Pientä luovuttamisen tunnetta ja väsymystä alkaa olla ilmassa. Ei kirjoittamisen suhteen, vaan Nanon suhteen. Ehkä tämä ei olekaan minulle oikea tapa. Aikataulu on liian tiukka elämäntilanteeseeni ja tekstilleni. Ryhmäpaineet kasvavat, nyt kun Nanon foorumilla on jokaisen nickin jälkeen näkyvissä muiden sanamäärä. Etenemistaulukko muistuttaa joka kerta paljonko olen jäljessä ja se ystävällisesti kertoo myös, että tätä vauhtia Nanoni on valmis 28. tammikuuta 2012.
Teen kyllä töitä tekstini eteen useita tunteja päivässä. Ajatustasolla vähintään, mutta päivittäin olen kuitenkin lukenut myös asiaan ja aikaan liittyvää historiaa. Tämän olisi voinut tehdä etukäteen, jos olisin tajunnut ja tiennyt osallistuvani Nanoon.
Lisäksi olen kuitenkin vielä (liian?) itsekriittinen. Ja toisaalta haluan sen myös säilyttää. En kirjoita Nanoa varten, vaan kirjoitan saadakseni joskus kelvollisen romaanikäsikirjoituksen. En siis kerta kaikkiaan voi muuttaa esim. fonttia valkoiseksi, jotta en näkisi omaa tekstiäni. Tiedostan tämän olevan ensimmäinen raakaversio, muovaamaton rautamöykky. Mutta se ei (minun päässäni) anna lupaa olla täydellisen välinpitämätön rakennetta, hahmojen kehittymistä ym. kohtaan.
Myös se muu elämä painaa. En voi elää ilman lukemista. En edes kirjoitusaikataulun alla. Minun on pakko saada lukea. Lisäksi minun pitää lukea myös kursseja varten ja suoltaa vielä muutaman sivun esseekin kerran viikossa aina per luettu romaani.
Gradun tutkimussuunnitelma pitäisi vääntää eikä sekään onnistu ilman pohjatyötä. Espanjan alkeisopinnotkin jatkuvat...
Eräänä aamuna heräsin klo 4 kirjoittamaan. Se olikin hyvä ja tuottelias aamu. Olen selvästi aamukirjoittaja, vaikka en ole aamuihminen. Olisi kovin romanttista olla yökirjoittaja, mutta ei. Yöt ovat minulle lukemisen tai syvällisen keskustelun aikaa (nukkumisen lisäksi). Aamut ovat yksinäisyyden aikaa, jolloin on paras rauha kirjoittaa.
Mahdollisuuksieni mukaan jatkan näitä aamuharjoituksia. Muutama viimeinen päivä on ollut ihan tekstitön jo sairastamisen takia. Olen jaksanut roikkua lähinnä Facebookissa ja sängyssä lukemassa - nukkumisen lisäksi. Nano-tunnelmat ovat siis tällä hetkellä hiukan tympiintyneet, ahdistuneet, mutta toisaalta oivaltaneet.
On kiinnostava lukea näitä ajatuksiasi kirjoittamisesta, varsinkin kun itse en kirjoita ollenkaan. Tai tietysti kirjoitan päivittäin, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.
VastaaPoistaOtat tuon nanoilun sellaisena kokemuksena, kuin se sun elämänrytmiin sopii. Haasteena, mutta et pakotteena. Teet, jotta saat sen kokemuksen, mutta ei kannata hakata päätä seinään aikataulun kanssa, jos se on itsellesi täysin mahdoton.
Juuri kävikin mielessä, että mitenköhän kirjoituksesi sujuu...
VastaaPoistaMusta tuo kaikki kuulostaa hyvin inhimilliseltä, ja olethan saanut jo paljon aikaankin! Tsemppiä! Kirjoitustapoja on niin monenlaisia, että ei kai niihin sanamääriin kannata ja voi ihan kauheasti tuijottaa? On myös eri asia, kirjoittaako fiilispohjaisesti vai taustatutkimuksesta tehden... Minusta on hienoa jo sekin, että kuukauden ajat AJATTELET romaanikässäriä ja kirjoittamista päivittäin. Joten älä lannistu. Ja nuku ja lue hyvällä omallatunnolla. :)
Minäkään en ole muuten yökirjoittaja, vaikka tuntuu, että kaikki ovat. En pysty iltaisin kirjoittamaan edes blogia, saati romaania (jota en pysty muutenkaan). Aamu on parasta aikaa, ihan klo 4 en kuitenkaan ole kokeillut kirjoittaa. Aamussa on sekin hyvä puoli, että kun joku asia on tehty heti aamusta, voi olla tyytyväinen koko päivän.
