Taru Luojola & Tarja Sipiläinen (toim.): Kumman rakas (2012)

Kustantamo: Osuuskumma
Sivumäärä: 249
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Kumman rakas on Osuuskumma -kustantamon ensijulkaisu. Se on antologia, joka sisältää spekulatiivisen fiktion määritelmät täyttäviä novelleja 14 kappaletta:

Tuomas Saloranta: Diplomaattinen selkkaus
Kristel Nyberg: Saalistaja
Kalle Lintunen: Todellista rakkautta
Jeff VanderMeer: Kannettu (suom. Markus Harju)
Aleksi Kuutio: Raskas isä
Siria Kohonen: Patakuningatar
M. G. Soikkeli: Se mikä luonnostaan lankeaa
Antti Riimuvuori: Nettideitti
Jussi Katajala: Katarsis
Christine Thorel: Viimeinkin
Tarja Sipiläinen: Pintaa syvemmälle
Liliana Lento: Rose & May
Maria Carole: Pahanilmanlintu
Taru Luojola: Kuuntele Tomppaa

Kokoelman yleisteemana on rakkaus ja siinä kompastuin jo omiin ennakkoluuloihini ja -oletuksiini. Odotin, että tämä olisi ollut romanttisempi ja että kummallinen rakkaus tarkoittaisi laajempaa parisuhdekäsitystä; esim. polyamoriset suhteet, homo- ja lesboparit jne. Parissa novellissa onkin kyse homo- ja lesbopareista, mutta se ei ole tarinan isoin juju. Ylipäätään rakkauskäsitys on Kumman rakas -kokoelmassa paljon laveampi ja rakkaus ei tarkoita aina rakkautta romanttisessa mielessä. Rakastua voi niin taloon, jonkinlaiseen vedessä elävään olentoon, jumalattareen ja kuolleeseen. Ihaninta kaikissa novelleissa oli se, että ne eivät huutaneet sitä erikoisuuttaan eikä teksteistä kuultanut rivien välistä mitään katsokaa-kuinka-nerokkaan-monipuolisesti-ja-avarakatseisesti-tätä-asiaa-voi-käsitelä -asennetta. Aiheita käsiteltiin kuin ne olisivat maailman luonnollisimpia asioita. Ja sitähän rakkaus on.

Osa kirjoittajista oli minulle ennestään tuttuja Verenhimo -antologiasta, osa taas tuntemattomia. Toivon kuitenkin saavani lukea lisääkin novelleja esim. Siria Kohoselta ja Tarja Sipiläiseltä.

Kohosen novelli Patakuningatar kertoo pelikortista tutun patakuningattaren tarinan. Pidin sen kertojaäänestä, hiukan kyynisenoloisesta mustalaiseukosta, aivan valtavasti! Patakuningattaren tarina on kuitenkin varsin yllättävä. Olisin kuvitellut, että se liittyisi jotenkin patakuninkaaseen, mutta ei. Patakuningataren rakastettu on ihan tavallisen oloinen Helena, mutta tarina ei lopu onnellisesti.

Tarja Sipiläinen taas kertoo Pintaa syvemmälle -novellissaan vesiolennon ihastuksesta ihmisnaiseen. Rakkaustarina on ihan tavallinen ja minusta kokoelman romanttisin, mutta juuri spefimäinen elementti saa siihen ihan oman säväyksensä.

Jussi Katajalan Katarsis nousi suosikikseni (taas, sillä näin kävi Verenhimossakin). Katarsis sijoittuu antiikin Kreikkaan ja kertoo nuoren miehen rakkaudesta kaupungin suojelijajumalattareen. Novelli on erittäin taitavasti tehty kunnianosoitus antiikin Kreikan taruja ja historiaa kohtaan. Nimeään ja tyyliään myöten se noudattaa tarustotyyliä aina dramaattiseen loppuun saakka.

Muutama novelli meni minulta ohi kokonaan tai osittain. En päässyt kunnolla kärryille VanderMeerin Kannettu -novellin kanssa. Aistin kyllä, että se on tavallaan hieno, mutta siinä oli liikaa selittämättömyyksiä minun makuuni.
Kalle Lintusen Todellista rakkautta oli alussa aivan valloittavan hieno ja pidin päähenkilön käyttämästä kielestä paljon, mutta sen loppu minusta lässähti. Piikki tosi-tv -ohjelmia kohtaan oli kyllä hyvin osuva.

Henkilökohtaisesti tämä novellikokoelma antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta myös omassa kirjoittamisessani. Hämmästelin, kuinka luontevasti voi kertoa tarinoita rakkaudesta niin monesta näkökulmasta ja erilaisista maailmoista ilman romaaninpituista selittämistä ja taustoittamista.
Minulla ei esimerkiksi ollut mitään tarvetta tutustua Salorannan Diplomaattinen selkkaus -novellin maailmoihin yhtään enempää. Tarinasta tuli ilmi oleellinen ja loppuaika kuluikin kikatteluun. Rituaalinomainen perseenpuristelu kunniaan!

Kumman rakas -kokoelman on lukenut myös Jori Kaiken voi lukea! -blogista.