Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 273
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Olen niin pettynyt, niin pettynyt. Ja se harmittaa kovasti. Huolimatta mehiläiskammostani (pelkään kaikkia lentäviä ötököitä, paitsi perhosia ja kärpäsiä) tartuin tähän kirjaan innolla. Olihan Ennen päivänlaskua ei voi niin vaikuttava teos, ettei tätä nyt yhdet mehiläiset voi pilata!
Ei tätä mehiläiset pilanneetkaan.
Tarina kertoo siis mehiläishoitaja-Orvosta ja hänen pojastaan Eerosta, joka on eläinoikeusaktivisti. Sivuhenkilöinä ovat Ari, Orvon isä ja Eeron isoisä, joka omistaa Toivonoja Meats -karjatilan, sekä Marja-Terttu, joka on Orvon ex-vaimo ja Eeron äiti.
Tapahtumat sijoittuvat 2010-luvun loppuun.
Mitä vikaa tässä sitten oli?
Ensinnäkään en missään vaiheessa käsittänyt, että miksi tarina on sijoitettu 2010-luvun loppuun. Orvo selailee nettiä konsolilla (miksei tietokoneella?) ja kännykän on korvannut mobardi (miksi?). Kummallakaan välineellä ei tehdä mitään sellaista, etteikö sitä voisi tehdä tavallisella kännykällä tai tietokoneella.
Lisäksi romaanissa viitataan laajasti eri tutkimuksiin, tapahtumiin ja haastatteluihin 00-luvulta. 2010-luku jää lähes kokonaan pimentoon. Vuoteen 2015 viitataan kerran, mutta siinäpä se. Olisin toivonut etenkin tähän asiaan vähän panostamista, sillä nyt se epätasapaino käy silmään pahasti.
Eero pitää yllä kahtakin eri blogia ja teksti on painettu kirjaan blogimaisesti. Yllä näkyy blogin otsikko ja aina postauksen aihe. Lisäksi muutama kommentti. Mutta missä on päivämäärä? Uskottavuuspisteet jälleen laskevat, vaikka kyse onkin lähinnä grafisesta pikkuasiasta.
Eero on kiivas nuori, idealistinenkin. Ja hyvin uskottava ja onnistunut hahmo, vaikka hänet tavataankin lähinnä vain bloginsa kautta. Eero saarnaa eläinten tehotuotannosta ja esittää vakuuttavia (ja ihan oikeita) faktoja. Mutta lopulta se käy ärsyttämään. Koko kirja saa hiukan debattimaisen sävyn ja romaaniainekset ovat kasassa lähinnä vain muodon vuoksi. Faktojen vyöryttäminen on ensisijaista, tarina toissijaista. En tykkää.
Orvo oli hahmoista onnistunein ja hänen kanssaan viihdyinkin parhaiten. Orvon kautta päästään tutustumaan mehiläisten myyttiseen historiaan ja se olikin kiinnostavaa. Orvon mehiläistenhoitotoimenpiteet vaikuttivat myös uskottavilta, vaikka myönnän etten ole asiaan perehtynyt. Orvon, Arin ja kauan sitten kuolleen Pupan (Orvon isoisä) suhde on mielenkiintoinen ja huumoria saatiin hiukan myös Orvon normaalista päivätyöstä (en paljasta sitä tässä, se on niin hilpeä ylläri).
Joskin romaanin loppupuolella Orvon ja Marja-Tertun seksikohtaus oli kyllä sellainen "mitä hemmettiä tapahtui??" -juttu, joka jäi täysin motivoimattomaksi ja irralliseksi.
Teoksen lopussa on Sinisalon huomautus siitä, että mehiläisyhdyskunta-asiat ovat tosia ja myyttiset asiat myös lähteisiin perustuvia. Mukana myös lähdeluettelo. Mutta samalla Sinisano paljastaa kirjoittamisajankohdaksi kesän 2011. Enkelten verta ilmestyi kauppohin syyskuussa 2011.
Olisiko tullut kiire? Tässä on vakuuttavia kokonaisuusmöhkäleitä, mutta ne eivät sulaudu yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Se olisi kaivannut vielä hiomista.
Harvinaista kyllä, olin tästä aika samaa mieltä kuin HS:n Juhani Karila.
