H. P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia (1919-1935 / 2012)

Suomennos: Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä
Kustantamo: Jalava
Sivumäärä: 356
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Retkeni H. P. Lovecraftin tuotantoon jatkuu. Novellikokoelma Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia sisältää seuraavat novellit:
Juhlapäivä (1923)
Nimetön kaupunki (1921)
Väri avaruudesta (1927)
Vainooja pimeydestä (1935)
Faaraoiden vankina (1924)
Eryksin muurit (1935)
Red Hookin kauhu (1925)
Varjo menneisyydestä (1934)
Utharin kissat (1920)
Temppeli (1925)
Kylmää ilmaa (1926)
Kuva talossa (1919)
Kuutamoinen räme (1926)
Pickmanin malli (1927)
Herbert West – elvyttäjä (1922)

Karkeasti arvioiden näistä noin puolet liittyi Lovecraftin kuuluisaan Cthulhu-mytologiaan ja puolet oli muunlaisia kauhujuttuja.

On vinkeää, että pidin tästä hitusen vähemmän kuin edellisestä kokoelmasta Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. En nimittäin järin ole Cthulhu-juttujen ystävä, joita edellinen kokoelma sisälsi lähes kokonaan. Tässä taas Cthulhu-juttuja oli vähemmän, mutta ne eivät todella olleet makuuni.

Miksen tykkää Cthulhu-jutuista? Hyvä ja vaikea kysymys. Ne eivät ole raakoja tai liian pelottavia. Tietyllä tapaa Lovecraftin tuotanto on tämän päivän kokeneelle kauhulukijalle jossakin määrin aika kesyä tavaraa mitä raakuuteen tulee.
Cthulhu-juttuja leimaa voimakkaasti Lovecraftin tekstille tyypillinen tieteellisyys. Novellien rakenne on usein jonkun tutkijan/tiedemiehen raporttia näistä uskomattomista tapahtumista, joihin minä-henkilö itsekin suhtautuu skeptisesti. Tieteellisyyden mukana tulee pikkutarkkoja yksityiskohtiakin oleva laaja kuvailu ja siinä vaiheessa en tiedä nukahtaisinko vai nauraisinko. Päädyin yleensä muljauttelemaan silmiäni.

Suurrodun jäsenet olivat kuin kolmimetrisiä poimuisia kartioita, joiden pää ja tärkeät elimet sijaitsivat noin kolmekymmentä senttimetriä paksuissa joustavissa ulokkeissa, jotka työntyivät esiin kartion kärjestä. Ne kommunikoivat naksuttamalla ja hankaamalla suunnattomia saksiaan, jotka sijaitsivat kahden raajan päossä (raajoja oli yhteensä neljä), ja liikkuivat laajentamalla ja supistamalla sitkeitä kalvoja, jotka olivat kiinni niiden kolme metriä leveissä pohjissa.
(Varjo menneisyydestä, s. 200)

En vain yksinkertaisesti voi ottaa tällaista tekstiä millään tasolla vakavasti. Mieleen tulee lähinnä avaruusolentovitsit, Aku Ankka - ja Futurama -tyyppiset avaruushömpät, joita en vain jaksa.
Tämän kokoelman Cthulhu-jutut olivat aika paljon tätä tyyliä ja tekivät tämän lukemisesta minulle aika raskaan.


Lovecraft kuitenkin on kirjoitannut muitakin juttuja. Hämmästyksekseni suosikkini näistä on klassista sci-fiä edustava pitkähkö novelli Eryksin muurit. Tarinassa ihminen etsii Venukselta kristalleja, jotka ovat Maalle energianlähde. Venuksen asukkaille, liskomaisille olennoille, kristallit ovat kuitenkin pyhiä esineitä. Konfliktihan siitä seuraa ja tarinalla on opetuskin (harvinaista Lovecraftille): ahneella on paskainen loppu.
Tämän novellin psykologinen ote on mieletön. En suosittele ahtaanpaikankammoisille.


Lovecraftin ei-Cthulhu -jutut ovatkin sitten todellisia helmiä muutenkin. Niissä ei aina välttämättä tapahdu oikein mitään tai sitten novelli katkeaa juuri kun jotain on tapahtumassa, kuten novellissa Kuva talossa. Novelleiden rakenne on aika klassinen, jossa käännekohta/yllätys tapahtuu vasta ihan viimeisessä lauseessa. Pidän siitä tyylistä kovasti!

H. P. Lovecraftin novelleja on jatkossakin luvassa Morren maailmassa. Jalava on nimittäin näitä nyt julkaissut suomeksi enemmänkin ja tämäkin kokoelma oli Kootut teokset -sarjan 2. osa. Tulossa on vielä osat 3-5.