Anja Kauranen: Ihon aika (1993)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 153
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: puolison kirja / lahja

Ihon aika mainitaan takakannessa "latautuneen henkilökohtaiseksi teokseksi" ja taitaa tämä ollakin omaelämäkerrallinen. Täysin varma en voi olla, sillä tarinassa ei nimetä ketään. On vain minä, hän, äiti, siskot. En aina ole niin vakuuttunut kirjoista, joissa ei nimetä ketään (pääsääntöisesti ne ovat mielestäni rasittavia), mutta tässä se toimi.

Ihon aika kertoo tyttärestä, joka hoitaa kuolevaa äitiään Koskelan sairaalan kroonikko-osastolla. Samalla selvitellään äidin salattua elämää, perhehelvettiä ja koko saattohoidon maailmaa. Snellman (en osaa puhua Kaurasesta) lataa lyhyeen tekstiin paljon isoja asioita eleettömän karulla tyylillään, jonka hän todella taitaa.

Tyylikkäintä minusta tässä oli se, ettei salaisuudet kokonaan selviä. On vain asioita, jotka on jäävä hämärän peittoon. Yksi lässähtäneimpiä lopetusmuotoja kirjoissa on "ja sitten kaikki selvisi ja elimme elämämme onnellisina loppuun saakka" -tyylit. En tiedä paljonko Snellmanin selviämättömyys-ratkaisuun on kuulunut totuudenmukaisuus jos ja kun tämä omaan elämään pohjaa.

Karun kaunista on myös kuvaus siitä, kuinka tyttäret hoitavat äitejään. Saattosiskot, kuten Snellman heidät nimeää. Kirjassa pohditaan, ja ehkä surraankin, myös sitä, että omahoitajuus on niin vahvasti naisten alaa. Miehiä ei juuri kuvioissa näy, paitsi kiireisinä lääkäreinä ja ruohonjuuritasoa ymmärtämättöminä päättäjinä. Snellman ei kuitenkaan sorru syyttelyyn tai naisasian nostattamiseen vastakkainasettelulla.
Ylipäätään ihailen sitä Snellmanin tyyliä olla saarnaamatta. Monissa romaaneissaan hän kuitenkin käsittelee yhteiskunnallisia asioita, mutta ei moralisoi ja saarnaa.

Yhden pisteen rokotan siitä, että aika ajoin oli vaikea pysyä kärryillä kenestä kerrotaan. Etenkin äidin elämä ennen avioitumista jäi turhan etäiseksi ja utuiseksi hieman omituisella, hiukan tajunnanvirtamaisella kerronnallaan. En saanut oikein otetta siitä, mitä tapahtui tai mikä koko pointti oli.

Ihon aika oli kiinnostava ja samalla hiukan pelottava romaani. Etenkin tuo kuolevan hoitamisen osuus kolahti. Sitäkö se on? Sitäkö se tulee olemaan kun sen aika on?
Suosittelen tätä lämpimästi erityisesti niille naisille, joilla on lämmin suhde äitiinsä, anoppiinsa ja/tai muutoin vanhempaan naiseen. Niille, jotka ajattelevat aikanaan jatkaa sitä lämmintä suhdetta kuoleman porteille saakka. En siksi, että haluaisin sanoa "harkitse uudestaan", vaan siksi, että Snellman näyttää hienosti kuinka se suhde voi jatkua ihan loppuun saakka hyvinkin läheisenä. Ihon aikana.

Tällä tuleekin kuitattua viimeinen osuus Suomalaisen keskiluokan arki -haasteesta!