Victoria Hislop: Saari (2005 / 2012)

The Island
Suomennos: Laura ja Olga Jänisniemi
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 474
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Saari on englantilaisen Victoria Hislopin esikoisteos ja nyttemmin jo tv-sarjaksikin tehty tarina. (Arvostan sitä, että Hislop ei antanut filmioikeuksia Hollywood-mogulien pilattavaksi, vaan hän myi ne halvalla Kreikan televisiolle. Vaikka en ole sarjaa nähnyt, niin ratkaisu tuntuu oikeutetummalta.)

Saari kertoo elämästä Spinalongan saarella Kreikassa Kreetan edustalla. Erikoista Spinalongassa on se, että siellä asuu vain lepraa sairastavia ihmisiä. Vastoin ihmisten odotuksia ja ennakkoluuloja, elämä saarella ei ole niin kamalaa kuin voisi luulla.
Tarina kiertyy Petrakisin suvun ympärille peräti neljän sukupolven voimin. Eleni, Maria ja Anna, Sofia ja lopulta Alexis. Alexis, nuori nainen vuonna 2001, päätyy tonkimaan sukusalaisuutta ja tarina alkaakin vuodesta 1939.

Saari on viihdyttävä viihderomaani. Mukaan mahtuu suuria tunteita; rakkautta, intohimoa, mustasukkaisuutta, vihaa, katkeruutta... Kovin syvällinen Saari ei ole ja se on asia, mikä jää minua kaivelemaan näissä viihderomskuissa. Tiedän, että kyseessä on genrelle tyypillinen tyyli, joten ei sitä kai sinänsä voi kirjan syynä pitää.
Tapahtumat etenevät reipasta tahtia, paikoin liiankin reipasta tahtia. Kun isotkin asiat sivuutetaan aika nopsasti, jää kielelle hiukan epäuskottavuuden tuntua. Suhtautuminen lepraan, eroihin ja jopa murhaan jää henkilöiltä vähän sellaiseksi voivoimuttasellaistasattuu -tyyppiseksi. Lisäksi hiukan nyppi asioiden ja tunteiden jatkuva selittäminen. Ikään kuin lukijalle täytyisi vääntää rautalangasta, että tämä tunne on nyt syvää surua, S-U-R-U-A.

Hislop kuitenkin kertoo Spinalongan saaren elämästä noin yleisesti ottaen hyvin ja kiinnostavasti. Kiistat Kreikan hallituksen kanssa asukkaiden oikeuksista, muun Kreikan asukkaiden suhtautuminen Spinalongaan, leprapotilaiden itsensä suhtautuminen "paratiisivankilaansa"... Ehdottomasti romaanin kiehtovinta osuutta! Hislop tuntuu perehtyneen asian historiaan hyvin.
Arvostan myös sitä, ettei lepralla mässäilty. Saari on toki tunteikas lukukokemus, mutta sellainen tietty mässäilevyys ja skandaalihakuisuus puuttuu. Joskus siihen nimittäin törmää näissä traagisissa tarinoissa: katsokaa ja lukekaa kuinka kauheaa näillä ihmisillä oli! Mikä karu kohtalo! Kuinka väärin! Miten kamalaa! Ja kenen syytä tämä nyt olikaan!

Syvällisyyden puutetta pahensi hiukan sekava kerronta. Romaani on jaettu neljään osaan: ensimmäinen ja neljäs osa ovat Alexiksen elämästä vuodelta 2001. Toinen ja kolmas osa ovat Plakan kylän ja Spinalongan saaren elämästä vuosina 1939-1958. Tämä oli ihan ok.
Eniten kiusasi vaihtelevat näkökulmat. Periaateessa osia 2 ja 3 kertoo Fotina Alexikselle. Ratkaisu ei ole uskottava, koska Fotina ei voi tietää mm. sitä mitä kaikki ihmiset ajattelivat ja tunsivat eikä ylipäätään kaikkia kertomiaan asioita. Näiden osien sisältö ei vain tunnu siltä, että henkilö A kertoo tarinaa henkilölle B.
Tämän lisäksi näkökulmat vaihtelivat myös jopa kesken kappaleen. Yksi luku ei välttämättä kerro henkilön X elämästä vaan monesta ihmisestä ja paikasta. Ja tosiaan kesken kappaleen voidaan kertoa mitä Maria tunsi, Anna teki ja Grigoris toimi. Ei tykkää. Menee sekavaksi.

Sujuvasti romaanissa soljuu kuitenkin kreikkalinen kulttuuri ja elämäntyyli. Tunnustan tässä heti puolueellisuuteni: Kreikka on lempimaani ollut lapsesta saakka. Kreikkalaisuus toi oman erityisen viehätyksensä Saaren lukemiseen - etenkin kun olen juuri parasta aikaa Kreikassa! 3½:sta pisteestä puoli pistettä on puhtaasti rakkaudesta kreikkalaisuuteen. Muuten pisteet olisivat jääneet tasan kolmeen.

Saari -romaania on käsitelty myös Järjellä ja tunteella -blogissa sekä Mari A:n kirjablogissa, jossa on myös kiinnostavia linkkejä aiheeseen liittyen!