Ja kesken jäänyt kirja on... Herta Müllerin Sydäneläin.
Mikä kumma siinä on, etten tule näiden Nobel-kirjailijoiden kanssa juttuun juuri lainkaan (en tietty ole lukenut suurintakaan osaa)? Saramagon sinnittelin loppuun, mutta tämän kanssa en aio tapella. Tämä on yhden yleisen kirjallisuustieteen kurssilla luettava teos, ja käytän hyväkseni nyt sen yhden jokerikortin ja jätän tämän välistä.
Sydäneläin sijoittuu diktatuuriajan Romaniaan ja kertoo neljästä kaveruksesta sekä siitä, kun eräs opiskelija tekee itsemurhan. Näitä neljää kaverusta sitten seuraillaan, heidän tavaroitaan tutkitaan ym. Odotettavissa traagisia kohtaloita.
Kirjan kokonaispituus on 205 sivua ja luovutin sivulla 62.
Müllerin kieli on kaunista ja jollakin tapaa suorastaan lyyristä. Ehkä osin juuri siksi keskeytin tämän. Tyyli on aavistuksen tajunnanvirtamainen ja välillä oli vaikea pysyä jutussa mukana. Tässä ei myöskään ole lainkaan varsinaisia lukuja, vaan teksti on jaoteltu kappaleisiin, joiden pituus vaihtelee muutamasta rivistä muutamaan sivuun.
Ovatkohan kaikki Müllerin teokset samaa tyyliä? Jokin tässä jäi kumminkin kiehtomaan, vaikka juuri tämä teos sai minut vain pyörittelemään silmiäni.
Mikä kumma siinä on, etten tule näiden Nobel-kirjailijoiden kanssa juttuun juuri lainkaan (en tietty ole lukenut suurintakaan osaa)? Saramagon sinnittelin loppuun, mutta tämän kanssa en aio tapella. Tämä on yhden yleisen kirjallisuustieteen kurssilla luettava teos, ja käytän hyväkseni nyt sen yhden jokerikortin ja jätän tämän välistä.
Sydäneläin sijoittuu diktatuuriajan Romaniaan ja kertoo neljästä kaveruksesta sekä siitä, kun eräs opiskelija tekee itsemurhan. Näitä neljää kaverusta sitten seuraillaan, heidän tavaroitaan tutkitaan ym. Odotettavissa traagisia kohtaloita.
Kirjan kokonaispituus on 205 sivua ja luovutin sivulla 62.
Müllerin kieli on kaunista ja jollakin tapaa suorastaan lyyristä. Ehkä osin juuri siksi keskeytin tämän. Tyyli on aavistuksen tajunnanvirtamainen ja välillä oli vaikea pysyä jutussa mukana. Tässä ei myöskään ole lainkaan varsinaisia lukuja, vaan teksti on jaoteltu kappaleisiin, joiden pituus vaihtelee muutamasta rivistä muutamaan sivuun.
Ovatkohan kaikki Müllerin teokset samaa tyyliä? Jokin tässä jäi kumminkin kiehtomaan, vaikka juuri tämä teos sai minut vain pyörittelemään silmiäni.
mulle kävi ihan sama tän kanssa. tuntui etten tajunnut mitään, vaikka olihn siinä kielessä tosiaan hienoa.
VastaaPoistasaramagosta olen kuitenkin tykännyt, vaikka munkin nobel-kokeilut on ollut aika vastaavan kuuloisia.
Mä luin sen fasaanikirjan, mutta en tykännyt. Taisin jotain vähän siitä kirjoittaa blogiinikni. Ei vaan ole mun kirjailija tämä.
VastaaPoistaNoita sanoja "lyyrinen" ja "tajunnanvirta" on viljelty sen verran Müllerin yhteydessä että olen suosiolla jättänyt kirjoihinsa koskematta, nuo kun eivät ole minulle oikein istuvia...
VastaaPoistaOlen minä kyllä hyviä nobelisteja lukenut, mutta ne ovat olleet vähän vanhempia.
Luin Mülleriltä talvella Tänään en halunnut tavata itseäni tms. ja se ei ollut mikään helppo kirja, mutta muistan sen vieläkin aika hyvin, joten ihan yhdentekevä kirja ei ollut kyse. Angstinen, jopa.
VastaaPoistaKuulostaapa ihan sellaiselta kirjalta, jonka laittaisin älä lue-listalle, jos sellaista pitäisin...
VastaaPoistaMie en ole uskaltanut tarttua Mülleriin, mutta Saramagon uusimmasta pidin. Nobel-kirjailijoita olen silti hyvin vähän lukenut.
VastaaPoistaMinäkin angstailen nobeleista - juuri tämän kyseisen kirjailijan kohdalla! Hengityskeinun luettuani kun toivoin että hänen muut kirjansa olisivat vahvempia kokonaisuuksia! Ei sitten ilmeisesti aivan niinkään... Meinasin oikeasti räjähtää kun luin 22-rivistä lausetta, sekä ikuuksiin jatkuvaa kappaletta, jossa jokainen lause alkoi töksähtäen sanalla "että" --> Ettäpisteettäpisteettäpiste. Jotenkin odotin enemmän, ja ajattelin että lukisin toisen kirjan Müllerilta.
VastaaPoistaEhkä en luekaan.
Minä olen lukenut useimpien nobelistien kirjoja, Mülleriltä juuri tämän Sydäneläimen. En minäkään siitä erityisesti pitänyt, sain kuitenkin luetuksi.
VastaaPoistaSanoisin saman kuin hdcanis: vanhemmissa nobelisteissa on enemmän parempia.
Nykynobelistit taitavat harvemmin olla ns. kertojia? Välillä tuntuu, että hakemalla haetaan jotain erikoisuuksia voittajiksi.
VastaaPoistaNobel-voittajista olen lukenut ainoastaan J.M. Coetzeeta (Häpeäpaalu 1999, suom. 2000). Hänen tyylistään nautin kyllä suuresti ja aion lukea lisää, kunhan ehdin.
VastaaPoistaUseinhan nämä suuret kirjallisuus-palkinnot taidetaan myöntää enemmän aiheen, tai käsiteltävien aiheiden mukaan, kuin tekstin luettavuuden/mielekkyyden perusteella.
Olen lukenut tosi vähän minua miellyttäneitä nobelisteja. No, ylipäätään nobelisteja. Hyviä ovat kuitenkin olleet Sillanpää, Steinbeck, Neruda, García Márquez, Golding, Morrison ja Szymborska. Olin ihan varma, että rakastaisin Selma Lagerlöfia, mutta Gösta Berlingin taru jäi kesken jo silloin, kun en vielä tavannut jättää kirjoja kesken... Samoin Doris Lessing - tosin se johtui siitä, että yritin lukea sitä kissakirjaa ja olin herkkä teini-ikäinen kissarakastaja (ja kirjassa lahdattiin kissoja).
VastaaPoistaOlen lukenut nobelisteja tosi vähän, mutta alkukesästä luin Mario Vargas Llosan Vuohen juhlan ja se oli loistava! Siitä siis minun Nobel-suositukseni. :)
VastaaPoistaAijaijai kuinka hyviä kommentteja taas!
VastaaPoistaEnsinnäkin on hyvin lohduttavaa, etten ole ainut :D
En ole tietoisesti koskaan pyrkinyt Nobelisteja lukemaan, vaan ne ovat tulleet opintojen kautta sattumalta luettaviksi.
Saramagon tarina oli hyvä, mutta se tekstuaalinen tyyli tökki niin pahasti, että ei mitään rajaa. Taisinkin siitä jo silloin avautua...
Kirsin ja Nooran kokemukset ehkä osoittavat, että on parempi jättää Müller rauhaan.
Kirsin huomio siitä, että haetaan erikoisuuksia voittajiksi, sopii ainakin minun viime aikaisiin kokemuksiini.
Markuksen huomio pätenee myös. Onko kirjallisuuden Nobel(kin) enemmän politiikkaa kuin kirjallisuutta?
Karoliinan ja Sallan vinkkeihin taidan kyllä jossain vaiheessa tutustua... Szymborskan runoista olen tykännyt - mikä on erikoista tälle runosivistymättömälle :D
Mullakin on Nobel-angst ja mitä ilmeisemmin Müller-angst. Ainakaan en ole vieläkään aloittanut viime jouluna saamaani Müllerin kirjaa. Lienen yksinkertainen, mutta minuakin useimmiten ärsyttää, jos teksti on hähmäistä tajunnanvirtaa enkä saa siitä tolkkua.
VastaaPoistaEHKÄ kuitenkin siirryn Finlandia-haasteen jälkeen Nobel-haasteeseen. Onneksi tällä menolla on vielä vuosia harkinta-aikaa. ;)
Doris Lessingin kirjakissa on muutakin kuin lahtausta. :) Ja erityisesi mainostan, että Lessingin tuotanto on muutakin kuin kissakirjoja. Lessing taitaa olla ainoa kirjailija, jonka olen löytänyt Nobelin ansiosta ja jota olen lukenut monien teoksien verran.
Nobelisteista Heinrich Bölliä, Yasunari Kawabataa, Pär Lagerkvistia, Gabriel Garcia Marquezia ja T.S.Eliotia olen lukenut useita teoksia ja yksittäisiä hyviä sitten nipulta muita (Gide, Camus, Sienkiewicz, Golding, Grass, Morrison...)
VastaaPoistaJa joskus lähitulevaisuudessa pitäisi ainakin Pirandelloa ja Mauriacia lukea.
Ovathan nuo suosikkini tietty myös aika omalaatuisia kirjoittajia, ja onhan kirjallisuuden Nobeleissa politiikalla ja käsiteltävillä aiheilla aina iso merkitys.
Oletko kokeillut nobelisteista Naipaulia, varsinkin herra Biswasin talo on todella hauska! Tosin toimii vielä paremmin englanniksi, jolloin Trinidadin intialaisten puhuma kieli pääsee oikeuksiinsa. Kaikki mitä Kawabatalta on käännetty on kerrassaan hienoa, mukaan lukien myös novellikokoelma Kämmenen kokoisia tarinoita. Bölliltä suosittelen aloittamaan päiväkirjalla vihreältä saarelta. Se on lyhyt ja täynnä iloisia irlantilaiskommelluksia.
VastaaPoistaKiitos Anonyymi! Ensinnäkin hyvistä suosituksista ja toisekseen muistutuksesta koko Nobel-jutun kanssa. Ei pitäisi antaa sen Nobelin sielä häiritä, vaan antaa kirjan tulla sellaisena kuin tulee :)
VastaaPoista