Blogistaniassa tämän ovat lukeneet myös Zephyr, joka laillani ei ollut niin vakuuttunut; Booksy, joka oli vähän vakuuttuneempi; Jenni, joka oli vielä hiukan vakuuttuneempi ja Tessa, joka oli oikein vakuuttunut.
Sivumäärä: 273
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Olen niin pettynyt, niin pettynyt. Ja se harmittaa kovasti. Huolimatta mehiläiskammostani (pelkään kaikkia lentäviä ötököitä, paitsi perhosia ja kärpäsiä) tartuin tähän kirjaan innolla. Olihan Ennen päivänlaskua ei voi niin vaikuttava teos, ettei tätä nyt yhdet mehiläiset voi pilata!
Ei tätä mehiläiset pilanneetkaan.
Tarina kertoo siis mehiläishoitaja-Orvosta ja hänen pojastaan Eerosta, joka on eläinoikeusaktivisti. Sivuhenkilöinä ovat Ari, Orvon isä ja Eeron isoisä, joka omistaa Toivonoja Meats -karjatilan, sekä Marja-Terttu, joka on Orvon ex-vaimo ja Eeron äiti.
Tapahtumat sijoittuvat 2010-luvun loppuun.
Mitä vikaa tässä sitten oli?
Ensinnäkään en missään vaiheessa käsittänyt, että miksi tarina on sijoitettu 2010-luvun loppuun. Orvo selailee nettiä konsolilla (miksei tietokoneella?) ja kännykän on korvannut mobardi (miksi?). Kummallakaan välineellä ei tehdä mitään sellaista, etteikö sitä voisi tehdä tavallisella kännykällä tai tietokoneella.
Lisäksi romaanissa viitataan laajasti eri tutkimuksiin, tapahtumiin ja haastatteluihin 00-luvulta. 2010-luku jää lähes kokonaan pimentoon. Vuoteen 2015 viitataan kerran, mutta siinäpä se. Olisin toivonut etenkin tähän asiaan vähän panostamista, sillä nyt se epätasapaino käy silmään pahasti.
Eero pitää yllä kahtakin eri blogia ja teksti on painettu kirjaan blogimaisesti. Yllä näkyy blogin otsikko ja aina postauksen aihe. Lisäksi muutama kommentti. Mutta missä on päivämäärä? Uskottavuuspisteet jälleen laskevat, vaikka kyse onkin lähinnä grafisesta pikkuasiasta.
Eero on kiivas nuori, idealistinenkin. Ja hyvin uskottava ja onnistunut hahmo, vaikka hänet tavataankin lähinnä vain bloginsa kautta. Eero saarnaa eläinten tehotuotannosta ja esittää vakuuttavia (ja ihan oikeita) faktoja. Mutta lopulta se käy ärsyttämään. Koko kirja saa hiukan debattimaisen sävyn ja romaaniainekset ovat kasassa lähinnä vain muodon vuoksi. Faktojen vyöryttäminen on ensisijaista, tarina toissijaista. En tykkää.
Orvo oli hahmoista onnistunein ja hänen kanssaan viihdyinkin parhaiten. Orvon kautta päästään tutustumaan mehiläisten myyttiseen historiaan ja se olikin kiinnostavaa. Orvon mehiläistenhoitotoimenpiteet vaikuttivat myös uskottavilta, vaikka myönnän etten ole asiaan perehtynyt. Orvon, Arin ja kauan sitten kuolleen Pupan (Orvon isoisä) suhde on mielenkiintoinen ja huumoria saatiin hiukan myös Orvon normaalista päivätyöstä (en paljasta sitä tässä, se on niin hilpeä ylläri).
Joskin romaanin loppupuolella Orvon ja Marja-Tertun seksikohtaus oli kyllä sellainen "mitä hemmettiä tapahtui??" -juttu, joka jäi täysin motivoimattomaksi ja irralliseksi.
Teoksen lopussa on Sinisalon huomautus siitä, että mehiläisyhdyskunta-asiat ovat tosia ja myyttiset asiat myös lähteisiin perustuvia. Mukana myös lähdeluettelo. Mutta samalla Sinisano paljastaa kirjoittamisajankohdaksi kesän 2011. Enkelten verta ilmestyi kauppohin syyskuussa 2011.
