Hävettää ja nolottaa. En vaan tajunnut. En saanut mitään otetta ja koko kirja alkoi lopulta tympiä. Suutuinkin! Mitäs tekotaiteellista soopaa tämä on! Sitten hävetti lisää. Ei kai se nyt kirjan vika ole, jos minä en tajua. (Olen aina motkottanut termistä 'tekotaiteellisuus' ja pitänyt sitä ymmärtämättömien ihmisten käyttämänä pilkkanimenä taiteelle, jota eivät tajua. Ja nyt... auts!)
Essi Kummun Karhun kuolema on ollut kehuttu kirja niissä kirjablogeissa, joiden kirjoittajat ovat laajempitajuntaisia kuin minä (ainakin tämän kirjan suhteen). Kurkatkaapa siis: Koko lailla kirjallisesti, Kirjamielellä, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more ja Naakku ja kirjat.
Minä jaksoin noin puoliväliin saakka (n. 140 sivua) ja sitten luovutin. Tarinassa ei ollut mitään, mikä olisi pitänyt kiinnostustani yllä. Lauserakenne oli pääasiassa lyhyttä ja katkonaista, olisin kaivannut siihen vahvempaa kieltä kuten vaikka Kaukosen Odelmassa. Nyt kielessä ei sinänsä ollut oikein mitään persoonallista, vaan se oli lähinnä töksähtelevää.
Tarina eteni aika sekalaisessa järjestyksessä vuoroin Fannyn, Stellan ja Alexin näkökulmissa. Fanny ja Stella ovat sisaruksia, Alex on Fannyn aikuinen poika. Mukana seikkailee myös kuollut mumma ja karhu. Kuollut mumma ei halua lähteä kotoaan ja karhukin kömpii metsästä Stellan kotiin sen kummempia neuvottelematta. Tarinan idea oli siis kiinnostavan erilainen, mutta paikoin aika metaforinen ja kun en tajunnut, niin tylsäksihän se kävi.
Mutta lukekaa ihmeessä nuo kunnon kirja-arviot tästä. Karhun kuolema on kuitenkin tarinaltaan mukavan erilainen ja persoonallinen. Vahva. Ja haastava.
Essi Kummun Karhun kuolema on ollut kehuttu kirja niissä kirjablogeissa, joiden kirjoittajat ovat laajempitajuntaisia kuin minä (ainakin tämän kirjan suhteen). Kurkatkaapa siis: Koko lailla kirjallisesti, Kirjamielellä, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more ja Naakku ja kirjat.
Minä jaksoin noin puoliväliin saakka (n. 140 sivua) ja sitten luovutin. Tarinassa ei ollut mitään, mikä olisi pitänyt kiinnostustani yllä. Lauserakenne oli pääasiassa lyhyttä ja katkonaista, olisin kaivannut siihen vahvempaa kieltä kuten vaikka Kaukosen Odelmassa. Nyt kielessä ei sinänsä ollut oikein mitään persoonallista, vaan se oli lähinnä töksähtelevää.
Tarina eteni aika sekalaisessa järjestyksessä vuoroin Fannyn, Stellan ja Alexin näkökulmissa. Fanny ja Stella ovat sisaruksia, Alex on Fannyn aikuinen poika. Mukana seikkailee myös kuollut mumma ja karhu. Kuollut mumma ei halua lähteä kotoaan ja karhukin kömpii metsästä Stellan kotiin sen kummempia neuvottelematta. Tarinan idea oli siis kiinnostavan erilainen, mutta paikoin aika metaforinen ja kun en tajunnut, niin tylsäksihän se kävi.
Mutta lukekaa ihmeessä nuo kunnon kirja-arviot tästä. Karhun kuolema on kuitenkin tarinaltaan mukavan erilainen ja persoonallinen. Vahva. Ja haastava.
Tämä on musta niitä kirjoja, joissa tarvii päästä sinne kielen taakse, että kirjasta voi nauttia. Se on se vaikeasti määriteltävä taso jossain tajunnan laidoilla. :D Muhun kolahti juuri siellä.
VastaaPoistaJoo. Jokin este jäi multa nyt ylittämättä selvästi.
PoistaEn ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta kiinnostaisi, sillä olen usein miettinyt mitkä piirteet tekevät kirjasta tekotaiteellisen tuntuisen. (Ihan jotta itse oppisin välttämään sellaisia omassa kirjoittamisessani). Luin noita muitakin arvioita ja jossain nistä oltiin myös mainittu, että ensivaikutelmasta oli tullut mieleen sana tekotaiteellinen? Olisi kiinnostava kuulla mitkä piirteet saavat mielestänne tekstin vaikuttamaan ns. tekotaiteelliselta?
VastaaPoistaHankala kysymys.
PoistaTekotaiteellisuudella (vaikka inhoankin sitä termiä) tarkoitetaan minusta jotakin sellaista, jossa asiat on ilmaistu jotenkin vaikeaksi ihan vain vaikeuden vuoksi, jotta siitä saataisiin haastava ja siten taiteellinen vaikutelma.
Kärjistetty esimerkki omasta päästäni:
Ah! Lintu kirkaisi. Purskahtava fallos.
Kuolema. Syntymä. Elämä.
Sarvikuonon tömähdys.
--
Tuo on siis silkkaa tekotaidetta :D Yritys saada jotain mystistä, tulkittavaa ja tajuntaaräjäyttävää.
CMX:n lyriikoista on käytetty monestikin termiä tekotaiteellisuus. Protestoin ankarasti, koska minusta ne lyriikat ovat upeita.
Tekotaiteellisuus on aika voimakkaasti makuasia.
Mahtavan vaikea kysymys! Mä ajattelen niin, että sellainen selkeä erikoisuudentavoittelu ja tahallinen järkyttäminen ovat tekotaidetta. Esim. juuri tuo Morren runon purskahtava fallos menee siihen kategoriaan. :D Mutta rajanveto on aika vaikeaa. Toisen mielestä joku on taidetta ja toisen mielestä tekotaidetta... Ja joskus siinä rajalla kieppuvat voi olla omasta mielestä niitä parhaita.
PoistaHih, taas kerran mainio juttu, Morre! Minä kyllä tykkäsin Karhusta kovasti, mutta Odelma taas takkusi totaalisesti, hiersi ja turhautti ja lopulta jäi kesken, vaikka periaatteessa sen kai olisi pitänyt miellyttää enemmän. Ehkä näissä molemmissa on kyse siitä miten sattuu kielen maku sopimaan omaan makuun tai jotain..
VastaaPoistaJoku jossain on sanonut, että se ei ole taidetta jos siinä ei ole riskiä epäonnistua. Olisiko tekotaide epäonnistunutta taidetta, eli tämän määritelmän mukaisesti taidetta... Tai voisi myös miettiä, onko "tekotaiteen" tekemisessä riskiä. Jos riskiä ei ole, niin sitten se ei ole taidetta. Hmmm... Tässä menee ihan solmuun.
VastaaPoistaJoka tapauksessa on kirjoja, joista tulee tekemällä tehdyn fiilis, jotenkin epäaito ole. Ja toisaalta taas on kirjoja, joissa tätä fiilistä ei ole, mutta kirjailijan tuntien voi olla varma siitä, että kirja on tekemällä tehty ja tarkkaan harkittu... mutta silti kirja tuntuu aidolta.
Aina yhtä hauskaa se, että kaikilla on niin erilainen kirjamaku! Minä rakastuin Karhun kuolemaan jo ensimmäisten puolentoista sivun aikana. Ihana kirja! Ja sinuun se ei iske yhtään :).
VastaaPoistaIhanaaa ! Tulee uutta Sirpa Kähköstä! Se pitää ostaa heti, kun ilmestyy! Olen lukenut kaikki entiset jo kahteen kertaan ja Neidonkenkä on juuri menossa kolmanteen kertaan. En voi mitään sille että Sirpa Kähkönen osuu just mun heikkoihin ja pehmeisiin kohtiin savlaisella lämmöllään.
VastaaPoistaanneli