Homeros: Odysseia (n. 700 eaa.)

Suomennos: Pentti Saarikoski
Käännösvuosi: 1972
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 307
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Kiemurtelen tässä tuolissani nyt hiukan kiusaantuneena. Saako klassikkoa arvostella? Saa, olenhan annattanut ennenkin ihan täydellä laidalla. Mutta että näin vanhaa ja vaikuttavaa klassikkoa, joka on vaikuttanut koko länsimaiseen kulttuuriin? Jos (ja kun) en pitänyt siitä, niin olenko vain mitään ymmärtämätön idiootti, joka ei osaa arvostaa kirjallisuushistoriamme yhtä kirkkaimmista helmistä?
Toisaalta miksi mikään kirja olisi arvostelun yläpuolella? Onko (ja tarvitseeko ollakaan) ainuttakaan kirjaa, joka miellyttäisi aivan kaikkia?
Odysseia ei ainakaan kuulu niihin, sillä en tästä juurikaan pitänyt. Käyn siis parhaillaan antiikin kirjallisuuden kurssia, joten näitä on tulossa lisääkin.

Tässä kirjassa on Pentti Saarikosken erinomainen esipuhe, jossa hän valoittaa käännöstyötään, Homeroksen tuotannon tutkimusta ja Odysseian vaikutusta kirjallisuuteen. Erityisen kiinnostavia olivat Saarikosken jutut omaa käännöstyötään koskien. Hänhän on tehnyt maailmanlaajuisestikin aika ainutlaatuisen työn kääntäessään sekä Homeroksen Odysseian että James Joycen Odysseuksen. Jälkisanat kirjoittanut Hannu Riikonen harmittelee myös sitä, ettei Saarikoski ehtinyt kääntää Iliasta.

Saarikosken käännöksestä (toisin kuin Otto Mannisen käännöksestä) puuttuu heksametrinen runomitta. Se tekee Odysseian lukemisesta hieman helpompaa. Olin aluksi vähän pettynyt, sillä esimerkiksi Kalevalassa poljento on ehdoton osa sen tunnelmaa. Mutta Saarikoski on onnistunut säilyttämään vanhahtavan, arvokkaan tyylin.
Erityisen ihastunut olin hänen Pallas Athenesta käyttämäänsä epiteettiin (määrittävä sana, yleinen tyyli antiikin ajan eepoksissa) kiilaskatseinen. Kyseinen sana herätti aikanaan kummastusta ja arvosteluakin, mutta minusta se sopi todella hyvin. Kiilaskatseinen Athene on suosikkijumalani kreikkalaisesta tarustosta, joten näkemykseni mukaan se tuki Athenen viisautta ja sotaisuutta hyvin.
Sanavalintaansa Saarikoski perustelee näin (s.21):
Pallas Athene on glaukopis; sanan merkitys ei ole selvä, mutta jotain tekemistä sillä on Athenen oman linnun pöllön (glayx) kanssa; kummallakin on kai ollut samanlainen tuijottava katse. Olen suomentanut "kiilaskatseinen", jonka lukija hyvin ymmärtänee, vaikka se onkin keinotekoinen, eestiläisestä ja suomalaisesta sanasta tehty uudissana.

Odysseiahan kertoo Odysseuksen pitkästä matkasta kotiin Troian sodasta. Yllätyin tarinan epäkronologisesta järjestyksestä ja Odysseuksen pojan, Telemakhoksen, isosta osuudesta tarinasta. Tarina oli kuitenkin ihan ymmärrettävä siitä huolimatta ja kertomusjärjestys perusteltiin tarinassa hyvin.

Isoin pulma oli kaiketi se, etten juuri pitänyt Odysseuksesta. Suoraan sanoen äijähän oli raivostuttava itkupilli ja ruikuttaja, joka oli olevinaan kovastikin isoa soturia. Hädän tullen hän turvautui aina Athenen apuun ja hänen täysin omat ansionsa tuntuivat melkoisen pieniltä. Pikkumaisesti hän härnäsi vaimoaan, Penelopeiaa, joka oli surrut kadonnutta miestään vuositolkulla. Ja naurettavasti hän kerjäsi kehuja itsestään paimen Eumaikokselta. On siinä meillä sankari!
"Voi minua onnetonta, mitä saan vielä kaiken jälkeen kokea? Jumalatar taisi ennustaa oikein kun hän sanoi että minä merellä, ennen kuin pääsisin synnyinmaahani, saisin kärsiä enemmän kuin tarpeeksi. Nyt se käy toteen, sillä millaisin pilvin Zeus onkaan peittänyt leveän taivaan, pannut meren kuohumaan ja vihurit viheltämään joka taholta, nyt on edessä äkkikuolema! Kolme kertaa ja neljä kertaa minua onnellisempia ovat ne danaolaiset jotka Atreuksenpoikia auttaessaan kaatuivat Troian tasangolla! Kunpa minäkin olisin kuollut ja tavannut kohtaloni sinä päivänä kun luvuttomat troialaiset lähettivät keihäskuuronsa Peleuksenpojan ruumiin yli! Olisin saanut asiaankuuluvat hautajaiset ja akhajit olisivat laulaneet kunnakseni. Nyt minun kohtaloni on oleva kaamea kuolema."
Valitivaliti ruikutiruikuti.