Olisiko tullut kiire? Tässä on vakuuttavia kokonaisuusmöhkäleitä, mutta ne eivät sulaudu yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Se olisi kaivannut vielä hiomista.
Harvinaista kyllä, olin tästä aika samaa mieltä kuin HS:n Juhani Karila.
Blogistaniassa tämän ovat lukeneet myös Zephyr, joka laillani ei ollut niin vakuuttunut; Booksy, joka oli vähän vakuuttuneempi; Jenni, joka oli vielä hiukan vakuuttuneempi ja Tessa, joka oli oikein vakuuttunut.
No voihan pettymys! Minulla on edelleen vain aikomuksena tutustua Sinisalon tuotantoon, Linnunaivotkin olisi omassa hyllyssä odottamassa. Taidan aloittaa siitä tai tuosta Ennen päivänlaskua ei voi -teoksesta ennemmin kuin etsiä tätä ensin käsiini.
VastaaPoistaHmmm, kiitos Morre! Pidin kovasti Linnunaivoista, mutta jotenkin se kulki koko ajan niillä rajoilla, että millonka rupeaa ärsyttämään. Ei siis ruennut ja kirja oli upeaa luettavaa. Mutta kun nyt tämäkin kirja jatkaa maailman tuhoutumisteemalla, niin ei jotenkin jaksa kiinnostaa. Varsinkaan kun Linnunaivot on vielä tuoreessa muistissa.
VastaaPoistaSen sijaan Ennen päivänlaskua ei voi on minulla pinossa odottamassa. Sen kimppuun pääsemistä odotan innolla!
Minä pidin kovasti Ennen päivänlaskua ei voi-kirjasta, mutta en ole jostain syystä innostunut Sinisalon muusta tuotannosta. En usko, että luen tätäkään.
VastaaPoistaJoo-o, kyllä minussa vahvistuu koko ajan ajatus, että täytyy päästä itse lukemaan tämä mahdollisimman pian, jotta selviää, pureeko Sinisalon paasaavahko tyyli Linnunaivojen jälkeen vielä uudelleen. Kiinnostavalta tämän kirjan asetelma kyllä tuntuu, ehdottomasti. Katsotaan, miten käy... :)
VastaaPoistaHyvä huomio tuosta tulevaisuuteen sijoittumisen "turhuudesta"; sillä ei oikeastaan ollut kovin suurta roolia tässä. Ehkä Sinisalo halusi ottaa siihen muutaman vuoden väliä, jotta voisimme helpommin kuvitella mehiläiskadon todeksi. Mopardeilla yms. ei tosiaan ole mitään annettavaa. Hauskaa ja vähän outoa, että blogit näyttävät toimivan ihan samalla tavalla kuin ennenkin :D
VastaaPoistaKiva lukea vähän kriittisempikin arvio välillä, mun silmiin on tainnut sattua pelkkää suitsutusta.
VastaaPoistaOlen lukenut Sinisalolta vain ihanan Ennen päivälaskua... ja yritän varmaan päästä ajantasalle tämän kanssa.
Täytynee aloittaa siis 'Ennen päivänlaskua ei voi' teoksesta joskus ensi vuonna. Kirjailijan teokset kiinnostavat kuitenkin erityisen paljon.
VastaaPoistaAi niin, olin jo unohtanut nuo kummalliset konsolit ja mobardit!! Jos niiden ainoa tarkoitus oli todistella, että nykyajasta on menty hiukan eteenpäin ja jotain on muuttunut, niin melko ontuva yritys, sanon minä!
VastaaPoistaSusa, vähän juu harmittaa pettyä tähän. Suosittelen tosiaan aloittamista jostakin muusta kuin tästä.
VastaaPoistaAmma, hophop sitä lukemaan :)
Katja, jos ei tosiaan innosta Sinisalon tuotanto niin muuten, niin tämän kanssa kyllä hukkaa aikaansa.
Suketus, lykkyä! Minullahan on vielä Linnunaivot lukematta, mutta ihan heti en nyt aio siihen tarttua.
Booksy, blogimaailmassa ei siis kehitystä odotettavissa :D
Erja, lue ihmeessä. Kiinnostaisi tietää mitä ajattelet tästä :)
Anne T., aloita joo siitä. Olen myös tykännyt Sinisalon novelleista.
