Kurkkaus kevään uutuuksiin, osa 2

Hiphei ja uutta vuotta 2012!

Tunnustan, että joulun jälkeen lukeminen on ollut vähän jäissä. Olen nimittäin ollut varsin uppoutunut Skyrim -roolipelin maailmaan. Nautin kunnon roolipelistä vähintään yhtä paljon kuin lukemisesta. Jos minun pitää valita, katsonko elokuvan vai pelaanko, niin vastaus on helppo; pelaan.
Tietysti lukupuolella on edistetty gradua ja olenkin asettanut itselleni säännön; jos ei päivällä lueta (tai muulla tavoin edistetä opintoja), niin illalla ei saa sitten pelatakaan.

Tässä nyt joka tapauksessa toinen kuikuilu kevään uutuuksiin, jotka kiinnostavat meikäläistä. Ensimmäisen kerranhan kuikuilin joulukuun puolen välin tienoilla.

Atena:
Satu Grönroos: Lumen syli
Jälleen kolmen naisen tarinaa 1960-luvun Suomesta. Tietyllä tapaa sukutarina, vaikka yhtenä naisena onkin päähenkilö-Helmin opettaja. Kiinnostava esikoisteos siis!

Saija Nissinen: Sitomisen taito ja muita novelleja
Pidän novelleista ja Atenan sivulla näiden sanotaan olevan outotunnelmaisia. Valpastuin heti!

Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette
Marie Antoinette kuuluu myös kiinnostaviin kuninkaallisiin. Lisäksi arvostan historiantutkijan tekemää elämäkertaa, tosin tämäkin on näemmä romaanimuotoinen, rakenteeltaan kuvitteellinen (?) päiväkirja.

Bazar:
Andrei Volos: Animaattori
Tulevaisuuteen sijoitettu tarina, jossa animaattori eläytyy äskettäin kuolleiden sielunelämään. Kuulostaa vinkeältä ja omaperäiseltä.

Annica Wennström: Lapinkylä
Sukutarina 1860-luvulta nykypäivään. Sukutarinat kiehtovat minua aina ja mitä kauemmas ne historiassa ulottuvat, sen jännempää.

Victoria Hislop: Saari
Kreikkalainen sukutarina! Oikeesti! En pysy nahoissani! Pissin ouzoa jo valmiiksi!

Jalava:
H. P. Lovecraft: Hautausmaan kauhu ja muita kertomuksia
Lovecraftin koottujen teosten kokoaminen jatkuu. Tämä on osa 4/5. Keräilykohteita! Tämän kokoelman juttuja ei ole ennen suomennettu.

Like:
Mika Pekkola: Aamun kirkastus
Kauhuromantiikkaa, surrealismia, uskonnollisia ääriryhmiä ja naisen kasvutarina. Kuulostaa kiinnostavalta sopalta.

Marja Björk: Prole
Kasvutarina jälleen. Isä lähti Ruotsiin ja äiti käy tansseissa. Tyttärestä ei olla paljoa kiinnostuneita. Mitä siitä syntyy?

Siltala:
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
1860-luvun Suomen nälkävuosiin sijoittuva tarina. Historiaa, realismia, traagisuutta. Muutaman erilaisen kohtalon risteämistä. Erittäin kiinnostava.

Anja Snellman: Ivana B.
Julkkistyrkky Ivana B. vainoaa kirjeillä kokenutta kirjailijaa. Romaani koskettelee taiteen tekemisen ehtoja ja median pyöritystä. Ja tietysti Snellman on Snellman.

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa
Taas on aistittavissa tuoksahdus kreikkalaisuutta yhdistettynä 1900-luvun Venäjän historiaan. Ulitskaja kirjailijana kiinnostaa myös.

Minna Sarantola-Weiss: Hulluja päiviä, huikeita vuosia. Stockmann 1862-2012
Stockmann historioineen on kiinnostava ilmiö. Kiinnostukseni on myös henkilökohtaista laatua, kun siellä on ollut töissäkin.

Teos:
Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
Miltä tuntuu, kun yhtenä aamuna vierestä herää vieras tyyppi, joka on talossasi kuin kotonaan?

Timo Heinonen & al.: Aristoteleen runousoppi - opas aloittelijoille ja edistyneille
Tämä taiteen perusteos kuuluu jo suorastaan yleissivistykseen. Asiaa tukevat selitykset saattavat tulla tarpeeseen...

Jari Salminen: Koulun pirulliset dilemmat
Näinä kulttuurien kohtaamisten, erilaisten kasvatusmetodien, yhteiskunnan muutosten ym. luvattuina vuosina koulu on melkoisessa välikädessä. Asiaa pohtii tarkemmin Jari Salminen, didaktiikan lehtori.

WSOY:
Petja Lähde: Poika
Tarina avioerosta, kidnappauksesta. Perhetragediahan siitä syntyy.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike
Kyllä on taas pahoitettu mieli, kun entisestä on tullut etnistä... Pakkohan tämä on lukea! Mukana myös reseptejä!

Maritta Lintunen: Sydänraja
Nuoresta Ronjasta tulee kiihkoisänmaallinen nainen, joka lyöttäytyy asian tiimoilta äärijärjestöön. Lintunen vakuutti jo novellikokoelmallaan, joten tokihan romaani kiinnostaa.

