Rebecca Stott: Veden muisti (2007)

Ghostwalk
Suomennos: Emma Murros ja Turkka Hautala
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 446
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Olen jo tätä lukiessani ällistellyt romaanin nimeä Veden muisti ja nyt kun tulin vilkaisseeksi alkuperäisen nimen, ällistelen sitä vielä enemmän. Vesi kun ei tunnu liittyvän juttuun oikein mitenkään - paitsi että tutkija Elizabeth löydetään kuolleena joesta kuten eräs toinenkin tutkija 1600-luvulla.
Nimi Ghostwalk kuvaa kirjaa huomattavasti paremmin. 'Haamukävely' olisi tietysti ollut hieman ontuva...

Näin rehellisesti sanottuna kirja oli aika huono ja olen siihen pettynyt. Ei Korallivaraskaan mikään huipputeos ollut, mutta tämä on selvästi surkeampi tekele. Nämähän ovat Suomessa julkaistu käänteisessä järjestyksessä; Veden muisti on Stottin esikoisteos. Sopinee siis odottaa, että Stottin kolmas teos on jo oikein hyvä.
Mutta sitten ruotimaan!

Tätä kuvataan takakannessa historialliseksi trilleriksi eikä sekään kyllä sovi mitenkään tähän juttuun. Ainakaan tämä ei jää mitenkään kirjallisuuden historiaan ansioituneena teoksena. Ja toisekseen kaikki tapahtumat tapahtuvat 2000-luvulla ja 1600-luvulle viitataan lähinnä nykyajassa murhatun tutkijan, Elizabeth Vogelsangin, keskenjääneessä käsikirjoituksessa. Tähän petyin kaikkein eniten.

Elizabeth on siis mystisesti murhattu. Hänen poikansa, Cameron Brown, pyytää ex-rakastettuaan Lydiaa kirjoittamaan haamukirjoittajana Elizabethin kirjan loppuun. Teos käsittelee Isaac Newtonia ja hänen suhdettaan alkemiaan sekä menestystä Trinity Collegessa Cambridgessa. Teos tulisi paljastamaan jotakin mullistavaa...
Samaan aikaan Cambridgessa tapahtuu muitakin murhia ja myös Cameron on vaarassa. Kuolemat näyttävät kohdistuvan neurotieteilijöihin, jotka tekevät eläinkokeita. NABED on eläinaktivistien terrorijärjestö, joka keinoja kaihtamatta taistelee eläinoikeuksien puolesta.
Miten nämä sitten liittyvät toisiinsa? Hyvin huonosti ja ontuvasti.

Veden muistin kertojana on Lydia. Hän kertoo tarinaansa Cameronille ja jo tämä ratkaisu on lukijan kannalta todella rasittava. "Sitten sinä teit sitä ja tätä. Katselin sinua. Yhdessä menimme sinne. En kertonut sinulle kuinka paljon sinua kaipasin..." ja plaaplaaplaa. Tätä tyyliä yli 400 sivua! Tehokeinona tuollainen toimii ihan kivasti, mutta koko teoksessa se oli lähinnä hyvin rasittavaa.

Kirjassa on ajoittain otteita Elizabeth Vogelsangin (kirjassa ei muuten selitetty, miksi hänen poikansa sukunimi on Brown) käsikirjoituksesta, jonka on siis tarkoitus olla jonkinlainen tieteellinen julkaisu. Se ei ollut millään tasolla uskottava. Sen tyyli oli ihan samalla tavalla proosallinen kuin Veden muisti -kirjan kokonaistyylikin. Ei sillä, että tieteellisen tekstin pitäisi olla jotenkin kuiva ja hankala. Mutta kyllä sen pitäisi erota kaunokirjallisesta tyylistä. Tässä näyte siitä tieteellisestä julkaisusta (s. 166):
Uneton, nälkiintynyt mies, jonka silmät olivat kipeät ja rasittuneet loputtomista kokeista ja jonka mieltä kiehtoivat ajatukset maailmanlopusta ja profetioista, on epäilemättä uskonut näkevänsä Ilmestyskirjan näkyjen toteutumisen omassa kaupungissaan. Monien mielestä lopun ajan neljä ratsumiestä olivat jo kaupungin porteilla, mutta vaikutti siltä kuin rutto ei olisi koskettanut nuorta tiedemiestä lainkaan. Hän näki sen tuhot ja oli kenties jopa tietoinen omasta fyysisestä hauraudestaan, mutta sairastumisen mahdollisuus oli hänelle yhtä merkityksetöntä kuin optisten kokeiden aiheuttama kipu hänen silmissään.
Traagista!!

Lopua kohden Stott suorastaan riehaantuu salaliittoteorioidensa kanssa ja juoni alkaa muuttua entistäkin epäuskottavammaksi. Loppukyhäelmä kasataan melko nopeasti ja lisäjännitystä luodaan soluttautujilla, politiikalla, spiritistisillä istunnoilla sun muilla hätäratkaisuilla.
Koko eläinaktivistijuttu tuntui vähän ylimääräiseltä täytteeltä. Sitä ei olisi tarvittu oikeastaan lainkaan.

Miksi tämä sai sitten edes kaksi pistettä? Olihan tässä jotain hyvääkin. Lydia Brooke oli uskottava henkilö ja Stott onnistui luomaan Elizabethistakin hyvän kuvan. Lisäksi arvostan sitä taustatyötä, mikä tämän romaanin eteen on täytynyt tehdä. Tiedot Isaac Newtonista ja muista hänen aikalaisistaan ovat tarkistettuja faktoja, ja 1600-luvulla Cambridgessä todella tapahtui mystisiä kuolemia. Stott kuitenkin muistuttaa lopussa kaiken olevan vain spekulaatiota. Isosta taustatyöstä huolimatta tämä ei tunnu sellaiselta nippelitietobrassailulta, vaan historialliset faktat ujutetaan hyvin fiktioon.

