(2. uudistettu painos)
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 397 + liitteet
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto
Graduni myötä ohjelmassa on tietysti tutustua kauhukirjallisuutta koskevaan tutkimukseen. Sitä on suomeksi aika vähän, mutta on kuitenkin. Niinpä tartuin innolla Verikekkerit -kirjaan, joka käsittelee kauhukirjallisuutta ja -elokuvia.
Kirjan rakenne on hyvin selkeä. Kauhuteemat ovat jaettuna erillisiin lukuihin ilmiön mukaan. Näitä lukuja ovat:
1. Verta ja valkosipulia (vampyyrit)
2. Homo Lupini Lupus (ihmissudet ja muut muodonmuutokset)
3. Sarvipään valtakunta (paholaiset ja noidat)
4. Haudan takaa (kummitukset ja henkimaailman ilmiöt)
5. Haudasta pois ja syömään (elävät kuolleet ja kannibaalit)
6. Se elää (hullut tiedemiehet)
7. Ihmeellinen luonto (hirviöt ja eläimet)
8. Uhka ulkoavaruudesta (muukalaiset)
9. Almanakka ja moottorisaha (psykopaatit ja sarjamurhaajat)
Liitteet ja hakemisto
Joten selkeästi mennään. Näiden järjestyskin on perusteltu vanhimmasta ilmiöstä (noin suurin piirtein, monethan ovat limittäin ja osin päällekkäin) aina uudempaan.
Jokaisen luvun alussa on ensin selvitys siitä, mitä ilmiöllä tarkoitetaan, mistä se on peräisin jne. Paikoin selvitys oli vähän turhankin tarkka, sillä esim. luvussa 3. Raamatun kertomuksia puitiin aivan liikaa minun makuuni. Pelkkä esittely olisi riittänyt ja vaikkapa suorat viittaukset Raamatun jakeisiin.
Selkeys olikin ainoa asia, mihin olin tyytyväinen (se ulottuu muuten kattavaan lähdeluetteloon asti!). Näin muuten tämä oli pettymys. Osin odotin vääriä asioita itse tältä kirjalta. Kirjallisuudentutkimuksen kannalta tästä ei oikein ole iloa. Ymmärsin sen jo alkumetreillä eikä se varsinaisesti ole kirjan syy. Ei tätä esitelläkään kirjallisuudentutkimusteoksena (ei myöskään elokuvatutkimusteoksena).
Häiritsevintä oli tekijöiden voimakas kantaaottavuus siihen oliko teos (kirja tai elokuva) hyvä tai huono. Alkuun värikkäät ja hauskatkin ilmaisut huvittivat, mutta sitten se alkoi tympiä. Mielestäni tämän kaltainen tietokirjallisuus ei ole mielipiteitä varten. Tottakai aina jotakin tekijän mielipiteitä tekstistä välittyy, eikä siinä mitään. Kyse ei myöskään ole siitä, että olisin vain loukkaantunut oltuani eri mieltä jostakin. Joistakin asioista olin samaa mieltä (esim. kirjailija Dean Koontzin keskinkertaisuudesta), joistakin eri mieltä (kuten mielipiteistä Kingin kirjojen suhteen) ja useimpiin en osannut ottaa kantaa (etenkään elokuvien kohdalla).
Johdannossa tekijät mainitsevat, että lukijaa saattaa hämmentää miksi joku teos on otettu mukaan ja joku taas pois. Tämä on ihan luonnollista ja raja on vedettävä johonkin, sillä ihan kaikkea ei voi edes mainita. Silti jäi ihmetyttämään miksi vaikkapa 3. luvussa ei mainittu lainkaan Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teosta. Kyseessä ei tietenkään ole puhdas kauhugenren edustaja, mutta noituutta, paholaista, yliluonnollisuuksia ym. siinä löytyy ja sen arvostettu asema kirjallisuuden kaanonissa olisi kyllä antanut aihetta maininnalle.
Tiivistettynä Verikekkerit on Hännisen ja Latvasen kauhugenren luettelo, jossa he kertovat mitä pitivät tästä tai tuosta. Olisin kaivannut analyyttisempää ja objektiivisempaa otetta. Tämän vuoksi sen saama pistemäärä on niin alhainen. Lukuvinkkikirjana (elokuvavinkkikirjana myös) tämä on erinomainen, jos vain pystyy ylittämään tekijöiden mielipiteet ennakkoluulottomasti. Mutta varsinaiseksi tietokirjaksi tätä ei kyllä voi sanoa.
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 397 + liitteet
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto
Graduni myötä ohjelmassa on tietysti tutustua kauhukirjallisuutta koskevaan tutkimukseen. Sitä on suomeksi aika vähän, mutta on kuitenkin. Niinpä tartuin innolla Verikekkerit -kirjaan, joka käsittelee kauhukirjallisuutta ja -elokuvia.
Kirjan rakenne on hyvin selkeä. Kauhuteemat ovat jaettuna erillisiin lukuihin ilmiön mukaan. Näitä lukuja ovat:
1. Verta ja valkosipulia (vampyyrit)
2. Homo Lupini Lupus (ihmissudet ja muut muodonmuutokset)
3. Sarvipään valtakunta (paholaiset ja noidat)
4. Haudan takaa (kummitukset ja henkimaailman ilmiöt)
5. Haudasta pois ja syömään (elävät kuolleet ja kannibaalit)
6. Se elää (hullut tiedemiehet)
7. Ihmeellinen luonto (hirviöt ja eläimet)
8. Uhka ulkoavaruudesta (muukalaiset)
9. Almanakka ja moottorisaha (psykopaatit ja sarjamurhaajat)
Liitteet ja hakemisto
Joten selkeästi mennään. Näiden järjestyskin on perusteltu vanhimmasta ilmiöstä (noin suurin piirtein, monethan ovat limittäin ja osin päällekkäin) aina uudempaan.
Jokaisen luvun alussa on ensin selvitys siitä, mitä ilmiöllä tarkoitetaan, mistä se on peräisin jne. Paikoin selvitys oli vähän turhankin tarkka, sillä esim. luvussa 3. Raamatun kertomuksia puitiin aivan liikaa minun makuuni. Pelkkä esittely olisi riittänyt ja vaikkapa suorat viittaukset Raamatun jakeisiin.
Selkeys olikin ainoa asia, mihin olin tyytyväinen (se ulottuu muuten kattavaan lähdeluetteloon asti!). Näin muuten tämä oli pettymys. Osin odotin vääriä asioita itse tältä kirjalta. Kirjallisuudentutkimuksen kannalta tästä ei oikein ole iloa. Ymmärsin sen jo alkumetreillä eikä se varsinaisesti ole kirjan syy. Ei tätä esitelläkään kirjallisuudentutkimusteoksena (ei myöskään elokuvatutkimusteoksena).
Häiritsevintä oli tekijöiden voimakas kantaaottavuus siihen oliko teos (kirja tai elokuva) hyvä tai huono. Alkuun värikkäät ja hauskatkin ilmaisut huvittivat, mutta sitten se alkoi tympiä. Mielestäni tämän kaltainen tietokirjallisuus ei ole mielipiteitä varten. Tottakai aina jotakin tekijän mielipiteitä tekstistä välittyy, eikä siinä mitään. Kyse ei myöskään ole siitä, että olisin vain loukkaantunut oltuani eri mieltä jostakin. Joistakin asioista olin samaa mieltä (esim. kirjailija Dean Koontzin keskinkertaisuudesta), joistakin eri mieltä (kuten mielipiteistä Kingin kirjojen suhteen) ja useimpiin en osannut ottaa kantaa (etenkään elokuvien kohdalla).
Johdannossa tekijät mainitsevat, että lukijaa saattaa hämmentää miksi joku teos on otettu mukaan ja joku taas pois. Tämä on ihan luonnollista ja raja on vedettävä johonkin, sillä ihan kaikkea ei voi edes mainita. Silti jäi ihmetyttämään miksi vaikkapa 3. luvussa ei mainittu lainkaan Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teosta. Kyseessä ei tietenkään ole puhdas kauhugenren edustaja, mutta noituutta, paholaista, yliluonnollisuuksia ym. siinä löytyy ja sen arvostettu asema kirjallisuuden kaanonissa olisi kyllä antanut aihetta maininnalle.
Tiivistettynä Verikekkerit on Hännisen ja Latvasen kauhugenren luettelo, jossa he kertovat mitä pitivät tästä tai tuosta. Olisin kaivannut analyyttisempää ja objektiivisempaa otetta. Tämän vuoksi sen saama pistemäärä on niin alhainen. Lukuvinkkikirjana (elokuvavinkkikirjana myös) tämä on erinomainen, jos vain pystyy ylittämään tekijöiden mielipiteet ennakkoluulottomasti. Mutta varsinaiseksi tietokirjaksi tätä ei kyllä voi sanoa.
Apua! Lähinnä pikaisesti syyslomapakkailujen keskellä vaan sitä, että nytpäs en muista, että tulikohan tämä minua vastaan kulttuuriantropologian proseminaarissa joskus 90-luvun lopulla. Ihan kuin joku olisi tehnyt jonkinlaisen opinnäytteen aiheeseen liittyen ja sivunnut tätä kirjaakin. Jonkinlainen flashback tästä minulle tuli.
VastaaPoistaOlen tästä sen edellisen painoksen lukenut ja olen taipuvainen sanomaan samaa, se kirja on hyvä jos haluaa etsiä leffavinkkejä ja lähdeluettelo oli mitä mainioin mutta kirjallisuustutkimuksen kannalta tämä ei paljoa anna.
VastaaPoistaEn ole kauhun ystävä enkä kirjallisuudentutkija, mutta näin pinnallisena kommenttina vain, että kirjan luvuilla on aika hyvät nimet!
VastaaPoistaKatja, jos se aihe on liittynyt jollakin tapaa kauhukulttuuriin, niin varmasti tämä on ollut esillä, kun muuta suomenkielistä on ollut vähän heikommin...
VastaaPoistahdcanis, näin juuri. Ajattelinkin, että ei tämä uudistettu laitos varmaan sen kummempi ole.
Luru, niin on! Ylipäätään kirjan teksti sinänsä oli hauskaa ja huumoripitoista.