Suomennos: Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen
Käännösvuosi: 2000
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 589
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Decameronen idea lienee monelle tuttu. Firenzeztä lähtee ruttoa pakoon 10 nuorehkoa italialaista. Joukossa on kolme miestä ja seitsemän naista. He majoittuvat erääseen kartanoon kahden viikon ajaksi kertomaan tarinoita toisilleen. Kukin kertoo yhteensä kymmenen tarinaa, joten kokonaisuudessaan Decamerone sisältää sata juttua.
Moni varmasti tietää senkin, että Decamerone on ollut aikanaan paheksunnan ja jopa sensuurin kohteena. Yleensä syynä on kaiketi pidetty sen (aikalaisittain) rohkeaa erotiikkaa, johon itse olin suoranaisesti pettynyt. Decameroneen ei kannata tarttua erotiikan toivossa, vaikka siinä sitä vähän onkin. Isoin syy lienee kuitenkin sen luoma kuva etenkin papeista ja uskonnon kaksinaismoralismista. Lähes järjestäen tarinoissa papit esitetään kaksinaamaisina himojensa orjina.
Monet Decameronen tarinat ammentavat klassisista antiikin tarinoista, kansansaduista tai tositapahtumista. Tammen painoksessa takana on Herman Hessen suositus siitä, kenelle kirja ei sovi: "Herkässä ja kokemattomassa iässä oleville lapsille eivät kertomukset sovellu, eivätkä myöskään tylsistyneille vanhuksille eivätkä liioin ihmisille, joilla on äkäinen, pikkumainen tai jörö mielenlaatu.".
En tiedä mikä mielenlaatu minulla on, mutta ei tämä kokonaisuutena juuri vakuuttanut.
Ensinnäkin sata kertomusta on aika paljon ja loppua kohden alkoi puuduttaa pahasti. Tarinat myös tietyssä mielessä toistivat itseään; pappi oli se paha, ritari jalomielinen, köyhä nöyrä ja/tai tyhmä jne. Valtaosassa tarinoita rakastavaiset saivat lopulta toisensa (joko elämässä tai kuolemassa) ja paha sai palkkansa. Perinteikästä, mutta aika hohhoijaa näin isossa määrin.
Tarinointia ylläpitävä kehyskertomus oli myös puuduttava. Joka päivä kuvattiin sitä tanssia, laulua ja soittoa mikä kymmenikön päivät täytti. Joka kerta kertojista valittiin uusi kuningas tai kuningatar ja päätettiin kertomusten teema. Dineolla oli erityisvapaus kertoa tarinansa viimeisenä, mutta ei käynyt ilmi mitä tällä haluttiin sanoa. Samoin Fiammettan rakkauden kohde jäi paljastumatta, vaikka hän sitä kuinka haikaili.
En siis nähnyt tälle jatkuvalle kehystämiselle oikein mitään pointtia.
Arvostan kuitenkin Decameronea tarinan kaavan rakenteellisena malliesimerkkinä. Lähes jokaisessa tarinassa näkyi selvästi se hieno rakenne, jossa lukijan mielenkiintoa kasvatetaan jatkuvasti ja loppuvaiheessa tarina saakin yllättävän käänteen.
Lisäksi arvostan Decameronea aikalaiskuvauksena. Tarinoissa tulee (vaikkakin paikoin liioitellusti) ilmi tapakulttuurisia seikkoja ja eteläeurooppalainen tulinen mielenlaatu. Vaimoja ja miehiä niin piestään kuin rakastellaankin oikein tunteella ja rakastajan/rakastajattaren pitäminen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suosittelen Decameronea lähinnä hyvin pitkän ajan lukemistoksi. Luin tätä lähes kaksi kuukautta ja se oli aivan liian nopea tahti. Mutta paikkansa ansaitseva klassikko tämä kyllä on. Osallistun tällä siis myös Klassikkohaasteeseen, jonka aikataulu on kyllä pahasti pettänyt...
"Luin tätä lähes kaksi kuukautta ja se oli aivan liian nopea tahti."
VastaaPoistaHmmm, tuo ei tee kirjasta kovinkaan houkuttelevan kuuloista. :D Tietenkin olisi kiva sanoa sitten jälkikäteen, että on lukenut tämänkin klassikon. En kuitenkaan taida yrittää. (Luullakseni olen lukenut osan jollekin kurssille minäkin.)
Arviosi oli todella hyvä, se antoi selkeän kuvan tästä kirjasta. Yleissivistävää. Kiitos! :)
Tämä jäi mulla eBl kesken juuri mainitsemistasi syistä. Liikaa toistoa ja puuduttavaa kerrontaa. Yritin vielä lukea tätä lomamatkalla Pohjois-Italiassa, mutta ei auttanut edes miljöö. Kuitenkin minäkin arvostan opusta klassikona, ymmärrän, mistä maine on tullut, mutta ehkä aika on ajanut vähän ohi?
VastaaPoistaHih, tätä olen lukenut ihan pentuna; kuuluin aikoinaan harrastajanäyttämöön, joka esitti tästä näytelmäsovitusta =) Muistelen pitäneeni ääääärimmäisen tylsänä. Tietenkin, olihan vertailukohtana kaiken maailman Untinen-Auelit ;-)
VastaaPoistaJenni, hyvä että arvostelusta oli iloa edes jossakin mielessä :)
VastaaPoistaAmma, aika on tosiaan vähän ajanut jo ohi. Tästä olisi kiva saada "parhaat tarinat" -tyyppinen lyhennetty laitos vaikka normisti en sellaisia kannatakaan.
Booksy, tämä on tosiaan ihan pyhäkoulukamaa Untinen-Aueliin verrattuna :D
Minä olen lukenut tämän, löytyypä se hyllystänikin. Jotkut tarinoista ovat aika hupaisia. Siitä 'erotiikasta': Äitini kertoi, että häneltä oli ehdottomasti kielletty niin hävyttömän kirjan kuin Decamerone lukeminen. Suomessa, 50-luvun alussa - ajat muuttuvat.
VastaaPoistaSamaa mieltä Jennin kanssa selkeydestä. Arvostelusi ovat muutenkin aina hyviä.
VastaaPoistaJa voi luoja tuota kirjaa, se on hyvä kunnes pää alkaa nuokkua... Puolet novelleista pois ja hyvä tulee. En koskaan jaksanut lukea loppuun saakka.
Tämä taitaa olla nykyään tosiaan enemmän nitä kirjoja jotka ansaitsevat huomion rakenteellisten ratkaisujen perusteella, kehittihän tämä novellimuotoa huomattavasti ja perusrakenne on sittemmin lainattu useampaan kirjaan...
VastaaPoistaMutta joo, itsekin luin tätä joskus ja olihan se aika tylsän ja triviaalin tuntuinen.
Ehkä voisi vielä mennä sillä tosi hitaalla tahdilla että lueskelee vaikka kerran kuukaudessa yhden päivän verran eteenpäin.
Margit, huumoria tässä kyllä piisaa. Ja tämä on tosiaan ollut melkoisen sensuurin takana. Kirjastostakaan tätä ei ole aina saanut lainata ihan noin vain ;)
VastaaPoistaDee, kiitos kehuista <3
hdcanis, Decamerone on hyvä oppitunti novellirakenteen tiimoilta. Jos olisin opettaja, niin voisin luetuttaa muutaman tarinan juuri sen vuoksi.
Ehdottamasi lukutahti voisi olla hyvä :)