Veden muistin lopussa on aikajana Newtonin elämästä, tekijän kiitokset ym. Mutta lisäksi siellä on jotakin lukupiiriohjeita! Tämä tuntui minusta todella oudolta. Onkohan tämä ollut alkuperäisessäkin teoksessa? Lukupiiriohjeissa on mm. keskusteluaiheita, jotka paikoin tuntuvat aika absurdeilta ja hakemalla haetuilta.
"Osterin haju on tukahdutetun seksuaalisuuden objektiivinen korrelaatti." Mitä muita objektiivisia korrellaatteja Veden muistissa esiintyy?
Voi osteri sentään!

Kommentit

  1. Voi osteri sentään tosiaan ;) Minulla tämä odottaa kirjapinossa, mutta en ole vielä ainakaan saanut sitä inspistä, että tartun juuri tuohon kirjaan. Aion kyllä tutustua jossain vaiheessa kuitenkin..nähtäväksi jää, tuleeko luettua loppuun :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa tosiaan muistuttavan Korallivarasta joiltain osin: siinäkin oli aivan upea alkuasetelma mutta jossain vaiheessa juoni riehaantui ja tarina vähän lässähti.

    Tämäkin vaikuttaa aiheeltaan tosi mielenkiintoiselta, mutta jäänee kuitenkin nyt lukulistan hännille.

    VastaaPoista
  3. Joissain englanninkielisissä kirjoissa olen törmännyt tuollaisiin lukupiirijuttuihin, joten luulisin sen tulevan sieltä alkuperäisteoksesta. Mutta osterin hajua ja objekstiivisia korrelaatteja? Aika, tuota, khöm, mielenkiintoista. :)

    Korallivaras oli mielestäni aivan mukava lukukokemus mutta tämä ei oikein ole innostanut aiemminkaan, eikä se innostus nyt ainakaan lisääntynyt. ;)

    VastaaPoista
  4. Lukupiirijuttu tulee nimenomaan alkuperäisestä teoksesta, joita ei oikein voi jättää poiskaan.

    VastaaPoista
  5. Susa, odotan jo bloggaustasi. On kiva kuulla muita arvioita.

    Erja, sekin vielä tosiaan harmittaa, että aihe oli tavattoman kiinnostava. Tutkiskelin netistä lisää Newton-juttuja ja äijä on tosiaan vaikuttanut varsinaiselta persoonalta!

    Satu, minäkin pidin Korallivarasta ihan mukavana. Toivotaan, että kehityssuhde jatkuu ylöspäin.

    Hanna, kiitos infosta. En ole aiemmin tällaiseen lukupiiriohjeistukseen törmännytkään. Ja jos se tosiaan kuuluu alkuperäisteokseen, niin eihän sitä tietty voi sitten omin nokin jättää pois.

    VastaaPoista
  6. Kiinnostavaa. Luin Korallivarkaan, ja vaikka en siltä mitään odottanutkaan, pidin sitä väen väkisin mukaan ängetyn (ja varsinkin loppuun) trillerikaavan takia epäonnistuneena. Myös se suhteen kuvaus oli turhan epäuskottavaa.

    Tämä on hyllyssä ja odotukset ovat korkeammalla: kiinnostaa näkökulma Isaac Newtoniin, joka yksi historian suosikkihepuistani. Häneen yhdistyy mukavalla tavalla kaikenlaista "hämärää". Luin juuri toisenkin Isaac Newtoniin liittyvän fiktiivisen jännärin, Philip Kerrin Dark Matter. Siinä Newton ratkoo Lontoon rahapajan tuntumassa tapahtuvia outoja, rituaalisia murhia. Ei sekään mikään erityinen ollut - mutta sisälsi kiinnostavan näkökulman Newtoniin.

    VastaaPoista
  7. Odotan todella kiinnostuneena muita postauksia tästä. Onhan nimittäin täysin mahdollista, että olin vain ihan ulalla :D

    Isaac Newton ei niinkään minua alunperin tässä kiinnostanut, vaan 1600-luvun Englanti. Harmikseni sitä ei ollut, mutta Newtonista kiinnostuin nyt.

    Olisi ehkä sittenkin kannattanut olla hereillä fysiikan tunneilla!

    VastaaPoista
  8. Minunkin piti tulla vielä vahvistamaan, että etenkin amerikkalaisissa kirjoissa on usein nuo lukupiiriohjeet lopussa. On siis siellä päin mualimmaa ihan yleinen käytäntö (myös lukupiirit kukoistavat siellä eri tavalla kuin Suomessa).

    VastaaPoista
  9. No niin. Olen taas astetta viisaampi :)

    Oudolta se tosiaan tuntui. Ikään kuin rautalangan vääntämiseltä lukijalle; "näin tätä teosta pitää tulkita ja pohtia".
    Mutta ehkä tämä on tottumiskysymys ja kulttuuriero.

    VastaaPoista
  10. En lukenut kirjoitustasi tuoreeltaan, kun kirja oli itselläni lähdössä seuraavaksi lukuun. Nyt olen kahlannut sitä lähes kaksisataa sivua läpi, ja minusta kirja tuntuu varsin huonolta. Täytyi siis tulla katsomaan kesken lukemisen sinun bloggaustasi, jospa saisin tästä inspiraatiota jatkaa loppuun. Ja mitä huomaankaan - loppunousua ei ilmeisesti ole odotettavissa. Masentavaa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti