En suinkaan kuvittele, että kaikki juoniselostusta hakevat olisivat koulutyötä tuskastelevia oppilaita. Hakua tapahtuu varmasti muutenkin ihan yleisestä mielenkiinnosta. Mutta uskon, että iso osa hakee helpotusta koulutehtäväänsä.
Siinähän ei sinänsä ole mitään väärää, että haetaan tietoa ja apua. On mielenkiintoista peilata omaa tulkintaansa muiden vastaaviin – siinähän on iso syy sille, miksi minäkin kirjabloggaan ja luen muiden kirjablogeja!
Mutta se, että kopioidaan blogin tekstiä omaa esitelmää, esseetä tms. varten, on suorastaan hanurista. Ensinnäkin se on karhunpalvelus itselle. Toisekseen se on rikos.
Kaipaisin sitä, että kouluilla otettaisiin tiukempi ja yhteneväisempi suhtautuminen tällaiseen plagiointiin. Ihan oikeasti tuntuva rangaistus, kun palautetaan netistä kopioitu essee. Ei mitään numeron alentamista, vaan täysi hylsy! Asenteet sen suhteen tuntuvat olevan todella löyhät ja mikäs sen parempi kasvualusta välinpitämättömälle suhtautumiselle tässäkin asiassa.
Samalla voisi olla muutenkin oiva tilaisuus puhua piratismista, tekijänoikeuksista ja niihin liittyvästä vastuusta ja vaikutuksista. Netistä "warettamista", laitonta lataamista, ei tunnuta pitävän minään rikoksena tai edes rikkeenä. "Kaikkihan niin tekee." Ei tee. Lisää aikeesta vaikka Wikipediasta.
Tässä vielä virallinen tiedote kirjabloggaajien tempauksesta. Toivon ihan aidosti, että edes joskus kopiointi kalahtaisi kopioijan nilkkaan.
edit 1.10.2012 klo 14.42: Oikaisua vähän. Koulutyön kopioiminen ei ole rikos, vaan tekijänoikeuden rikkomus. Rikokseksi se muuttuu, kun se tehdään ansiotarkoituksessa ja aiheuttaa haittaa/vahinkoa.
Helsinki 1.10.2012
Tiedote. Julkaisuvapaa 1.10.2012 klo 10.00.
Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan
Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.
Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.
Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.
Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.
Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistaan 1.10.2012 klo 10):
Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/
Ehee, ylihyvä juttu. Naureskelin lukiessani noita arvosteluja, siinä voi olla opettajilla hyviä ilmeitä kun lukevat noiden perusteella kirjotettuja esseitä. :DD
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Ollapa silloin kärpäsenä katossa :D
PoistaTarkoitus hyvä. Keino ei - ehkä.
VastaaPoistaNetti on niin täynnä disinformaatiota, että kannattaako sitä lisätä?
Lähdekritiikkiä on toki syytä opetella, mutta ettäkö Siperia opettaa?
Siperia opetti muutama viikko sitten Pihilp Rothia, joka yritti korjata Wikipediassa itseensä kohdistuvaa virhettä, eivätkä Wikipedian moderaattorit pitäneet Rothia luotettavana henkilönä korjaamaan virhettä.
Kun fiktio ja fakta sekoittuvat faktassa, niin ollaan aika syvällä suossa, ihan tosi-teeveetä tosielämässä.
Yritän itse juuri tehdä juttua Sam Peckinpahin Rautarististä ja haen lähteitä netistä. Voinko luottaa mihinkään? Joiko Peckinpah kuvausten jokaisena päivänä 3-4 pulloa viskiä, niin kuin netti kertoo. Jos joi, miten se vaikutti lopputulokseen? Pitääkö olla kriittinen vai uskoa kaikki lukemansa?
Vaiko ei mitään?
Jos ei mitään, miten sitten toimitaan?
Kirjoitetaan vaan omasta päästä miltä tuntuu?
Ja tuntuuhan se.
Minusta.
Minusta tämä on kohtuullisen harmiton Siperia. Enemmänhän tämä on suunnattu yläkoululaisille ja lukiolaisille, joille tekee ihan hyvää opetella lähdekritiikkiä "Siperian" kautta. Kirjaesitelmää varten varmin keino on lukea itse kirja – siihen tällä pyritään.
PoistaTyylilajillisesti aika moni on kuitenkin vetänyt aikamoiseksi farssiksi, eli suht pienelläkin määrällä taustatietoja voi huomata että ei tämä nyt taida ihan näin mennä. Lisäksi mainittakoon että ainakin minä, ilmeisesti myös moni muu, aion linkittää lähipäivinä kirjoituksen näihin tiedotteisiin, eli disinformaatio tulee selvemmin esille. Jos siis huomaa tarkistaa niitä lähteitä laajemminkin kuin ensimmäistä tekstiä joka vastaan tulee...
PoistaMinä olen nyt ehkä kaikkea muuta kuin objektiivinen vastaaja, sillä osallistun tempaukseen itse, mutta tahdonpa kuitenkin jotain piipittää puolustuksekseni. Pohdin nimittäin itse samaista asiaa ennen mukaan lähtemistä.
PoistaKyse on kuitenkin pohjimmiltaan, kuten itse sanoit, Kyösti, lähdekritiikistä. Minä en käyttäisi missään blogitekstiä virallisemmassa kirjoituksessa lähteenä vaikkapa juuri blogia - ellei kyseessä olisi kirjailijan, ohjaajan tms. oma blogi. Internet perustuu pitkälti siihen, että se on kaikille avoin, joten valitettavan pitkälti sieltä löytyvä aineisto on juuri sellaista, jota kirjoitetaan omasta päästä. Mitä verkkoon tiedonlähteenä tulee, kaikki palaa aina lähdekritiikin käsitteeseen.
Esimerkkinä käyttämäsi kysymys Peckinpahista ja viskistä on, muuten, mielenkiintoinen. Itse painin vastaavan kanssa noin vuosi sitten kirjoittaessani Samuel Taylor Coleridgestä, jolle maistui oopiumi, mikä puolestaan näkyy tämän teoksissa kautta linjan. Coleridgen oopiumiaddiktio on laajalti tunnettu ja tunnustettu seikka, ja sen vaikutuksista hänen teostensa kirjalliseen arvoon voidaan keskustella (ja on keskusteltukin), mutta mielestäni addiktio on silti toissijainen tekijä, mitä teoksiin tulee. Enpä usko, että onnistuisin kirjoittamaan vaikkapa "The Rime of the Ancient Marineria" tai mitään läheskään sen veroista, vaikka popsisin pinon kärpässieniä ja huuhtoisin ne alas laudanumilla. (Tämä meni kuitenkin ehkä vähän ohi itse asian. Lähdekritiikkiä taidetaan joissain määrin tarvita jopa tämän kommentin lukemisessa.)
Nuo arvostelut saavat kiinnostumaan kirjoista. On seksiä ja huumeita... ajatella, jos joku tarttuu kirjaan ja on sitten, että mitä vit... :) Mutta joo, tämä oli ihan hyvä idea bloggareilta!
VastaaPoistaJuu. Jos innostuukin itse suoraan kirjan lukemalla tarkistamaan, että miten se nyt menikään, niin oikein hyvä niin :)
PoistaAivan mahtava kirjoitus, samoin idea! terkuin yksi lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jolle plagiointi on liiankin tuttu arkipäivän ilmiö
VastaaPoistaKiitokset menevät tätä kautta varmasti kollegoille perille! :) Tästä on ollut paljon hupia monelle ja toivottavasti myös hyötyäkin!
PoistaOpena kirjoitutan säännöllisesti tehtäviä uusiksi plagioinnin tai jonkin muun syyn takia. Voin paljastaa, että ei ole muutenkaan lainkaan vaikeaa erottaa oppilaan omaa tekstiä plagioidusta - ihan jo siitä syystä, että opettajat muokkaavat tehtävänannot siten, että niihin ei löydy netistä suoraan vastauksia. Lisäksi oppilaiden ja opiskelijoiden teksti eroaa niin merkittävästi kenen tahansa kirjoittamista harrastavan aikuisen kielestä, että epäilystä ei koskaan jää.
