Boris Pasternak: Tohtori Živago (1956)

До́ктор Жива́го, Doktor Zhivago

Suomennos: Helvi Juvonen ja Arvo Turtiainen

Käännösvuosi: 1958

Kustantamo: Tammi

Sivumäärä: 553

Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Edellisvuotisten haasteiden kanssa painiminen jatkuu. Vuorossa siis toiseksi viimeinen osa vuoden 2011 Klassikkohaastetta!

Ja pakko kyllä tunnustaa, että jos tämä ei olisi ollut haastekirja, niin Tohtori Zivago olisi lentänyt nurkkaan alta aikayksikön. Silkkaa sisukkuuttani kärvistelin tämän loppuun saakka.

Tohtori Zivago kertoo Juri Zivagosta, lääkäristä, joka seikkailee pitkin Venäjää 1900-luvun alussa. Keskiössä on etenkin ajanjakso, joka ajoittuu Venäjän sisällissotaan. Zivagolla riittää naishuolia; hän on naimisissa virallisesti kerran, rakkaussuhteessa ja lopuksi vielä epävirallisessa avioliitossa. Jokaisesta liitosta siunaantuu myös jälkikasvua. Mielestäni Zivago oli lähinnä haihatteluun taipuvainen, vastenmielinen runoilijannysväke (runoista päätellen, jotka ovat liitteenä teoksen lopussa, ei edes kovin kaksinen siinäkään). Käsittääkseni tässä yritetään jollakin tapaa vallitsevalla sisällissodalla oikeuttaa Juri-reppanan toimia, joka lopuksi kuitenkin kuolee epämääräiseen sairaskohtaukseen raitiovaunussa.

Välkyimmät teistä ehkä aistivatkin, ettei tämä kirja noussut suosikkeihini. Tähän oli ensinnäkin hirvittävän vaikea päästä sisälle. Henkilöhahmoja vyörytetään lukijalle heti todella paljon ja venäläiseen tapaan heistä kustakin käytetään monia eri nimityksiä. Vähemmästäkin säkeentyy eikä edes loppua kohden juttu selvinnyt kovinkaan paljoa. Tässä painoksessa alussa oleva henkilöluettelo ei juuri ole avuksi, sillä pelkkä nimi ei välttämättä auta kiinnittämään henkilöä tapahtumiin. Iso osa menikin siis ällistelyyn; siis kuka tää nyt on? missä tämä oli aiemmin? mitä se teki?

Nyt ymmärrän myös paremmin mitä tarkoitetaan venäläisellä raskassoutuisella romaanilla. Tohtori Zivago tuntui kivireeltä. Tapahtumat etenivät paikoin todella hitaasti, kun mukaan ängettiin tyystin tarpeettomia sivuhenkilöitä, esimerkiksi Sima Jurjatinissa.

Lisäksi tämän lukeminen ja ymmärtäminen olisi vaatinut laajan kertauskurssin Venäjän kulttuurista ja historiasta. Monet vertauskuvat ja viittaukset menivät ihan ohi, kuten (s. 222):

Seudussa oli jotakin salaperäistä, vain puolittain ilmaistua. Siitä henkäili pugatšovilaisuus Puškinin näkemyksenä ja aasialaisuus Aksakovin kuvaamana.

Ainakin näin taviksena ja erityisemmin asiaan perehtymättömänä juuri tämäntyyppiset ilmaukset menivät ihan huti ja lähinnä tuskastuttivat. Voidaan tietysti pohtia sitä, että onko se minun vikani vaiko kirjailijan...

Venäjän kartta olisi ollut myös kiva lisä. Nyt kaupungit (Moskovaa lukuunottamatta) olivat minulta maantieteellisesti ihan hukassa.

Henkilöt eivät puhutelleet minua mitenkään. Juri Zivagoa pidin tosiaan vähän säälittävänä häntäheikkinä, rakastajatar Lara oli vähintään yhtä onneton tapaus puhumattakaan epävirallisesta vaimosta Marinasta. Ehdin kiintyä vain Jurin viralliseen vaimoon, Tonjaan, joka tosin aika pian heivattiin unohduksiin. Ehkä siinä kulminoituu vastenmielisyyteni Juri Zivagoa kohtaan; hän väittää rakastavansa vaimoaan ja lapsiaan, mutta eipä paljoa uhraa näille ajatuksiaan.

Miksi sitten edes kaksi pistettä? Paikoin Pasternak kuvailee esimerkiksi luontoa todella kauniisti ja tavoittaa herkkiä tunnelmia. Pidin teoksen loppupuolella olevasta osasta, jossa Lara ja Juri olivat paossa eräässä hylätyssä asunnossa. Tunnelmakuvaus osui siellä hyvin kohdilleen.

Ymmärrän myös sinänsä tämän klassikkoarvon. Kirjan julkaisu ei sujunut ongelmitta kirjailijan taustojen vuoksi (suhteessa Neuvosto-Venäjään) ja sisällissodan vaikutusten kuvaus on tärkeä pala historiaa, vaikka onkin fiktiivisessä muodossa.

Tulipahan luettua. Elokuvaa tuskin vaivaudun katsomaan, vaikka se voittikin Oscareita...