Sallan lukupäiväkirjan ohjeen mukaisesti on aika tullut julistaa omat ehdokkaani Blogistanian Finlandia 2011 -ehdokkaiksi.
Ohjeen mukaan ehdokkaaksi sai asettaa myös sellaisia, joita ei itse ole lukenut. En halunnut kuitenkaan toimia niin, joten ehdokkaiksi pääsivät vain sellaiset kirjat, jotka olen itse lukenut.
Ehdokkaita sai asettaa 3-6, joten tässä ovat minun ehdokkaani satunnaisessa järjestyksessä:
Iida Rauma: Katoamisten kirja
Hieno esikoisteos. Teoksesta kuultaa kirjailijan omaäänisyys sopivalla rosoisuudella höystettynä. Aihe on myös yhteiskunnallisesti tärkeä, mutta ei saarnaa tai moralisoi.
Katja Kaukonen: Odelma
Lyyrisesti kaunista tekstiä ja suomalaisuudesta ammentavaa mystiikkaa. Teos jää pitkäksi aikaa mieleen ja sen jälkimaku on voimakas.
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Tyylillä tehty kunnianosoitus Jäniksen vuodelle ja siten koko kotimaiselle kirjallisuudelle. Yhdistää onnistuneesti historiaa ja nykyaikaa, kansainvälisyyttä ja suomalaisuutta.
Kolme riittää minun ehdokkaikseni, vaikka muitakin hyviä oli. Silti en voi väittää, että valinta olisi ollut vaikeaa. Ei se oikeastaan ollut.
Voittaja julkaistaan Sallan lukupäiväkirjassa 2. tammikuuta klo 20.

Aloitin juuri Kerjäläistä ja jänistä ja muutkin listallasi olevat kiinnostavat!
VastaaPoistaHahaa, selvästikin minun pitää lukea Katoamisten kirja, kun kaksi muuta ehdokasta ovat omalla listallani samoja, eli makumme menevät tässäkin yksiin :D
VastaaPoistaMinä taas luin juuri loppuun Paasilinnan Jäniksen vuoden. Ajattelin saavani Kyrön kirjasta enemmän irti tuon luettuani. :) Kaksi muutakin kiinnostavat. Luen häpeällisen vähän uutta suomalaista kirjallisuutta, vanhaakin kun on niin paljon lukematta!
VastaaPoistaErja, se onkin hieno! Oletko lukenut Jäniksen vuoden?
VastaaPoistaVera A., jep! Ei siis muuta kuin Katoamisten kirja käsiin! Uskallan luvata, ettet pety.
Katoamisten kirjaa mietin kovasti, mutta minulla Tammimaa (josta sinä et muistaakseni tykännyt ;)) syrjäytti sen. Ihanaa, että sinullakin on Odelma. <3
VastaaPoista