Suomennos: Maijaliisa Auterinen
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 514 + 541
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
En ole aivan varma, monesko lukukerta tämä oli... Neljäs tai viides. Olen elokuvan nähnyt ensimmäisen kerran 9-vuotiaana ja sen jälkeen varmasti lähemmäs 20 kertaa. Tuulen viemää on siis minulle hyvin rakas niin kirjana kuin elokuvanakin. Minusta tuntuu, että löydän siitä jokaisella lukukerralla jotakin uutta, oivallan jotakin tai kiinnitän huomiotani johonkin uuteen. Olen varma, että tulen lukemaan tämän vielä uudestaan ja uudestaan.
Tässä huomautettakoon, että viis veisaan juonipaljastuksista. Tämä on sen luokan klassikko, että moni varmasti tietää noin suunnilleen tapahtuman kulun vaikka ei olisi lukenut kirjaa / katsonut elokuvaa.
Muistan lapsena ihastuneeni tavattomasti Ashley Wilkesiin. En tajunnut lainkaan, mitä ihmettä Scarlett näki Rhettissä ja muut avioliitothan olivat vain pakonomaisia ratkaisuja. Lisäksi olin hyvin loukkaantunut Ashleylle, joka meni naimisiin Melanien kanssa. Sen nyhverön! Eijeijei... Miksi Ashley oli niin tollo, ettei tajunnut naida Scarlettia?
Tämän ymmärtämiseen on kulunut vuosia ja joka lukukerralla ymmärrän sen aina vain paremmin. Elokuvaversio ei tuo tätä niin hyvin esille vaikka se hieno filmatisointi onkin. Kirjan syvyys tämänkin asian suhteen jaksaa aina yllättää. Moni kirjaa lukematon pitää Tuulen viemää vain viihteellisenä ja helppona rakkaustarinana, mutta jo pelkkä rakkaustarina on kaikkea muuta kuin helppo ja kevyt.
Kirja on paksu. Minulla se on kahtena niteenä vuodelta 1970. Sen lukeminen kesti kauan kahdesta syystä: halusin nautiskella ja en halunnut, että tarina päättyy.
Nautin suunnattomasti monipuolisesta henkilögalleriasta. Tämän lukukerran oivalluksiin kuului Melanien ymmärtäminen yhä syvemmin. Melanie on ollut pitkään inhokkini, koska hän on niin riivatun kiltti ja vaikuttaa niin selkärangattomalta nyhveröltä, ettei tosikaan. Joojoo, Melanie puolusti Scarlettia mutta silti.
Vasta nyt näen sen, millainen taisteilija Melanie oli. Hän oli vain niin erilainen kuin Scarlett, mutta yhtä sinnikäs ja järkähtämätön. Kaukana nyhveröstä, kiltti kuin naarasleijona.
Scarlett on pöljä. Tai hänet on hyvin helppo tuomita pöljäksi ja samalla unohtaa, kuinka nuori hän tapahtuma-aikaan on. Tuulen viemää alkaa kun Scarlett on 17-vuotias ja päättyy kun hän 28-vuotias. Noin kymmeneen vuoteen mahtuu kolme avioliittoa, kolme lasta ja yksi sisällissota. Ja tässä siis pitäisi odottaa päähenkilöltä kypsiä ja loppuunasti harkittuja ratkaisuja? Huihai!
En ole koskaan oikein samaistunut Scarlettiin, mutta olen ihaillut häntä aina valtavasti. Siitäkin huolimatta, että hän on varsin itsekäs, rahanahne, kaksinaamainen, kiero ja häijykin. Hän on myös voimakas, sinnikäs, järkähtämätön, älykäs ja ylpeä.
 |
| Painokseni sisältää värikuvia elokuvasta. Kiva piriste! |
Samassa hän oli Rhettin syleilyssä, hänen märkä poskensa painui Rhettin paidanrinnuksen tärkättyjä laskoksia vasten ja hänen takovat kätensä jäivät lepäämään hiljaa Rhettin rinnalle. Rhettin kädet hyväilivät lempeästi ja rauhoittavasti hänen pörröistä tukkaansa, ja Rhettin äänikin oli lempeä. Niin lempeä, niin vakava, niin vailla ivaa, ettei se tuntunut lainkaan Rhett Butlerin ääneltä, vaan jonkun ystävällisen, voimakkaan vieraan miehen, joka tuoksui konjakilta, tupakalta ja hevosilta, ja nämä tuoksut lohduttivat Scarlettia, sillä ne toivat hänelle mieleen Geraldin.
Ah!
Rakkauden lisäksi Tuulen viemää myös avaa Amerikan sisällissodan taustoja ja tietysti orjuuskysymystä. En tiedä, paljonko teos romantisoi asiaa, mutta ainakin se näyttää sen, että orjuus ei ole yksisilmäisesti vain ruoskimista ja halveksuntaa.
O'Haran perheen neekeriorjat ovat hyvin ylpeitä asemastaan ja heillä on oma hierarkiansa. Vapaus ei olekaan niin ihastuttavaa kuin voisi kuvitella olevan, vaan moni orja on hämmentynyt ja eksyksissä. Pohjoisen porukka, siis se, joka orjat vapautti, näytetään itseasiassa rasistisempina kuin Etelän ihmiset. Kysymys orjista onkin vain poliittista kikkailua.
Tämä herätti mielenkiinnon lukea aiheesta tieteellisempää ja faktisempaa kuvausta, koska en tiedä kuinka luotettavana tätä romaania voi sen suhteen pitää.
Tuntuu, etten saa sanottua tarpeeksi. En osaa analysoida enkä esitelläkään, kun kyseessä on kuitenkin melkoisen kuuluisa klassikko. Minulla on tähän erityinen suhde, joten sekin hankaloittaa. Minulla on tähän liittyen paljon mielipiteitä ja pelkojakin:
- Tuulen viemää loppuu oikein, mutta hyvin tuskallisesti enkä pidä siitä vaikka se ei voisi loppua millään muulla tavalla
- jatko-osa Scarlett on rehellisesti ja rumasti sanottuna paskaa ja minusta sen kirjoittaminen oli röyhkeää, lukijoita aliarvoivaa, itsekästä ja rahanahnetta (Rhettiä en ole lukenut, mutta sama pätee siihenkin)
- pelkään, että joku Hollywoodin valopäämoguli saa ajatuksen filmata tämän uusiksi ja pääosiin laitetaan Robert Pattinson ja Kristen Stewart
- Vivien Leigh on ainoa oikea Scarlett O'Hara
- Tuulen viemää -romaanissa ei ole mitään vikaa
- en tunne ainuttakaan miestä, joka olisi lukenut tämän (saa ilmoittautua!)
Tällainen tästä postauksesta tuli kaikesta pähkäilystä huolimatta. En ajattele sitä tänään, ajattelen tätä kaikkea huomenna.
Tuulen viemää oli osa So American -haastettani.
Kommentit
Lähetä kommentti