Sivumäärä: 166
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Anja Snellmanin teosta Ivana B. on käsitelty jo monissa blogeissa. Ja kuten monia muita, myös minua kiinnosti Snellmanin uutuus, jossa myös bloggaaminen ja kirjamaailma saavat oman osuutensa.
Snellmanin tyylin tuntien on turha odottaa mitään happy end -tyylistä, harmoniaan päätyvää tarinaa. Osaisin siis odottaa aika karuakin juttua ja terävää sanansäilää, ja sain todella mitä halusin. Vähän liiankin kanssa.
Kirja koostuu keski-ikäisen naiskirjailijan kirjeistä lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle. Nimettömäksi jäävää kirjailijaa ahdistaa uuden sukupolven kirjailija Ivana B. Tarinan konfliktina on näiden kahden, tahallaan kärjistetyn maailman, yhteentörmäykset.
Kirsin kirjanurkassa Ivana B. lasketaan pienoisromaaniksi ja niin minäkin lasken. Kirsin lailla pidän tätä myös välityönä, mutta en kovin onnistuneena. Päällimmäiseksi tästä jäi melko tympiintynyt tilittämisen maku. Samaistun Kirsin bloggaukseen paljon, sillä minunkin piti jatkuvasti muistuttaa itseäni ettei kirja kerro Anja Snellmanista.
Ivana B. on raskas kirja. Se on lyhyt, mutta se jatkuva vuodattaminen kävi voimille. Ja vaikka en ole Snellmanin varhaistuotantoon perehtynyt niin laajasti, niin minulle tuli mieleen sama kuin Sallan lukupäiväkirjassa; nuoruudenmuistelmat ja nostalgiat on jo Snellmanilta nähty. Ei jaksa enää.
Snellman kuitenkin osoittaa, ettei sanasäilä ole tylsistynyt. Terässä se on, ja viiltävässä sellaisessa. Snellmanilta tietää odottaakin hyvää ja terävää kieltä, mutta aina se onnistuu yllättämään kuinka taitava hän siinä onkaan. Vaikka siis Ivana B. ei ollutkaan minun kirjani tarinallisesti, en voi olla ihailematta kielenkäyttöä.
Ivana B. listaa blogissaan kirjailijan ammatin varjopuolia – niin, sen lisäksi että pitäisi tavata minun kaltaisiani sivistyssanoja suoltavia tyylitajuttomia umpisuolia.
Varjopuolia on se että pitäisi ilmeisesti, ehkä, kahlata läpi muutama kirja. Lohdun sanat hän keksii itsekin: googlaamalla ja wikipedikoimalla löytää kyllä tiivistelmiä ja referaatteja ihan kaikesta, niin että voi sopivissa tilanteissa vilautella aivopoimuosastoakin.
(s. 34)
Teoksen ansiot ovatkin sanansäilä ja sen tuoma viesti kirjailijuudesta ja mediasta. Kärjistäminen näkyy tässä tahallisena, yliampuvana, jotta viesti menee varmasti perille. Tulkitsin niin, että kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Ei vanhoihin kuvioihin jämähtäminen, mutta ei kaiken hyväksitodetun hylkääminenkään. Sopiva välimaasto kulkenee jossakin minä-kertojan ja Ivana B.:n välillä. Lienee jokaisen oma asia, missä kokee oman olonsa mukavammaksi.
Ansioistaan huolimatta en kuitenkaan vakuuttunut. Välityömäisyys, julistavuus ja näin iso kärjistäminen eivät oikein kohdallani nyt toimineet. Loppuratkaisu tuntui turhan yliampuvalta sekin, vaikka se yllättikin. Hmph! Ehkä jotakin parempaa on luvassa jatkossa?
Kannattaa kurkata vielä Liisan Luetut, lukemattomat -blogiin. Liisa kiinnitti huomiotaan kytköksiin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -teokseen. En ole sitä lukenut, mutta sehän kuuluu So American -haasteeseeni! Liisan blogissa on myös lisää linkkejä muihin Ivana B.:n arvioihin.
Kommentit
Lähetä kommentti