rajoituksia ja kieltoja, jotka ovat kuitenkin sellaista näennäisen turvallisuuden luontia, eikä luoteta enää esim. vanhempien maalaisjärjen käyttöön jne. Toisaalta ehkä joku K18-leima kirjassa varmaan juuri toimisi päinvastoin. Tuli heti mielikuvia huvittavista tilanteista lainaustiskillä, kun kysytään papereita jne :)
VastaaPoistaHeh, nyt meni Pieni rumpalityttö ja Peltirumpu vähän sekaisin. Sen siitä saa, kun crossaa eri genrejä :)
VastaaPoistaEn minäkään kannata kirjojen ikärajoittamista. Näin äkkiseltään minulla tulee enemmän mieleen aikuisia, jotka kauhistuvat lasten-/nuortenkirjoista kuin päinvastoin...
VastaaPoistaOmat lapset ovat niin pieniä, että ei tarvitse kirjojen suhteen perään katsoa - ne kun ei osaa lukea. Paitsi että tunnustan meillä olevan sellaisia kuvakirjoja, joita yritän epätoivoisesti piilotella ja lapset ne aina kaivaa jostakin esille. Eli "kielletty" selkeästi houkuttaa jo pieniä :)
Mulla on itseasiassa tähän tämmöne pieni hauska juttu mun lapsuudesta. Mun äiti on töissä terveyskeskuksessa ja kun olin alakouluikäisenä paljonkin yksin kotona (äidin vuorotyö, isoveljen pidemmät koulupäivät ja isän pitkät työmatkat) mulle oli annettu nro äidin työpaikkaan ja isän kännykkään. Muistan, kun sanottiin et soita ensisijaisesti isälle, äidin osastolle ei voi soittaa paitsi jos isä ei vastaa.
VastaaPoistaMun veljellä oli Pottereita, mutta mun ei annettu koskea niihin. Ne olikin laitettu ylähyllylle.
7/8-vuotiaana soitin sitten ekaa kertaa äidille töihin. Puhelimeen vastasi vieras täti ja esittäydyin fiksusti ja kysyin äitiä. Äiti tuli pian puhelimeen hieman hätääntyneenä. Siellä sitten pikku-Anni kysyy, että saanko alkaa lukea Pottereita kun on tylsää :D Sain luvankin, kun olin kiltti enkä alkanut omin päin lukea!
Turun Kirjamessuillahan tänä syksynä Reijo Mäeltä kysyttiin hänen kirjoilleen ikärajaa. Hän vastasi, ettei niille ole asetettu, mutta kerran hän toden totta hämmästyi kun 11-vuotiaan tytön äiti oli tullut pyytämään nimmaria tyttärelleen ja kertoneen tytön fanittaneen Reijoa jo kolme vuotta...
Mielenkiintoinen aihe tosiaan.
MInusta olet oikeassa tuossa, että kirjat enimmäkseen suojaavat itse itseään... en oikein usko sopimattomiin kirjoihin, enkä taatusti usko ikärajoihin, koska lapsetkin ovat keskenään kovin erilaisia. Aikuisviihdekirjoja en ihan nuorten käsissä haluaisin nähdä :-/
VastaaPoistaSekin on tärkeää, että luetuista kirjoista puhutaan aikuisten kanssa. Eivät pääse möröt tekemään pesää...
Mietiskelin tätä samaa hieman silloin kun luin Ronja, ryövärintyttären. Hämmästyin sen karkeasta kielestä ja pelottavista tapahtumista, joten en sitä itse lukisi ihan pienimmille lapsille. Mutta ikärajoja en kirjoihin laittaisi. K18-leima houkuttelisi varmasti nuoria lukijoita ja no, voisi käydä samalla tavalla kuin konsolipelien ja leffojen suhteen: isä tai äiti laitettaisiin lainaamaan tai ostamaan se kirja.
VastaaPoistaMuistan lapsena ja teini-ikäisenä lukeneeni mitä halusin. Vanhempani eivät juuri kiinnittäneet huomiotaan siihen, mitä kirjastosta kannoin kotiin. Ja kyllähän siellä välillä oli niitä enemmän vanhemmille suunnattuja kirjoja, mutta eipä minustakaan mitään epänormaalia ole tullut :--)
Minusta kirjoja ei voi suoraan verrata elokuviin ja peleihin kun puhutaan ikärajoista, koska kirjoissa ei näe kuin omassa mielessään. Siten nuori lukija ei välttämättä edes ymmärrä lukemaansa, kun taas elokuvassa viesti menee helpommin perille, kun sen myös näkee.
Minäkään en osaa kuvitella ikärajoja kirjoihin. Oppilaileni tapasin aina sanoa neuvoksi, jos he halusivat lukea esim. "aikuisten" kauhukirjoja, että kirja saattaa ahdistaa. Kummitytölleni ostin kerran painajaiskirjan, joka oli mielestäni hellyyttävä lastentarina, mutta hän pelkäsi sitä, joten ei sitä kirjaa hänelle luettu.
VastaaPoistaJoten olettaisin, että ikärajat eivät ole tarpeen, sillä lapsista varmasti näkee, jos heitä pelottaa tai ahdistaa, jolloin kirjan voi siirtää sivuun, ja nuoret taas osaavat seurata tunteitaan ja harkita, lukevatko eteenpäin.
Tähänhän on jo mukavasti kertynyt keskustelua! Hyvä hyvä hyvä!
VastaaPoistaHdcanisin mainitsema nyrkkisääntöidea tuntuu hyvältä. Eihän se mikään kiveenhakattu juttu ole, mutta esim. lahjakirjaa miettiessä siitä voisi olla apua.
Ja pidin myös ajatuksesta, että voi olla hyväkin lukea ns. vääriä kirjoja. Miten sitä muuten oppisi tuntemaan rajansa?
Vera A. (eka kommenttisi katosi muuten ensin roskapostiin!! mokoma bloggeri... sain sen kumminkin pelastettua), mä taisin myös lukea Kingiä aika aikasin. En muista tarkkaa ikää, mutta veikkaan 12-14 vuotiaana. Ja mulle kävi taasen ihan toisin ;)
Susan kanssa samaa mieltä siitä, että nykyään halutaan rajoittaa ihan kamalasti. Kaikella rakkaudellahan se tehdään, mutta välillä tuntuu siltä, että heitetään lapsi pesuveden mukana...
Maijan kanssa jaan saman havainnon; aikuiset tuntuvat pelästyvän enemmän kuin lapset.
Annin kertoma juttu Reijo Mäen fanittajasta oli hauska xD Mitä ihmettä 11-vuotias saa irti Vares-jutuista? xD
Anni onkin ollut selvästi kiltti tyttö :)
Booksy, aikuisviihde on tosiaan aika... Eh... Enpä suosittelisi vaikka Herra Jackin ihmeellistä huonetta kovin nuorelle...
Laura, muistan itsekin aikuisena äimistelleeni Ronjassa ollutta kieltä. Sen sijaan lapsena en näemmä ole kiinnittänyt siihen huomiota, kun vasta aikuisena siitä yllätyin.
Helmi-Maaria, minusta tuo varoitus on ihan hyvä. Ja moni varmasti keskeyttää kirjan helpommin kuin elokuvan. Elokuvaa kun katsotaan usein porukalla, joten on tietynlainen sosiaalinen painekin katsoa se loppuun. Lukemisessa ei (nykyään) sellaista juuri ole. Juonikuvion voi netistä googlata, jos haluaa sitten väittää lukeneensa kirjan ;)
Minä en usko kieltolakeihin yleensäkään, joten en usko niihin myöskään kirjojen kohdalla. Suositusiät ovat jo ihan toinen juttu, mutta niiden tulee olla vain suosituksia. Jos kahdeksanvuotias tyttäreni haluaisi lukea Kalle Palsan Eläkeläinen muistelee, niin lähtökohtaisesti kieltäisin sen, koska en usko hänen kykenevän suhtautumaan siihen oikein (mahtaako kukaan muukaan). Jos hän kuitenkin perustelisi lukuhalunsa hyvin, eli muuten kuin muuten vaan, niin sitten antaisin hänen lukea, mutta kävisin kyllä keskustelun sekä etu- että jälkikäteen.
VastaaPoistaSuositus hyvä, raja paha. Kirjat eivät ole elokuvia. Aikalailla kaikki on jo sanottu mutta kun ei tähän aiheeseen malta olla kommentoimatta.
VastaaPoistaItse ainakin vältyin liian nuorena liian pahoilta kirjoilta juuri niiden "tylsyyden" takia. Luin kuudennella de Sadea ja Anne Ricea viidennellä luokalla eikä sitä arvostettu. Muistaakseni opettajani tuolloin suositteli Ricen sijasta Lovecraftia. Kokeilin. Ei siitä mitään tullut, se oli tylsää.
Rajoittamisajatus käy entistä mahdottomaksi, mikäli yrittäisi sitten keksiä ne ikävuodet tai hetket, jolloin jotakin aiemmin kiellettyä saisi lukea.
VastaaPoistaEttä jos alle 12-vuotiaana ei saa lukea mitään, missä on avointa seksiä, väkivaltaa, niin milloin sitten? Saisinkohan tiukasti ajateltuna lukea kaikenlaista vieläkään - tuskin.
Nämä ikärajajutut oikeastaan miinoittavat itse itsensä. Jos ajatellaan, että kirjallisuus avartaa ajattelua ja ymmärrystä suuntiin, joita ei ehkä muutoin tavoittaisi, nämä rajaukset sulkevat tien tähän ymmärrykseen.
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! Itse en kannata ikäsuosituksia, koska juuri niin kuin sinäkin sanoit: lapsi ei varmaankaan pysty kuvittelemaan kaikessa pahuudessa sellaisia asioita joista hänellä ei ole mitään kokmusta/käsitystä. Voi tosin olla, että mielipiteeni olisi erilainen jos minulla olisi lapsia...
VastaaPoistaMinua ei ole koskaan rajoitettu lukemaan. Tuntuu jopa siltä, että äiti tietyssä ikävaiheessa tuppasi nuo Untinen-Auelit sun muut vastaavat luettavaksi välttyäkseen seksivalistusoppitunnin pitämiseltä XD