Aki Raatikainen: Kristallikuningas
1600-luvun Ranskaan sijoittuva tarina, jonka pitäisi sopia historian, romantiikan ja vauhdikkaiden käänteiden ystävälle. Täällä ollaan valmiina!

Téa Obreht: Tiikerin vaimo
Vuonna 2011 Orange-palkittu romaani sijoittuu sodasta toipuvaan maahan (mihin?) ja kertoo tarinaa 100 vuoden ajalta. Kuulostaa jännältä!

Deborah Harkness: Lumottu
Aikuisille fantasiaa. Luvassa noitavainoja, murha, Afrikka, yliopistomaailma ja darwinistivampyyri. Eh? Ihan pakko tutustua.

Andrezj Sapkowski: Haltiain verta (Noituri 3)
Jeejeejee!! Noituri-sarjan suomennokset jatkuvat. Jos sinä fantasian ja kieroutuneen huumorin ystävä et ole vielä tähän sarjaan tutustunut, niin hopihopi! Ehdit vielä lukea kaksi aiempaa osaa ennen kesäkuuta.

Emilia Lehtinen ja Laura Valojärvi: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä. Mutta tässä voikin päättää itse loppuratkaisun viidestä eri vaihtoehdosta. Ja ihailen Laura Valojärven kuvitusta!

Teemu Ollikainen: Syö mitä mielesi tekee
Laihduttaminen on psykologiaa. Erikoispsykologin ja psykoterapeutin kanta aiheeseen. Erittäin kiinnostava ja tervetullut näkökulma. En yleensä innostu laihdutusoppaista (vaakani on huomannut sen myös), mutta tämä kiinnostaa.

Kuten siis huomaamme tästä ja kurkistuksen ykkösosasta, on kirjakeväästä tulossa älyttömän runsas ja kiinnostava. Kaikkia en lupaa lukea (ainakaan tuoreeltaan), mutta paljon on siltikin luvassa! Ihanaa kirjakevättä 2012!

Kommentit

  1. Tuohon Ivana B:hen iskin heti silmäni Siltalan listoilla! Kuulostaa aivan must-luettavalta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kirjakevättä, tosiaankin! Itse intoilen Siltalan tulevista eteläamerikkalaisista kirjoista ja aika hyvältä näyttää kyllä Södikankin katalogi, jota olen netin kautta selaillut. :)

    VastaaPoista
  3. Tästähän löytyi yllättävän monta mielenkiintoista kirjaa. Nyt vain kirjastoon jonottamaan uutuuksia :D
    Möllikkä

    VastaaPoista
  4. Minä taas odottelen Teokselta innoissani Teemestarin tytärtä... ja toivottavasti Noiturin jatkokin kiinnostaa - ekat kaksi osaa on jo lainassa! =)

    VastaaPoista
  5. Pitää kyllä tutustua tuohon Noituri-sarjaan. Harknessin Lumottu vaikuttaa kanssa aika kiintoisalta!

    VastaaPoista
  6. Tuo Lumottu on tosiaan sellainen kirja, joka on tällaiselle ihan vääriä genrejä "edustavalle" jäänyt mieleen ulkkariblogeista, kun sitä on niin kehuttu. Odotan mielenkiinnolla, tykkäävätkö myös suomalaiset fantasian ystävät siitä!

    VastaaPoista
  7. Luojan kiitos joku vaivautuu listaamaan kirjoja näin! Kuinka moni lähtisi itse tutkimaan mitä uutta on tarjolla, en minä ainakaan.

    VastaaPoista
  8. Näissä listoissa onkin hauskinta se, että eri ihmiset nostavat niin erilaisia kirjoja esille. Yhtenä luettelona osa helposti unohtuu.

    Teemestarin tytär mietitytti, mutta koska se on taas niitä tulevaisuusjuttuja, niin ei se sitten ainakaan tässä vaiheessa puhutellut.

    Lumottu kiinnostaa tavattomasti! Ja Jossu, tosiaan Noiturin kimppuun heti!

    VastaaPoista
  9. Hmm, Animaattoria en ollut aiemmin huomannutkaan, se kuulostaa mielenkiintoiselta. Noituri -sarjan parissa voisi varmaan kuitenkin myös jatka.a

    VastaaPoista
  10. Ai niin, olen myös halunnut viedä nuoleskeluni vielä pidemmälle tällä palkinnolla: http://missiokassari.blogspot.com/2012/01/vittuuntuneisuuteni-lopputulos.html

    VastaaPoista
  11. No mutta kiitos! Pieni lipaisu silloin tällöin piristää mieltä! ;)

    VastaaPoista
  12. Voi että nuo Siltalan Nälkävuosi ja Medeia ja hänen lapsensa kuulostavat hyviltä! Ja Atenan Marie Antoinette, ja WSOY:lta heti lähemmäs kymmenkunta kirjaa.

    Äh, olin ajatellut että lukisin alkuvuodesta maltillisesti vanhempia kirjoja ja moneen kertaan uusittuja kirjastolainoja, mutta kun näitä listoja katselee, alkavat silmät heti kiilua uutuuksien perään. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti