M. A. Jeskanen: Perkele – myytillisiä tarinoita (2011)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 211
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Kokeilujen kesä jatkuu vaikka syksy jo pukkaa esiin... Sallan lukupäiväkirjan Salla yllytti minut joskus lukemaan tämän ja tutustumaan samalla sarjakuvan maailmaan. Tänä kesänä sain sitten jotakin aikaan...

Tottakai olen aiemminkin lukenut sarjiksia. Kukapa ei olisi? Meille tulee Aku Ankka ja lisäksi perheessä keräillään Lucky Lukeja ja Asterixeja. LL:a olen jonkun verran lukenut jo alakoululaisena, Asterixit eivät jostain syystä ole oikein napanneet vieläkään.
Lisäksi rakastan Don Rosan Roope Ankka -sarjiksia. Ne ovat todella huikeita!

Varsinaiset sarjakuvaromaanit ovat kuitenkin olleet vieraita. Pitäisiköhän Perkelettä sanoa sarjakuvanovelliksi, sillä tässä on monta eri tarinaa, joilla on kuitenkin sama teema?
Vierastan myös ajatusta siitä, että jo perinteiseksi romaaniksi kirjoitettuja teoksia muunnetaan sarjakuvamuotoon. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, etten ole lukenut sellaista. Ja toisaalta... Tehdäänhän niitä elokuviksi, oopperoiksikin jne. Miksei sitten sarjakuvaksikin?

Perkele – myytillisiä tarinoita sisältää kuusi eri tarinaa. Niitä yhdistävä teema on noituus ja vanha kunnon vihtahousu. Jeskanen on ammentanut suoraan kansanperinteestä ja tunnetuista noitatarinoista. Näistä kuuluisin lienee Blåkulla, jossa 11-vuotiaan Gertruden ilmianto saa aikaan varsinaisen noitavainon.
Teoksen alussa onkin listattu muutama tietolähde ja se tuo oman painoarvonsa tarinoihin. Se, mitä itse olen noitavainojen ym. historiaa lukenut, täsmää kyllä hyvin tämän kanssa. Tietopuolelta ei siis mitään nipotettavaa.

Perkeleen piirrostyyli on melko karkeaa ja paikoin se noudattelee samaa tyyliä, kuin historiallisetkin piirrokset noidista (tyylille oli joku nimikin, jota en nyt kuollaksenikaan muista).

Minusta tyyli kuitenkin sopi varsin synkkiin tarinoihin. Erityisesti kasvojen tyyli miellytti paljon. Varjostuksilla saa ihan hurjasti aikaan, kuten tästäkin kuvasta voi nähdä.

Ainoa, mikä minua tarinoissa jonkun verran häiritsi, oli seksillä mässäily. Tätä ei todellakaan ole syytä jättää lasten ulottuville!
Osassa tarinoista on melkoista pornoa ja yhdessä kuvassa Blåkulla -tarinassa paholainen ottaa Gertruden (11v.) takaapäin. Eh... Tiedän, että se kuuluu tarinaan ja noitatarinoissa seksillä on iso osuus. Mutta tästä mässäilystä en ollut järin ihastunut, vaan se kuvotti suorastaan. Lukiessa tuollainen jää oman mielikuvituksen varaan ja se on tavallaan helpompi ohittaakin. Mutta sarjakuvassa (samoin kuin elokuvassa) sen ohittaminen ei ole niin helppoa.

Pidin kokonaisuudessaan Perkeleestä kuitenkin niin paljon, että aion ehdottomasti tutustua sen jatko-osaan, Santalaan.
Perkele muissa blogeissa:
Sallan lukupäiväkirja
Erjan lukupäiväkirja
Kirjamielellä

Kommentit

  1. Jee! Kiva että luit ja tykkäsit! Tosiaan, ei sarjakuva ole mikään "lasten genre". Tai siis onhan paljon lastenkirjojakin, ja silti ei ajatella että kirjat olisivat vain lasten juttu.

    Romaanien, tv-sarjojen tai elokuvien sarjakuvasovituksia tehdään tosiaan jonkun verran, mutta karkeasti yleistäen voisi sanoa, että ne ovat usein melko paljon "bulkkimaisempaa" kamaa kuin ns. taidesarjakuva, joka on tehty nimenomaan sarjakuvan muotoon. Toki ihan hyvää kamaa löytyy siltäkin puolelta ja olen itsekin tällaisia sovituksia jonkun verran lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ei sarjikset ole vain lasten juttu. Pääsi tämä kuitenkin vähän yllättämään. Roisia tekstiä sisältävää kirjaa voi suht huolettomasti pitää lapsenkin ulottuvilla. Kovin pienellä ei ole kiinnostusta lähteä lukemaan pitkää tekstiä kiellettyjen juttujen toivossa. Sarjiksessa ei tarvitse kuin vilkaista sivua, niin ollaan kysymysten äärellä...
      (Ei sillä, että se olisi taitelijan syy. Tiedänpä itse jatkossa laittaa sarjikset varmuuden vuoksi vähemmän esille.)

      Poista
  2. MInä tykkäsin tämän juurevuudesta; seksikin sopi kuvioon miljöön maanläheisyyden tähden... :-)

    (Katselin muuten himoiten Jeskasen "jatkoa" tälle siellä Finnconissa. Nyt melkein harmittaa että saituus iski.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii, koska tarinoissa tosiaan on seksiä joka tapauksessa. Jos se olisi piilotettu kokonaan, niin olisi jäänyt vähän tekosiveä maku.
      Mutta tämä kurkotti taas vähän turhaan sinne toisen ääripään puolelle. Minun makuun siis.
      Mutta kaikkiahan ei voi miellyttää :D

      Poista
  3. Mä aika harvoin kamalasti innostun sarjakuvista, mutta tämä oli musta mahtava ja tuon historia-aspektin vuoksi jotenkin niin omaperäinenkin. Voiskin katsoa olisko se jatko-osa Santala tuolla kirjaston puolella paikalla, se on mulla vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä todella Santalakin menee lukuun. Historia-aspekti oli hienosti toteutettu niin teksti- kuin kuvatasollakin :)

      Poista
  4. Kansi on vaikuttava, mutta jotenkin en jaksa innostua sisällöstä, nimenomaan sarjakuvamuodon takia.

    Minäkin opin jo yhden sarjakuvaromaanin (Tietäväisen Näkymättömät kädet) perusteella, että aikuisten sarjiksia kannattaa lukea jossakin muualla kuin olohuoneessa lasten lähellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että Näkymättömät kädet ovat myös sellainen ei-koko-perheen-kirja :D

      Poista

Lähetä kommentti