Odysseian ansiot ovat kaiketi enimmäkseen historialliset tapakulttuurin ym. osalta. Selvimmin ilmi tulee kreikkalainen vieraanvaraisuus ja sankarillisen kuoleman tavoittelu (kuten edellisessä lainauksessa). Myös uhrilahjat jumalille ovat kiinnostavia.

Noin muuten Odysseia ei minua juuri puhutellut. Olihan siinä seikkailua jos jonkinlaista, mutta tämänkaltainen tyyli ei uponnut. Ymmärrän toki, että aikalaisleima näkyy tässä hyvin voimakkaasti. Osasin luonnollisesti odottaakin jotakin hyvin erilaista verrattuna tämän päivän kirjallisuuteen.
Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä ajattelen näytelmistä ja runoista!

Kommentit

  1. Hihittelin täällä ääneen tekstillesi. Totta ihmeessä klassikoita saa ja pitääkin arvostella, ja sinä esität tässä kuitenkin selkeät perusteet mielipiteillesi joten mikäs siinä sitten!

    Kuvauksestasi tuli mieleen se kun luin Tuulen viemää, minä en nimittäin pitänyt sitten Scarlettista ja hänen vaikeasta luonteestaan yhtään ja tuntui, että minussa on nyt jotain vikaa kun en ymmärrä tämän kirjan suuruutta.

    No joo, joka tapauksessa, olipas kiva lukea näin tuulettunut mielipide Odysseiasta ja kiinnostuksella odottelen josko sinulta muitakin tällaisia tupsahtaa tänne. Taidan itse kuitenkin jättää tämän varsinaisen Odysseain ihan rauhassa pölyttymään näillä näkymin ja harkitsen Joycen versiota enemmän tosissani.

    VastaaPoista
  2. Enpä taida ainakaan tätä valita 10 klassikkoa -haasteeseen ;)

    VastaaPoista
  3. en voi kyllä suositella joyceakaan. ;) luin sitä aika tuskalla, riikosen luennoista ja tulkinta-avusta huolimatta. tein itse aikoinaan graduni penelopeen liittyen ja päädyin vähän samaan: penelope on paljon kiinnostavampi tyyppi, joka jää liian vähälle huomiolle - ihme, että mainitaan lainkaan, kas kun naissankareita ei jumalattaria lukuun ottamatta antiikissa oikein ollut, vaimoissa nyt ainakaan. virkstävä tämä sun arvio joka tapauksessa, eikä klassikoista tarvitse tykätä. monet niistä on nykylukijalle aika boring, osasta taas ymmärtää hyvin, miksi ovat kestäneet aikaa ja vuosisatoja. musta muuten esim. don quijote oli erittäin tylsä, mutta sen klassikkoushan piileekin enemmän uudessa genressä.

    VastaaPoista
  4. Linnea, Tuulen viemää voi tosiaan olla aika haastava jos ei pidä Scarlettista yhtään :D

    Villasukka, en valitettavasti voi suositellakaan. Tai siis onhan tämä nyt ihan ok lukaista näin yleissivistyksen vuoksi, mutta en kyllä paheksuisi ketään, joka ei ole lukenut Odysseiaa.

    ina, Joyce saattaa kyllä minullakin jäädä väliin. Otteita olen hänen tuotannostaan lukenut ja se on kyllä aika kirjallisuuden hardcorea!

    VastaaPoista
  5. Hienoa, olen huomannut saman kuin sinä tässä joskus ns. rohkeat miehet ovat joissain asioissa pahimpia ruikuttajia :) Heikot ehkä vikisevät välillä, mutta vahvat oikein ruikuttavat.

    VastaaPoista
  6. Perkaan antiikin klassikoita parhaillaan. Onko niistä enää vain eväiksi. Vergiliuksen Aeneis-runoelman jälkeen/aikana hullaannuin runoilijaan. Luin kaikki kolme, olemassaolevaa, täysimittaista suomennosta.

    Otto Mannisen Ilias-suomennos on nyt luettu. V-hulluus muuttui H-hulluudeksi. Rakastuin myös O. Mannisen suomenkieleen. Silmät sumeina ja kieli kuivana katselen pöydällä olevia Odysseia-suomennoksia. Odottavat minua lukemaan itseään ja höpöttämään tekstiä puoliääneen.

    Reiska

    VastaaPoista

Lähetä kommentti