Viime aikoina on ajoittain ollut sellainen olo, että kirjablogien olemassa olo ärsyttää joitakuita. Toivottavasti vain pientä vähemmistöä, enemmistölle suomalaisia olemme varmaankin ihan hälläväliä -tasoa.Taannoin blogeissa kiinnitettiin huomiota Tuula-Liina Variksen älähdykseen. Asiaa kommentointiin ainakin Kirjakossa ja Kritiikin Uutisissa.
Nyt huomasin myös Tommi Melenderin kiinnittäneen kirjablogisteihin varsin ylemmyyden tuntoista huomiotaan:
"Juha Seppälän uutuusteos Mr. Smith ei ole onneksi kotoisin samalta liukuhihnalta kuin proosakirjallisuutemme valtavirta. Mr. Smith on tärkeä teos, eikä takuulla nouse Mitä Suomi lukee -listan kärkeen tai voita kirjabloggareiden Finlandia-äänestystä. "
Omalta osaltani voin kyllä vakuuttaa Melenderin olevan oikeassa. Juha Seppälän teokset eivät ole minun makuuni enkä aio lukea Mr. Smithiä. Ja eikä tätä nyt yksinään voi tulkita ylemmyydeksi.
Myöhemmin kommenteissa:
"Michel Houellebecq on kyllä kertonut googlaavansa itseään. Mutta vain tietääkseen, mitä hänen vihamiehensä hänestä kirjoittavat. Niitä hänellä riittää. Muuallakin kuin kirjabloggareiden piirissä. Hän on tärkeä kirjailija."En kyllä tiedä ketään suomalaista kirjabloggaria, joka olsi Houellebecq:n vihamies, mutta voidaanhan tässä viitata ulkomaisiinkin enkä toki tunne kaikkia suomalaisiakaan. Seuraan kyllä yli 60:tä suomalaista kirjablogia.
Nämä kaksi lausahdusta yhdessä aiheuttivat kieltämättä pientä kulmien kohottelua.
Toisinaan luennoilla ja yliopistolla, jos erehtyy mainitsevansa kirjabloggaamisen, ovat katseet säälivän huvittuneita. Toisaalla taas valtaisaa lukemista ja bloggaamista on voitu ihmetellä; "Eikö sulla ole mitään muuta elämää?"
Ylireagoinko? Joidenkin mielestä ehkä ja pohdin sitä itsekin. Mutta jos katson peilistä itseäni ja kysyn, että enkö nyt liioittele, niin voin vastata että en.
Ja tiedän, etten ole ainoa, joka on tähän ilmiöön törmännyt.
En suinkaan menetä tämän asian kanssa yöuniani. Oikeastaan otan nämä reaktiot tietynlaisena kohteliaisuutenakin. Äidilläni on tapana sanoa, että säälin saa ilmaiseksi mutta kateus pitää ansaita. 'Kateus' lienee kyllä liian voimakas sana tähän asiaan, mutta jokin meissä kirjabloggareissa selvästi joitakin nyppii.
Olisi kiinnostavaa tietää mikä? Suosioko? Se, että kirjoitamme liian "taviksille" suunnatuista kirjoista? (Houellebecq eikä Seppäläkään ole aiheuttaneet mitään varsinaista blogi-ilmiötä.) Se, että arvostelemme kirjoja? Se, että kirjablogien määrä on kasvussa?
En aio esittää, että kaikkien tulisi rakastaa ja ihailla kirjablogeja. Jos ei tykkää, niin ei tykkää. En myöskään tarkoita, etteikö kirjablogeista saisi puhua tai vaikka kritisoidakaan. Tottakai. En ole arvostelun ulkopuolella. Otan mielelläni rakentavaa kritiikkiä vastaan.
Vertailun vuoksi olisi kiinnostavaa tietää, näkyykö sama ilmiö muun alan bloggareihin suhtautumisessa. Miten ammattilaismeikkitaiteilijat suhtautuvat meikkiblogeihin? Entä ammattikokit ja -leipurit oman alansa blogeihin? Entäs musiikkimaailman blogit ja tekijät?
Asia toisaalta huvittaa, mutta toisaalta surettaakin. En perustanut kirjablogia tallatakseni ammattikriitikon varpaille tai leveilläkseni kenellekään omalla lukeneisuudellani. Onhan lukemistoni aika tavallista, joten ei sillä kyllä erityisesti säväytellä.
Perustin blogin aikanaan opiskelun tueksi. Tentittävää kaunokirjallisuutta oli paljon, joten oli kiva saada kirjatuksi mieleentulleita asioita. Tein siitä julkisen, jotta siitä olisi muillekin iloa ja samalla voi harrastaa eräänlaista kirjavinkkausta. Tuolloin syksyllä 2007 kirjablogeja ei juuri ollut, eikä niistä oikein puhuttukaan. Nyt vuonna 2012 tilanne on erilainen – ja minusta paljon antoisampi!
Kirjablogi jäi harrastuksekseni ja siitä on paljon iloa. Olen kehittynyt niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Ehkä kriitikkonakin, vaikka se ei ole ollut pyrkimyksenäni.
Kirjabloggarit eivät olleet minulle erityisen tuttuja ennen kuin aloin itse pitää blogiani. Toisaalta en lukenut kyllä lehtienkään kritiikkejä, sillä mielestäni ne ovat lopulta lähinnä mielipiteitä, vaikka niiden pitäisi kai kuvailla kirjaa jotenkin analyyttisemmin. Lähiaikoina olen lukaissut muutaman suorastaan ilkeän arvostelun ja miettinyt, notta onko se ammattilaiselle sopivaa käytöstä? Jonkinlainen neutraalius kai kuuluisi asiaan sekä negatiivisessä että positiivisessä kritiikissä.
VastaaPoistaKirjablogeissa taas odotan, että kirjoittaja vähän lentelee ja kiepittää ja kirjoittaa tuntemuksistaan ja kokemuksistaan subjektiivisemmällä tasolla. Itselläni on muutama suosikki, jonka arvosteluista pidän ja muutama, joista en pidä yhtään. Mutta jälkimmäisiä en vain lue ja asia ratkeaa sillä. Ehkä näiden kirjabloggareiden arvostelijoiden tulisi tehdä samoin. :)
Lukemattomuus on tosiaan melko näppärä keino välttää ärsyyntymistä :D Ja niin teen itsekin. Lisäksi karsintaa on harrastettava muutenkin, sillä muutoin en ehtisi lukea kirjoja kun kaikki aika menisi blogeihin ;)
PoistaVoi, onhan se kauhiaa, jos tavallisen pienen ihmisen lukuharrastus saa tällaista draamaa aikaan. Ei silti, en minä aina kirjabloggaajana ymmärrä sitä, mikä merkitys kirjan arvostelemisella voi olla. Hyvässä ja pahassa. Minä vain luen ja tykkään tai en tykkää. Kaikenlisäksi kirjailijat ovat minulle tässä kohtaa suloisen yhdentekeviä. Ihan sama kenen nimi kannessa on: en koskaan arvostele persoonaa, voi olla että en edes tiedä kirjailijasta mitään. Ei minulla ole inhokkeja, on vain kirjoja joita en lue.
VastaaPoistaMinä olen pitänyt julkista kirjablogia nelisen vuotta, salasanan takana olen kirjoittanut lukemistani kirjoista jo paljon kauemmin, mutta toin blogin julkiseksi, koska ajattelin, että kirjoista voisi olla kiva käydä keskustelua muiden lukijoiden kanssa. Ja niin onkin. Voi olla, että joku muu kirjabloggari pitää blogia vähän "kaupallisemmistakin" syistä, mutta en millään keksi millaisia ne syyt voisivat olla. Varsinkaan kun tästä ei saa palkkaa, ellei mahdollisia arvostelukappaleita lasketa.
Luulen, että melkeinpä jokaiseen blogi-ilmiöön kohdistuu jossain vaiheessa kateutta ja vihaa. Kirjabloggaus on siinä mielessä tiettykin ongelmallista, että arvostelemme toisten työtä (kirjailijoiden, kustantajien), jos näin haluaa ajatella. Esimerkiksi ruokablogeissa tms. ei varmaan ole vastaavanlaista ongelmaa, vaikka mistäpä minä tietäisin.
Väitän kumminkin, että kaikesta negatiivisesta huolimatta kirjablogit ovat tuoneet varsin paljon suomalaisille kirjaharrastajille. Missäpä samalla tavalla on mahdollista jakaa kokemuksia? Uskon myös, että monet kirjailijat ovat hyötyneet blogien kirja-arvosteluista ja niistä saadusta julkisuudesta. Win-win-situation?
Uskon myös, että jokainen blogiala kokee jonkinlaista vastatuulta ja arvostelua jossakin vaiheessa. Ei sitä kaiketi voi välttää ja ties vaikka sellainen tekisi hiukan hyvääkin!
PoistaJa tosi on myös se, että positiivisuutta on ollut enemmän kuin negatiivisuutta!
Minua on ihmetyttänyt sama ilmiö. Uskoisin kuitenkin, että kyse on kulttuurin muutoksesta. Kirjablogit antavat lukijoiden mielipiteille erilaista painoa kuin on aiemmin ollut pelkällä henkilökohtaisella palautteella ja ihmisten keskinäisillä puheilla lukemistaan kirjoista. Blogin pitäminen on julkaisemista. Kirjabloggarit ovat yksinkertaisesti tuoneet kentälle uuden äänen.
VastaaPoistaUskoisin lukeutuvani tuohon "ammattikriitikoiden" luokkaan, mutta sanoisin kyllä viihtyväni kirjablogien ääressä paremmin kuin kirjailijablogien. Jälkimmäisissä on liian usein keskeistä blogin ymmärtäminen markkinointikanavana (mitä julkaisee, missä liikuskelee, missä esiintyy, missä projekteissa on mukana). Melenderin synti tämä ei kuitenkaan ole, hänellähän on hyvä blogi.
Mitä taas tulee ajatukseen "kirjabloggareiden" yhteisestä mausta, niin ajatus menee pahasti metsään. Joka kerran kun olen lähtenyt ottamaan selvää jostain kirjasta, joka minua on kiinnostanut ja lukenut parhaimmillaan yli kymmenen eri merkintää keskusteluineen, vastaanoton sävyt alkavat olla pitkälti siinä.
Tiedän, että kirjabloggarit yleensä sanovat kuten sinäkin, etteivät aio kilpailla ammattikriitikoiden kanssa eivätkä missään nimessä halua profiloitua sellaiseksi. Koska kirjablogit ovat kuitenkin alkaneet viime vuosina leimata vahvastikin vastaanottoa, nurinaakin varmasti kuuluu ja tulee kuulumaan. Älkää sitä säikähtäkö!
Kuitenkin taustat ovat ymmärrettäviä. Ammattikriitikot ovat jo pitkään kokeneet olevansa todella heikossa asemassa median ja kirjallisuusinstituution välissä. Julkiseen sanaan mahtuu enää niukalti kirjallisuuskritiikkiä, ja se on monien arvovaltaistenkin arvioiden mukaan heikkotasoista ensinnäkin juttujen lyhyyden ja toiseksi niiden kirjaesittelyyn tähtäävän luonteen takia. Kyllähän Tuula-Liina Varis on oikeassa valittaessaan kritiikin heikkoa tasoa - mutta täysin väärässä kritiikille esittämiensä vaatimusten suhteen (esim. siinä Kansan Uutisten jutussa). Yleisesti kritiikiltä vaaditaan kovaa ammattitaitoa, jonka pitäisi välittyä teosten lähilukuna ja ymmärtämisen osoittamisena. Kirjabloggarien ei sitten ilmeisesti ajatella pystyvän tähän. Mutta minusta kirjablogeissa siihen pystytään.
Matala julkaisukynnys niin journalismissa kuin kirjallisuudessakin saatetaan tällä hetkellä nähdä ongelmana sinänsä. Vaikka sen voisi ymmärtää vahvuutenakin. Amatöörit - siis kirjabloggarit - pitävät tätä touhua aika keskeisesti hengissä tällä hetkellä. Blogaajien ansiosta suomalainen nykykirjallisuus, sen vähäisimmätkin saavutukset, kiinnostavat ja tulevat huomatuiksi.
Lämmin kiitos, maaria p! Viestistäsi tuli kerrassaan hyvä mieli!
PoistaOlet varmasti muutoksen suhteen oikeassa. Muutos herättää aina myös vastarintaisia reaktioita ja hyvä niinkin. Sellaisiakin kannanottoja tarvitaan.
En ole varma, mutta mutuni on se, että kirjablogeja arvostelevat tiukemmin ne, jotka eivät niitä kuitenkaan laaja-alaisesti seuraa. Kuten juuri tuo syytös yhteneväisestä mausta, joka tuntuu aivan käsittämättömältä.
Samoin tuo, etteikö kirjabloggari voisi osata lukea teosta sitä ymmärtäen ja ammattimaisestikin siihen suhtautuen. Meitä on niiiiiin laidasta laitaan!
Asialla on tietysti toinen puoli, kuten toitkin ilmi. Ja sitä vasten ilmiö onkin ymmärrettävissä.
Mutta tätä tämä murrosvaihe vain on. Kaikilla lienee kuitenkin sama päämäärä; arvostuksen ja kiinnostuksen lisääminen kirjallisuutta kohtaan :)
Pitää ihan erikseen kiitellä tästä hienosta kommentista! Kiteytät hyvin sen, mistä näissä viime aikoina käydyissä keskusteluissa on kysymys.
PoistaBlogistaniassa on laajasti erilaisia ja erilaisen taustan omaavia lukijoita, jotka lukevat hyvin monenlaista kirjallisuutta ja ilmaisevat ajatuksensa ja mielipiteensä eri tavoin. Siitä kaikesta muodostuu laaja ja värikäs kentän ääni. Mielestäni se on pelkästään rikastuttavaa ja soisi, ettei blojega nähtäisi uhkana kirjallisuuden norsunluutorneissakaan.
"... näkyykö sama ilmiö muun alan bloggareihin suhtautumisessa ..."
VastaaPoistaNo, valokuvauksen parissa kyllä saman tapaista ilmiötä näkyy. Tyypillisesti kyse on siitä, että blogia pitävä ammattivalokuvaaja (joka käyttää blogia oman brändinsä markkinointiin) ottaa pultin siitä että amatöörit vievät leivän suusta, vaikka eivät tajua mitään siitä minkä vain ammattilainen osaa.
Elannosta tässä on osin kyse, siitä että harrastajat ovat tulleet alueelle jonne ennen vain ammattilaisilla oli asiaa.
Ehkä kirjakritiikin alueella on sama tilanne, se että aiemmin kriitikot eivät kokeneet olevansa uhattuna "amatöörien" taholta, mutta nyt tuotannontekijät (esim. blogialustat) ovat tasapäistäneet tilanteen. Enää "ammattilaisuus" ei tarkoita sitä että muut eivät saisi näkemyksiään esille.
Itseäni sitä vastoin nyppii, ja on aina nyppinyt, kun joku yrittää paaluttaa rajat sille mikä on hyvää kirjallisuutta ja mikä ei. Minulle kelpaa niin nobelisti kuin rutiinidekkari. Juha Seppälästä (kumma kyllä) pidän, Houellebecq taas häviää minun kirjoissani mennen tullen Kalevi Hirttiölle. Makunsa kullakin.
Joskus aikana ennen nakkisotia seurasin suomalaista muotiblogistaniaa. Silloin kun niistä alkoi tulla ilmiö, puhuttiin paljon siitä, kuinka bloggaajat vievät ammatti(muoti)toimittajilta leivän suusta. Siinä sakissa on nimittäin myös asiantuntijoita, itsensä kuvaamiseen keskittyneiden teinien lisäksi.
PoistaNyt keskustelu on tasoittunut, muotiblogeihin on totuttu. Oletan, että samaa tapahtuu myös kirjablogien kanssa, kunhan tajutaan, että kyse on rinnakkain elämisestä, ei suorasta kilpailusta... vaikka, jos kilpailua on, se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia.
Tuosta tulikin mieleen, että muistaakseni kosmetiikkablogeissa oli vähän samaa. Lehdet eivät tykänneet, kun bloggarit pääsivät esittelemään uutuudet nopeammin.
PoistaMinua nyppi taiteen tai tässä kohtaa kirjallisuuden arvottaminen: tulee sellainen olo, että tässä viitataan ylevään korkeakirjallisuuteen eli johonkin, mitä tällainen ns. tavallinen, korkeakoulutettu, maailmaa nähnyt ja kirjoja rakastava kirjabloggari ei voi ymmärtää. Kenelle sellaiset kirjat sitten on kirjoitettu? Kriitikoilleko, kuten Varis antaa ymmärtää? En väitä, että kaikki kirjallisuus pitäisi olla kaikille, mutta ihan varma en ole sellaisen kirjallisuuden arvosta, jota juuri kukaan ei halua lukea.
VastaaPoistaJuha H. ja anni.M:
PoistaTuo mainitsemanne kirjallisuuden arvottaminen ärsyttää täälläkin kaikein eniten!
Eikö voida ajatella, että kaikelle on aikansa ja paikkansa – ja lukijansa?
Olipa mielenkiintoisia pohdintoja!
VastaaPoistaMinun on hankala ymmärtää sitä ajatusta, että kirjabloggaaminen olisi kriitikoilta pois. Harva bloggari edes nimeää tekstejään kritiikeiksi: useimmat nimenomaan alleviivaavat kirjoittavansa subjektiivisia pohdintoja tai pitävänsä lukupäiväkirjaa. Ja motivaatio kumpuaa tyypillisesti rakkaudesta lukemiseen ja kirjoittamiseen. Samalla blogista kehittyy oiva lukuarkisto ja muistin tuki. Muiden blogeista saa lukuvinkkejä ja myös jonkinlaisen käsityksen kirjoista, joita ei ehdi itse lukea.
Jokainen lukija tulkitsee kirjoja tavallaan, ja juuri tässä on mielestäni blogien rikkaus: yhdestä kirjasta voi löytyä kymmeniä tekstejä, jotka ovat erilaisia keskenään.
Voihan se sinänsä olla kriitikolta pois, että lukijan aika on rajallista. Joku voi lukea mielellään sekä kriitikkojen että bloggaajien juttuja, mutta ajan rajallisuuden vuoksi hänen täytyy tehdä valintoja.
PoistaJa nämä valinnat sitten kaiketi heijastuvat mm. kriitikon saamaan palstatilaan jne.
Mutta toisaalta tästä ei pitäisi syyllistää bloggaajaa eikä kriitikkoakaan. Eikä sitä lukijaakaan toki! :D
Niin. Tämä on niin hämmentävä aihe. Minusta on itse asiassa aika yllättävääkin, että ammattikriitikot ottavat kirjabloggarit niin totisena uhkana. Toki ymmärrän heidän huolensa leivästään, mutta itse en koe tekeväni ollenkaan samaa juttua kuin vaikka hesarin kriitikot. Kirjablogi on aivan erilainen kirjakeskutelun muoto kuin perinteinen kritiikki. Kieltämättä minulle myös se sopivampi ja inspiroivampi muoto. Ehkä ammattikriitikoiden olisi kuitenkin hedelmällisempää pohtia, miten he tekisivät perinteisestä kritiikistä hedelmällisempää ja suurta yleisöä enemmän kiinnostavaa kuin heittelisivät mätäpalloilla niitä, jotka tekevät omaa juttuaan ilmaiseksi ja intohimosta kirjallisuuteen.
VastaaPoistaKuten anni.m tuossa niin oivallisesti tuo esille, enemmänkin esimerkiksi tuossa Tommi Melenderin kommentissa ärsyttää kirjallisuuden ja myös kirjamakujen arvottaminen. Jos kritiikistä huokuu sellainen asenne, että tavalliset lukijat ovat jotenkin tyhmempiä eivätkä vain tajua hienoa kirjallisuutta, niin eihän se ole mikään ihme, jos ala on vaikeuksissa.
Pakko vielä jatkaa: en nyt ihan heti muista, että missään kirjablogissa kirjoitettaisiin jostakin kirjasta siihen tapaan, että "eihän teistä lukijoista suurin osa kyllä ymmärrä mitään mistään. Ja turhaan edes tartutte tähän kirjaan, lukekaa vaan niitä ilkkaremeksiänne ja lailahirvisaarianne!!" :D
PoistaMinua nappaa erityisesti Melenderin sanoma, että lukemisesta nauttiminen ja kirjojen parissa viihtyminen on halveksittavaa verrattuna siihen, mitä hän itse tekee lukiessaan eli tuntee olonsa siedettäväksi. Onko ihminen, joka ei ole jatkuvasti angstinen, jotenkin huonompi?! Tai sitten en vain ymmärrä näin hienoja juttuja...
PoistaMinäkin sain tuosta Melenderin tekstistä vähän tuollaisen kuvan, mutta ilmeisesti olen myös liian "tavis" ymmärtääkseni. Kirjastossa onneksi annetaan kaikkien kukkien kukkia ja oma blogifilosofiani on hyvin paljolti samanlainen kuin kirjavinkkareilla: ei ole väliä mitä tai miten vinkkaa, kunhan se vain innostaa lukemaan.
PoistaAmmalta hienosti sanottu: "Jos kritiikistä huokuu sellainen asenne, että tavalliset lukijat ovat jotenkin tyhmempiä eivätkä vain tajua hienoa kirjallisuutta, niin eihän se ole mikään ihme, jos ala on vaikeuksissa."
PoistaAikoinani luulin, että ihan oikeasti ja vakavasti kirjallisuuteen suhtautuvan ja sitä arvostavan ynnä siitä jotain tajuavan pitää lukea vain ns. vakavaa kirjallisuutta, ja huokailla sitten ihastuksesta. Sitten menin yliopistoon ja tapasin Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtalan. Huhtala puhui paljon viihteestä, lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, naiskirjallisuudesta (!) ja muusta "ei niin vakavasta" erittäin vakavasti. Silloin tajusin, että tämähän on vain valtakysymys! Nyt ollaan varmaan suurin piirtein samojen ainesten sopassa?
Minä suren sitä, minkä Amma hienosti lainaamassani katkelmassa tekstittää.
Blogeja ja kritiikkejä pidän eri tekstilajeina - ja oikein hyvä niin!
Minä tyydyn täällä vain nyt nyökyttelemään hyvälle keskustelulle :)
PoistaKokevatko ammattikriitikot siis kirjabloggarit uhkana? En usko, että siitä on varsinaisesti kysymys. Tuula-Liina Varis on kova puhumaan kriitikoiden puolesta, he (me?) ovat sinänsä puhuneet varsin vähän omasta puolestaan. Kriitikot ovat huolestuneempia esimerkiksi Sanoman avustajasopimuksista ja printtimedian muutoksesta kuin kirjabloggareista.
VastaaPoistaAmmattikriitikko on minusta todella ongelmallinen ajatus sinänsä, koska hyvällä syyllä voi sanoa, ettei Suomessa oikeastaan ole ammattikriitikoita. Minä kieltäydyn järjestelmällisesti käyttämästä sanaa itsestäni, vaikka huomaan kyllä, että siihen laariin tietysti putoan. Mutta samassa veneessä ollaan kirjabloggareiden kanssa - useat printtimedioihin tehdyt kritiikit tehdään ilmaiseksi tai niin pienellä palkkiolla, ettei mistään ammattimaisuudesta voi sen suhteen todellakaan puhua.
Ammattimainen kritiikki tai ammattikriitikon kirjoittama teksti alkavat helposti merkitä jotain tekstin piirteitä tai esim. sen tulkintatapaa.
Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että kritiikin perusidea ei ole lukea ja sitten raportoida teoksista. Kriitikoista on helppo poimia tuollaisia "ilkeyden" tapaisia piirteitä, on totta, että on paljon sellaista piruilua, jonka ymmärtävät vain asianosaiset ja esimerkiksi runouskritiikissä (mun pääala) runo-speakin käyttö menee niin pitkälle, ettei sitä ymmärrä itte esterikään.
