Suomennos: Hanna Tarkka
Käännösvuosi: 1992
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 414
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Tämä kuului osana Susan viime vuoden puolella lanseeraamaan Nostalgia-haasteeseen, jonka nyt sitten sain viimein suoritettua.
Tämä oli kolmas kerta kun luin Veren vangit. Ensimmäisen kerran olen lukenut joskus teininä, toisen kerran sairaalassa poikani synnyttyä (huonoin ajankohta ikinä lukea mitään näin syvällistä) ja nyt sitten tämän haasteen myötä. Jokaisella lukukerralla olen löytänyt tästä jotakin uutta ja joka kerta tämä on myös parantunut.
Veren vangit kertoo vampyyri Louisin tarinan hänen 200-vuotisesta elämästään. Louisin tekijä, Lestat, ja "heidän tyttärensä" Claudia ovat merkittäviä hahmoja tarinassa. Kehyksenä tarinalle toimii Louisin antama haastattelu nuorelle reportterille ja kiinnostavinta onkin se, miten Louis yrittää selittää vampyyriolemuksen kulmakiviä; muuttumista, syömistä, tappamista, lähes ikuista elämää.
Louisin ja Lestatin suhde on myös kiinnostava enkä muistanutkaan kuinka se muuttui ajan kuluessa ihailusta vihaan ja lopulta välinpitämättömyyden kautta tietynlaiseen anteeksiantoon. Rice kuvaa ystävyyssuhteen kaaren hienosti vääntämättä sitä rautalangasta ja antaen lukijalle omaa tilaa ja aikaa oivaltaa se.
Tällä kertaa ihailin myös erityisesti Claudian hahmoa. Claudia tehdään vampyyriksi viisivuotiaana lapsena ja siihen hahmoon hän jää. Roolin traagisuus piilee siinä, että Claudian mieli ei jää lapsen tasolle. Sisimmässään Claudia kasvaa naiseksi, mutta ruumis on lapsen. Claudian sisältä kumpuava viha ja syytökset Louisia ja Lestatia kohtaan tuntuvat aidoilta ja uskottavilta.
Olin yllättynyt siitä, kuinka voimakkaasti homoeroottinen Veren vangit onkaan. Enkö ole aiemmin todellakaan tajunnut sitä, vai onko mielikuvani olleet liian tiukasti elokuvaversiossa, jossa se on häivytetty taka-alalle?! Tavallisesti en ole homoerotiikan ystävä, mutta tässä se todella toimii. Se eroottisuus on vain häivähdys, tunnelma ja ajatustasolla. Mitään varsinaista ruumiillista Veren vangeissa ei tässä suhteessa ole. Voimakkaimmin se näkyi Louisin ja Armandin välisessä suhteessa.
Vinkeää oli sekin, että naishahmot olivat aika sivuroolissa (lukuunottamatta tyttölapsi-Claudiaa). En kokenut sitä kylläkään kovin häiritseväksi.
Veren vangit on aika ainutlaatuinen lukemistani vampyyrikirjoista. Nykyiset vampyyrijutut kalpenevat tämän rinnalla kevyesti. En tarkoita, että niiden pitäisi ollakaan samankaltaisia, vaan sitä, etteivät ne tavoita sitä samaa syvyyttä mitä Anne Rice onnistuu tavoittamaan. Niin paljon kuin pidänkin esim. Sookie-kirjoista, niin välillä kaipaisin tällaista vakavampaakin vampyyrijuttua. Tätä kai Stephenie Meyer yritti tavoitella surkeasti epäonnistuen.
Mikään pelottava tämä ei ole. Silti tämä on minusta kauhukirjallisuutta; kuolema, tappaminen ja yliluonnollisuus ovat merkittäviä teemoja.
Ainoastaan kaipasin toimintaa tähän hiukan lisää. Tunnelma on melko pysähtynyt, mikä paikoin sopi tähän, mutta paikoin olisi ollut tilaa toiminnallekin.
Lisäksi tässä on yksi rumimmista kansikuvista ikinä. Jos vilkaisee tämän kirjan muunmaalaisia kansikuvia, niin en voi käsittää tätä millään. Kansi ei todellakaan sovi kirjaan. Ei millään tasolla.
Toisenlaisen näkökulman antaa tähän 1992 Aikakone -lehdessä ilmestynyt arvostelu. Täytyy sanoa, että olen tästä Leena Peltosen kanssa tyystin eri linjoilla. Johtunee ehkä siitä, että luin tästä enemmän kuin ensimmäiset 80 sivua...
Morren maailmassa tullaan näkemään myös seuraavat osat; Vampyyri Lestat ja Kadotettujen kuningatar. Nostalgioidaan nyt sitten oikein urakalla!
Korkkaan tällä myös tänä vuonna startanneen So American -haasteen!
Mä olin vähän pettynyt näihin luettuani ne jokin aikaa sitten ensimmäsitä kertaa näin aikuisiällä. Silloin teininä nämä olivat aivan mahtavia! Vähän jopa harmittaa, että tuli luettua ja pilattua muistot :D
VastaaPoistaEhkä mä onnistun taantumaan teinin tasolle näitä lukiessani? :D
PoistaTaantuminen on hyvä juttu, mulle käy niin vähintään joka toinen viikonloppu, kun nuo bonustyttäret teineilevät meillä. :D
PoistaMinäpäs en olekaan tätä lukenut, mutta voisin melkein lukulistalleni pistää! Kiitos siis tästä vinkistä.
VastaaPoistaSuosittelen. Jos ei muuten, niin melkeinpä jo yleissivistyksen kannalta =)
PoistaEn ole lukenut moneen vuoteen, mutta koko sarja tuli kyllä aikanaan "kynnettyä" lävitse. Myöhemmissä kirjoissa ja varsinkin The Tale of the Body Thiefissä on huomattavasti enemmän toimintaa ja se miellyttääkin meikää enemmän kuin hyvin hidas ja passiivinen Veren vangit. Louis on tylsä vampyyri, siitä ei pääse mihinkään. :)
VastaaPoistaLouis kieltämättä on vähän tylsä. Suosikkini onkin Lestat, joka on oikeastaan yksi tärkeimmistä kirjallisuuden henkilöistä minulle =)
PoistaAjattelin, että tämä vaikutti kielellisesti sen verran simppeliltä, että huono lontooni voisi taipua tähän...
Minulla vähän samat ajatukset kuin marjiksella. Nuorena toimi hyvin, kun vampyyrimaailma oli uusi ja outo. Luin nuo nyt vanhempana, muutama vuosi takaperin ja viehätys oli kyllä kadonnut.
VastaaPoistaEhkä Leena Peltosta, samoin kuin minua häiritsi vampyyrien liiallinen inhimillisyys. Tosin näiden twilightien ja muiden vastaavien jälkeen nuo tuntuvat todella alkukantaisilta ja verenhimoisilta :)
Minusta nämä taas tosiaan tuntuivat aika verenhimoisilta verrattuna viime vuosien söpöstelijöihin (kaikki kunnia kuitenkin Ericille!).
PoistaJa inhimillisyys on minusta aika oleellista; onhan vampyyri kuitenkin taustaltaan ihminen. Tässäkin Louis piti poikkeuksellisen paljon kiinni inhimillisyydestään, mikä taas ärsytti Lestatia. Joten eroja oli =)
Muistan lukeneeni tämän joskus 90-luvulla, koska siitä silloin muistaakseni jonkin verran kohistiin jossakin (?). En päässyt kirjaan sisälle. Ei mun juttu :(
VastaaPoistaSama vika, luin tämän silloin joskus 90-luvulla enkä jaksanut innostua. Joitain yksittäisiä tapahtumia kirjasta kuitenkin muistan...
PoistaUskon helposti sen, että tämä ei kaikille kolise. Ei vaikka tykkäisikin teemasta noin muuten. Hidas kerronta ja koko tyyli on aika omalaatuinen, josta joko pitää tai ei pidä.
PoistaMinä luin Veren vangit ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten, kun en ollut teininä kokenut vampyyreitä omaksi jutukseni. Kirja oli mielestäni aivan loistava ja olin oikeastaan tyytyväinen, että luin sen vasta nyt - nuorempana en varmaan olisi osannut arvostaa sitä yhtä paljoa. :)
VastaaPoistaMonet tuntuvat pitävän Vampyyri Lestatista eniten, mutta minun mieleeni oli eniten tämä ensimmäinen osa.
En tosiaan ihan kovin nuorelle tätä suosittelisi ensisijaisesti. Tekstin tyyli on minusta tavallaan aika vaativa.
PoistaVeren vangithan on saanut "pontta" Anne Ricen tyttären kuolemasta. Sen synkkyys ja syvyys kumpuavat kauheasta menetyksestä. Veren vangit poikkeaa ja paljon, sarjan muista kirjoista.
VastaaPoistaTuota en tiennytkään! Se selittääkin tuota vahvaa menettämisen teemaa, mikä kirjassa näkyy.
PoistaOlen lukenut Veren vangit kirjallisuusopinnoissa, kun se oli tenttikirjana! Leffan olin nähnyt aikaisemmin, joten taas niistä elokuvan mielikuvista oli vaikea luopua. Minulla on Vampyyri Lestat odottamassa edelleen lukemista ja se on ihan Tom Cruisen näköinen (mielikuvani) kääk!
VastaaPoistaLeffa on muuten yksi harvoja elokuvia, joissa pidän Tom Cruisesta ja Brad Pittistäkin vielä. Normisti molemmat kuuluvat lähinnä sinne inhokkikastiin enemmän tai vähemmän.
PoistaMutta miettikääpä vaikka nuorta Johnny Deppiä Lestatina... *pyörtyy*
Skippasin aikanaan tämän ensimmäisen osan, koska olin nähnyt elokuvan. Huono perustelu, mutta olen siinä mielessä tylsä lukija, että haluan tarinan ja juonen pysyvän viimiseen asti salassa. Aloitin Anne Ricen kirjat Vampyyri Lestatilla ja pidin kovasti. Olin tuolloin lukio-ikäinen ja aloittelin vakavammin omaa kirjoittamisharrastusta. Muistan ihailleeni sitä, miten kirjailija onnistui luomaan koukuttavan tunnelman kuvailemalla miljöötä ja Lestatin vampyyriksi muuttumista. Ehkäpä aika on minunkin kohdalla kullannut muiston (kuten se teki Linnunradan käsikirjojen kanssa, vähän), joten en taida tarttua näihin enää.
VastaaPoistaOlen miettinyt tämän ostamista useampaankin kertaan, mutta aina se on jäänyt klikkaamatta ostoskoriin. Harmi, sillä tähän olisi ehdottomasti tutustuttava. Leffan olen muistaakseni joskus nähnyt. Onneksi istuin, sillä muuten mainintasi nuoresta Johnny Deppistä olisi saattanut aiheuttaa rumaa jälkiä polvien pettäessä ;)
VastaaPoistaJa koska en ole vieläkään tarttunut Sookie -kirjoihin, niin liputan söpöstelyn merkeissä Twilightien ja vaikka nyt sitten Edward Cullenin puolesta ;D
(Kun nyt Deppistä tuli puhe, niin viikonloppuna tulee Johnny Deppin Don Juan De Marco. Menee niin tallennettavaksi!)