The Silence of the Lambs
Suomennos: Hanna-Liisa Timonen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 350 (pokkari)
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos
10 Klassikkoa ja So American -haasteiden myötä korjasin tämänkin epäkohdan ja luin Uhrilampaat. Elokuvaa en ole uskaltanut katsoa enkä tiedä uskallanko varsinkaan nyt. Sen verran elokuvasta tiedän, että filmatisointia pidetään hyvin onnistuneena ja Anthony Hopkins Hannibal Lecterinä on aivan huippu. Huolimatta siitä, että elokuva on näkemättä, mielsin tietysti Lecterin ihan Hopkinsin näköiseksi.
Yllättävän vähän tiesin kuitenkin kirjan kulusta. Uhrilampaat on kuuluisa klassikko eikä perusidean kuulemiselta ole juuri voinut välttyä. Tarinassahan siis nuori FBI-tutkija, opiskelija vasta, pyrkii auttamaan Buffalo Billiksi nimetyn sarjamurhaajan selvittämistä. Avuksi tarvitaan erittäin tiukasti lukkojen takana olevaa Hannibal Lecteria, ihmissyönnistä tunnettua ja tuomittua murhaajapsykopaattia. Siihen päättyi minunkin ennakkotietoni aiheesta, joten jännityksessä piisasi tunnetta!
Uhrilampaat on klassikko ja syystä. Jumankekkuli! En muista kyllä vähään aikaan taas pelänneeni näin paljoa. En halunnut lukea tätä iltaisin lainkaan, sillä tätä ei uniinsa halua. Harris rakentaa ja edistää tarinaansa pirullisen hyvin. Yksityiskohtia myöten tarinaa rakennetaan huolella, mutta toisinaan yksityiskohdissa oli vähän liioitteluakin. Esimerkiksi yöperhosen lajitunnistus oli turhankin selittävää.
Päähenkilöt Clarice Starling ja vastaparinsa Hannibal Lecter ovat mielettömän hyvin rakennettuja hahmoja. Hannibal jopa tavallista syvempi hahmo ottaen huomioon genren yleisen tyylin. Thomas Harrishan on kirjoittanut Hannibal Lecteristä kolme kirjaa, joista tämä on siis keskimmäinen. Haluan ehdottomasti lukea ne kaksi muutakin, sillä Hannibal on erittäin kiehtova persoona. Hienostunut, älykäs, hyvin sivistynyt – kannibaalimurhaaja. Siinä ristiriitaa kerrakseen!
Claricekin oli hyvä ja hyvin rakennettu hahmo. Liekö ollut Tähtiportin Samantha Carterin esikuva? Mielsin heidät nimittäin niin samanlaisiksi. Uhrilampaisiinkin oli väkisin koitettu vähän hivuttaa romantiikkaa Claricen ja erään hyönteistutkijan välille. Se ei palvellut taas(kaan) mitään tarkoitusta ja tuntui vähän tympeältä.
Sivuhahmoissakin piisasi hupia. Claricen pomo Crawford oli hyvä ja uskottava henkilö, ja sai tilaa juuri sen verran kun oli tarpeenkin. Mielisairaalan johtaja Chilton oli sopivan ällöttävä ja kiero. Jame Gumb oli myös kiehtova persoona, jota olisi voinut avata lisääkin.
Jameen liittyen eräs suomennoksen yksityiskohta jäi häiritsemään. Harris on todellakin hyvin yksityiskohtainen kirjoittaja, joka nimeää tarkkaan kaiken. Jamen koirasta on käytetty 'puudeli' suomennosta, joka tarkoittaa siis villakoiraa. Puudeli on arkikielinen termi ko. rodulle ja usein nimitystä käytetään muutenkin villakoiramaisista, pienistä seurakoirista yleensäkin. Niinpä siis tarkka ja asianmukainen, alkuperäistä tyyliä noudattava suomennos olisi ollut villakoira. Tiedän. Tämä kuulostaa turhanaikaiselta nillitykseltä, mutta pisti pahasti silmään, koska nimitys sotki Harrisin tarkkaa tyyliä vastaan niin pahasti ja kyseisellä villakoiralla oli isohko rooli.
Pikkunillityksistä huolimatta Uhrilampaat on hieno kauhujännäri. Yliluonnollisuutta siinä ei ole, mutta eipä se ole tarpeenkaan. Harris onnistuu olemaan kuvottava, mutta ei mässäilevä. Harvinaista, kun kumminkin puhutaan ihmissyönnistä, nylkemisestä sun muusta ällöttävästä. Hannibal Lecterin seuraan kyllä palaan vielä. Se on vissi!
P.S. Pitäisiköhän se elokuva kumminkin uskaltaa katsoa?