Esim. Putte Wilhelmsson kirjoitti äskettäin blogiinsa verraten ilkeän kritiikin Paul Austerin, Michael Cunninghamin ja Andrew Millerin proosasta: http://turmiojaperikato.blogspot.fi/2012/08/kriitikko-ei-ota-rauhoittuakseen.html Minusta tässä tekstissä täyttyy kritiikin tärkeä tehtävä - kiitostahan nämä kaikki kirjailijat ovat saaneet roppakaupalla, joten toisenlaistenkin näkemysten muodostaminen on vähintään kohtuullista. Kritiikin tehtävä ei ole vain arvottaa yksittäisiä kirjoja vaan tehdä isompia katsauksia siihen mitä kirjallisuudessa tapahtuu, mikä on yleinen maku, mistä kiitosta annetaan ja missä kohtaa kiitos on kohtuutonta. Wilhelmssonin sapekkuus ja kitkerä tyyli epäilemättä häiritsevät monia lukijoita, mutta myös viihdyttävät monia. Häpeillen tunnustan lukeutuvani jälkimmäisiin - vaikka olen yleensä eri mieltä PW:n kanssa ja vaikka minua myös häiritseekin ns. tarpeettomaksi kokemani naljailu. Tämä nyt vaan esimerkkinä. Ja tuossa linkin tekstissä on kyse oikeasti hyvästä pointista.
Kritiikki ja lukijablogien tekstit ovat käytännössä samaa ilmiöitä - siis kritiikkiä laajasti ymmärrettynä. Kannattaa muistaa, että myös laajat kirjallisuusjutut, -esseet ja -artikkelit, joita ilmestyy alan lehdissä, blogeissa yms., ovat sanan varsinaisessa merkityksessä "kritiikkiä". Eivät siis vain yksittäisistä kirjoista kirjoitetut arviot.
Mutta kuten Amma sanoo, "ammattikriitikoiden" on tosiaan syytä pohtia miten kritiikistä voi tehdä kiinnostavampaa, viihdyttävämpää ja interaktiivisempaa. Vielä kiltimmäksi ja ammattimaisemmaksi muuttumalla se ei taida valitettavasti kuitenkaan onnistua.
Täytyy tähän toki huomauttaa, että en minäkään voi toki puhua kaikkien (meidän) kirjabloggaajien puolesta. Voin tehdä mutu-yleistyksiä, mutta kaikkien mielipidettä en toki tiedä/osaa arvata.
PoistaKriitikko on tosiaan kriitikko eikä teoksen esittelijä. Piruilua on sinänsä ihan viihdyttävää lukea (siltä osin kuin sen ymmärtää) ikään kuin sosiaalipornoisena viihteenä, mutta en oikein tiedä onko se ammattimaista toimintaa.
Mutta toisaalta en tiedä miten ammattikritiikit saisivat lisää suosiota? Ehkä maanläheisyydellä? Moni ainakin tuntuu mainitsevan kirjablogeista sen, että tekstit ovat helposti ymmärrettäviä eikä niissä viljellä ammattitermejä – siis taviskin saa tolkun.
Tietysti lehtikriitikon täytyy jonkun verran käyttää ammattitermejä, koska niillä saa tiivistettyä omaa ilmaisuaan, joka on lehdissä niin kovin rajattu...
Vinkkinä tähän kaikille, että Jäljen ääni -blogissa käydään kritiikkejä hyvin läpi. Tosin henkilötasolla.
http://penjami.wordpress.com/2012/07/22/kritiikkia-130/
Maaria P, kiitos, on ilo lukea kommenttejasi kriitikon näkökulmasta! Mielestäni tässä juuri hyvin kuvaat sitä, mistä syystä näen kirjablogit ja kritiikin aivan erilaisena kirjakeskusteluna. Ja hyvä niin, kirjallisuuden kannalta olisi parasta, että molemmat lajit eläisivät ja voisivat hyvin.
PoistaTuo, miten kritiikistä sitten saataisiin kiinnostavampaa onkin sitten haastava kysymys, vaikka heitinkin sen ilmoille yliolkaisesti. Ja olen samaa mieltä siitä, että kilttiys ja ammattimaisuus ei liene oikea avain.
Pidän siitä, miten maaria p kuvaa lehtitekstiä ja (ammatti)kritiikkiä: se tekee jotakin muuta kuin esittelee kirjan ja arvottaa sen. Se taustoittaa ja kuvaa laajemmin, tekee ehkä koosteita analyyttisesti jne. Itse haluaisin tämän tyyppisiä kirjallisuusjuttuja lukea paljon enemmän lehdistä. En kaipaa sinne yhtään kolmen (tai jotain) kappaleen kirjakritiikkiä (joita valitettavasti silloin tällöin näkee)!
PoistaLehtiin kunnollista kamaa, pliis!
Jos kirjablogi on blogi, jossa on arvioita tai arvionkaltaisia tekstejä kirjoista, niin silloinhan Tommi Melenderinkin blogi on kirjablogi ja Melender kirjabloggaaja. Mukava harrastushan kirjabloggaus onkin - Melenderhän on päivätyössä taloustoimittajana, juuri eilen vilkuilin uusinta Arvopaperi-lehteä, jossa Melenderin artikkeleita on.
VastaaPoistaSeppälän Mr. Smith saa siis Blogistanian Finlandiassa ainakin yhden äänen, jos Melender itse osallistuu äänestykseen ja valitsee Mr. Smithin omalle listalleen.
Viimeaikainen keskustelu on tosiaan ollut melko yleistävää. "Kirjabloggaajat kirjoittavat sitä, kriitikot tätä ja taho X jotain aivan muuta." Itse kaipaisin ehkä enemmän sellaista, että arvosteltaisiin tekstejä teksti kerrallaan ja vähennettäisiin "henkilösidonnaisuutta" tekstien tarkastelussa. Tiedän itse kirjoittaneeni omaan blogiini sekä perusteellisia, analyyttisia ja toivottavasti ihan antoisia kirjajuttuja että lyhyitä, pintapuolisia "kirjaesittelyjä". Olen myös kirjoittanut lehtiin laiskaa ja löysää 1500 merkin kirjallisuuskritiikkiä mutta toivottavasti myös paneutuneita ja ns. asiantuntevia kirjajuttuja. Ja samaan aikaan olen koko ajan hankkinut elantoni aivan muualla kuin kirja-alalla.
Otan esimerkin: jos Sofi Oksanen kirjoittaa kauppalapulle, että pitää muistaa ostaa maitoa, leipää ja perunaa, on tämä kauppalappu Sofi Oksasen kirjoittama kirjallinen teos. Kauppalappu ei kuitenkaan pääse Finlandia-ehdokkaaksi ja sitä tuskin voi väittää poikkeuksellisen laadukkaaksi kaunokirjallisuudeksi. Oksasen kirjoittama romaani ja Oksasen kirjoittama kauppalappu ovat molemmat saman henkilön "tekstituotteita", mutta niitä ei kannata lähteä niputtamaan yhteen vain sillä perusteella, että ne on kirjoittanut palkittu ja kiitetty kirjailija.
Samalla lailla myös kirja-arvioiden, blogiarvioiden ja muiden tekstien kohdalla olisi mielestäni varaa arvottaa tekstiä teksti kerrallaan. Teksti A voi olla laadukas, älykäs, taidokas ja asiantunteva teksti, vaikka se on kirjoittanut Bertta Bloggaaja. Teksti B taas voi olla kehno hutaisu, vaikka se on kirjoittanut samainen Bertta Bloggaaja - tai sitten Kalle Kriitikko.
Hyvin kirjoitettu (taas kerran) Salla!
PoistaKirjablogin kirjoittamisessa onkin se hyvä puoli, että välillä voi kirjoittaa hutaisten vähän sitä sun tätä jostain kirjasta, kun taas toisaalta innostuessaan ja asiaan paneuteassaan voi kirjoittaa paneutuneemman ja analyyttisemman arvion. Tietysti sitä toivoo, että lukija lukee myös ne analyyttisemmat tekstit eikä vain niitä hutaisuja...
