Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 266
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut paljon medioissa esillä ja blogiarvioitakin on ilmestynyt mukavasti. Ainakin Lumiomena, Booksy ja Raija ovat pitäneet tästä paljonkin. Tämähän voitti Teoksen suuren fantasia- ja scifikirjoituskilpailun.
En ollut kovin vaikuttunut. Tässä täytyy toki muistaa nyt se, että olen kohtuullisen nihkeä scifin lukija ylipäätään. Olen enemmän fantasian ystävä ja mitä massiivisempi, sen parempi. Fantasiassa on pitkät perinteet trilogioille ja muille pitkille sarjoille. Se antaa tilaa selittää ja taustoittaa. Se puuttui paljolti Teemestarin kirjasta ja se häiritsi omaa lukukokemustani ihan tavattomasti. Kun kirjalla on mittaa alle 300 sivua, niin siinä ei kummoisia maailmoja rakennella.
Tartuin tähän kirjaan, koska se oli saanut paljon kehuja ja koitan päästä yli scifivastaisuudestani (Minua häiritsee, etten fantasian ystävänä ymmärrä scifiä - etenkin kun olen kuitenkin hurahtanut scifi-ohjelmiin. Vähän sama, jos kauhun ystävä ei tykkäisi jännityksestä.).
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen muutaman sadan vuoden päähän. Tarkkoja vuosilukuja ei anneta. Suomi -nimistä valtiota ei tunnu enää olevan, vaan Skandinavian Union alue kuuluu Uusi Qian -liittoutumalle (tai jollekin vastaavalle). Tässä tuli ensimmäinen töksähdys. Mikä? Mitkä? En kaipaa mitään tietokirjamaista selitystä historioineen, mutta nyt nämä jäivät vain tyhjyyttään kumiseviksi nimiksi.
Tarinan päähenkilö on Noria Kaitio, nuori nainen, joka opiskelee isänsä johdolla teemestariksi. Kaition suku on ollut jo sukupolvien ajan sillä alalla ja teeseremonioiden suorittaminen on iso osa kirjaa. Tässä töksähdys numero kaksi. En ymmärtänyt teeseremoniaa lainkaan. On inhaa, jos kirjan ymmärtämiseen tarvitaan googletusta ties mistä aiheista. Teeseremonia jäi niin motivoimattomaksi. Miksi sitä suoritetaan? Mikä sen pointti on? Etenkin tässä ajassa, kun vesi on kultaakin kallimpaa sen vähäisyyden vuoksi. Selväksi kävi, että kyseessä on vanha seremonia (ihan siis oikea sellainen), mutta nyt tuli tunne, että kirjailija olettaa teeseremonian merkityksen olevan yleistietoutta. Onko se?
Teemestarin kirjan vahvuuksia ovat kieli ja nimistö. Näin kaunista, sujuvaa kieltä en muistakaan kotimaisessa kirjallisuudessa vähään aikaan lukeneeni. Paikoin tuli Katja Kaukosen Odelma mieleen, mutta Itäranta on ilmauksissaan suorempi. Mutta samanlainen eteerisyys, sulokkuus ja herkkyys kielestä välittyy.
Nimistöön olin erityisen ihastunut henkilönimien kohdalla; Noria, Taro, Sanja, Bolin, Jukara, Ninia, Lian... Hiukan aasialaista, mutta kuitenkin suomeenkin sopivaa. Nimet kytkevät hienosti kirjan aasialaisen ja suomalaisen teeman yhteen. Paljon puhuttiin myös Xinjing-kaupungista, mutta en tiedä mihin tällä viitattiin. Helsinkiin? Johonkin ihan uuteen kaupunkiin? Tältä aasiapohjalta jäin vain, hiukan vitsimielessä, ihmettelemään miksei Kuusamo ollut Qsamo.
Tarinan kulku ei sen sijaan ihan ollut sujuvaa. Etenkin alku oli todella hidas ja vähän löysä. Ihmettelin, koska päästään asiaan ja teeseremonioille uhrattiin paljon aikaa. Ja kuten sanoin, sen merkitys jäi tyhjäksi ja tuskastutti entisestään. Loppua kohti Itäranta tuntuu pääsevän paremmin vauhtiin ja homma alkoi sujua paremmin. Henkilöissä olisi ollut vähän tiivistämisen varaa. Esimerkiksi Taron apuri, Muromäki, oli aika turha. Tehtävät olisi voinut antaa Tarolle tai sitten kuvata myöhemmin jonkun nimettömän apurin kautta. Nyt Taron henkilö, jossa olisi todella ollut potentiaalia, jäi turhaan hyödyntämättä.
Kirjan loppuratkaisu oli hyvin onnistunut, suorastaan tyylikäs. Norian osalta vähän turhan venytetty, mutta silti parempi mitä odotin. Siksi pisteet venyivät 3½:een.
Kaikkiaan Teemestarin kirja oli ihan ok lukukokemus. Selvää on, että Itärannassa on ehdottomasti kirjalija-ainesta. Kritiikistäni huolimatta odotan mielenkiinnolla jatkoa hänen uraansa. En ole varma, tarttuisinko enää aiheeltaan tämän tyyppiseen kirjaan, mutta siinä ei kyse ole kirjailijasta vaan aiheesta.
Sivumäärä: 266
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale
Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut paljon medioissa esillä ja blogiarvioitakin on ilmestynyt mukavasti. Ainakin Lumiomena, Booksy ja Raija ovat pitäneet tästä paljonkin. Tämähän voitti Teoksen suuren fantasia- ja scifikirjoituskilpailun.
En ollut kovin vaikuttunut. Tässä täytyy toki muistaa nyt se, että olen kohtuullisen nihkeä scifin lukija ylipäätään. Olen enemmän fantasian ystävä ja mitä massiivisempi, sen parempi. Fantasiassa on pitkät perinteet trilogioille ja muille pitkille sarjoille. Se antaa tilaa selittää ja taustoittaa. Se puuttui paljolti Teemestarin kirjasta ja se häiritsi omaa lukukokemustani ihan tavattomasti. Kun kirjalla on mittaa alle 300 sivua, niin siinä ei kummoisia maailmoja rakennella.
Tartuin tähän kirjaan, koska se oli saanut paljon kehuja ja koitan päästä yli scifivastaisuudestani (Minua häiritsee, etten fantasian ystävänä ymmärrä scifiä - etenkin kun olen kuitenkin hurahtanut scifi-ohjelmiin. Vähän sama, jos kauhun ystävä ei tykkäisi jännityksestä.).
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen muutaman sadan vuoden päähän. Tarkkoja vuosilukuja ei anneta. Suomi -nimistä valtiota ei tunnu enää olevan, vaan Skandinavian Union alue kuuluu Uusi Qian -liittoutumalle (tai jollekin vastaavalle). Tässä tuli ensimmäinen töksähdys. Mikä? Mitkä? En kaipaa mitään tietokirjamaista selitystä historioineen, mutta nyt nämä jäivät vain tyhjyyttään kumiseviksi nimiksi.
Tarinan päähenkilö on Noria Kaitio, nuori nainen, joka opiskelee isänsä johdolla teemestariksi. Kaition suku on ollut jo sukupolvien ajan sillä alalla ja teeseremonioiden suorittaminen on iso osa kirjaa. Tässä töksähdys numero kaksi. En ymmärtänyt teeseremoniaa lainkaan. On inhaa, jos kirjan ymmärtämiseen tarvitaan googletusta ties mistä aiheista. Teeseremonia jäi niin motivoimattomaksi. Miksi sitä suoritetaan? Mikä sen pointti on? Etenkin tässä ajassa, kun vesi on kultaakin kallimpaa sen vähäisyyden vuoksi. Selväksi kävi, että kyseessä on vanha seremonia (ihan siis oikea sellainen), mutta nyt tuli tunne, että kirjailija olettaa teeseremonian merkityksen olevan yleistietoutta. Onko se?
Teemestarin kirjan vahvuuksia ovat kieli ja nimistö. Näin kaunista, sujuvaa kieltä en muistakaan kotimaisessa kirjallisuudessa vähään aikaan lukeneeni. Paikoin tuli Katja Kaukosen Odelma mieleen, mutta Itäranta on ilmauksissaan suorempi. Mutta samanlainen eteerisyys, sulokkuus ja herkkyys kielestä välittyy.
Nimistöön olin erityisen ihastunut henkilönimien kohdalla; Noria, Taro, Sanja, Bolin, Jukara, Ninia, Lian... Hiukan aasialaista, mutta kuitenkin suomeenkin sopivaa. Nimet kytkevät hienosti kirjan aasialaisen ja suomalaisen teeman yhteen. Paljon puhuttiin myös Xinjing-kaupungista, mutta en tiedä mihin tällä viitattiin. Helsinkiin? Johonkin ihan uuteen kaupunkiin? Tältä aasiapohjalta jäin vain, hiukan vitsimielessä, ihmettelemään miksei Kuusamo ollut Qsamo.
Tarinan kulku ei sen sijaan ihan ollut sujuvaa. Etenkin alku oli todella hidas ja vähän löysä. Ihmettelin, koska päästään asiaan ja teeseremonioille uhrattiin paljon aikaa. Ja kuten sanoin, sen merkitys jäi tyhjäksi ja tuskastutti entisestään. Loppua kohti Itäranta tuntuu pääsevän paremmin vauhtiin ja homma alkoi sujua paremmin. Henkilöissä olisi ollut vähän tiivistämisen varaa. Esimerkiksi Taron apuri, Muromäki, oli aika turha. Tehtävät olisi voinut antaa Tarolle tai sitten kuvata myöhemmin jonkun nimettömän apurin kautta. Nyt Taron henkilö, jossa olisi todella ollut potentiaalia, jäi turhaan hyödyntämättä.
Kirjan loppuratkaisu oli hyvin onnistunut, suorastaan tyylikäs. Norian osalta vähän turhan venytetty, mutta silti parempi mitä odotin. Siksi pisteet venyivät 3½:een.
Kaikkiaan Teemestarin kirja oli ihan ok lukukokemus. Selvää on, että Itärannassa on ehdottomasti kirjalija-ainesta. Kritiikistäni huolimatta odotan mielenkiinnolla jatkoa hänen uraansa. En ole varma, tarttuisinko enää aiheeltaan tämän tyyppiseen kirjaan, mutta siinä ei kyse ole kirjailijasta vaan aiheesta.
Mie olen myös jäävi vastaamaan tähän, koska olen itse opiskellut Japanin kieltä ja kulttuuria ja olen itse teeseremoniaan osallistunut (yksi on jopa kuvattu Japanissa ollessani televisio-ohjelmaan), mutta olettaisin että se ei ole niin epätavallinen asia.
VastaaPoistaMie en muuten tienny, ettet pidä juurikaan scifistä, sillä ajattelin automaattisesti, että olet myös sen lajin suuri fani. :)
Moni tosiaan olettaa, että tiedän paljonkin scifistä kun tykkään fantasiastakin. Ja näin se monella menee, mutta ei mulla. Tän vuoden aikana olisi tarkoitus lukea vielä jokin scifi-klassikko.
PoistaJos oikein muistan, niin aasialaiset nimet johtuivat siitä, että Kiinasta oli tullut maailman suurvalta. Eikös Norian äitikin suunnannut Kiinaan?
VastaaPoistaMinä pidin kirjasta. Pidin ehkä juuri siitä, ettei siinä selitellä liikaa maailman historiaa, viitataan vain tapahtuneeseen. Se tuo realismin tuntua kirjaan ja se miellyttää minua.
Rauhallinen, kaunis ja aika viisaskin kirja. :)
T. Lumiomenan Katja toiseen Blogger-tiliinsä kirjautuneena
Joo. Siitä nuo aasialaiset nimet tulivat :)
PoistaMulla taas realismin tuntu nimenomaan katoaa, kun en saa selitystä asioille :D En siis kaipaa tosiaan mitään oppikirjaselitystä, vaan luontevaa taustoitusta asioille.
En ole vielä ehtinyt tutustua kirjaan, vaikka ehdottomasti tavoitteena on. Tämä oli hyvä esimerkki hieman negatiivissävyisestä arvostelusta, joka kuitenkin omalla kohdallani vain vahvisti tunnetta siitä, että kirja luultavasti sopii juuri minulle. Inhoan nimittäin fantasiakirjallisuuden "jaarittelua" ja maailmoiden loputonta luomista (infodumppeja) niin, että tämä tulee esiin jopa työn alla olevassa romaanissani. :->
VastaaPoistaScifistä sen sijaan tykkään niin kauan, kuin se on ns. pehmeää eli yhteiskunnallista eikä kovin teknologiakeskeistä.
Jee! Olet siis malliesimerkki siitä, kuinka negatiivinen arvostelu voi kuitenkin olla jollekin positiivinen :)
PoistaHuono kirja tämä ei joka tapauksessa ole!
Katjan tavoin minäkin oikeastaan tykkään siitä, että maailmaan jää aukkoja - aukot on ok, jopa hyvästä, kunhan ne eivät ole epäloogisia. Hih, ymmärrän muuten tismalleen mitä tarkoitat tuolla scifi/fantasia-jutulla, koska minusta on aina tuntunut hankalalta perustella, miksi rakastan scifiä mutta en tykkää fantasiasta enkä lue sitä. No, nythän tämä ongelma on enimmäkseen korjaantunut, mutta tunnistan häiritsevyyden... :-)
VastaaPoistaEhkä tää mun scifeys täältä vielä nousee! Kunhan löydän sen oikean tyylisuunnan ;)
PoistaMinä aion lukea tämän ennakkoluuloisena, heh, mutta eri syistä kuin sinä. Saa nähdä, miten minun käy! En pidä yleensä scifistä enkä fantasiasta. :) Kieli tässä on takuulla kaunista ja uskon kirjalla olevan monia muitakin ansioita, mutta ennakko-oletus on, ettei ole minulle sopiva teos. Hauskinta on silloin, kun tällainen ennakko-oletus kumoutuu.
VastaaPoistaJäänkin sitten kiinnostuneena odottamaan arviotasi :)
PoistaMinunkaan ei pitänyt tykätä maagisesta realismista. Heh. Jääskeläinen laittoi uusiin ajatuksiin :D
Minusta on täysin luonnollista, että tykkää lukea fantasiaa, mutta ei scifiä. Siitäkin huolimatta, että televisiosta katsottuna scifi on usein oikeastaan parempaakin kuin fantasia. ;)
VastaaPoistaLuultavasti tähän kirjaan kuitenkin jossain vaiheessa pitäisi tutustua - jos sattuu sopivasti eteen.
Mainio arvio Morre! Jos en olisi juuri lukenut kirjaa, olisin tarttunut siihen tämän perusteella.
VastaaPoistaMinäkin mietin tuota Xingjingiä pitkään, ajattelin ensin myös Helsinkiä, mutta sinne oli niin pitkä matka että mietin olisiko se sittenkin uusi Peking?