VastaaPoistaTekstuaalinen interventio - jota tässä harratatte - on tietysti sinänsä hauskaa, antakaa palaa vaan, mutta en kyllä koe, että tästä mitään hyötyä olisi taistelussa plagiointia vastaan.
Hyödystä on jo kuulunut kiitostakin eri tahoilta ja kommenteista, joten ei tämä kaiketi IHAN hukkaan ole mennyt. Mistään mullistavasta hyödystä ei varmaan kukaan haaveillutkaan :)
PoistaLisäksi opettajia, oppilaita, tehtäväantoja ja kirjoittajia on monenlaisia. Plagiointia näkyy niin alakoululaisten (lasten/nuorten) kuin yliopisto-opiskelijoidenkin (nuoret/aikuiset) parissa. Myös kirjabloggaajia on monen ikäisiä teini-ikäisistä eläkeikäisiin, joten silläkin saralla kieltä on monenlaista.
Temapauksen yksi tarkoitus oli herättää keskustelua aiheesta, huumorinkin keinoin :)
PoistaAmmattikorkeakouluissa ja yliopistoissa lopputyöt ja tärkeimmät esseet tarkistetaan ohjelmalla joka seuloo ja löytää tekstistä mahdollisen nettiplagioinnin, suorat lainaukset. Siispä siis, ei kenenkään blogikirjoittajan teksti päädy plagiaatiksi, ja muitakin kuin em. keinoja on. Toki blogiteksteihin viitataan jo useissa kirjallisissa töissä, mutta ne löytyvät aina lähdeluettelosta kuten muutkin viittaukset.
VastaaPoistaKuten "ope" tuolla edellä kertoi, myös tehtävänannot ovat usein myös sellaisia ettei niihin löydä vastausta suoraan netistä. Opettajia ei kannata aliarvioida. Onhan tämä hauska tekstuaalinen leikki, mutta en myöskään usko että tämä varsinaisesti estää suoranaista plagiointia.
Osa tarkistaa, osa ei. Tiedän molempia tyylejä :)
PoistaEn sen enempää lähde inttämään hyötytarkoituksesta. Tässä tempauksessa oli kuitenkin mukana kaksi äidinkielenopettajaa (tiedotteessa mainitut Rytisalo ja Hietanen), joten uskon, että he ajattelivat myös hyötykohtia.
Tarkoituksena ei missään nimessä ollut aliarvioida opettajia ja heidän ammattitaitoaan!
Plagiointia tämä tuskin kokonaisuudessaan estääkään. Se olisi liian utopistista ajattelua. Mutta keskustelu aiheesta ei taatusti ole haitaksikaan.
Itse tähän leikkiin osallistuneena uskon, ettei tempaus estä plagiointia ja uskon samoin, että pätevillä opettajilla on välineet plagioinnin tarkastamiseksi. Mutta sanon myös, että netistä etsitään kuitenkin "valmiita vastauksia" ja kaikki tänne Morren maailmaankin tulleet kommentit osoittavat sen, että tämä flashmob plagiointia vastaan herättää keskustelua ja mielenkiintoa. Julkinen keskustelu aiheesta ei saa unohtua.
PoistaHyvä anonyymi.
PoistaMoni opettaja joutuu nykyään googlaamaan netistä, ovatko oppilaat kopioineet tekstiään. Siihen ei mikään plagiaattiohjelma auta.
Oman kouluni, siis koulun jossa olen opettajana, opettajat ovat olleet tempauksesta ilahtuneita. Osa kirjaesitelmistä todella pyritään kopsaamaan netistä, sillä esimerkiksi klassikkokirjojen juonista uskalletaan myös blogeissa puhua melko avoimesti.
Ei tämä varmasti plagiointia suorastaan estä, mutta onpahan muistutus taas oppilaille ja muillekin siitä, että plagiointi ei ole sallittua.
terveisin
Linnea Kujerruksia-blogista
opettaja
”Osa kirjaesitelmistä todella pyritään kopsaamaan netistä, sillä esimerkiksi klassikkokirjojen juonista uskalletaan myös blogeissa puhua melko avoimesti.”
