Aino Kallas: Barbara von Tisenhusen (1923)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 31/448
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Barbara von Tisenhusen ei kaiketi nykymittapuulla ole edes pienoisromaani, vaan lähinnä novelli, kuten sivumäärästä voi päätellä. Valittuihin teoksiin se on kuitenkin otettu omana kokonaisuutenaan, ikään kuin romaanina ja se kuuluu myös yhtenä osana Surmaava Eros -trilogiaan. Siksi siis käsittelen sitä tässä näin "yksinään" kuten muitakin Kallaksen romaaneja. Surmaava Eros -trilogiasta onkin enää käsittelemättä vain Reigin pappi!

Kuten Surmaava Eros -trilogialle on tyypillistä, ei tämäkään tarina ole kaunis eikä sen loppu ole onnellinen. Kallas itse kutsui näitä proosaballadeiksi. Barbara von Tisenhusen on minusta jopa surullisempi kuin Sudenmorsian. Tarina kertoo siis nuoresta naisesta, Barbara von Tisenhusenista, joka aika nuorena jää orvoksi. Hänen holhoojikseen määrätään hänen lapseton tätinsä miehensä kera ja Barbara pääsee varsinaiseen paratiisiin. Tädillä ja sedällä ei ole rahasta puutetta, joten ei ole mitään mitä Barbara ei voisi rahalla saada. Nuori Barbara on myös erittäin kaunis; hiukset ovat kiiltävän mustat ja hän on muodoiltaan runsas.
Joten mikä voikaan mennä pieleen? Rakkauspa tietenkin. Barbara rakastuu alempisäätyiseen kirjuriin ja siitä ei hyvää seuraa. Pärnun lain mukaan säätyrajoja rikkova liitto on kuolemalla rangaistava teko...

Balladimaista tunnelmaa tuo synkän tarinan lisäksi myös Kallaksen käyttämä kieli. Tässäkin, kuten Sudenmorsiamessa, kieli on arkaaista tyyliä. Barbarasta käytetään termiä neitsykäinen, hänellä on mustat hivukset ja hän on ylön kaunis. Tämä ei ole kuitenkaan niin voimakkaan arkaaista kuin Sudenmorsiamessa käytetty kieli, mikä johtunee tarinan kertojan eri säädystä. Kyllä Kallas on taitava ja hän osaa tyylinsä. Tuntuu melkein vaikealta uskoa, että tarina todella on kirjoitettu 1920-luvulla ja että sama nainen kirjoitti Katinka Raben.

Barbara von Tisenhusen sijoittuu 1500-luvun Liivinmaalle, nykyisen Viron alueelle. Lyhyeen tarinaan mahtuu monta historiallista yksityiskohtaa, jotka tuovat tarinaan uskottavuutta. Tämä tarina on voinut olla totta ja se tuo omaa karmivuuttaan.

Tätä tarinaa suosittelen erityisesti niille, joita Sudenmorsian kiehtoo, mutta arkaainen kieli pelottaa. Tämä on hyvä harjoitus sinne suuntaan; lyhyt ja lievempi. Lisäksi suosittelen tätä niille, jotka pitävät surumielisistä tarinoista, joissa ei kuitenkaan surulla tai tragedialla mässäillä. Vielä suosittelen tätä niille, joita 1920-luku ja sen naiskuva kiinnostaa; lisäavuksi tulkintaan suositan Kallas-tutkija Kukku Melkaksen väitöskirjaa Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa.