Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos – opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (2006)

Kustantanut: Suomen Tieteiskirjoittajat ry & Turun Yliopiston Tieteiskulttuurikabinetti ry
Sivumäärä: 140
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Kirjoita kosmos lienee tällä hetkellä ainoa suomalainen ja suomeksi saatavilla oleva kirjoittamisen opas, joka keskittyy nimenomaan scifin ja fantasian kirjoittamiseen. Kauhuakin tässä hiukan sivutaan, mutta pääpaino on scifissä ja fantasiassa. Vaikka noin muuten välttelenkin vähän kirjoitusoppaita, niin nimenomaan tämän vuoksi olen tämän ostanut ja lukenut.

Teos sisältää kymmenen artikkelia eri kirjoittajilta:
Vesa Sisättö: Mitä on spekulatiivinen fiktio?
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Ideasta tarinaksi - hämmästyttävä pikakurssi, jonka avulla juuri sinusta tulee maailman paras spefikirjoittaja
Petri Salin: Konflikti tarinan moottorina
Mari Saario: Ei välttämättä ihan kuudessa päivässä - uskottavan maailman luominen
Liisa Rantalaiho: Ympäristöstä toiminnaksi
Anne Leinonen: Novellin tekniikka
Irma Hirsjärvi: Tieteiskirjallisuuden kliseet, lyhyt oppimäärä
Jenny Kangasvuo: Kirjoittajan viimeinen kirous - neuvoja tekstin viimeistelyyn
Sari Peltoniemi: Tyyliä ja kieltä kevyellä tassulla - retkipakkaus muihin universumeihin matkaavalle
Boris Hurtta: Vai aiot sinä romaanikirjailijaksi!

Olisin mielelläni lukenut tästä vielä puolta paksummankin opuksen! Artikkelit olivat sen verran mielenkiintoisia, mutta kuitenkin vain osaltaan pintaraapaisuja. Kokonaissivumäärästä voikin päätellä, ettei artikkelit ole pituudella pilattuja. On makuasia, jaksaako lukea opastekstiä pidempään, vai onko tämä hyvä mitta.

Itselleni antoisimpina koin Jääskeläisen, Salinin ja Kangasvuon artikkelit. Jääskeläinen kirjoittaa pilke silmäkulmassa ja teksti on suorastaan hauska (kuten Boris Hurtankin pakinamainen juttu). Jääskeläinen käyttää esimerkkinä omaa novelliaan Missä junat kääntyvät havainnollistaakseen sitä, mistä ideoita voi napata. Hän tunnustaa, että on tavallaan yhdistänyt Stephen Kingin Christine tappaja-auton ja vanhoja kummitusjunatarinoita. Bingo! Novellihan on nerokas eikä minulle tullut mieleenkään Christine tappaja-auto, vaikka olen sen aikanaan lukenutkin. "Kun vanhaa ideaa muuntelee, maalaa ja kiillottaa sopivasti, se näyttää uudelta.", kirjoittaa Jääskeläinen. Neuvo ei ole uusi, mutta oivallinen muistutus.
Missä junat kääntyvät -novelli löytyy Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelmasta.

Konflikti tarinan moottorina on erinomainen ja sopii minusta realistisemmankin proosan kirjoittajalle. Salin käyttää toki spefi-esimerkkejä, mutta ne voi hyvin muuttaa ei-spefiksikin. Salin sanoo tarinaa konfliktin jälkeläiseksi ja se on minusta aika hyvä ilmaisu. Ei ole draamaa ilman konfliktia ja jostainhan se tarina syntyy. Salin havainnollistaa hyvin, kuinka konflikti voi olla kolmella tasolla; yleisellä, henkilökohtaisella ja sisäisellä tasolla. Hyvä tarina sisältää yleensä nämä kaikki.

Jenny Kangasvuo pureutuu tekstin viimeistelyyn. Vaiheeseen, joka herkästi tulee tehtyä hutiloiden. (Tunnustan heti tämän esim. opiskelutehtävien suhteen!) Tämäkin artikkeli on pätevä ei-spefin kirjoittajalle, mutta Kangasvuo muistuttaa myös erityisesti spefikirjoittajien helmasynneistä (mm. infodumppauksesta). Oikein valaisevaa ja tulen varmasti kertaamaan tämän artikkelin neuvot usein.


Anne Leinosen Novellin tekniikka on erinomainen juttu tietysti etenkin novellikirjoittajalle, mutta myös romaania kirjoittava hyötyy siitä varmasti. Etenkin pointti aikarakenteen muuttelusta on hyvä. Mitä kaikkea voikaan saavuttaa sillä, ettei kerrokaan tarinaa kronologisesti? Vaikka mitä!
Ainoastaan artikkelin lopussa oli juttu, joka jäi ihmetyttämään. Leinonen esittelee Orson Scott Cardin tyypittelyä, jossa tekstit jaetaan idea-, tapahtuma-, henkilö- tai miljöölähtöisiksi.

Tapahtumalähtöisessä tekstissä maailmajärjestys on pielessä, maailma on muutoksessa ja sankareita tarvitaan. Card nostaa tähän esimerkiksi Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan. Pahin virhe tämän tyyppisessä tekstissä on lähteä kirjoittamaan prologeja ja epilogeja.

Häh? Miksi se on virhe? Sitä paitsi TSH:ssakin on prologi. Minä tykkään prologeista ja epilogeista. Tietysti hyvistä sellaisista ja olen lukenut huonojakin. Erityisesti fantasiassahan näitä on paljon, mutta entä sitten? Novellissa tietysti prologi tai epilogi ei oikein toimi, joten ehkä tässä viitattiin siihen.


Pidin myös kovasti Irma Hirsjärven kliseitä koskevasta artikkelista. Yleensä olen vähän taipuvainen masentumaan näistä "älä kirjoita näistä asioista" -ohjeista ja niistä tulee usein sellainen olo, ettei halua kirjoittaa kauppalistaakaan, koska maidon ja leivän luettelointi on klisee. Tämä ei aiheuttanut sitä.
Hirsjärvi on kuitenkin huumorimielellä liikkeellä ja muistuttaa samasta kuin Jääskeläinenkin; kyllä kliseitäkin voi käyttää, kunhan tekee sen taiten ja/tai muokkaa niistä uusia. Hän muistuttaa useissa kohdissa poikkeuksista, eli kirjoista, joissa on jokin tuttu klisee käytössä onnistuneesti. Hirsjärvi viittaa myös Petri Hiltusen Fantasian kliseet top 10 -artikkeliin, joka on luettavissa täällä.

Kirjoita kosmos on siis oikein mukava lisä spefikirjoittajan työkalupakkiin. Moni neuvoista toimii ei-spefiinkin, mutta on virkistävää ja tervetullutta lukea opasta, jossa puhutaan asioista spefiesimerkein. Kauhun kirjoittamisesta olisin kaivannut lisää juttua, mutta kaikkea ei voi saada.
Tällaisen oppaan lukeminen valaa kuitenkin jonkinlaista luottamusta omaan tekstiin ja tekemiseen spefin saralla. Hyvän spefin kirjoittaminen on haastavaa siinä missä hyvän realismin tai historiallisen fiktionkin. Sille soisi arvostusta enemmänkin.