Ei ressiä! Ota tämä vain koneen käynnistämisenä. Dieseleillä kestää hiukan kauemman aikaa, mutta puksuttavat jopa pidempään kuin pikakiiturit :)
VastaaPoistaItse en myöskään ole aamuihmisiä, mutta kun keväällä heräsin usein klo 5 kirjoittamaan, rytmi tuntui omalta. Tutkimattomat ovat kirjoittajan tiet...
Ehkä nanoilusta ei kannata ylenmääräistä stressiä ottaa... enemmän sen pitäisi olla hauska juttu, uskoisin :-)
VastaaPoistaJa tuo aiheesi on sellainen, että ymmärrän hyvin miksi tekstin suoltaminen ilman taustatutkimusta tuntuu vieraalta. Epäilemättä nanoilu on monin verroin helpompaa jos heittää ihan fantasiaa tai kirjoittaa omasta arkisesta ympäristöstä.
Minusta olet jo sankari, kun olet lähtenyt kokeilemaan! Hieno suoritus!
VastaaPoistaVoisitko silti jatkaa vaan ja katsoa, mihin pääset?
Sinänsähän sanamäärä on keinotekoinen raja jo lähtöjään. Sinun Kirjasihan saattaa olla jotakin ihan muuta. Nanossa toki pitää jokin yhteinen tavoite kai olla?
Minusta on kivaa, että lähdit kumminkin kokeilemaan juttua :) Itseäni paine motivoi, se kun muut kirittävät sanamäärissä omieni edelle. Toisaalta juuri ajattelin, että nyt olen kokeillut tämän (miten paljon pystyn lyhyessä ajassa tuottamaan tekstiä), ja ensi vuonna ajattelin kokeilla muuta: kirjoitan rauhallisemmalla tahdilla, mutta yritän oikeasti kirjoittaa hyvin.
VastaaPoistaJuu, ei kannata stressata nanon takia, kirjoittamisesta menee pian nautinto. Pääasia että kirjoittaa ylipäätään:-) Olen aina ihmetellyt, että miten ihmeessä ihmisillä on aikaa kirjoittaa niin paljon, kuin nano vaatisi. (Ellei sitten kirjoita ihan pelkkää ajatuksenvirtaa, ilman mitään selkeää juonta tms.) Itse osallistuisin, jos olisin työtön, en opiskelisi tms. Mutta toistaiseksi tuohon osallistuminen on ollut täysin mahdotonta, sillä aika menee kaikkeen muuhun. Itellenikin muuten aamut ovat sitä parasta aikaa kirjoittaa :-)
VastaaPoistaVoisin vaikka lohdutta, näin kolme päivää postauksesta, toivottavasti on tullut sanoja kasaan :) Mutta kuitenkin, on minullakin jo kohta sellainen 10 000 sanan jäljessä olo, juurikin innostumattomuuden takia. Kirjoitan nyt kahta tarinaa samaan aikaan, ja lasken niiden sanat yhteen, koska olisi aivan hullu alkaa kirjoittaa enään alusta uudestaan.
VastaaPoistaEn osaa oikeastaan kamalasti neuvoa tuossa itsekriittisyydessä, koska kirjoitin päivää ennen nanoa kirjeen sisäiselle kriitikolleni ja passitin sen sen avulla lomalle xD on toiminut ihan kiitettävästi, varsinkin yökirjoitushetkinäni.
Tsemppiä sinulle :)
Itselläni toimii ohje: kirjoittamisen pitää olla hauskaa. Jos päivä toisensa jälkeen on jumissa ja vi---aa, niin silloin kannattaa jättää kirjoittaminen hetkeksi ja keskittyä sellaisiin asioihin, jotka tuovat iloa elämään. Pienen tauon jälkeen kirjoittaminenkin taas maistuu ja sitä muistaa, miksi yleensä on kirjoittamisen maailmaan hypännyt. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos jälleen kaikille lukuisista tsemppauksista <3 Kyllä tämä tästä taas kaiketi sanoiksi muuttuu...
VastaaPoista