Bertta Bloggaaja ja Kalle Kriitikko -esimerkki on todella oivaltava.
Erittäin tervetullut muistutus!
PoistaKriitikkoja on laidasta laitaan ja myös bloggaajia. Eri medioissa saa myös erilaiset tekstit sijaa enemmän tai vähemmän. Bloggaajilla on iloinen vapaus tehdä sellaisia tekstejä kun haluaa, muttta ammattikriitikon rajat lienevät tiukemmat. Sekin pitää ottaa huomioon :)
Tästä(kin) syystä en oikein osaa nähdä bloggaajia ja kriitikoita kilpailijoina, vaan ikään kuin toisiaan täydentävinä keskustelijoina kirjallisuuden (ja sen ilmiöiden!) ympärillä.
Salla sanoi sen minkä olisin ehkä itse halunnut sanoa. Yleistäminen on helppoa ja hauskaa mutta köyhdyttää keskustelun ihan päättömäksi. Tietyllä tasolla voidaan puhua kirjabloggaajista klimppinä - yhdistäähän meitä kaikkia halua blogata kirjoista - mutta juuri sen pidemmälle ei voi mennä. Tai ollaan "audikuskit on sovinisteja" -tasolla.
PoistaEhkä me (jotka tunnistamme itse itsemme kirjabloggaajiksi, toisin kuin Melender) olemme vielä vähän herkkiä itsekin identiteettimme kanssa, nyt kun kirjablogeihin kiinnitetään huomiota. Muuten joidenkin kirjailijoiden / kriitikoiden nyppimiset eivät hetkauttaisi. Itsehän kuitenkin tiedämme mitä luemme ja mistä pidämme... :-)
Identiteettiherkkyys voi tässä olla myös kyseessä. Tosin sekin, että tämä asia on puhuttanut monella taholla tämän vuoden aikana – tai oikeastaan jo alkaen kirjabloggaajien palkitsemisesta Rakkaudesta kirjaan tunnustuspalkinnolla syksyllä 2011.
PoistaToki samalla mediassa on huomioitu blogeja yhä laajemmin.
Olen paljon ajatellut sitä, mitä Booksy kirjoittaa: "Ehkä me (jotka tunnistamme itse itsemme kirjabloggaajiksi, toisin kuin Melender) olemme vielä vähän herkkiä itsekin identiteettimme kanssa, nyt kun kirjablogeihin kiinnitetään huomiota. Muuten joidenkin kirjailijoiden / kriitikoiden nyppimiset eivät hetkauttaisi."
PoistaIdentiteetti on varmaan vasta syntymässä, sillä kirjablogeja syntyy edelleen paljon lisää koko ajan, ja kuten Morre topteaa, niille annetaan enemmän ja enemmän tunnustusta.
Tunnustushan se on tämä Melanderin tekstikin! <3 Miksi pitäisimme sitä minään muuna?
Kiinnostavaa pohdintaa ja (monista nettikeskusteluista poiketen) rakentavia, avoimia sekä kiihkoilemattomia kommentteja. Oli mukava lukea. :)
VastaaPoistaTällaista keskustelua on ilo käydä!
PoistaKiitosta vain osallistujille!
Itse en koe kirjoittavani "kritiikkiä" kun jostain kirjasta julkaisen blogissani postauksen. Kyse on pikemminkin siitä, että haluan kirjasta jonkinlaisen muistijäljen, ikään kuin arkistoin kirjan herättämiä vaikutelmia. Ja sitten voin myöhemmin tarkistaa, mitä mieltä teoksesta olin - ja mitä kirjoja onkaan tullut luettua.
VastaaPoistaKirjojen lukeminen (ja niistä kirjoittaminen) sekä valokuvaus (ja siitä bloggaaminen) on mukavaa tasapainotusta virka-ajan vakavahenkiselle toimistotyölle ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa touhuamiselle. Televisiota en katso, mutta kirjoista sen sijaan löytyy avaimia kaikenlaisiin oivalluksiin, omasta arjesta ponnistaen.
Nostan kyllä hattua sille, että jotkut haluavat saada aikaan "älyllistä" keskustelua, mutta poistun paikalta siinä vaiheessa kun aletaan pudotella nimiä oman erityislaatuisen oivalluskyvyn rummuttamiseksi. Toinen asia sitten on se, jos älyllinen tarkoittaa myös ymmärrettävää, ei vain kielipeliä jossa tavoitteena on toisen osapuolen eksyttäminen teoreettisiin sokkeloihin.
Ymmärrettävä ja samalla analyyttinen kritiikki, siinäpä oiva tavoite niin ammattikriitikolle kuin kirjablogistillekin!
PoistaNäin on, Kirsi! Siihen voin tunnustaa pyrkiväni ainakin ajoittain. Joskus taas haluan vain hehkuttaa, ihan vain (Eric Northmanin) hehkuttamisen ilosta!
PoistaMitä pahaa voi olla hehkuttamisessa, kun se aitoa? Jos kirjallisuus herättää lukijassa tunteita, se on onnistunutta. Toki ajattelun herääminenkään ei ole paha juttu :)
PoistaTotesin just eilen toisaalla, että Charlaine Harris on luonut jotain aivan nerokasta, kun yksi hahmo uppoaa niin moneen aikuiseen ihmiseen, jotka muuten välttelevät ns. hömppäkirjallisuutta. :D
PoistaC. Harris on tosiaan osunut johonkin aivan kutkuttavaan hermoon! :D
PoistaHyvä postaus, Morre. Ja hyvää keskustelua.
VastaaPoistaJennin blogissa olikin puhetta siitä, että monella bloggaajalla on kaksois- tai ehkä jopa kolmoisrooli: on kirjabloggaajia, jotka ovat itsekin kirjailijoita, on kustannus- tai kirjakauppa-alalla toimivia ihmisiä, jotka jatkavat kirjojen parissa vielä lukuharrastajana. On bloggaajia, jotka kirjoittavat myös hyviä lehtikriikkejä. Ja on ns. tavallisia lukijoita, joilla on halu ja kyky kirjoittaa lukemastaan muillekin. Nuo kaikki liukumat roolista toiseen rikastuttavat kirjakenttää. Itsekin teen töitä (tieto)kirjojen parissa, ja silti nautin kirjabloggaamisesta. Kaunokirjallisuuden lukeminen ja siitä bloggaaminen on ihanaa, rentouttavaa ja vapauttavaa.
Itse en ymmärrä sitä ärsyyntymistä, jota joiltakin tahoilta on ilmennyt. Eikö kaikki, niin blogitekstit, ammattikritiikit, naistenlehtien pikaiset kirjaesittelyt (ei kai niitä voi lukea kritiikiksi? Pika-arvioiksi toki ja tärkeiksi sellaisiksi) kuin verkkokeskustelut kirjoista vie kirjallisuuden asiaa eteen päin? Ja se on ihan parasta, blogikielellä ihanaa. ;)
Minustakin tämä on aivan ihanan rentouttavaa. Ne asiapitoisemmat ja analyyttisemmat esseet puurran opintojen parissa, mutta täällä voi ottaa köykäisemminkin. Pitäisikö kirjoista muka keskustella aina niin hiivatin vakavasti ja "korkeakulttuurisesti"?
PoistaKiinnostava postaus ja kiinnostavia kommentteja. Kaikki omaan päähän pälkähtänyt on jo täällä sanottu, joten kiitän vain omastakin puolestani osallistujia hyvästä keskustelusta, joka omalta osaltaan auttanee määrittelemään määrittelemätöntä eli kirjabloggauksen monimuotoista maailmaa :)
VastaaPoistaTuon monimuotoisuuden kun saisi useammat ymmärtämään, niin oltaisiin jo pitkällä!
PoistaBooksyn huomio kirjabloggaajan identiteetistä on mielenkiintoinen. Itse en koe sellaista omaavani (ainakaan kovin hallitsevana), enkä varmaan siksi jaksa hirveästi näistä erilaisista kommenteista ottaa nokkiini. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu. Tulen esimerkiksi edelleen lukemaan Tuula-Liina Varista ja pidän häntä fiksuna naisena tuosta hänen yhdestä kommentistaan huolimatta. Melenderiltä olen lukenut vain yhden kirjan ja se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, joten en tiedä luenko häntä enää, mutta se ei johdu tästä keskustelusta.
VastaaPoistaSe, mikä tuossa Melenderin kirjoituksessa kuitenkin suunnattomasti ärsytti oli ylimielinen suhtautuminen ylipäätään muihin ihmisiin ja siihen mitä he tekevät ja mitä he lukevat. Samalla kun hän painoi muita matalaksi hän nostatti omaa egoaan.
Minullakin on Variksen kirja (Irma) odottamassa vuoroaan. Tulee varmasti luetuksi, koska hänen tuotantonsa kiinnostaa.
PoistaJa tunnustan ärtyneeni samasta aiheesta. Lapsena katsoin Napakymppiä ja teininä kuuntelin minäkin Joy Divisionia. Nykyään kumpikaan ei kuulu enää ohjelmistooni.
Minustakin tuntuu siltä, ettei mulla ole vahvaa kirjabloggaajaidentiteettiä, vaikka koenkin vankasti olevani osa bloggaajayhteisöä.
PoistaMie en Melenderin kirjoituksesta mieltäni pahoittanut, kunhan ihmettelin sitä, miten siinä tosiaan pönkitettiin itseä. Mutta toisaalta tuon tyyppistä tavaraa on tullut kuultua jonkin verran muutenkin, joten en ollut edes kovin yllättynyt. Tuula-Liina Varis taas on ollut jo pidemmän aikaa yksi suosikkikirjailijoistani ja arvostan häntä. Hän on muös tehnyt hyvää työtä kirjallisuuden saralla täällä Pohjois-Karjalassa, ollut muun muassa syksyisten kirjallisuustapahtumien kantavana voimana. Aivan kuten Jaanakin, aion edelleen Variksen kirjoja lukea enkä halua panna liikaa painoa sille hänen kirjotukselleen, vaikka sitä ihmettelinkin.
Mm. Nyökyttelen täällä, mutta ehkä pitää myös vähän selventää. Tuskin kirjabloggaaminen kenelläkään on kovin keskeinen identiteetin pilari. :-) Mutta kun "kirjabloggaaja" on yksi niistä sanoista, joilla joskus itseään kuvailee, ja termin (yleistä?) merkitystä ja arvotusta nyt haetaan, mietityttää kun joku arvostettu taho tölväisee. Eihän se nyt niin vakavaa ole, mutta panee sen merkille. Ja pitää taas kerran miettiä mikä on oma osuus kokonaisuudessa. Morren kysymys on hyvä.
PoistaPitänee vielä lisätä, että minusta Variksen ja Melenderin kirjallisesta tuotannosta tykkääminen ei tässä kirjablogien dissaamisasiassa paina suuntaan tai toiseen. Kirja on kirja ja kirjailija on kirjailija... vaikka onkin moneen kertaan todettu, että käsitys kirjailijasta voi vaikuttaa luetun kokemiseen. Melenderin häijynälykkäästä tyylistä olen yhden esseen verran tykännyt, ainakin siinä mielessä, että viihdyin hyvin samalla verenpaineeni nousi. :-)
Katja tuossa kommentoikin sen, mitä ajatuksia oli mielessäni.
VastaaPoistaYmmärsin tuon Melenderin tekstin myös niin, että Mr.Smith nyt vain sopii tietyntyyliselle lukijalle, joka hän sattuu olemaan. En tosin tiedä, että miksi kirjabloggaaja ei voisi olla sellainen, joka pitää Mr. Smithistä. Mulla on se varauksessa kirjastosta ja aion kyllä lukea kirjan.
Itse miellän kritiikit, kirjablogit, kaiken keskustelun kirjallisuuden alalla vain positiivisena asiana, koska tykkään, että asia, joka tulee monesta tuutista ulos, tulisi suositummaksi. Vähän samallla tavalla ajattelen, että kun luen joka päivä bussissa, niin joku toinenkin kaivaa esiin kirjan matkalle. Musta kirjojen lukeminen vain on parempaa tekemistä kuin moni muu asia.
Ymmärrän kyllä sen, että kriitikoiden työ tosiaan voi vieläkin kaventua. Voihan mukana olla pelkoa siitä, että kirjoista ei kirjoiteta tarpeeksi ammattimaisesti, että netissä jokainen voi esiintyä ammattilaisena vaikka ei olisikaan, vaikka ei tietäisi asiasta mitään. Mutta aika monella bloggarillakin on alan koulutus, kokemusta kirjoittamisesta, kirjoista näkemystä jne.
Toisaalta musta se palstatila esim. Hesarissa on kaventunut niin kovasti kirjojen osalta, että ajattelen myös, että blogit ovat hyvä paikka, missä kirjat pääsevät esiin, ehkä nopeamminkin kuin lehdessä. Lehdessä kirjoja on niin vähän esillä, että bloggarit voivat tuoda esiin ne kirjat, jotka ovat lehden valtalinjan ulkopuolella.
Jännää tuo, että yliopistossa dissattaan blogeja, mutta muistan kyllä, että omina aikoinanikin siellä oli aika ahdas mieliala ja olen iloinen, kun saan lukea, kirjoittaa lukemastani ja keskustella muiden kanssa kirjoista ilman akateemista painetta. Mä en muiden tapaan ymmärrä, miksi kirjat olisivat vain yliopiston vähäisen väen käyttöön tarkoitettuja.
Eniten iloitsen blogeissa siitäkin, että myös vanhoja kirjoja nostetaan esiin. Näin saadaan kaanonin viuhkaa levitettyä laajemmaksi ja pystytään sijoittamaan uutuudet niiden joukkoon sujuvammin; "Jos pidit XXX:sta, saatat pitää tästä YYY:stakin!" -tyylisesti.
PoistaTähän lehtikriitikit harvoin venyvät, jo sen rajoitetun palstatilan vuoksi.
Mutta eikö voisi ajatella, että blogien suosio ruokkisi myös lehtikritiikkien suosiota? Jos toimituksissa havaittaisiin, että niille tilan antaminen voisi olla yksi keino kasvattaa/pitää yllä levikkiä?
Tai sitten vain haaveilen utopistisia...
Niin, Variksen kommentista totesin jo toisaalla että ohimennen esitetty tölväisy on harmittava koska oikeasti luulen että suurin osa bloggareista on samaa mieltä tämän pääpointeista. Tarpeettomasti hankittu vihollisia (näin liioitellen, ei kai kukaan tässä ole Varista silti lynkkaamassa). Ja Melenderin kommentit, nojoo, vastaavia olen kuullut useasti eri aiheista eri henkilöiltä, ja nuo kommentit kertovat aina paljon sanojastaan ja vähän sanomisen kohteesta.
VastaaPoistaMutta joo. Bloggausidentiteettiä voi pohtia muiden bloggaajien kesken, ulkopuoliset määrittelyt näyttävät usein perustuvan lähinnä asiantuntemattomuuteen...
Pohdin kuitenkin että mahtaako kirjablogien lisääntyminen näkyä oikeasti kriitikoiden työssä ja mahdollisuuksissa. Se että ei ole enää ainoana äänessä on tietty harmittavaa jos on sensuuntainen luonne ja mahtaako näkyä myös kustantamojen markkinointibudjeteissa se että vapaakappaleilla pienelle joukolle bloggareita saa ihan hyvän näkyvyyden ja sitä rahaa ei tarvitse käyttää lehtien voiteluun (oikeasti minä en tiedä miten esim. sanomalehtien kulttuuritoimitusta tehdään, voin vain vetää johtopäätöksiä näkyvistä reaktioista).
