Sivumäärä: 196
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Kotimaista kauhua on taas tarjolla ja mikäs siinä. Avoimin mielin ja kiinnostuneina niitä ainakin tässä osoitteessa odotellaan. Tällä kertaa uutena tuttavuutena on Lotta-Liisa Joelssonin esikoisteos Vivika.
Heti kärkeen haluan jupista samasta asiasta kuin Mia Vänskän Saattajaa koskevassa bloggauksessa, nimittäin kirjan markkinoinnista. Vänskän kohdalla kirjailijaa esiteltiin "Kinginsä lukeneena", joka siis tietysti väistämättä saa ainakin meikäläisen vertaamaan kirjaa Stephen Kingin. Joelssonin kohdalla yritettiin ehkä olla hienovaraisempia ja mainittiin (esim. kirjan sisäkannen liepeessä), että hän on nimennyt koiransa Cujon Kingin samannimisen romaanin mukaan. Ja tsädäm! Vertausefekti syttyy taas.
Miksi? MIKSI näin pitää tehdä? Tulee mieleen, ettei kustantamo luota uuteen suojattiinsa, vaan pitää ovelasti sirotella vahvempia nimiä taustalle. Mutta kun kauhukirjailijaa markkinoinnissa verrataan Stephen Kingiin, niin kirjailija-parka joutuu altavastaajaksi jo heti alkuunsa ja ilman omaa syytään.
Voi tietysti olla, että tämä häiritsee vain minua King-faneuteni vuoksi. Mutta kyllä minua nyppii yhtä lailla nämä "uusi Da Vinci -koodi!" -jutut kuin vaikkapa se, että uudesta fantasiakirjailijasta kerrottaisiin, että hän on Tolkieninsa lukenut.
Mutta sitten Vivikaan, joka valitettavasti tuotti minulle pettymyksen (jonka en usko johtuvan vain verhotusta King-vertauksesta). Olisin niin halunnut pitää tästä, sillä kotimainen kirjallisuus kaipaa lisää hyvää kauhua!
Vivika kertoo kahden teinin ystävyydestä, kuuden koulutytön murhasta ja kansansaduista. Kuulostaa ovelalta sopalta ja odotinkin, miten Joelsson tämän keitoksen pitää kasassa.
Teoksen rakenne on haasteellinen ja kunnianhimoinen, ja toi jollakin tapaa mieleen Marisha Rasi-Koskisen Katariinan. Tarina etenee kolmessa eri aikatasossa ja lisäksi välissä on kansansatujen uudet, astetta karummat ja tylymmät versiot. Rakenteellinen ratkaisu ei minusta onnistunut, vaan kokonaisuus jäi sekavaksi ja kielelle jäi tarkoitushakuisen kikkailun maku. Loppuratkaisu jäi myös vajaaksi. Luin loppuosan kahdesti, koska luulin huolimattomuuttani unohtaneeni jotakin, mutta edes toinen lukukerta ei antanut mitään uutta. Jäin lähinnä ymmälleni.
Lisäksi Vivikassa on pieniä uskottavuusongelmia. Tarina lähtee siitä, kun päähenkilö löytää kotinsa yläkerran kylpyhuoneesta raa'asti tapetun Vivikan. Mitä henkilö sitten tekee? Menee paniikkiin ja soittaa poliisit? Ei. Hän jatkaa elelyä talossa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! Vasta aivan lopussa hän muistaa ahdistua siitä, ettei soittanut poliisia, ambulanssia tms. Tämä häiritsi minua jatkuvasti lukiessani. Jos tarina vaatii sitä, ettei poliiseja kutsuta, niin tällaista epäloogisuutta ei saisi vaieta kuoliaaksi. Tulee sellainen olo, että lukijaa pidetään tyhmänä.
Kiinnitin Katariina Norontauksen (arvostelu Turun Sanomissa) tapaan huomiotani pitkiin pyörämatkoihin, jotka eivät tuntuneet sopivan pikkukaupunkiin. Samoin aikatasosta oli vaikea saada otetta.
Samoin tuntuu oudolta, että huippuvartioidussa koulussa jäisi peräti kuuden ulkovessan kompleksi keneltäkään muulta kuin kahdelta lapselta huomaamatta...
Rohkeasti Joelsson lähti myös uudistamaan satuja. Pidin ideasta, vaikka kaikki satujen uusintaversiot eivät olleetkaan mieleeni. Esim. Peukalo-Liisan idea meni minulta ihan ohi, mutta Punahilkka taas oli aivan hillittömän hieno.
Vivikan kerronta ja kieli on selkeää. Tarinan kuljetus onnistuu koukuttamaankin (rakennepulmista huolimatta) ja kuvailun Joelsson taitaa oikein hyvin. Veriset ruumiit ja etenkin lopussa oleva tyhjä koulu saivat kyllä niskavillani pystyyn hyvällä tavalla.
Vivika ei täysin onnistunut vakuuttamaan, mutta romaanilla on hetkensä.
Minäkin luin tämän tosiaan juuri ja harmikseni en niin innostunut kuin toivoin, vaikka kyllä tässä aineksia oli moneen. Kuitenkin Vivikalla mielestäni oli ns. hetkensä ja varsinkin alussa tuntui, että jee ;)
VastaaPoistaOn Vivikassa vahvuutensa. Juurikin tuo kuvailu ja sitä kautta kauhun tunteen nostattaminen oli minusta varsin onnistunutta – ja samalla vaativinta kauhussa noin ylipäätään.
PoistaEn ole lukenut kirjaa, mutta: nimenomaan pikkukaupungissa sitä pyöräilyä tulee tehtyä ja paljon, kun bussit eivät oikein ole vaihtoehto eikä teininä voi autoillakaan. Jos asuu harvaan rakennetulla omakotialueella kaupungin laidalla, niin sieltä voi hyvinkin olla keskustan kirjastoon kolmekin varttia. Minusta Turun Sanomien kriitikko viisastelee tässä kirveensä kiveen. Toki sillä varauksella, etten ole kirjaa lukenut enkä tiedä, onko tapaus kuvattu tarkemminkin.
VastaaPoistat. Minna
Tottahan tuokin on. Lähinnä se vain pomppasi sieltä tekstistä jotenkin niin silmille ja kun muitakin epäloogisuuksia oli, niin siihen kiinnitti huomiota entistä enemmän.
PoistaHomman olisi voinut ehkäistä mainitsemalla jotakin pitkistä matkoista, mutta toisaalta eihän sitä kaikkea tarvitsisi aina selitellä.
Ja riippuuhan se pyöräilynopeudestakin!
Jotenkin tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta nämä pari arvioitani tästä luettua, en taidakaan olla kovin kiinnostunut. Katsotaan josko tästä tulisi lisää arvioita, että mitä mieltä muut ovat.
VastaaPoista"Mitä henkilö sitten tekee? Menee paniikkiin ja soittaa poliisit? Ei. Hän jatkaa elelyä talossa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!" Pakko sanoa tähän, että murha.infon innokkaana lukijana tuonhan voisi pistää shokin piikkiin ;)
Shokin piikkiin laitoinkin sen aluksi, mutta sitten kun se kestää useita päiviä, niin shokkiselitys ei enää oikein riittänyt...
PoistaVaikka kai teoriassa ihminen voi olla shokissa kauankin, mutta jotenkin se tuntui vähän yliampuvalta selitykseltä pidemmän päälle.
Eipä tulisi kantta katsoessa mieleen, että tämä on kauhukirja... Ja viittaukset Kingiin. Ei, ei, ei. Voisiko painavampaa ennakko-odotusten viittaa esikoiskirjailijan harteille asettaa! Varsinkin siinä tapauksessa, että viittaus on aiheeton...
VastaaPoistaToisaalta kirja kiinnostaa, mutta toisaalta ei sitten yhtään. Saa nähdä kummalle kannalle kallistun :)
Ei tässä Kingiin oikein muuta yhdistelmää tunnu olevan kuin genre. Ja tosiaan harmittaa jo kirjailijankin puolesta viittaus. Varmasti moni kauhukirjailija on jossain määrin Kingiä lukenut ja fanittanut, joten ei ole edes erityisen persoonallista viitata Kingiin.
PoistaLue pois vaan! ;)
Moi, olen seuraillut blogiasi, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kommentti, jonka jätän :) Vivika oli minulle sen verran hämmentävä lukukokemus, että hyökkäsin heti katsomaan, miten muut ovat tämän kokeneet. Etenkin se loppu... Miekin tavasin viimeiset sivut useampaan otteeseen mutta idea ei avautunut, ei millään!
VastaaPoistaHuojentavaa kuulla, etten ollut ainoa!
PoistaJa kiva kun luet ja tulit kommentoineeksi :) Kommentti piristää aina!