Suomennos: Hanna-Liisa Timonen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 350 (pokkari)
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos
10 Klassikkoa ja So American -haasteiden myötä korjasin tämänkin epäkohdan ja luin Uhrilampaat. Elokuvaa en ole uskaltanut katsoa enkä tiedä uskallanko varsinkaan nyt. Sen verran elokuvasta tiedän, että filmatisointia pidetään hyvin onnistuneena ja Anthony Hopkins Hannibal Lecterinä on aivan huippu. Huolimatta siitä, että elokuva on näkemättä, mielsin tietysti Lecterin ihan Hopkinsin näköiseksi.
Yllättävän vähän tiesin kuitenkin kirjan kulusta. Uhrilampaat on kuuluisa klassikko eikä perusidean kuulemiselta ole juuri voinut välttyä. Tarinassahan siis nuori FBI-tutkija, opiskelija vasta, pyrkii auttamaan Buffalo Billiksi nimetyn sarjamurhaajan selvittämistä. Avuksi tarvitaan erittäin tiukasti lukkojen takana olevaa Hannibal Lecteria, ihmissyönnistä tunnettua ja tuomittua murhaajapsykopaattia. Siihen päättyi minunkin ennakkotietoni aiheesta, joten jännityksessä piisasi tunnetta!
Uhrilampaat on klassikko ja syystä. Jumankekkuli! En muista kyllä vähään aikaan taas pelänneeni näin paljoa. En halunnut lukea tätä iltaisin lainkaan, sillä tätä ei uniinsa halua. Harris rakentaa ja edistää tarinaansa pirullisen hyvin. Yksityiskohtia myöten tarinaa rakennetaan huolella, mutta toisinaan yksityiskohdissa oli vähän liioitteluakin. Esimerkiksi yöperhosen lajitunnistus oli turhankin selittävää.
Päähenkilöt Clarice Starling ja vastaparinsa Hannibal Lecter ovat mielettömän hyvin rakennettuja hahmoja. Hannibal jopa tavallista syvempi hahmo ottaen huomioon genren yleisen tyylin. Thomas Harrishan on kirjoittanut Hannibal Lecteristä kolme kirjaa, joista tämä on siis keskimmäinen. Haluan ehdottomasti lukea ne kaksi muutakin, sillä Hannibal on erittäin kiehtova persoona. Hienostunut, älykäs, hyvin sivistynyt – kannibaalimurhaaja. Siinä ristiriitaa kerrakseen!
Claricekin oli hyvä ja hyvin rakennettu hahmo. Liekö ollut Tähtiportin Samantha Carterin esikuva? Mielsin heidät nimittäin niin samanlaisiksi. Uhrilampaisiinkin oli väkisin koitettu vähän hivuttaa romantiikkaa Claricen ja erään hyönteistutkijan välille. Se ei palvellut taas(kaan) mitään tarkoitusta ja tuntui vähän tympeältä.
Sivuhahmoissakin piisasi hupia. Claricen pomo Crawford oli hyvä ja uskottava henkilö, ja sai tilaa juuri sen verran kun oli tarpeenkin. Mielisairaalan johtaja Chilton oli sopivan ällöttävä ja kiero. Jame Gumb oli myös kiehtova persoona, jota olisi voinut avata lisääkin.
Jameen liittyen eräs suomennoksen yksityiskohta jäi häiritsemään. Harris on todellakin hyvin yksityiskohtainen kirjoittaja, joka nimeää tarkkaan kaiken. Jamen koirasta on käytetty 'puudeli' suomennosta, joka tarkoittaa siis villakoiraa. Puudeli on arkikielinen termi ko. rodulle ja usein nimitystä käytetään muutenkin villakoiramaisista, pienistä seurakoirista yleensäkin. Niinpä siis tarkka ja asianmukainen, alkuperäistä tyyliä noudattava suomennos olisi ollut villakoira. Tiedän. Tämä kuulostaa turhanaikaiselta nillitykseltä, mutta pisti pahasti silmään, koska nimitys sotki Harrisin tarkkaa tyyliä vastaan niin pahasti ja kyseisellä villakoiralla oli isohko rooli.
Pikkunillityksistä huolimatta Uhrilampaat on hieno kauhujännäri. Yliluonnollisuutta siinä ei ole, mutta eipä se ole tarpeenkaan. Harris onnistuu olemaan kuvottava, mutta ei mässäilevä. Harvinaista, kun kumminkin puhutaan ihmissyönnistä, nylkemisestä sun muusta ällöttävästä. Hannibal Lecterin seuraan kyllä palaan vielä. Se on vissi!
P.S. Pitäisiköhän se elokuva kumminkin uskaltaa katsoa?
Kommentit
Lähetä kommentti