Sivumäärä: 320
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Risto Isomäen tuotantoon on pitänyt perehtyä jo pitkään, mutta aina se on jäänyt. Nyt sitten Kuusi kovaa kotimaista -haasteessani otin itseäni niskasta kiinni. Sarasvatin hiekkaa luettakoon nyt.
Tämän teoksen luokittelu on vähän hankalaa. Takakannessa puhutaan ekologisesta jännitysromaanista, mutta olen kuullut tätä tituleerattavan scifiksikin. Ekologinen jännitysromaani/trilleri on kyllä aika hyvä kuvaus.
Grönlannin mannerjäätiköllä tapahtuu kummia ja samaan aikaan Intiassa Amrita ja Sergei tutkivat meren pohjassa olevaa rauniokaupunkia. Kuvioihin mahtuu vielä suomalainen Kari Alanen, jonka keksinnölle tuleekin äkkiä kysyntää.
Pienet purot muuttuvat suureksi, kohisevaksi virraksi hyvinkin nopeasti ja tarvitaan nopeita poliittisia päätöksiä. Vaan riittävätkö nekään?
Ihan ensin tästä tuli mieleen Clive Cusslerin Dirk Pitt -jutut, johtuen varmaankin keskeisestä meriteemasta. Mutta oli näillä muutakin yhteistä. Poliittiset kiemurat, historiakytkös ja vaivaannuttava romanssi. Onko näihin jännityskirjoihin pakko tunkea romantiikkaa? Se kun tosiaan lähinnä vaivaannutti ja tuntui tyystin ylimääräiseltä eikä oikein palvellut mitään tarkoitusta.
Cusslerilla ja Isomäellä on kumminkin yksi iso ero – Isomäen hyväksi. Se on asiantuntevuus. Isomäki tietää mistä puhuu. Tunnustan, että odotin kirjan olevan vähän saarnaava ja opettavainen, mutta Sarasvatin hiekkaa ei sortunut sellaiseen. Ei sen tarvinnut, sillä se on vaikuttava ihan sellaisenaan.
Puhutaan ilmastonmuutoksista, tsunameiden synnystä, ydinvoimaloista... Välillä tekniset pätkät uuvuttivat, mutta minä olenkin vähän yliherkkä humanisti sellaiselle.
Sarasvatin hiekkaa pitää jännityksessä loppuun saakka. Mietin usein kesken lukuprosessin kirjan saamaa pisteytystä. Sarasvatin hiekkaa oli pitkään noin kolmen pisteen kirja, mutta loppuratkaisu oli niin järisyttävä, sykähdyttävä, tehokas ja odottamaton, että pelkästään se lisäsi yhden pisteen. Yksi hienommista lukemistani loppuratkaisuista tässä genressä.
Lopussa on vielä Isomäen selvitys siitä mikä kaikki on totta ja mikä sepitettä. Tapaninpäivän tsunami vaikutti kirjan syntyyn ratkaisevasti ja vahvisti sen sanomaa. Loppukaneetissakaan Isomäki ei sorru minkäänlaiseen saarnaamiseen tai moralisointiin. Ei edelleenkään tarvitse, sillä asia itsellään on esitetty niin vahvasti.
Aion ehdottomasti lukea Isomäen kirjoja lisääkin kunhan ehdin. Hyllystä löytyy valmiiksi Jumalan pikkusormi. Vaikka ekologinen jännitysromaani ei ole sitä ominta genreäni, oli Isomäen tarinankuljetus sen verran vakuuttavaa, että sen parissa viihtyi hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti