Margaret Mitchell: Tuulen viemää (1936 / 1937)

Gone with the Wind
Suomennos: Maijaliisa Auterinen
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 514 + 541
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos

En ole aivan varma, monesko lukukerta tämä oli... Neljäs tai viides. Olen elokuvan nähnyt ensimmäisen kerran 9-vuotiaana ja sen jälkeen varmasti lähemmäs 20 kertaa. Tuulen viemää on siis minulle hyvin rakas niin kirjana kuin elokuvanakin. Minusta tuntuu, että löydän siitä jokaisella lukukerralla jotakin uutta, oivallan jotakin tai kiinnitän huomiotani johonkin uuteen. Olen varma, että tulen lukemaan tämän vielä uudestaan ja uudestaan.
Tässä huomautettakoon, että viis veisaan juonipaljastuksista. Tämä on sen luokan klassikko, että moni varmasti tietää noin suunnilleen tapahtuman kulun vaikka ei olisi lukenut kirjaa / katsonut elokuvaa.

Muistan lapsena ihastuneeni tavattomasti Ashley Wilkesiin. En tajunnut lainkaan, mitä ihmettä Scarlett näki Rhettissä ja muut avioliitothan olivat vain pakonomaisia ratkaisuja. Lisäksi olin hyvin loukkaantunut Ashleylle, joka meni naimisiin Melanien kanssa. Sen nyhverön! Eijeijei... Miksi Ashley oli niin tollo, ettei tajunnut naida Scarlettia?

Tämän ymmärtämiseen on kulunut vuosia ja joka lukukerralla ymmärrän sen aina vain paremmin. Elokuvaversio ei tuo tätä niin hyvin esille vaikka se hieno filmatisointi onkin. Kirjan syvyys tämänkin asian suhteen jaksaa aina yllättää. Moni kirjaa lukematon pitää Tuulen viemää vain viihteellisenä ja helppona rakkaustarinana, mutta jo pelkkä rakkaustarina on kaikkea muuta kuin helppo ja kevyt.

Kirja on paksu. Minulla se on kahtena niteenä vuodelta 1970. Sen lukeminen kesti kauan kahdesta syystä: halusin nautiskella ja en halunnut, että tarina päättyy.
Nautin suunnattomasti monipuolisesta henkilögalleriasta. Tämän lukukerran oivalluksiin kuului Melanien ymmärtäminen yhä syvemmin. Melanie on ollut pitkään inhokkini, koska hän on niin riivatun kiltti ja vaikuttaa niin selkärangattomalta nyhveröltä, ettei tosikaan. Joojoo, Melanie puolusti Scarlettia mutta silti.
Vasta nyt näen sen, millainen taisteilija Melanie oli. Hän oli vain niin erilainen kuin Scarlett, mutta yhtä sinnikäs ja järkähtämätön. Kaukana nyhveröstä, kiltti kuin naarasleijona.

Scarlett on pöljä. Tai hänet on hyvin helppo tuomita pöljäksi ja samalla unohtaa, kuinka nuori hän tapahtuma-aikaan on. Tuulen viemää alkaa kun Scarlett on 17-vuotias ja päättyy kun hän 28-vuotias. Noin kymmeneen vuoteen mahtuu kolme avioliittoa, kolme lasta ja yksi sisällissota. Ja tässä siis pitäisi odottaa päähenkilöltä kypsiä ja loppuunasti harkittuja ratkaisuja? Huihai!
En ole koskaan oikein samaistunut Scarlettiin, mutta olen ihaillut häntä aina valtavasti. Siitäkin huolimatta, että hän on varsin itsekäs, rahanahne, kaksinaamainen, kiero ja häijykin. Hän on myös voimakas, sinnikäs, järkähtämätön, älykäs ja ylpeä.

Painokseni sisältää värikuvia elokuvasta. Kiva piriste!
Rhettistä pidän aina vain enemmän. Hänen teräväkatseisuutensa ja sanavalmiutensa kuuluvat suosikkipiirteisiini kirjallisuuden mieshahmoissa.
Samassa hän oli Rhettin syleilyssä, hänen märkä poskensa painui Rhettin paidanrinnuksen tärkättyjä laskoksia vasten ja hänen takovat kätensä jäivät lepäämään hiljaa Rhettin rinnalle. Rhettin kädet hyväilivät lempeästi ja rauhoittavasti hänen pörröistä tukkaansa, ja Rhettin äänikin oli lempeä. Niin lempeä, niin vakava, niin vailla ivaa, ettei se tuntunut lainkaan Rhett Butlerin ääneltä, vaan jonkun ystävällisen, voimakkaan vieraan miehen, joka tuoksui konjakilta, tupakalta ja hevosilta, ja nämä tuoksut lohduttivat Scarlettia, sillä ne toivat hänelle mieleen Geraldin.
Ah!

Rakkauden lisäksi Tuulen viemää myös avaa Amerikan sisällissodan taustoja ja tietysti orjuuskysymystä. En tiedä, paljonko teos romantisoi asiaa, mutta ainakin se näyttää sen, että orjuus ei ole yksisilmäisesti vain ruoskimista ja halveksuntaa.
O'Haran perheen neekeriorjat ovat hyvin ylpeitä asemastaan ja heillä on oma hierarkiansa. Vapaus ei olekaan niin ihastuttavaa kuin voisi kuvitella olevan, vaan moni orja on hämmentynyt ja eksyksissä. Pohjoisen porukka, siis se, joka orjat vapautti, näytetään itseasiassa rasistisempina kuin Etelän ihmiset. Kysymys orjista onkin vain poliittista kikkailua.
Tämä herätti mielenkiinnon lukea aiheesta tieteellisempää ja faktisempaa kuvausta, koska en tiedä kuinka luotettavana tätä romaania voi sen suhteen pitää.

Tuntuu, etten saa sanottua tarpeeksi. En osaa analysoida enkä esitelläkään, kun kyseessä on kuitenkin melkoisen kuuluisa klassikko. Minulla on tähän erityinen suhde, joten sekin hankaloittaa. Minulla on tähän liittyen paljon mielipiteitä ja pelkojakin:

  • Tuulen viemää loppuu oikein, mutta hyvin tuskallisesti enkä pidä siitä vaikka se ei voisi loppua millään muulla tavalla
  • jatko-osa Scarlett on rehellisesti ja rumasti sanottuna paskaa ja minusta sen kirjoittaminen oli röyhkeää, lukijoita aliarvoivaa, itsekästä ja rahanahnetta (Rhettiä en ole lukenut, mutta sama pätee siihenkin)
  • pelkään, että joku Hollywoodin valopäämoguli saa ajatuksen filmata tämän uusiksi ja pääosiin laitetaan Robert Pattinson ja Kristen Stewart
  • Vivien Leigh on ainoa oikea Scarlett O'Hara
  • Tuulen viemää -romaanissa ei ole mitään vikaa
  • en tunne ainuttakaan miestä, joka olisi lukenut tämän (saa ilmoittautua!)

Tällainen tästä postauksesta tuli kaikesta pähkäilystä huolimatta. En ajattele sitä tänään, ajattelen tätä kaikkea huomenna.

Tuulen viemää oli osa So American -haastettani.

Kommentit

  1. Ihana vuodatus :) Olen niin samoilla linjoilla. Tuulen viemää on luettu kolme kertaa, neljäs lukukerta tuloillaan ja elokuvakin katsottu nelisen kertaa. Rhett on ihan ykkönen ja Scarlettissa saimme vihdoin ja viimein sankarittaren, jossa on tulta ja tappuraa, särmää jaettavaksi muillekin. Tämä on yksi klassikoista ja lisäksi kertoo hyvin elävästi 1800-luvun syvän Etelän elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaus onkin todella elävää ja yksi kirjan viehättävimmistä piirteistä!

      Poista
  2. Olipa ihana lukea tällaisella rakkaudella kirjoitettu teksti yhdestä lempikirjastasi. Ymmärrän hyvin, miksi Tuulen viemää on monille niin hieno. Minä olen lukenut kirjan kerran ja vaikka halusin rakastua kirjaan, en vain päässyt sen maailmaan - en, vaikka periaatteessa rakastan (!) Yhdysvaltain syvään etelään sijoittuvia kuvauksia. Elokuva sentään on minunkin mielestäni hieno - tai kehutaan vielä enemmän: se on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä vaan ei rakastu vaikka periaatteessa pitäisi. Ehkä toinen lukukerta auttaa? :D

      Poista
  3. Ihana teksti! <3 Kirja on upea, ja juuri sellainen, joka herättää tunteita. Tuo mitä sanot esim. Melanien hahmosta, on niin totta.

    VastaaPoista
  4. <3!! Voi Morre, allekirjoitan kaiken... paitsi että olen aina pitänyt Melaniesta; tosin en ole ikinä tarkalleen varma siitä, miten paljon hän ymmärtää ja jättää sanomatta. Tästä kirjasta kyllä riittää moneen lukukertaan. Ihanaa että bloggasit tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria ja Booksy: Melanien hahmo onkin jännä ja tavallaan vaativa. Uskon esimerkiksi sen, että hän tiesi koko ajan Ashleysta ja Scarlettista, mutta tiesi myös minkälaista "rakkautta" se oli, eikä ollut siksi huolissaan.

      Poista
  5. Kirjoituksesi herätti hirvittävän hingun tarttua heti Tuulen viemään. :) En ole sitä lukenut koskaan, mutta elokuvan olen sentään nähnyt kymmenisen kertaa.

    VastaaPoista
  6. Hienoa Hanna,näin ajattelee mammasikin. Lumiomenalle ja muillekkin jotka harkitsevat lukea tämän kerron, että vasta toisella lukemis kerralla teos minullekkin muuttui rakkaaksi. Lukenut olen sen aina kun muuta luettavaa ei ole tähän ikään muutamia kymmeniä kertoja.Elokuvateatterissa filmin olen katsonut useita kertoja ja monia kertoja kotikatsomossa. Aina yhtä mielelläni.
    Näin yhdyn tyttäreni jokaiseen sanaan tästä klassikosta.

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus Morre! Tuulen viemää on niitä kirjoja, joita rakastan ja luen aina uudelleen. Miten totta onkaan tuo, että kirja ei voisi loppua mitenkään muuten kuin loppuu.

    Muuten: Minä tunnen yhden miehen, joka on lukenut Tuulen viemää. Hän on veljeni, joka lainasi minun kirjani ja vielä piti siitä!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa löytää joku, joka tykkää kirjasta yhtä paljon kuin minäkin :).

    VastaaPoista
  9. :D kyllä ei ole mitään tekosyytä enää jättää tätä lukematta. se on tehtävä pikemmiten.(minusta tämä muuten tosi kiinnostava juttu että meidän kauhuun kallellaan oleva Morre diggaa niin kovasti tätä :))

    VastaaPoista
  10. En ole lukenut kirjaa enkä katsonut elokuvaa eikä mitenkään hirmuisesti ole edes kiinnostanut, mutta nyt sait kyllä jonkin kipinän sytytettyä! :) Täytynee hankkia kirja hyllyyn kun jossain tulee sopivasti vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä löytää onneksi aika helposti eikä ole siksi kovin kallis divarissakaan :)

      Poista
  11. Tää on tosiaan upea kirja ja kestää monia lukukertoja!

    VastaaPoista
  12. Mä olen lukenut kerran ja taatusti joskus tulevaisuudessa luen uudelleenkin. Vaikka tykkäsin hirveästi, jotenkin jäi sellainen olo että vaikka mitä meni ensimmäisellä lukukerralla ohi.

    Jatko-osa Scarlett on ihan kamala, kaikki hahmot ja ihan kaikki on muutettu joksikin toisiksi. Rhett on vähän järkevämpi (kertoo tapahtumat siis Rhettin näkökulmasta), koska siinä henkilöt sentään ovat sellaisia kuin pitääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että vieläkin meni jotakin ohi. Jep. Uudestaan sitten taas toiste :)

      Poista
  13. Tuulen viemää kuuluu minunkin suosikkikirjoihini (kahdesti luettu), voin jopa sanoa, että tämä on paras lukemani ulkomainen teos. Siksi olikin kiva lukea tunteella kirjoitettu arviosi, jonka kuusi lopputiivistystä sai väkisinkin hymyilemään. :D

    Mielestäni Rhett on mielenkiintoisin mieshahmo, johon olen kirjallisuudessa törmännyt. Yhtä aikaa vahva ja kuitenkin myös herkkä. Toisella lukukerralla lukemistani joudutti pitkälti se, että halusin päästä nopeasti seuraavaan Rhett-kohtaukseen. :D

    Toisella lukukerralla aloin tunteua enemmän sympatioita Melanieta kohtaan, mutta myös Scarlettia kohtaan. Jotenkin paremmin näki, että Scarlett ei aina olekaan niin vahva kuin on olevinaan. Ashley Wilkesiä olen aina pitänyt melko saamattomana ja epäsopivana Scarlettille, hyvä että Melanie ehti ensin!

    Yhtä väitettä en allekirjoita: minusta Scarlett -romaani oli hyvä. Jotenkin koin sen hyvinkin uskolliseksi Tuulen viemälle ja ajattelisin, että Margaret Mitchell olisi varmaan ollut tyytyväinen. Onhan siinä jotakin typeriä juttuja, mutta annettakoon ne anteeksi. Rhett on sen sijaan täyttä paskaa, myönnetään. Se romuttaa kaiken, mitä Scarlettissa on jatkettu ja luotu. Lisäksi se on sekava.

