Tylsä kirja ja huono kirja

Oikeastaan minun piti esitellä vain yksi keskeyttämäni kirja, mutta tänään keskeytin vielä toisenkin! Huu! Kovasti harvinaista, mutta sattuuhan näitä.

Kirjastosta mukaan tarttui Jonathan Carrollin Valkoiset omenat. Kujerruksia -blogin Linnea on Carrollia kovasti kehunut ja kun vasta sitä kautta oivalsin ettei kyseessä olekaan romanttista hömppää kirjoittava kaveri, vaan spefiä, niin pitihän tähän tarttua. Lisäksi kansiliepeessä kerrottiin, että Carrollin teoksia ihailevat myös Neil Gaiman ja Stephen King. Kyseessä siis ei voi olla huono kirjailija!

Huonoudesta en tiedä, mutta sata sivua kahlattuani olin niin tylsistynyt, etten nähnyt enää mielekkääksi jatkaa enempää. Tarinan ideahan on hauska; naistenmies Vincent Ettrich (jonka nimi oli mielestäni häiritsevän tyhmä) huomaakin eräänä päivänä olevansa kuollut ja palannut uudestaan elävien kirjoihin. Hänen rakastettunsa Isabelle odottaa hänelle lasta, jonka pitäisi olla universumin pelastaja.

Kirja alkoi kovin hauskasti Vincentin eksyttyä naistenalusvaateliikkeeseen, mutta hauskuus vaihtui äkkiä tylsyydeksi. Minun makuuni tässä oli ihan liikaa selittelyjä ja paikallaan polkemista. Isabellen astuttua kuvioihin tilanne vain paheni. Isabelle on täynnä erikoisia piirteitä (mm. jatkuva viestien lähettely, katoamiset, ihmeelliset kysymykset "Kuvaile minua yhdellä sanalla" -tyyliin, mieltymys hapankaalileipiin), niin että turruin niihin jo alkuunsa. Yksi tai kaksi hassua juttua menisi, mutta tämä alkoi jo tuntua turhalta erikoisuudentavoittelulta.

Minä siis puuduin tähän aika pian, mutta kurkatkaa ihmeessä Linnean mielipide!

Toinen keskeytetty olikin sitten hiukan yllättäen lastenkirjallisuutta. Vaikka juuri Veljeni Leijonamieli -postauksessa sanoinkin, että mielikuvitus luo lapselle turvalliset rajat, niin rajat on silti vedettävä joskus sitä ennen.

Anders Jacobsson ja Sören Olsson lienevät monelle tuttuja Bert-kirjojen kautta. Niitä luin varhaisteininä itsekin ja pidin niistä kovasti.
Niinpä tarjosin pojalleni luettavaksi saman kaksikon Lasse-kirjoja, jotka ovat suunnattu nuoremmille kuin Bertit. Mutta Lasset olivatkin mielestäni hiukan erilaisia. Luimme loppuun asti Lasse ekaluokkalainen ja Lasse tokaluokkalainen -kirjat, vaikka jo niillekin rypistelin kulmiani. Mutta Lasse + Sophie = totta -kirjaan loppui meillä (ainakin toistaiseksi) Lasse-kirjojen lukeminen.

Lasse-kirjoissa jo aiemmin kiinnitin huomiota yllättävän runsaasti esiintyvään nimittelyyn. Pönttö, hölmö, tyhmä, mammari... Ihan viattomia sinänsä. Mutta kusimuki ja paskaveli eivät enää kyllä huvittaneet. Nimittelyä ei aina edes esitetä huonona asiana, vaan tässä keskeytetyssäkin kirjassa Lasse nimittää pikkuveljeään Håkania paskaveljeksi tuosta vain.