Zephyr, sama fiilis jäi. Vähän ontuva koko kirja.
Juuri kommentoin Ilselään, että Ennen päivänlaskua ei voi saattaa olla Sinisalolle jopa taakka, kun tuntuu, että kaikki (minäkin) odotan häneltä aina uutta yhtä tyrmäävää teosta. Minustakaan Enkelten verta ei ollut yhtä hyvä kuin se, mutta koska siinä oli kärjistetympi sanoma, pidän sitä ehkä tietyllä tapaa tärkeämpänä, Ennen päivänlaskua ei voi on minulle enemmän vain kaunokirjallinen teos. (Siis kaunokirjallisuus ei ole minulle koskaan "vain"-asia, mutta oletan, että Sinisalolla on aina sanoma kirjoissaan.)
VastaaPoistaItselläni kirjan ymmärtämistä ja siitä vaikuttumista edesauttoi kovasti Sinisalon haastattelu, jonka kuulin kirjamessuilla.
Joskus voi tosiaan käydä niin, että todella suosittu teos on kirjailijalle taakka. Mietitään vaikka mitkä paineet Sofi Oksasella on nyt Puhdistuksen jälkeen...
VastaaPoistaMinä taas karsastan, jos kaunokirjalla on jokin sanoma ja/tai se tulee niin voimakkaasti esiin.
Luen sitten mieluummin erikseen vaikkapa esseeteosta, tietokirjaa tms., mutta kaunokirjassa moista karsastan. Sekin ehkä selittää suhtautumiseni :)
Täsmennys vielä, minuakin raivostuttaa, jos kirja yrittää opettaa minua. Sinisalon kirjoissa olen arvostanut sitä, että kirjailijan ajamat asiat tulevat esille (etenkin tässä viimeisessä), mutta mielestäni kirja ei silti paasaa tai luennoi. Äh, tässäkin taitaa vaikuttaa se, että kuulin sen haastattelun, jossa kirjailija avasi kirjaa ehkä liikaakin. En jotenkaan osaa erotella lukukokemusta ja haastattelua enää, kun ne ajoittuivatkin aivan päällekkäin.
VastaaPoistaNyt kun Sinisalo on niin paljon esillä, tulee sellainen olo, että Ennen päivänlaskua pitäisi lukea uudelleen. Tosin olisi kauheaa, jos se ei olisikaan niin ainutlaatuinen kuin olen jo monta vuotta luullut. ;)
Mielenkiintoista lukea erilaisia mielipiteitä tästä kirjasta. Minulle tämä oli vaikuttava lukukokemus, mutta tiedän, että siihen vaikutti se, miten voimakkaasti tunnen eläinten oikeuksien ollessa kyseessä. Toisaalta pidin myös Sinisalon tyylistä kirjoittaa ja minusta blogitekstit sopivat kirjaan. Itse asiassa pidin niistä enemmän kuin muusta kirjan kerronnasta. Näin eri tavoin kirjan voi kokea, ja kirjablogit tuovat sen hyvin esille. :)
VastaaPoistaTämähän se on juuri kirjablogien rikkaus :) Minäkin olen hämmentyneenä lukenut ylistäviä kritiikkejä tästä ja pohtinut, että luinko vain jotenkin pöljästi tätä :D
PoistaLuin tämän pari päivää sitten, ja samoin kuin sinä, konsolia ja mobardia jäin ihmettelemään. Kuulostivat jotenkin vanhemmalta teknologialta kuin mitä kaupoissa oli vuonna 2011.
VastaaPoistaLisäksi (ärsyttävästi) blogitekstejä kutsuttiin blogeiksi. Eero kirjoittaa mm. sivulla 151: "Viitaten edellisessä blogissa saamiini kommentteihin...", vaikka puhuukin yhden ja saman blogin kommenteista, ei edellisestä blogistaan (vaikka sellainenkin löytyy).
Auringon ydin on tähän mennessä paras kirjailijalta lukemani teos.
Tuon blogijutun olinkin näemmä unohtanut kokonaan!
PoistaJa olen samaa mieltä muutenkin: Auringon ydin on kyllä parasta lukemaani Sinisaloa!