Miisa Jääskeläinen: Sana kerrallaan (2002)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 193
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Aloitin tänä vuonna kirjoittamisen opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Sen myötä tuli tartutuksi tähän. Noin muutenhan en yleensä kirjoitusoppaita lue, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Sana kerrallaan - johdatus luovaan kirjoittamiseen on nimensäkin mukaan johdatus aiheeseen. Jääskeläisen teos ei siis ole perinteinen kirjoittamisen opas, vaan enemmän pohdiskelua ja siihen avaimia antava kirja. Siinä yksi syy, miksi pidin tästä niin paljon.

Teos jakaantuu viiteen osaan:

Kirjoittava ihminen
Luvussa käsitellään kirjoittamiseen ajavia syitä (kutsumus, alalle ajautuminen, julkisuuden halu ym.), suhdetta kieleen, mahdollisia kriisipaikkoja ja kirjoittajan asemaa. Tässä etenkin huomasin hakevani tekstistä itseäni. Ja välillä tuli suorastaan vimma nousta seisomaan ja huitoa käsillään minä minä minä!

Mitä kirjoittaminen on?
Tässä puhutaan mm. ajankäytöstä, joka on monelle kirjoittavalle se kynnyskysymys. Ei ole aikaa tai sitä ei muka ole. Lisäksi puhutaan siitä, paljonko tietokone on muuttanut kirjoittamisprosessia. Tämä oli todella kiinnostavaa ja yllättävän vähän huomiota saanut seikka! Jääskeläisen mukaan ns. puhtaaksikirjoittamiskierroksia ei enää tehdä samalla tavalla, vaan tekstiä korjataan eri tavalla, jopa kesken ensimmäisen kirjoitusprosessin.
Ilahduttavaa on, että tässä ei kuitenkaan sorruta "tee näin" -tyyppiseen neuvomiseen.

Tekstin tekemisen taito
Luvussa pohditaan sitä, mistä ideat tulevat, mitä saa sanoa ja mitä ei, jälleen suhde kieleen ja kielioppiin. Puhutaan myös hiukan lajeista, näkökulmavalinnoista, dialogin rakentamisesta ym.
Tässä luvussa näkyy parhaiten se, kuinka kirjassa on otettu huomioon muutkin kuin romaanikirjoittajat. Muistetaan myös se, että syntyy runoja, käsikirjoituksia (tv, elokuva, näytelmä) ja novelleja. Joskus nämä oppaat jumahtavat vain romaanikirjoittamiseen.

Hyvää ja huonoa kirjoittamista
Asiaa lähinnä palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta. Puhutaan myös itsearvioinnista, vaikka se ymmärretäänkin haastavaksi. Ja onhan se sitä. Omaa tekstiään on usein vaikea nähdä toisten silmin.

Luovan kirjoittamisen oppimisesta
Pohditaan sitä, miten kirjoittamista opitaan ja opetetaan. Tämä oli jotenkin kaikkein valaisevin osuus minulle. Olen joskus kauan aikaisemmin ollut sitä mieltä, että kirjoittamista ei voi opettaa. Taito joko on tai ei ole. Olemassaolevaa taitoa voi kehittää.
Nykyisin tämä näkökantani lähinnä hävettää. Jääskeläinen vahvistaa sitä ja kertoo, että jotkut ammattikirjailijatkin suhtautuvat nuivasti kirjoittamisen opettamiseen. Jääskeläinen kysyykin, että mitä eroa sillä on muihin taiteenaloihin nähden? Kukaan ei kyseenalaista Teatterikorkeaa tai Sibelius-Akatemiaa, joissa opetetaan näyttelemistä ja säveltämistä. Mutta kirjoittamisen opettamiseen suhtaudutaan jotenkin nihkeästi.
Kirjoittamista voi oppia, voi opettaa ja voi kehittää. Ihan siinä, missä muutakin ammattitaitoa.

Kaikkiaan teos oli oikein hyvä ja sai taas sen tutun palonkin syttymään. Vähän lyhyehkö tämä oli, juttua olisi mielellään lukenut enemmänkin. Lisäksi joihinkin kohtiin (esim. näkökulman valinnasta ym.) olisi voinut liittää lyhyitä esimerkkitekstejä tunnetuista klassikoista tms.
Teoksen nimi muuten tulee Stephen Kingiltä. Häneltä kysytään usein, kuinka hänen kirjansa oikein syntyvät. Kingin vastaus on aika yksinkertainen: sana kerrallaan.