Sivujuonteena mainittakoon että oman blogini hakusanatilastoissa on lähinnä osuvia hakuja kirjailijoiden nimillä mutta vääristä hakusanoista "kirjallisuuden opiskelu" on suosituimpia, luultavasti viitaten siihen yhteen kirjoitukseen jossa kerron kuinka kirjallisuuden opiskelijat tuhoavat maailman. Näin olen omalla pienellä panoksellani saanut varmasti aikaan hyvää mieltä bloggausta kohtaan yliopistolla :)
Hyvä pointti tässäkin. Teemmekö kustantamoille ilmaista markkinointia? Teemme tottakai. Harva siksi, että haluaisi tehdä juuri sitä markkinointia, mutta ei sitä poiskaan voi sulkea. Se on ikään kuin sivutuote.
PoistaEsitin tuossa Mari A.:n kommentissa utopistisen optimistisen toiveen siitä, että jospa kirjablogit hyödyttäisivät myös lehtikritiikkejä? Mene ja tiedä.
Kirjablogit eivät ymmärtääkseni näy kriitikoiden työmahdollisuuksissa. Ne saattavat alkaa näkyä tai sitten eivät. Tässä kuitenkin puhutaan aika mitättömistä työmahdollisuuksista. Kuten keskusteluissa on usein todettukin, median murros on meneillään ja siitä on varmasti sekä haittaa että etua.
PoistaTässä pitäisikin oikeastaan miettiä sitä, missä on sitten "varsinaisen" kritiikin ja kirjablogien ero. Kustantamoille molemmat voivat olla käytännöllisiä näkyvyyskysymyksiä. Medioille taas sisältökysymyksiä. Monimutkaisempia asiat ovatkin sitten kulttuurin kannalta.
Minusta on vaan vähän surkeaa palauttaa kirjablogaamisen tai "nettikritiikin" tapaiset isot kysymykset kriitikon toimeentuloon tai ammatti-identiteettiin. Eihän niistä kirjoista tehdä kritiikkejä, blogimerkintöjä tai esseitä sen takia, että joku tietty ihmisryhmä saisi elantonsa. Niillä on laajempi kulttuurinen merkitys. Jos sellaiselta vanhalta kunnon päivälehtikritiikiltä katoavat kaikki toimintaedellytykset, taiteen julkinen vastaanotto ja kritiikki tuskin kuitenkaan siihen kuolevat, vaan asia järjestyy toisin.
Tällä hetkellä kirjablogien merkitys taitaa olla paremminkin henkinen. Minulle on joskus konkreettista hyötyä niiden lukemisesta - kun teen kritiikkiä, saan helposti tietää mitä jostain kirjasta on jo ajateltu ja keskusteltu. Kritiikkikin kuitenkin on osa keskustelua, ja aina se enemmän tai vähemmän reagoi myös taiteenalasta käytävään keskusteluun.
Yliopistolla on suhtauduttu vanhastaan vähän vieroksuen myös kritiikkiin, koska se on lyhytjänteistä, populaaria ja lisäksi kriitikot tuppaavat usein käyttäytymään eri tavalla kuin tutkijat. Tutkija piilottaa makunsa objektiivisuuteen, se näkyy lähinnä tutkimusaiheiden valinnoissa. Mutta kirjablogaajat ja kriitikot taas pitkälti toimivat makunsa varassa, myös sitä muuntaen ja haastaen.
Ja tämä tosiaan on mainiota keskustelua, ilo olla mukana!
Kommentteja on ihan hirveästi, enkä mitenkään jaksa lukea niitä kaikkia (anteeksi vain kaikki keskustelijat). Voi siis olla, että se mitä aion sanoa, on sanottu jo monta kertaa aiemmin, mutta here goes: luulen että suuri osa kirjabloggareista pitää blogia siksi, että blogi on oivallinen lukupäiväkirjan muoto. Minulle ainakin tämä oli päälimmäinen syy blogin aloittamiselle.
VastaaPoistaJa hassua tuo Houllellebecqin esiinnosto, ensimmäinen kirjoittamani merkintä viime maaliskuulta, jolloin aloitimme ystäväni kanssa bloggaamisen, oli juurikin kyseisen herran Maasto ja kartta -teoksesta. Saatoin jopa suorastaan ylistää kirjaa, teki nimittäin vaikutuksen. :)
Sun pitää vinkata tästä nyt Melenderille :D
PoistaAnnoin blogissani tunnustuksen blogillesi juuri mm. tällaisten kirjoitusten ansiosta. Osallistuminen vapaaehtoista :)
VastaaPoistaOi kiitos Raija! Palaan asiaan! :)
PoistaKeskustelussa on tullut paljon mielenkiintoisia pointteja esille, mutta erästä näkökulmaa asiaan ei ole vielä tuotu: nimittäin sitä, minkälainen merkitys kritiikin olemassaololla on kirjailijalle.
VastaaPoistaSuomessa kirjailijat saavat toimeentulonsa pääasiassa apurahoituksella ja tätä rahoitusta hakiessa lehtikritiikillä on merkitystä. Lautakuntia tuskin voi velvoittaa lukemaan lyhyessä ajassa kaikkien hakijoiden tekstejä, joten hakemukseen mukaan liitetyillä kritiikeillä voi olla ratkaiseva vaikutus siihen, saako apurahaa.
Kirjablogit puolestaan antavat kirjailijalle mukavasti tietoa siitä, millä tavalla heidän kirjansa otetaan vastaan lukijoiden parissa. (Kriitikkohan voi lytätä kirjan, josta suurin osa lukijoista pitää.)
Tuleeko aika, jolloin kirjailija liittää apurahahakemukseensa blogiarvion, sillä muuta julkista huomiota kirja ei ole saanut?
Kirjailijan näkökulma on hyvin tervetullut lisä keskusteluun. En esimerkiksi tiennyt tuosta apurahojen ja kritiikin yhteydestä.
PoistaEhkä kirjablogit hiljalleen ravistelevat myös näitä lautakuntia ja apurahahakemukseen VOI liittää blogiarvion?
Onko se nyt kiellettyä? Vai tehotonta? Vaiko vain jotenkin noloa?
Morre, tuntosarveni eivät ole vielä kovin syvällä kirjallisuuspiirien ydinnesteessä, joten en tiedä minkälaista mutuhuttua käsitykseni on, mutta uskoisin että blogiarvion mukaan liittäminen on ennemmin tehotonta kuin noloa. Kiellettyä se tuskin on.
PoistaApurahoituksesta päättävät kuitenkin tukeutuvat mieluummin ammattikriitikon näkemykseen teoksesta, sillä kriitikoilla on arvovaltaa, jota kirjablogeilla ei ole.(Miten sitten ammattikriitikon määrittelemme. Kuten maaria p ylläolevissa kommenteissa kirjoitti, se voi olla välillä hankalaa.) Ja kuten sanottu, kirjablogeja on hyvin monenlaisia. Jotkut analysoivat tarkemmin, jotkut tunnelmoivat lukukokemustaan.
En kuitenkaan näe, että tällaiset päiväkirjatyyliset ja omaa kokemusta korostavat kirja-arviot olisivat sellaisia, että niiden varassa voisi tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat kirjailijan toimeentuloon. Niitä ei ole sellaisiksi edes tarkoitettu. Jos minulle kerrottaisiin, että lukupäiväkirjamerkintä, jonka olen kirjoittanut jostain kirjasta täysin subjektiivisena havaintona, voisi keikauttaa vaakaa vasemmalle tai oikealle jonkun henkilön apurahoituksen suhteen, olisin aika kauhuissani.
Blogiarvio on varmaan tulevaisuudessakin ongelmallinen kriteeri apurahojen kannalta. Kyse on varmaan juuri tästä matalasta julkaisukynnyksestä. En tarkoita sitä, että blogimerkinnät olisivat laadultaan huonompia tai vaihtelevampia kuin lehtikritiikit (jotka ovat tasoltaan vaihtelevia!), vaan sitä, että julkaisualustalla ei ole vakiintunutta institutionaalista asemaa. Kukaan ei myöskään vastaa toimituksellisesta sisällöstä, paitsi julkaisija itse. Periaatteessa on sellainenkin mahdollisuus, että kirjailija voi tehtailla itse järjettömän määrän blogiarvioita omasta kirjastaan ja siten lavastaa itselleen vastaanoton. Minusta se olisi kyllä pistämättömän loistava temppu, Schillerkin tehtaili näytelmälleen vastaanoton 1700-luvulla. Lehdistö oli tuolloin jokseenkin yhtä vakiintumatonta kuin blogit nyt. Joten ei liene mahdotonta, että asia muuttuisi.
PoistaKyse ei siis ole ennen kaikkea _ammattikriitikon_ näkemyksestä vaan kritiikin institutionaalisesta luonteesta. Siis - jos minä kirjoitan blogiini arvostelun, jonka julkaisen vain siellä, se ei ole sen kummempi kuin kirjablogin merkintä. Tarvittaisiin siis se, että minun blogini olisi julkaisualustana yhtä tunnustettu kuin päivälehdet, kulttuurin aikakauslehdet ja kirjallisuusjulkaisut. Siihen taas on vielä ainakin puoli valovuotta matkaa. Mutta kirjablogaajat ovat kuitenkin saaneet jo julkista tunnustusta, joten samaan aikaan kun kirjallisuuspiirit yskähtelevät uuden ilmiön edessä, myös myönteistä signaalia annetaan. Kirjablogit ovat siis institutionalisoitumassa, ja veikkaan että lähivuosina monikin blogaaja saattaa herätä siihen, että oma merkitys kentällä on kasvanut, vaikka sellaista aikomusta ei ole koskaan ollut.
Kirjailijalle kritiikillä on tietysti muutakin merkitystä kuin apurahojen saaminen. Ja tässä yhteydessä haluaisin muistuttaa, että pelkkä arvostelun ilmestyminen jossain merkillepantavassa julkaisussa on meriitti apurahan kannalta. Kriitikot eivät taas useinkaan päätä siitä, mitä kirjoja joku lehti päättää arvostelulla. Ehdottaa voi, mutta se ei takaa vielä mitään. Toimitukset päättävät. Kun minä teen kritiikkiä, en tosiaankaan ajattele kirjailijan apurahoja, ja siinä vaiheessa kun alan niitä ajatella, on varmaan aika muuntokouluttautua alepan kassalle.
Eräs kirjailija kertoi minulle laittaneensa blogiarvioni apurahahakemuksen liitteeksi. Sitä en tiedä, oliko tällä mitään vaikutusta, enkä myöskään sitä, saiko hän apurahaa juuri tuolla hakemuksella.
PoistaMinä liitin kaikki blogiarviot apurahahakemuksen liitteiksi, sillä lehtiarvioita on ollut melko vähän. Etenkin meille pienkustantamojen kirjailijoille blogistania on erittäin tervetullut maailma. Olen hurahtanut kirjablogeihin, sitä paitsi. Ne avartavat HAVAINTOKYKYÄNI niin lukijana kuin kirjailijanakin. Ja toiseksi sitäksi paitsi: bloggailu on nykymaailmaa. Ennen kirjallisuusarvioita julkaistiin vain lehdissä, sitten myös nettilehdissä, nyt - ja väistämättä lisääntyvissä määrin - blogeissa. On olemassa hyvin hyvin ammattitaitoisia kirjabloggaajia, jotka tähtäävätkin kritiikeissään "pätevyyteen", ja on olemassa bloggaajia, joiden kirja-arvioita on ilo lukea juuri maanläheisyyden ja "tavallisen lukijuuden" vuoksi. Niistä saa irti paljon. Olen kirjailijana iloinen kirjablogien viime aikoina saamasta huomiosta. Ja toivotan onnea kirjablogien tulevaisuudelle.
PoistaKiitos valaisusta niin kriitikolle kuin kirjailijoillekin tämän(kin) suhteen!
PoistaToisaalta on aika pelottava ajatus, että voisin olla osaltani vaikuttamassa jonkun apurahan saamiseen...
Toki kulttuuria muuttaa sekin, että hakijat vaan alkavat liittää blogiarvioita mukaan hakemuksiinsa. Sitenhän ne vakiintuvat. Voi myös olla todella lautakuntakohtaista, miten niitä huomioidaan, mutta tuskinpa niiden liittäminen häpeäksi on.
PoistaJa niinhän siinä Morre käy. Kun käytät julkista sanaa ja sinun juttujasi luetaan, ne alkavat myös vaikuttaa maailmassa. Mutta älä liikoja ajattele sitä!
Mielenkiintoista keskustelua käytte! Kriitikot voivat kokea pallinsa heiluvan, sillä muistettaneen, kuinka kriitikot ovat ottaneet aikanaan vastaan Aleksis Kiven, Linnan Tuntemattoman vain näitä räikeimpiä mainitakseni ja kuinka moni kriitikoiden ylistämistä teoksista onkaan vajonnut unhon suohon. Ihan riippumaton ei se kriitikkokaan ole sillä joku varvas on kustannusyhtiön ja lehden välissä ja leipää kärttää.
VastaaPoistaBlogit ovat tätä uutta mediaa, sillä eipä tavis aiemmin voinut sanoa mielipidettään kirjoista muualla kuin ystävän kaffepöydässä, kun yleisönosastokin oli rajallinen. Kirjablogi toimii kirjallisuudessa kuin Facebook tai muu vastaava.
Olipas mielenkiintoinen ja monipolvinen keskustelu, johon en enää tällä haavaa keksi mitään lisättävää. Tai no, Morrelle sen verran tiedoksi Variksen Irmasta, että korkeakulttuurikin sisältää yksityiskohtaisia vessakuvauksia.
VastaaPoistaKiitos varoituksesta :D
PoistaVaikka toisaalta... Miksei tietty voisi? Onhan korkeakirjallisuudessa (mikä nyt siksi lasketaankin) paikoin aika inhorealistisia kuvauksia.
Hyvä että nyppii, Morre!
VastaaPoistaAjatus, jos sellainen jollakulla on, että jossain olisi "ammattikriitikoita" ja jossain pelkästään amatöörejä on on toiveajattelua, koska oikeita ammattikriitikoita tuskin monta Suomessa on. Ammatti tietysti tarkoittaa sitä, että saa kuukausipalkan pelkästään kirja-arvostelujen kirjoittamisesta. Hesarissa sellaisia oli muutama joskus, kaksi tai kolme. Me muut kriitikot, minäkin muiden muassa, teimme jotain muuta ja kirjoitimme arvosteluja muun tekemisen ohessa.
Kun Melender kiittää Seppälää perinteisen romaanin ja kaunokirjallisuuden muodon hylkäämisestä, hän tietysti osallistuu ikiaikaseen keskusteluun eskapismista ja ns. vakavasta kirjallisuudesta. Niinpä hän voi kirjabloggajia pitää pelkästään eskapismin sanan saattajina, koska post-modernia sanomaa tuskin kukaan haluaa levittää, tai siis lukea. Voi siis olla halutessaan sitä mieltä, että väärin luettu, kun tavallinen ihminen lukee tarinoita ja joku niistä (lukemisen kokemuksesta) sitten kirjoittaa.
"En lue kirjoja viihtyäkseni tai saadakseni nautintoa, luen niitä tunteakseni oloni siedettäväksi" sanoo Melender, ja se varmaankin on totta. Mutta sanojen pintaa raaputtamalla oivaltaa, että myös Melender lukee viihtyäkseen, paetakseen arjen nyt-hetkeä, sillä mitä muuta tuo "olon siedettäväksi tunteminen" voisi tarkoittaa.
Tässä keskustelu sulkeutuu itseensä.
On epä-älyllistä syyttää lukijoita siitä mitä he lukevat. On tyhmää kritisoida kirjoittajia siitä mistä he kirjoittavat.
Tietysti on hemmetin paljon huonoja kirjoja ja saakelin monia huonoja kirjoittajia, mutta se on toinen juttu.
"On epä-älyllistä syyttää lukijoita siitä mitä he lukevat. On tyhmää kritisoida kirjoittajia siitä mistä he kirjoittavat."
PoistaTämä oli erittäin hyvin sanottu!
Morre, haastoin sinut miettimään hyvänmielen kirjoja. Haethan haasteen blogistani? :-)
VastaaPoistaKiitos Paula! Palaan asiaan piakkoin :)
Poista