Aki Raatikainen: Kristallikuningas (2012)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 526
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kristallikuningas on pitkästä aikaa tuore historiallinen seikkailuromaani. Näitä ilmestyy nykyään aika harvoin ja vielä vähemmän kotimaisilta kirjaililjoilta. Kyseessä on Aki Raatikaisen esikoisteos.

Tarina on varsinainen miehinen tuhkimotarina, josta tulee mieleen Bernard Cornwellin kirjat että Dumasin Monte Criston kreivi ja Kolme muskettisoturia. Jälkimmäiseen tässä on ihan suora viittauskin, sillä Kristallikuninkaan päähenkilö jopa kohtaa d'Artagnanin kumppaneineen.

Kristallikuningas sijoittuu 1600-luvun Eurooppaan. Päähenkilö, Axel Tystlåten, joutuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin. Hän, vaatimattomista olosuhteista oleva äpäräpoika, rakastuu kartanonrouva Saraan. Siitä ei hyvää seuraa, joten Axel joutuu sotaväkeen 30-vuotiseen sotaan. Siellä hän loukkaantuu vakavasti päätyen erään leskirouvan huomiin. Rakastumaan pystymätön Axel kuitenkin jatkaa matkaansa ja kokee erittäin onnekkaan sattuman. Samalla hän törmää espanjalaiseen aatelismieheen, Diego de la Cruziin, josta hän saakin hyvän ystävän. Kaksikon tie käy Amsterdamiin, eikä rikastumista voi estää... Mutta taas sattuu ja tapahtuu, ja Axel joutuukin Ranskaan Louvreen. Sieltäkin aikanaan tulee äkkilähtö ja sitten päädytään Madagascarille, josta päädytään Skotlantiin ja sieltä sitten takaisin Suomeen.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis piisaa kuten kunnon seikkailuromaanissa pitääkin. Lisäksi Raatikainen on tehnyt selvästi ison taustatyön historiafaktoja ajatellen. Ne nivoutuvatkin tekstiin erittäin hyvin. Lopputulos siltä osin on uskottava, mutta ei kuivakka. Pidän tätä Kristallikuninkaan isoimpana ansiona, vaikka huomautan kyllä samasta kuin Helsingin Sanomien Vesa Karonen; nykykielisyyksiä on liikaa. Lisäksi minusta Axel ajattelee hitusen liian 2000-lukumaisesti.

Seikkailuromaanilta ei noin muuten tule odottaneeksi uskottavuutta. Sattua ja tapahtua voi vaikka mitä! Mutta tälläkin on rajansa ja kun romaani lähestyi loppuaan, epäilin jo hetken lukevani sittenkin hienoista parodiaa. Siinä vaiheessa kun Axel melko hatarin selityksin päätyy vuoteeseen erittäin korkea-arvoisen naisen kanssa, kohottelin jo kulmiani. Voihkaisin ääneen, kun tässä tuli esiin jälleen inhokki-kliseeni: ko. nainen tuli tietysti tuosta yhdestä kerrasta raskaaksi. Axel Tystlåten ei siis ollut enempää eikä vähempää kuin erään kuuluisan hallitsijan biologinen isä! Hitosti liian paksua minun makuuni.
Kristallikuninkaan loppuratkaisu oli myös lievä pettymys. Kaunis sinänsä, mutta aivan liian äiteläksi kirjoitettu.

Lisäksi Kristallikuningas olisi kaivannut himpun verran tiivistämistä. Seikkailuromaanien toki pitääkin olla vähän tiiliskiviä, mutta Axelin itsesääliset pohdinnat ja alun yksityiskohtaiset sotakuvaukset pistivät vähän haukotuttamaan. Lisäksi viimeiset sata sivua olisin napannut tarinasta kokonaan pois. Alkoi mennä jo sen verran liiallisuuksiin.

Axel Tystlåten jäi lopulta minulle aika etäiseksi hahmoksi, vaikka en toisaalta hänen kuvaamisessaan näekään mitään vikaa tai mitään, mitä olisi voinut tehdä toisin. Kemiamme eivät vain kohdanneet. Suosikikseni nousi oikeastaan alta aikayksikön Diego! Siinä oli vekkuli ja hauska kaveri. Raatikainen ei ole sortunut mihinkään äly ja väläys -tyyppiseen kaksikkoon, vaan Diego ja Axel ovat aika tasavahva pari vaikka erilaisia persoonallisuuksia ovatkin.

Lisäksi kirjan graafinen asu on todella kaunis, kuten voi huomata niin kansikuvasta, selkäkuvasta kuin tuosta luvun aloittavasta kuvasta. Jo se viestii hienolla tavalla kytköstä vanhoihin seikkailuromaaneihin ja ihastelin ratkaisua kovasti. Päällyksestä vastaa Mika Tuominen.

Kristallikuningas on siis perushyvää viihdettä ja kritiikistäni huolimatta pistän kyllä Raatikaisen nimen muistiin. Tämä on sopivaa juurikin kesälukemiseksi, sillä rennossa olotilassa ei ehkä niin häiriinny liioittelusta tai imelyyksistä. Huumoriakin tässä piisaa, mitä esim. Monte Criston kreivissä ei juuri ollut. Tästä kun Raatikainen kypsyy vielä, niin vanhempi Dumas saa vapista haudassaan!

Puolisilmä -blogista löytyy arvio myös.