    Niin ja leffaa en ole katsonut koskaan, koska pelkään, että mielikuvani menevät pilalle. Toivottavasti kukaan ei myöskään todella tee uutta filmatisointia. Se olisi jo klassikon tuhoamista, sillä varmaan se siirrettäisiin nykyaikaan. En yhtään ihmettelisi.

    Ja vielä: Tuulen viemää on minulle miltei sydämen asia. Siksi olinkin sydämistynyt Terhi Rannelan Scarlettin puvussa -teoksesta, koska se matkii liikaa Tuulen viemää. Tulipas pitkä kommentti. Noh, niin se tunne vie. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunne tosiaan vielä :D

      Rhett on todella mielenkiintoinen juurikin noista mainitsemistasi syistä.

      Scarlett -kirjasta ollaan eri mieltä, mutta sellaista se nyt on :D

      Poista
  14. Samaa mieltä!! Olen myös oppinut ymmärtämään henkilöhahmoja lukukertojen lisääntyessä. Scarlettia en voi olla rakastamatta, vaikka moni teko ja ratkaisu onkin lähtöisin itsekäistä motiiveista. Vivien Leigh on se ainoa oikea, muita en yksinkertaisesti hyväksy rooliin. Rhett odottaa myös kirjahyllyssäni, mutta en ole päässyt alkua pidemmälle. Tuntuu että se vain pilaa alkuperäisen Tuulen Viemää-kokemuksen.

    VastaaPoista
  15. Olen lukenut Tuulen viemää, ja pidin siitä huomattavan paljon enemmän kuin olisin ajatellut. Mutta, se on rasistinen kirja, ja kirjoitettu aikana, jolloin rasismi oli hyväksyttyä. Kirjoitit:

    "Rakkauden lisäksi Tuulen viemää myös avaa Amerikan sisällissodan taustoja ja tietysti orjuuskysymystä. En tiedä, paljonko teos romantisoi asiaa, mutta ainakin se näyttää sen, että orjuus ei ole yksisilmäisesti vain ruoskimista ja halveksuntaa.
    O'Haran perheen neekeriorjat ovat hyvin ylpeitä asemastaan ja heillä on oma hierarkiansa. Vapaus ei olekaan niin ihastuttavaa kuin voisi kuvitella olevan, vaan moni orja on hämmentynyt ja eksyksissä. Pohjoisen porukka, siis se, joka orjat vapautti, näytetään itseasiassa rasistisempina kuin Etelän ihmiset. Kysymys orjista onkin vain poliittista kikkailua."

    Kyllä, orjuuskysymys toimi monien erilaisten jännitteiden välikappaleena, eikä Pohjoinen ollut välttämättä mitenkään vähemmän rasistinen osapuoli monessa suhteessa. Kirjan kuvausta mustista voi kuitenkin pitää hyvinkin arveluttavana:

    http://www.ferris.edu/jimcrow/mammies/
    http://justinelarbalestier.com/blog/2009/12/01/the-problem-with-gone-with-the-wind/
    http://www.georgiaencyclopedia.org/nge/Article.jsp?id=h-2427

    Tuulen viemää on antanut rasistiselle naisorjan kuvaukselle nimenkin: Mammy-arkkityyppi. http://en.wikipedia.org/wiki/Mammy_archetype

    Suomalaiset eivät kovinkaan paljon tunne amerikkalaista keskustelua rasismista, ihan siitä syystä, että meillä ei ole samanlaista kulttuuriperintöä. Silti myös suomalaisessa kulttuurissa on olemassa joitakin eurooppalaisen ja amerikkalaisen rasismin arkkityyppejä, kuten blackfacen käyttö. Ilmiölle ei ole edes nimeä suomeksi, ja suomenkielinen wikipedia määrittelee sen yhdellä lauseella: "Blackface on kasvomeikki, jota valkoihoiset esiintyjät käyttivät näytellessään mustaa henkilöä." Englanninkielisessä wikipediassa on siitä kuitenkin huomattavasti enemmän tietoa: http://en.wikipedia.org/wiki/Blackface

    Osittain ero mielestäni heijastelee sitä, että suomalaiset eivät edelleenkään ymmärrä koko ilmiötä, eivätkä käsitä sen olevan ylikansallista eurooppalais-amerikkalaista kulttuuriperintöä, jota ei voi irrottaa alkuperästään, vaikka meille alkuperä ei ole tunnistettava. Vaikka me emme ymmärrä blackfacea rasistisena, sen alkuperä tekee siitä sellaisen, ja varsinkin nykyisin, kun maailma on niin avoin, emme voi teeskennellä, että suomalainen blackface ei ole rasismia. "Pekka ja pätkä neekereinä" on blackfacea ja myös muuten rasistinen elokuva. Oululaisena tunnen joka joulu häpeää siitä, että tiernapoikia esitetään edelleen käyttäen rasistista blackface-kuvastoa. Mitä mahtaa amerikkalainen tai britti ajatella nähdessään meidän perinne-esityksemme?

    Anteeksi pitkä postaus, ja osittainen asiasta harhautuminen. Halusin tuoda kuitenkin keskusteluun tämän näkökulman, koska se ei ole meille suomalaisille tuttu, mutta liittyy olennaisena osana Tuulen viemää -kirjaan. Kirja on hyvä, ja siitä saa edelleen pitää, mutta valitettavasti sillä on omat, aikakauteen sidotut puutteensa.

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos pitkästä ja hyvästä kommentista!

      Tuulen viemää on todellakin rasistinen kirja. Huolimatta siitä, että rakastan sitä teosta, en kuitenkaan ole (enkä halua olla) sokea.

      Valkoisten suhtautuminen mustiin on sekä Etelän että Pohjoisen porukoilla hyvin ylenkatseellista, mutta se näyttäytyy eri tavalla. Mustia pidetään tyhmempinä, yksinkertaisempina ja yksinkertaisesti tyystin eri rotuisina. Näkökulma tietysti selittää sen, miksi Pohjoisen porukka näytettiin rasistisena. Tuulen viemää ei edes yritä olla tasapuolinen kuvaus sisällissodasta. Se on aivan puhtaasti Etelän tuntoja kuvaava teos ja tietysti siltä näkökulmalta Pohjoisen jenkit ovat rasistisempia.

      Mutta rasistisuus tietysti kuuluu teokseen. Jo ihan siksi, että niin todella oli 1800-luvulla, ja niin oli myös 1930-luvullakin.
      En siis osaa tuomita teosta sen rasistisuudesta, koska se on sidottu niin omaan aikakauteensa kuin kuvattujen tapahtumien aikakauteen.

      Vähän sama pätee Pekka ja Pätkä -elokuvaankin.

      Poista
  16. Tuulen viemää on tosiaan ihana <3 Postaustasi oli kiva lukea, lopun listaus meinasi naurattaakin ;)

    Olen tainnut lukea kirjan vain kerran, mutta elokuvan olen katsonut lukemattomia kertoja, se on aina yhtä ihana! Tarkoitus on ottaa omassa hyllyssä oleva tiiliskivipokkari (saa nähdä pysyykö pokkari kasassa lukemisen ajan) luettavaksi. Aion lukea myös nuo mainitut jatko-osat (Scarlettin olen tainnut lukea), en usko että vetävät vertoja Ainoalle Oikealle eli Tuulen viemää:lle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pokkari on tosiaan melkoinen tiiliskivi! Liekö vielä kovin pientä kirjasinkokoakin?

      Poista
    2. En ole ihan varma, mutta muistelen että oli suht. luettavan kokoista kun selasin sitä silloin kun järkäleen ostin.

      Poista
  17. Haah, tunnustan heti, että luin vain ensimmäisen kappaleen tästä bloggauksesta: Minä nimittäin en ole lukenut Tuulen viemää, en nähnyt elokuvaa loppuun saakka enkä tiedä miten se päättyy :). Ostin kirjan kyllä jo vuosia sitten, yksiosaisena pehmeäkantisena teoksena. En tiedä, johtuuko huonolta vaikuttavasta lukuergonomiasta vai mistä, mutta en ole edes aloittanut kirjaa. Nyt se on Suomessa, tosin taidan toivoa vanhempia ottamaan sen täällä käydessään mukaan.

    Minusta tuntuu, että ole koskaan lukenut tästä kirjasta negatiivisia arvosteluja, joten odotukset on kyllä aika korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin sitten lukuhommiin, kun kirjan saat käsiisi :) Ja bloggausta kans!

      Poista
  18. Luin kirjan ja moni asia jäi auki. Voisitko selittää vähän, kiitos?
    1: Rakastaako Ashley enää?
    2: Silloin kuin Rhett jätti Scarlettin kirjan lopussa niin eikö Rhett rakasta Scarletta enää?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti