Maria Viitala: Mitä tiinusta pöllähti? (2011)

Kustantamo: omakustanne / Heinähousu
Sivumäärä: 61
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: lahja lapselle

Mitä tiinusta pöllähti? on satukirja lapsille ja lapsenmielisille. Se kertoo pienien ukkojen joukosta eli  heinähousuista, heidän syntymään ja toilailuistaan. Heinähousujen tarina on sikäli hauska ja kiinnostava, että kirjan tekijä on todella tehnyt kaikki tarinassa esiintyvät ukot. Nämä on voinut nähdä joulun aikaan esim. Valkeakosken kaupunginkirjastossa ja keväällä jatkossa muuallakin.

Kirja on kuvitukseltaan, graafiselta ulkoasultaan ja muutoinkin fyysisenä kappaleena todella korkealaatuinen. Laadukkaista valokuvista vastaa Tommi Käppi. Piirroskuvitus on Viitalan omaa käsialaa. Mielestäni kuvat ja piirrokset toimivat oikein hyvin yhdessä ja tätä on kiva katsella. Myös 7-vuotias poikani kiinnitti huomionsa näihin!
Paperi on paksuhkoa, kuten lastenkirjalle sopiikin. Mutta tekstitasolla tässä olisi ollut rutkasti hiomista vielä.

Oikoluku olisi tehnyt tekstille hyvää. Lyöntivirheitä ei juuri ole, mutta muuten sitten kielioppisäännöt on paikoin unohtuneet nurkkaan pölyttymään (esim. "alkoi hieman hymyilyttämään"). Pilkutus vähän mitä sattuu ja lauseenjäsennyksistä ei tietoakaan. Paikka paikoin aivan turhaa sanojen toistoa:

Niin asteli joukko heinähousuja ullakolle, pienet rappuset kitisivät hieman juuttikenkien askelista, mutta vikinä, joka jonon perältä kuului, ei kuulunutkaan rappusista. Se vikinä kävi ottamaan jo koko joukkiota nuppiin. Kuka kumma siellä nyt vikisi? (s. 19) 

Korvissani jo vikisee!
Lisäksi jotkut sanat olivat ainakin lapselle hankalia ymmärtää. Mikä onkaan komuinen ominaistuoksu? Kaupunkilaislapselle piti selittää myös tiinu, juuttikenkä, piipunjuuri... Hyvin nuo kuitenkin selvisivät.
Dialogin asettelussa häiritsi hieman tavanomaisesta poikkeava tyyli:
"Vai satajalkaisia sitä nyt sitten ollaan.",hän tokaisi.
Piste ei kuulu lainausmerkeissä merkityn dialogin sisään. Lisäksi välillä käytettiin dialogiviivaa ja välillä taas lainausmerkkejä.

Rakenteelliselta kannalta olisin kaivannut yllättävän pitkään tarinaan lukuja. Se olisi auttanut hahmottamaan yksittäisiä tarinakokonaisuuksia paremmin. Samoin henkilömäärä tuntui aika suurelta ja välillä olimme molemmat jo sekaisin, että kuka tekikään mitä ja paljonko heinähousuja olikaan.

Tarinat ja toilailut ovat kuitenkin todella hauskoja ja erityisesti lorut ovat todella ansiokkaita. Niitä olisimme kaivanneet lisää!

"Olen Heinismuori vallaton,
taikinatiinu mulla verraton.
Vaivaan hiukan ja loitsun luen,
saan ystävän parhaan ja lämmön tuen".

Seikkailuihin mahtuu niin pelottavia hirviöitä (mikä onkaan tuo jännittävä Tirppa...) kuin laskemisen pulmallisuuksia. Laskea voi monellakin tapaa, tietävät heinähousut.

Kaikkiaan Mitä tiinusta pöllähti? on hauska lukukokemus, vaikka sen lukeminen viekin aikaa. Pidän erityisesti siitä, että näiden ukkojen myötä palautetaan vähän muistiin sitä, että suomalaisessa kansanperinteessä tonttujen (kuten poikani näitä nimitti) aika ei rajoitu vain jouluun.
Tässä kuitenkin näkyy se, ettei tätä ole toimitettu kunnolla. Kokemukseni mukaan aika yleinen ongelma omakustanteissa. Tässä tapauksessa kuitenkin kuvitus ja tarina sinänsä pelastavat paljon.