Toinen syy miksi tämä kirja jäi kesken, oli Lassen ja Håkanin sotaleikki (s. 10-12).
-Pyh. Minähän olen pitkätukkainen, hurjapäinen soturi. Aletaan nyt. Nyt tapetaan toisemme!
Håkan loikkaa Lassea kohti kieputtaen jalkojaan, ja pienellä potkulla hän kaataa Lassen kumoon. Oikealla karatepotkulla!
Lasse ei pääse ylös. Ei siksi, että häneen sattuisi. Ei, ei. Vaan siksi, että Håkan osasi potkaista häntä hengenvaarallisella karatepotkulla. Hänen oma paskaveljensä. Håkan kaatoi Lassen kumoon karatella ihan niin kuin kaikissa elokuvissa! Lasse ei pysty liikkumaan. Hän on niin järkyttynyt ja ihmeissään.
-Antaudu tai kuole! Håkan mylvii suunnaten potkun Lassen hämmästyneeseen pääkoppaan.
---
-Tä? Mehän leikitään sotaa. Silloin tapetaan ja lyödään karatella ja potkitaan. Niinhän kuuluukin tehdä. Ei se ole vaarallista.
---
-Ryöstetäänkö äijä, kun se nukkuu? Sitten kuristetaan se.
---
-Sytytetäänkö ovi palamaan, että päästään sisään? Sitten ammutaan kaikki ja jaetaan niiden sielut Doodoon Kuolemanpartiolle.

Minulla ei ole mitään sotaleikkejä vastaan. Useimmat lapset niitä ovat leikkineet kautta aikain. Lapsi varmasti sinänsä ymmärtää, että kirjassakin kyse on leikistä vaikka tässä kohdin Lasse luulee Håkanin tulleen oikeasti hulluksi.
Mutta silti tällaisen lukeminen etenkin iltasatuna tuntui todella epämiellyttävältä.

Kolmas asia mikä häiritsi Lasse-kirjoissa jo aiemmin, on tietynlainen seksuaalikeskeisyys. Lasse saa keväisin väristyksiä tytöistä, rakastuu silloin moniin naisiin ja tyttöihin, sairastaa "ukkotautia" jne. Lassen paras ystävä on Sophie, johon Lasse on ihastunut.
Tottakai pienetkin lapset ihastuvat. Omaankin ala-asteaikaani kuului "seurustelu", joka tarkoitti hurjimmillaankin poskisuukkoja ja julkista kädestä pitämistä koulussa. Mutta Lasse-kirjoissa ärsytti se, että tytöt nähdään vain ihastumisen kohteina ja väristyksiä aiheuttavina juttuina (äitä ja isosiskoa lukuunottamatta). Miksei Lasse ja Sophie voi olla vain kavereita? Tai miksi kirjoissa ei voi olla edes joku muu tyttö + poika -pari, jolla on vain kaverillinen suhde?

Lasse-kirjoissa tuli nyt siis vain liikaa sellaisia juttuja vastaan, että päätin keskeyttää tämän Lasse + Sophie = totta -kirjan. Mihinkään lopulliseen sensuuriin nämä tuskin menevät, mutta jäävät odottelemaan aikaa parempaa. Löydämme kyllä laadukkaampaakin lastenkirjallisuutta.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen postaus! Enemmänkin voisi blogeissa kirjoitella kesken jätetyistä kirjoista, minua ainakin kiinnostaa tietää, mitä kirjoja ihmiset ovat jättäneet kesken ja miksi. Ehkä sen vuoksi, että minulla on melko matala kynnys keskeyttää kirjan lukeminen, jos jotain on vialla tai kirja ei vaan "nappaa". Melko pöyristyttäviä nuo siteeraamasi kohdat tuosta Lasse -kirjasta! Hieman ihmetyttää, että tuollaista on julkaistu, ottaen huomioon kohderyhmän. Mutta Bert -kirjoja muistelen myös minä suurella lämmöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin opetellaan tätä keskeyttämistä! Olen antanut itselleni luvan nyt myös haastekirjojen keskeyttämiseen ja valitsen sitten tilalle jonkun toisen...

      Poista
  2. Voi harmi ettet tykästynyt Omenoihin mutta olet kyllä perustellut mielipiteesi hyvin eli en kiukuttele. ;) Omenoiden kohdalla mies huomautti tuosta samasta asiasta että asioita seliteltiin todella paljon. Se ei olekaan mielestäni herra C:n paras kirja mutta minulle hän on kuitenkin heikko kohta. Kiitos että linkitit arvion. (jos vielä uskallat kokeilla, niin veikkaisin Carrollin Naurujen maan olevan enemmän mieleesi!)

    Aika hurja tuo Lasse-kirja! Oli kiinnostavaa lukea kommenttisi siitä, etenkin nuo nimittelyt saisivat minunkin silmäni pyöristymään. Mutta Bertejä olen lukenut minäkin, oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen myös Naurujen maata. Vaikka kyllä pidin Valkoisista omenoistakin, niin ei Carroll-kärpänen välttämättä olisi kovin vahvasti puraissut jos olisin lukenut sen ensimmäisenä.

      Poista
    2. Saatan tosiaan vielä jossakin vaiheessa testata tuon Naurujen maan. Koska tylsyydestä huolimatta kirjoittamisen taito oli huomattava :)

      Poista
  3. Ohoh, ei kyllä kuulosta ollenkaan lapsille sopivalta kirjalta tuo. Pienet pojat oppivat kyllä tuota nimittelyä ja sotaleikkejä ihan tarpeeksi muutenkin, ei niitä tarvitse lastenkirjoissa opettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Meilläkin poika osaa taatusti rumempiakin nimittelyjä kuin nuo, mutta en halua silti tuputtaa tuollaista kirjallisuuden kautta. Kuten sanottua, sitä oppii muualtakin.

      Poista
  4. Minusta on mielenkiintoista lukea keskeytysten syistä ja nuo Lasse-kirjan esimerkkisi olivat kyllä todella perusteltuja. Paskaveljen jälkeen viimeistään olisin varmasti itsekin lopettanut lukemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh. Luotan paljon myös ihan puhtaasti omiin tuntemuksiin; kun alkaa tuntua epämiellyttävältä, niin sitten on syytä lopettaa.
      Tylsyyden ja itseä kiinnostamattoman aihepiirin voin kyllä ohittaa ja lukea kirjaa siitä huolimatta (jos se siis lasta silti kiinnostaa). Mutta tähän vedin rajan.

      Poista
  5. Täältä löytyy myös keskeytetty "Valkoiset omenat", hyllystä. Kirjan lukeminen oli alusta alkaen sellaista takkuamista, että päätin jättää urakan suosiolla kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi tosiaan jättää kesken, kun väkisin tahkoa. Voihan sitä joskus inspiroitua uudestaan!

      Poista
  6. Huh aikamoista kieltä käytetään kyllä lastenkirjassa... Muistan itse lapsena kuinka jännä Ronja Ryövärintytär oli, siinähän myös kiroillaan jonkin verran. Mutta kyseisessä kirjassa kyllä kirosanoja käyttää lähinnä Ronjan isä ja muut rosvot, ja olihan se ihan normaalia, että rosvot kiroilee. Eli kirjassa tuotiin kuitenkin esiin se, että kiroilu on lähinnä aikuisten juttu, eikä muutonkaan kovin suotavaa. Enkä muista, että yksikään kaveri olisi noista kiroiluista ollut moksistaakn. Tuossa Lasse-kirjassa kyllä viedään jo aika pitkälle, sekä leikit, että kiroilu. Ymmärrän hyvin, että keskeytitte kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronjassa tosiaan on Helvetinkuilu ja kakkiaisia (vai oliko ne öttiäiset peräti paskiaisia?). Aika vähäistä se kiroilu silti siinä on ja tosiaan aika erilaisessa valossa esitetty kuin tässä.

