Suomennos: Titia Schuurman
Käännösvuosi: 2012
Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 299
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Ensimmäinen järkytys olikin jo kirjan kansipaperin sivuliepeessä: Daniyal Mueenuddin onkin mies! Ei sillä, että sillä olisi jotakin merkitystä, mutta mielsin kirjoittajan naiseksi. Vaan eipä se muuten vaikuttanut tämän novellikokoelman ennakko-odotuksiin.
Hunajaa ja tomua sisältää kahdeksan novellia, joita yhdistää maanomistaja K. K. Harouni. Novellit sijoittuvat pääasiassa Pakistaniin, mutta hetkeksi piipahdetaan myös Pariisiin. Harouni itse ei ole päähenkilönä, mutta jollain tapaa häneen viitataan aina enemmän tai vähemmän.
Novellit:
Sähkömies Nawabdin
Saleema
Onni täällä vaihtelee
Palava tyttö
Joka huoneessa omat ihmeensä
Pariisin kova taivas
Lily
Hemmoteltu mies
Mueenuddin tyyli on varsin pelkistetty eikä hän turhia kikkaile kielellä. Yllättäen olisin kuitenkin kaivannut hiukan monipuolisempaa kielenkäyttöä, sillä itse tarinat jäävät pääosin aika keskikastiin. Kielen monipuolisempi käyttö olisi tehostanut rikkaiden ja palvelijoiden maailman eroja. Kaikesta päätellen he puhuvat eri tavoin tai jopa eri kieltä, sillä novelleissa paikoin kuitenkin viitataan asiaan mm. kertomalla henkilön vaihtavan kielensä karkeaan punjabiin.
Antoisinta novellikokoelmassa onkin eri luokkien vastakkainasettelu, joka tulee ilmi kuin huomaamatta. Mueenuddin ei sorru alleviivaamiseen siltä osin. Rikkaiden sormissa välkkyvät rubiinit ja timantit, köyhä palvelija koittaa pysyä hyvissä väleissä kokin kanssa saadakseen ruokaa. Rikkailla on useampiakin asuntoja ja eri asuntojen palveluskunnat pitävät huolen siitä, että eri talojen juoruista pysytään kärryillä.
Toinen kiinnostava seikka oli sosiaalisen kanssakäymisen seuraaminen. Elämä Pakistanissa tuntuu olevan kovaa rikkauksista huolimatta. Ylipäätään koko mielenmaisemaa on tavattoman haasteellista käsittää. Paljon valehtelua, kieroilua, selkäänpuukottamista... Päällepäin ollaan hyvinkin kohteliaita. Teestäkin kieltäydytään moneen otteeseen ennen kuin sitä on oikeasti soveliasta juoda kun tarjotaan. En tiedä, onko se ollut Mueenuddinin tarkoitus, mutta melko negatiivisen kuvan pakistanilaiselämästä sai. Minulle ei ainakaan syntynyt minkäänlaista intohimoa lähteä paikan päälle.
Suosikkinovellini oli Saleema, vaikka se oli myös karuin ja surullisin. Huonoista lähtökohdista tuleva Saleema rakastuu Harounin vanhaan hovimestariin. Hän kohoaakin palvelusväen keskuudessa hyvään asemaan, mutta mikään ei ole pysyvää...
Saleemassa näkyy Mueenuddin tekstien parhaat puolet; eleettömyys ja sieltä kumpuava teho, joka jättää tilaa tarinalle itselleen.
Kokonaisuudessaan Hunajaa ja tomua jäi kuitenkin plussan puolelle, vaikka tämä ei minua erityisesti säväyttänytkään. Novelleja oli mukava lukea ja jokainen tarina oli omanlaisensa. Harouniin liittyvä kytkös oli kiva ratkaisu, joka toi tarinoille yhteneväisyyttä ja kytki ne hienoisin säikein toisiinsa. Novellikokoelma on oiva tapa kurkata pakistanilaiseen elämänmenoon. Ehkä sieltä voi oppiakin jotakin?
Hunajaa ja tomua on myös luettu näissä blogeissa:
Luettua
Mari A:n kirjablogi
Tea with Anna Karenina
Heh, mietinkin tätä lukiessani, että jotain jäi puuttumaan erittäin hyvästä lukukokemuksesta. Mutta tosiaan, nyt kun mainitsit, niin se oli tuo kielenkäyttö. Minä itse pidin vähäeleisestä kuvailusta, koska se mielestäni sopi tähän maailmaan, mutta tosiaan luokkaerot eivät kyllä tällä tavalla esiin päässeet. Syy siihen, miksi pidin esimerkiksi Piioista niin paljon kun oli nimenomaan se, että puhetavoilla luotiin hyvin kontrastit eri yhteiskuntaluokkien välillä. Itseänikin kun jäi välillä mietityttämään, miltä se karkea punjabi olisi oikeastaan kuulostanut.
VastaaPoistaSinulle on haaste blogissani. :)
VastaaPoista