Euripides: Medeia (n. 430 eaa.)

ΜήδειαSuomennos: Kirsti Simonsuuri
Käännösvuosi: 1999
Kustantamo: Lasipalatsi
Sivumäärä: 50
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto

Tietyssä mielessä tämä antiikin kirjallisuuden lukeminen on hyvin sivistävää ja hämmästyksekseni minulla on ollut paljonkin hieman harhaluuloja näiden suhteen. Yksi niistä koskee juuri Medeiaa. Medeia ei ole Euripideen keksimä hahmo tragediaa varten, vaan Medeian tarina kuuluu kreikkalaiseen mytologiaan. Euripides on vain yksi niistä monista näytelmäkirjailijoista, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän myytin innoittamana.
Medeia -myytistä ja sen versioista voi lukea lisää vaikkapa Wikipediasta. Minä keskityn tässä Euripideen tragediaan, nimeltä Medeia. Tarinan klassisuuden vuoksi en varo juonipaljastuksia, sillä muuten tästä ei oikein jäisi mitään sanottavaa.

Tragediaan ei liity onnelliset loput ja tapahtumat, eikä Euripides tee Medeialla poikkeusta. Antiikin tragediat ovat hyvin raakoja ja julmia, ja Medeia kuuluu siihen kastiin oivallisesti. Se esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 431 eaa. Ateenassa Dionysos-teatterissa, eikä se saanut kovin suurta suosiota. Kirsti Simonsuuri taustoittaa asiaa loppupuheessaan hyvin. Medeia oli konservatiiviselle ateenalaisyleisölle liikaa; vahva nainen saa miehet näyttämään tossukoilta, on julma noita ja murhaaja, ja pääsee vielä lopuksi karkuunkin.

Lyhyesti: Medeia on vierasmaalainen kuninkaantytär, joka on karannut kotimaastaan kreikkalaisen prinssi Jasonin kanssa. He ovat menneet (ainakin jollakin tapaa) naimisiin ja saaneet kaksi lasta. Nyt Jason kuitenkin aikoo naida toisen prinsessan ja tästäkös Medeia kimmastuu. Kostoksi Jasonille Medeia tappaa korinttilaisprinsessan, tämän isän ja omat lapsensa. Karua, vai mitä?

Vaikka tämä ei ole kovin pitkä näytelmä, niin Euripides on onnistunut saamaan sekä Medeiasta, Jasonista että kuningas Kreonista (Jasonin uuden puolison isä) hyvän kuvan. Etenkin tietysti Medeia on onnistunut. Vihassaan Medeia on hurja:

Nyt kaikki kääntyi pahoin päin - kuka toisin väittää?
Vaan tuskin siinä vielä kaikki, turhaan toivoitte!
Nuoren parin edessä on vielä vastatuulta,
Pienin vaivoin pääsee tuskin naittajakaan!
Et kai luullut että tuota miestä mielistelen
Jollen etsi hyötyä tai juonittele häntä ansaan?
En olisi häntä puhutellutkaan, en käsin koskenut!
Vaan hänen typeryytensä on nyt niissä mitoissa
Että vaikka saikin minut kiikkiin ajamalla
minut maanpakoon, hän salli minun vielä viipyä
yhden päivän. Hyvää aikaa tehdä kolme ruumista.
Vihamiehistäni tyttärestä, apesta ja puolisosta.

Medeian puhe ajoittuu sen jälkeen, kun kuningas Kreon on päättänyt hänet karkoittaa. Kreon ei kuitenkaan tunnu olevan edes osin syyllinen omaan ja tyttärensä kuolemaan. Medeia on mitä ilmeisemmin päättänyt tehdä jotain kamalaa ilman karkoitustakin.

Liekö syynä runomitallisuus vai mikä, mutta en näytelmätekstinä tästä niin vakuuttunut ja vaikuttunut kuitenkaan. Tunnistan sen aikalaisuuden, syyt klassikkoasemaan ym., mutta tämä olisi varmasti parhaimmillaan ehtana näytelmänä. Raskas tunnelma, jota rakennetaan alusta saakka, ei ihan ehdi vaikuttamaan täysillä näin vajaassa sivumäärässä. Oikeine näyttelijöineen ja kuoroineen (antiikin ajan näytelmään kuului aina kuoro, jonka roolina oli olla yhteisö tms. Medeiassa kuoro oli korinttilaisnaiset) tunnelma nousisi huippuunsa varmasti nopeastikin.

Onpahan nyt kuitenkin sivistytty yhden tragedian verran. En ehkä näitä aio lukea lisää, mutta näytelmänä nämä kyllä kiinnostaisivat.