      Poista
    2. Kakkiaisia <3

      Viime vuonna oli katsomassa Ronjaa kesäteatterissa Suomenlinnassa, oli siellä muutama paskiainen jonka Matias muistaakseni huuteli mutta se jotenkin oli osa sitä maailmaa eikä ollut mitenkään kauhistelun asia siinä.

      Poista
  7. Niin no, kun kuuntelee monien lasten puhetta, on Lasse-kirjat kuitenkin aika kesyä. Monessa kirjassa juju on juuri se, että asiosita keskustellaan ja yleensä pahasuisimmat nassikat pannaan ruotuun. Mielestäni Lasse-sarjassa on myös Dahlille tyypillistä naljailua, jossa esimerkiksi aikuiset esitetään tyhmemmässä valossa. Hieman samalla tavalla Lasse-kirjoissakin. Lapset kuulevat ja törmäävät joka tapauksessa hurjaan kielenkäyttöön. En oikein ymmärrä, miksi kirjallisuuden avulla asiaa ei voisi käsitellä turvallisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että Lasseen verrattuna monen pienenkin suusta kuulee paljon rumempaa kieltä. Omanikin taatusti osaa värikkäämpiä ilmaisuja.
      En kuitenkaan halua tukea moista ilmaisua vielä kirjallisuuden kautta ja tässä määrin. Satunnainen nimittely vielä voisi mennäkin, mutta Lasse-kirjoissa alkoi jo olla sitä liikaa minun makuuni.

      Dahlia olen lukenut hävettävän vähän, mutta useinhan lastenkirjoissa tosiaan aikuisille vähän naureskellaan. Ja se on minusta ok eikä Lasse-kirjoissakaan siltä osin ollut moittimista.

      Kirjallisuuden avulla voi aivan varmasti käsitellä kielenkäyttöäkin, mutta omasta mielestäni se ei Lasse-kirjoissa onnistunut. Esim. tuohon paskaveljeen ei puututtu mitenkään enkä huomannut muissakaan kirjoissa, että nimittelyyn olisi juuri puututtu (vrt. esim. Möllikän mainitsema Ronja, jossa minunkin muistaakseni Loviisa ojentaa niin Matiasta kuin Kalju-Pietuakin rumasta kielenkäytöstä).

      Nimittely oli vain yksi syy, miksi Lasset jäivät meillä nyt pois. Eniten omaan korviin otti tuo väkivalta, mikä oli nähtävillä jo Lasse tokaluokkalainen kirjassa (Lassen ollessa sairaalassa).
      Ja joo. Lapset taatusti mättävät toisiaan tosielämässä pahemminkin, mutta jälleen en halua tukea sitä kirjallisuuden kautta.

      Poista
    2. Eri asia on tietenkin se, tukeeko kirjallisuus toimintaa vai pikemminkin tuo näkyväksi sen, mistä vaietaan. Tässä kirjat mielestäni onnistuvat hyvin. Mielestäni mustavalkoisuus kautta linjan on asia, jota kavahdan: siis ei arvioida akselilla hyvä - paha, vaan pikemminkin mitä hyvää, mitä pahaa... :)

      Poista
  8. Hyvin perustelit keskeytykset!

    Carrollia en ole lukenut, mutta täytyyhän hänen kirjoihin tutustua kun Linneakin häntä niin hehkuttaa ;)

    Bertin päiväkirjoja luin minäkin silloin teininä, nuo Lasse-kirjat vaikuttavat melko erilaisilta niihin verrattuna! Aika rajua tuntuu olevan, en ihmettele yhtään, että et jatkanut lukemista. En hyväksy väkivaltaa ja nimittelyn suhteenkin tunnustaudun aika tiukkikseksi, kirjoissa voi asiat esittää monella tavalla ja jos esitystapa ei miellytä niin en lue sitä lapsille. Tuo Ronja Ryövärintyttärestä ottamasi esimerkki on hyvä, siinä kuitenkin osoitetaan ettei huonoa käytöstä hyväksytä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti