Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 122
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Alastalon salissa on vielä lukematta! Enkä tiedä olenko Volter Kilven tyyliin niin ihastunut, että jaksaisin tuhlata aikaani siihen. Jollakin tasolla pidin aikanaan Bathsebasta, mutta Antinous ei kyllä onnistunut säväyttämään mihinkään suuntaan.
Antinous tuli lukulistalleni Symbolismi ja dekadenssi -kurssin myötä. Kirjan nimihenkilö, Antinous, on historiallisesti todellinen henkilö. Keisari Hadrianuksen kaunis rakastaja.
Volter Kilven Antinous peilautuu Narkissokseen, mikä siis oli aika tyypillistä tämän aikakauden kirjallisuudelle. Antinous ei vaikuta sillä tavalla itsekkäältä, mikä Narkissoksesta tulee mieleen. Tämä narkissoshahmo on lähinnä apaattinen kauneudenihailija.
Antinouksen apaattisuus löi leimansa koko romaanille. Taidokasta, mutta minun makuuni turhan väsyttävää. Romaanin koko tunnelma on hyvin staattinen. Tapahtumat jaetaan eri paikkoihin (Bithynia, Ateena, Rooma ja Egypti), joissa Antinous lähinnä katselee. Tunnelma muuttuu yhä jähmeämmäksi ja jähmeämmäksi. Sen huomaa jo Antinouksen katselun kohteista; metsä -> marmoripatsaat - > pylväät -> sfinksi ja lopulta Antinouksen itsemurha.
Antinous ei siis ole toimija. Hadrianukseen ei viitata tässä millään tavalla, homoseksuaalisuuden voi kyllä aistia vaikka siihenkään ei puututa. Antinous kohtaakin naisen, Clelian, mutta pitää tätä uhkaavana.
Viehättävintä, mutta ajoin raskastakin, tässä on oma vanhahtava kielensä ja Kilven koukeroiset lauseet:
Lyhyestä virsi kaunis; suosittelen Antinousta hitaalle, nautiskelevalle lukijalle. Niihin hetkiin, kun haluaa pysähtyä ja tuntee olonsa ehkä hiukan kaihoisaksikin.
Sivumäärä: 122
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Alastalon salissa on vielä lukematta! Enkä tiedä olenko Volter Kilven tyyliin niin ihastunut, että jaksaisin tuhlata aikaani siihen. Jollakin tasolla pidin aikanaan Bathsebasta, mutta Antinous ei kyllä onnistunut säväyttämään mihinkään suuntaan.
Antinous tuli lukulistalleni Symbolismi ja dekadenssi -kurssin myötä. Kirjan nimihenkilö, Antinous, on historiallisesti todellinen henkilö. Keisari Hadrianuksen kaunis rakastaja.
Volter Kilven Antinous peilautuu Narkissokseen, mikä siis oli aika tyypillistä tämän aikakauden kirjallisuudelle. Antinous ei vaikuta sillä tavalla itsekkäältä, mikä Narkissoksesta tulee mieleen. Tämä narkissoshahmo on lähinnä apaattinen kauneudenihailija.
Antinouksen apaattisuus löi leimansa koko romaanille. Taidokasta, mutta minun makuuni turhan väsyttävää. Romaanin koko tunnelma on hyvin staattinen. Tapahtumat jaetaan eri paikkoihin (Bithynia, Ateena, Rooma ja Egypti), joissa Antinous lähinnä katselee. Tunnelma muuttuu yhä jähmeämmäksi ja jähmeämmäksi. Sen huomaa jo Antinouksen katselun kohteista; metsä -> marmoripatsaat - > pylväät -> sfinksi ja lopulta Antinouksen itsemurha.
Antinous ei siis ole toimija. Hadrianukseen ei viitata tässä millään tavalla, homoseksuaalisuuden voi kyllä aistia vaikka siihenkään ei puututa. Antinous kohtaakin naisen, Clelian, mutta pitää tätä uhkaavana.
Viehättävintä, mutta ajoin raskastakin, tässä on oma vanhahtava kielensä ja Kilven koukeroiset lauseet:
Siinä jalkojen edessä luikertaa kalpea puro puiden juuria, sen kelmeäkalvoisessa kuvastuksessa näkee liikkumattoman hiljaisen metsän toistamiseen parkkisine, ylevine, toistensa taakse peittyvine runkoineen ja raskaasti huojuvine lehtikatoksineen, jonka holvikosta tulikukkaiset köynnökset hinteloina riippuvat vettä kohden ja ikäänkuin pisartavat helakanpunaiset varjonsa puron liikkumattomaan kuvastukseen. Pyörryttävänä hiljaisuutena ja liikkumattomuutena seisoo metsä, silmä hukkuu toistensa taakse häviäväin runkojen seisontaan, joka etäämpänä ja etäämpänä tihenevänä seinänä sulkee ihmisen olon ja mielen ylt'ympäriltä, yllä huumenevat aistit taajan elävän lehtikatoksen tuntemisesta, joka sankkana ja raskaana huojuu yllä ja levittäytyy ympärille yhtyen kaukaisuudessa runkojen kanssa niiden samean sankkaan taustaan, joka seisahtaa ihmisen mielikuvituksen ylt'ympäriltä.Huh! Kuten huomaatte, kieli on kaunista mutta joskus lauseet piti lukea useampaan kertaan...
(s. 8-9)
Lyhyestä virsi kaunis; suosittelen Antinousta hitaalle, nautiskelevalle lukijalle. Niihin hetkiin, kun haluaa pysähtyä ja tuntee olonsa ehkä hiukan kaihoisaksikin.
Minä tykkäsin Bathsebasta, kun sen tutkintovaatimuksia varten luin. Olen saattanut lukea tämänkin, mutta en muista varmasti... Kieli on näissä se juttu, ja symboliikka; voisin hyvinkin tunnelmoida taas Kilven LYHYTproosan parissa (Alastalon salia en ole lukenut) :)
VastaaPoistaei kyllä kuulosta mun jutulta. ei yhtään.
VastaaPoistaOi, minä suorastaan rakastin Bathsebaa <3 Alastalon sali on yhä kesken jossain siellä kohdalla, kun yhtä isäntää ohjataa porstuan suunnalle :) Haluaisin kyllä lukea kirjan loppuun, koska himoitsen äitini ostamaa t-paitaa, johon on painettu: Olen lukenut Alastalon salissa. Äitini suoritti urakan joskus silloin Kilven juhlavuonna, muistelisin.
VastaaPoistaLuen kyllä Kilpeä säännöllisesti, koska tekstit pitävät kielen ja mielen vireänä. Pitäjän pienimpiä on myös hyllyssä odottamassa, mutta ensin pitää ahmia Alastalo looppuun. Hyvin hienosti piiloteltuja cliffhangereita, hah hah.
Tämä ei ole tuttu, mutta voisin kyllä kokeilla, kun kaipaan keskittymistä johonkin hitaammin luettavaan.
Kilven tyylille on tosiaan taatusti aikansa ja paikkansa. Kieli ja mieli pysyvät taatusti vireänä, sillä tämä ei juuri sovellu silmäilevään lukutyyliin (yritin...) ;D
VastaaPoista