Sivumäärä: 118/442
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Aino Kallaksen Valitujen teosten lukeminen jatkuu. Onhan se nyt noloa, etten ole lukenut muuta kuin Sudenmorsiamen kun kerran Kallas on toinen gradukirjailijanikin...
Katinka Rabea on pidetty ja tulkittu Kallaksen omaelämäkerrallisena romaanina. Se on kuvaus lapsen kasvusta kohti aikuisuutta. Oikeastaan koko romaani päättyy siihen, kun Katinka kasvoi aikuiseksi yhdessä yössä traagisen tapahtuman johdosta.
Tyylillisesti tämä on hyvin erilainen kuin Sudenmorsian. Poissa on arkaainen kieli, mutta tietysti nykylukijan silmin kieli kuulostaa vanhahtavalta. On ehtoo, jalkopohjat, hohtopaltteiset pilvet, huvitetut neidit, kampaajatar... Sanajärjestys ja rytmi ovat aivan omaa luokkaansa. Tässä on yksi syy, miksi niin mielelläni luen näitä hyvinkin vanhoja juttuja. Nykykirjailijan on kielellisesti vaikea saavuttaa tuota vanhaa tyyliä.
Katinka Raben tapahtumat sijoittuvat pääosin Hovi -nimiseen kartanoon, joka sijaisee itäisen Suomenlahden rannalla. Tarina alkaa jo oikeastaan ennen Katinkan syntymää ja taitavan tiivisti Kallas hahmottelee kartanon historian. Ihailen tuota taitoa kertoa lyhyessä määrässä niin paljon. Sukutarinaan ei tarvita tiiliskiviromaania.
Hovin vaikuttavin hahmo on Mummuli, Katinkan isänäiti. Mummuli on hyvin vahvatahtoinen nainen, oikein rautarouva. Yllättäen kuitenkin Katinkan ja Mummulin suhde jää aika etäiseksi. Mummuli on selvästi Katinkan yläpuolella eikä hän ole lämmin isoäiti -tyyppiä lainkaan. Suhde oli minusta aika kiinnostava, sillä Mummulilla on iso rooli romaanissa.
Katinka on itseasiassa aika ärsyttävä lapsi. Hän on hyvin vahvatahtoinen, mutta oikeudenmukainen. Itsekäs, hemmoteltu ja ajoin julmakin. Hän on herkkä tuomitsemaan. Katinka on siis hyvin uskottava lapsihahmo ja aikansa kuva. Katinkan kehittyminen ihan vastasyntyneestä varhaisteini-ikään asti on hienosti kuvattua ja erityisesti pidin kohdasta, jossa Katinka rakastuu. Rakkaudenkohde oli yllätys!
En kuitenkaan vaikuttunut tästä niin paljon kuin Sudenmorsiamesta. Jollakin tapaa Katinka Rabe jäi ilman motiivia. Tarkoitan, että tarinan luettua ei tullut sellainen olo, että olisi lukenut tarinan, vaan juttu jäi tavallaan kesken. "Jaa. Mitä sitten?" oli päällimäinen olo lukukokemuksen jälkeen. Toisaalta tarina kuitenkin oli eheä kokonaisuus, mutta vaikutti enemmän pidemmän tarinan ensimmäiseltä osalta.
Onkin kiinnostavaa tietää, paljonko Katinka Rabessa on yhtymäkohtia Kallaksen omaan elämään. Tarkoitus olisi lukea Kallaksen elämäkerta, joten palaan asiaan varmaan vielä jossakin vaiheessa.
Minä jotenkin pidän tästä kirjasta,en tiedä miksi, tunnelma ilmeisesti jotenkin kiehtoo. Yksi lempparini Kallakselta, ja tosiaan ihan erilainen kuin Sudenmorsian.
VastaaPoista