Suomennos: Juhani Huotari
Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 308
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Tämä on yksi haastavimpia postauksia, jota olen tässä nyt koittanut pari päivää sulatella. Mietin jopa, että jättäisinkö tämän kokonaan kirjoittamatta, mutta tulin siihen tulokseen, että se olisi kyllä huijaamista.
En nimittäin ymmärtänyt Kevätnäyttelyä juuri lainkaan. Joten mitä sanoa kirjasta, josta ei tajunnut mitään? Korostan tässä arviossani nyt siis hyvin paljon tätä rajoittuneisuuttani. Sen verran omahyväinen olen, että en epäile niinkään älykkyyttäni (vaikka en mensalainen olekaan), mutta sen sijaan Unkarin historian tuntemukseni on todella vajaata sorttia ja sen myönnän ihan avoimesti.
Kirjoittaja György Spiró on unkarilainen näytelmäkirjailija ja esseisti. Molemmat tyylit näkyvät Kevätnäyttelyssäkin. Kohtaukset rakentuvat kuin näytelmässä ja kertojatyyli on esseemäinen. Aluksi mm. "sankarimme teki sitä sun tätä" -tyylinen kerronta ärsytti, mutta loppujen lopuksi se istui tähän omalaatuiseen teokseen varsin hyvin.
Tarina kertoo Gyula Fátraysta, miehestä, joka on sairaalassa vallankumouksen aikaan syksyllä 1956. Myöhemmin hänen sukunimensä, joka on harvinaisempaa sorttia, julkaistaan eräässä lehdessä sangen epäilyttävässä yhteydessä ja tästä alkavat ongelmat. Fátray koittaa todistaa syyttömyyttään (olihan hän sairaalassa kriittisellä hetkellä!), mutta sepä ei tässä neuvostohenkisessä ilmapiirissä noin vain onnistu. Toveri Fátray on vain hankala.
Ensinnäkin tarina käynnistyi todella hitaasti. Oikeastaan vasta puolessa välissä alkoi tapahtua. Koitin repiä jotain irti Fátrayn perhe-elämästä, mutta en saanut siitäkään otetta. Suhde vaimoon on omituinen ja aina vain omituisemmaksi se käy, vaikka Kati vaikutti oikein kiinnostavalta persoonalta. Ja taas ainakin nykynaisen näkökulmasta Fátray ei ole häävi isäkään, joka kohtelee hyvin tylysti 6-vuotiasta Matyi-poikaansa. Poika on aran ja ujon oloinen eikä omaa lainkaan kapinahenkeä ja sekös sankariamme sapettaa.
Takakansi kertoo, että tässä ruoditaan sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa. Jaa? Kyllä varmaan. En minä tiedä. Sosialismin kritiikin tajusin sentään minäkin, mutta muu meni oli. Lisäksi takakansi kertoo että: "Vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen, jolle oman sävynsä antaa holokaustin stigma." Ahaa? Paha mennä sanomaan. Kyllä varmaan.
Jos Unkarin historia on hyvin hanskassa, niin tästä voi varmaan ammentaa paljonkin. Minä en saanut tästä oikein mitään. Luvatun kafkamaisuuden tavoitin vain heikosti; poliittinen kritiikki ja absurdi tilanne lienevät niitä kafkamaisuuksia. Kafkan kanssa näemmä tulen juttuun ihan hyvin, vaikka Unkarin historia onkin vähemmän vahvaa alaani. Spiró vaatii lukijaltaan enemmän.
Noh... Jos ei muuta, niin sainpa Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseeni Unkarin!
Kommentit
Lähetä kommentti