Sivumäärä: 114
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: ilmainen Elisa Kirjalta
Näin siinä sitten kävi. Tulin lukeneeksi elämäni ensimmäisen e-kirjan. Tai oikeastaan kaksi, mutta yhdessä "painoksessa" nämä olivat.
Hommasin taannoin uuden kännykän, Samsung Galaxy Xcoverin. Vasta kuukausi sen jälkeen tajusin, että sillähän voisi varmaan lukea e-kirjoja. Elisa Kirjalle löytyi Android-sovellus valmiina, joten ei muuta kuin tutkimaan. Ja jummijammi! Siellähän on ilmaisia klassikoita vaikka kuinka paljon! Tämän hetkinen saldo on tarkalleen 163 kpl. Joten kynnys kokeilemiseen ei ollutkaan järin korkea.
Valitsin kokeiluun lyhyehkön kirjan ja päädyin Minna Canthin Köyhää kansaa ja Salakari -kirjaan. Kumpikin oli minulta lukematta, mutta ovat pitkään olleet lukulistalla. Valintaani vaikutti lisäksi tällä viikolla ollut kirjabloggaajien tapaaminen Kuopiossa, johon olin ilmoittautunut. Canth sopi siis matkalle oikein hyvin. Lisää tapaamisesta kertoo Amma Amman lukuhetket -blogista, joka oli myös paikallisoppaamme.
Mutta sitten teoksiin!
Köyhää kansaa ei ole mikään piristävä juttu, mikä ei tietenkään tule yllätyksenä jos Canthia on vähänkään lukenut. Siinä missä Työmiehen vaimo aiheutti minussa kiukkua, aiheutti Köyhää kansaa surua.
Köyhää kansaa kertoo köyhästä Holpaisen perheestä. Työtä ei tahdo löytyä, lapset sairastavat ja ovat nälästä heikkoja. Perheen äiti, Mari, hoitaakin kirjan alkaessa sairastavaa Anni-vauvaa. Vanhin lapsista, Hellu, kantaa isoa vastuuta vaikka:
Hän oli surkean näköinen, tyttöparka, silmät kipeät, toisella vielä vähän näki, toisella ei ollenkaan. Kaulassa oli suuri arpi, ja ruumiiltaan hän oli niin onnettoman kuihtunut, ettei olisi luullut häntä kuin viisivuotiaaksi korkeintaan, vaikka oli jo kahdeksan täyttänyt.
Köyhäinhoito oli juuri 1879 siirtynyt kuntien vastuulle, mutta kirkkokaan ei kritiikiltä säästynyt. Teosta lukiessani minua yllätti Minna Canthin rohkeus kritisoida kirkkoa ja Jumalaa henkilöhahmojensa kautta. Canth itse kun oli kuitenkin harras kristitty.
Köyhää kansaa on hyvin yhteiskuntakriittinen ja radikaalikin. Valtio tarjosi sitten köyhille työtä, mutta palkka oli todella huono. Jonkinlaista pulaakin koettiin, sillä välttämättä raha ei anna ollut ongelma, vaan tavaroiden ja elintarvikkeiden saatavuuskin takkuili.
Canth kuvaa hienosti kaikkien perheenjäsenten tuntoja. Ei unohdeta isäntä Holpaisen suhtautumista vaimoonsa Mariin, eikä väsyneen Marin suhtautumista lapsiinsa. Canth ei lankea kenenkään glorifiointiin eikä rakenna kenellekään marttyyrin autuasta sädekehää. Kaikella on kääntöpuolensa ja kun itse aluksi syytin Holpaista välinpitämättömyydestä, aloin kuitenkin ymmärtää syitä siihenkin. Kaikkein eniten tuntoja herätti pieni Hellu...
Hyvän mielen teos tämä ei ole, sillä loppu on kaikkea muuta kuin onnellinen.
Salakari on taas tyystin toisenlainen tarina eikä minusta parhainta Canthia, vaikka ei tätä huonoksi voikaan sanoa.
Salakarissa on kyseessä kolmiodraama. Alma ja John Karellin onnellinen avioliitto alkaa rakoilla, kun kuvioihin astuu nuori maisteri Nymark. Aviorikokseen päädytään monistakin syistä eikä kukaan oikeastaan säästy kritiikiltä. John uppoutuu yhteiskunnallisiin asioihin ja Alma kokee jäävänsä vaille huomiota. Hänen tehtävänään on oikeastaan vain kuulustella läksyjä ja pitää huolta ulkonäöstään. Niinpä hän turhautuneisuuttaan hakee muuta sisältöä elämäänsä, vaikka varmasti muitakin vaihtoehtoja olisi.
Maisteri Nymark taas vannoo ystävälleen vielä onnistuvansa viettelemään sievän rouva Karellin.
Kiinnostavinta oli kuvaus siitä, miten aviorikokseen päädytään. Alma ajautuu siihen ikään kuin puolivahingossa siinä missä Nymark on tarkoitushakuisempi. Alma pitää Nymarkia pitkään puhtaasti ystävänä ja suorastaan säikähtää, kun heistä aletaan kuiskutella. Eräs talvinen luisteluretki kuitenkin päätyy kohtalokkaaseen hetkeen kanervapusikkoon (lisäpointsit Canthille; ei raskaaksi yhdestä kerrasta -klisettä!). Alman omantunnontuskat ovat hirvittävät.
Salakari on paikoin suorastaan ylidramaattinen ja se syö vähän sen uskottavuutta, etenkin kun Canthilta odottaa niin vahvaa realistista näkökulmaa. Booksyn tavoin minäkin ihmettelen, miksi nämä kaksi teosta on tällä tavoin niputettu samaan painokseen.
Sananen vielä e-kirjan lukemisesta. Tuossa yllä onkin ote Salakarista ja miltä se kännykässäni näyttää. Lukukokemus oli ihan positiivinen, mutta en voi sanoa olleeni mitenkään haltioitunut. Kotimatkalla Kuopiosta luin tavallista pokkaria ja kyllä se on miellyttävämpää. Tietysti kännykkä ei ole lukulaite, joten siltä osin vertailuni ehkä ontuu.
Rivitys ja kappalejaot välillä ontuivat, mutta eivät nyt mitenkään dramaattisesti. Kosketusnäytöllisellä puhelimellani sivut vaihtuivat peukalon sipaisulla kätevästi ja voisin lukea pidempääkin juttua tällä tavoin. Sivulle saa asetettua hyvin myös kirjanmerkin.
Tällä tavoin e-kirja toimii minulle hyvänä hätävarana, jos sopivaa pokkaria ei laukkuun löydykään tai sellainen vain unohtuu kotiin tai loppuu kesken matkan. En usko, että tähän tulen hankkimaan mitään kallista e-kirjaa, mutta muutaman euron voisin maksaakin. Ilmaisia klassikoita kuitenkin on runsaasti, joten vähään aikaan näille ei ole tarvetta.
Seuraavaksi taidan kokeilla myös äänikirjan kuuntelua kännykällä!
 |
| Kirjallisia tuomisia Kuopiosta. |
Kommentit
Lähetä kommentti