PoistaEnnen nettiaikakautta sama tehtiin puhumalla, jakamalla juoniselostukset tai tarina kotioloissa tai kavereiden kesken ellei kirjaa oltu luettu vaan siitä oli vain puhuttu ja jaettu siten informaatiota. Yliopistoissa tosiaan on käytössä ohjelma joka haravoi verkkotekstejä, ja kyllä se vain haravoi aika tarkkaan opinnäytetöitä ja muita kirjallisia suorituksia.
Jospa ei nyt piiskattaisi ja uhkailtaisi ja haukuttaisi lapsia ja nuoria vaan:
- jospa kirjabloggarit eivät laittaisi blogiaan hakukoneiden ulottuville, lukupiirit kun voivat verkottua muillakin tavoilla.
- tai entäpä jos kirjabloggarit opettelisivat kirjoittamaan kirjoista niin, että se kannustaisi ja houkuttaisi lukemaan kyseisen kirjan – siinä olisi haastetta usealle kirjabloggarille.
- tai entäpä jos opettajat käyttäisivät nettiä muuhun kuin vain kontrollin ja rankaisemisen välineenä.
Mielenkiintoinen näkemys, arvon Anonyymi.
PoistaOlet siis sitä mieltä, että keskustelunherättäminen plagiointia vastaan on jotenkin kehno idea, koska plagiointia on tehty aiemminkin... mutta seuraavassa lauseessa vetoat kirjabloggareita kirjoittamaan paremmin, jotta kirjat houkuttaisivat lukemaan tai sitten jättämään kirjoittamatta kokonaan? En nyt oikein löydä tästä punaista lankaa.
En tiedä koska itse olet käynyt koulusi, mutta aiemmin kun itse kävin eikä internetistä juonikuvauksia löytynyt, eivät ihmiset jakaneet juoniselostuksia kavereiden kesken - muilta tenttaava ja kopsiva yleisesti kehotettiin ihan vain kiltisti lukemaan opus henkilökohtaisesti ja tekemään läksynsä itse.
Internetin ihmemaailma mahdollistaa anonymiteetin niin hakukoneissa kuin kommentoinnissakin, joten plagiointi on helpompaa mutta siitä kiinnijääminen vaikeampaa. Eikö tällaisesta kannattaisi herättää keskustelua?
Sitä paitsi juonikuvion lukeminen vaikkapa kirjan takakansitekstistä on semminkin helppoa. Analyysejahan blogeista helposti etsitään, vastauksia merkityksiin ja syvempiin asioihin joita silkoista juonikuvioista ei selviä. Se minkä selvittäminen ennen vanhaan kaveriporukassa olisi kestänyt parisenkymmentä minuuttia, voi nyt copypasteta kymmenessä sekunnissa netistä.
Eikö mielestäsi ongelma ole eskaloitunut?
Sen verran vielä vastaan, että pääidea tässä tempauksessa ei ole piiskata lapsia tai nuoria. Ongelma on yleinen, mutta se ei suinkaan tarkoita että kaikki tekisivät niin. Täälläkin on jo sanottu, että suurin osa tekee hommansa itsenäisesti eikä kopioi muiden tekstejä.
PoistaKorjaisin lisäksi vielä kommenttiasi kirjablogeista ja lukupiireistä. Suurin osa kirjablogeista on niitä pitävien henkilökohtaisia lukupäiväkirjoja, esimerkiksi omani on syntynyt halusta kirjoittaa kirjoja joita olen lukenut, Kirjablogeista ei myöskään yleensä löydä kokonaisvaltaisia juoniselostuksia, klassikot mainitsin tuossa sen vuoksi että niiden juonikuvioita uskalletaan yleensä kommentoida ja analysoida tarkemmin koska juoni on usein monelle tuttu.
Itsekin pidän internettiä hyvänä lisänä opetusvälineistöön, mutta sen oikea käyttö on opeteltava juuri kuten Kirsi tuolla alla sanookin. Viittaaminen on ok, mutta se pitää opetella tekemään oikein.
Menee kyllä meininki merkilliseksi (lounaissuomalainen ilmaus), jos kirjablogit on suljettava yleiseltä keskustelulta siksi, että koululaiset voivat niitä käyttää luvatta...
PoistaAnonyymin neuvossa rajata kirjablogien näkyvyys muiden silmiltä mennään minun mielestäni perse edellä puuhun (anteeksi karkea ilmaus) ja puututaan syyhyn eikä seuraukseen. Vähän sama asia kuin jos koulukiusaamistapauksessa rangaistaisiin kiusattua eikä kiusaajaa sen sijaan. Kummassakaan tapauksessa ongelma ei poistu.
PoistaEnpä tähän hankkeeseen mukaan lähtiessäni todellakaan ajatellut, että sillä mitenkään "estettäisiin" tekstien kopiointia netistä. Niin naiivi en sentään ole, vaikka opettaja olenkin. Minulle on yli 20-vuotisen opettajaurani aikana koetettu tarjota jos jonkinlaista palgiaattia, onpa ollut kyse perinteisestä kirjoitelmasta, kirjaesseestä, lukupäiväkirjasta jne. Huonot olen käräyttänyt, hyvät ovat varmasti menneet läpi kuin väärä raha. Hankalimpia ovat ne, joista tietää, että oppilas ei ole tekstiä itse tehnyt, mutta alkuperäistäkään ei onnistu jäljittämään.
VastaaPoistaTiedän, että lukion puolella opettava kollegani on viimeksi tänä syksynä joutunut hylkäämään opiskelijan työn sen osoittauduttua kiistatta nettiplagiaatiksi. Eikä äidinkieli ole tämän ongelman kanssa yksin. Suosituimpia aineita plagioinnin yrittämisessä taitavat olla maantiede ja terveystieto. Näitä olen kollegejeni kanssa tutkaillut myös. En siis jaksa oikein uskoa siihenkään, etteivätkö korkeamman asteen opiskelijat sellaista tekisi. Varmasti tekevät, tekeväthän ammattilaisetkin, kuten on kiistatta todistettu.
Ystävällisin terveisin
Kirsi Hietanen
FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, kirjablogisti
Mikä sinun ehdotuksesi on netinkäytön suhteen? Miten sitä pitäisi käyttää oppimisenvälineenä? Informaatiolukutaidon oppiminen, kuinka sen laita on nykykouluissa?
PoistaNetti on mitä oivallisin väline niin tiedonhakuun kuin sen tuottamiseenkin. Tietysti sitä tulee kouluissa opettaa ja harjoituttaa. On aivan eri asia viitata nettitekstiin tai vaikkapa korrektisti lainata sellaista, kunhan osaa viittaustekniikan sekä esimerkiksi kriittisen lukutavan ja tiedonetsinnän niksit - kaikkea tätä toki opetetaankin. Netin suhteen kannattaa itse kunkin säilyttää terve järki. Ei mikään väline itsessään ole paha tai tuhoisa, kuten ei ollut aikanaan elokuva tai televisiokaan.
PoistaMinusta lähdetään kyllä todella väärään suuntaan jos kirjablogeja on piiloteltava plagioijien takia!
VastaaPoistaMinusta tässä ei myöskään ollut tarkoitus syyllistää kaikkia koululaisia ja opiskelijoita. Miksi edes syyllistyä, jos ei plagiointiin ole syyllistynyt? Mutta jos on syyllistynyt, niin sitten taas on syytä syyllistyäkin moisesta käytöksestä!
Tiedonhankinta ja viittaaminen ovat toki aivan eri asia, kuten tuossa yllä on jo kommentoitu. Sellaista vastaan ei varmasti kenelläkään ole sanomista. Tiedonhankintaanhan kuuluu myös tiedon tarkastaminen useasta lähteestä (samalla voi treenata lähdekritiikkiäkin!) ja siten vähänkään viitseliäämpi tyyppi saa kyllä selville, että tämän tempauksen tarinat ovat hiukan väritettyjä.
Vähän nyt ihmettelen näitä viimeisimpien anonyymien kritiikkejä. Vaan turha niitä on enempää murehtia. Kiitosta ja positiivista huomiota on tullut paljon enemmän :)
Ennen kaikkea tässä on upeinta se, että keskustelua syntyy! Kirjoitin juuri omaan blogiini yhteenvedon, jossa mietin tempauksen taustoja ja tarkoituksia:
VastaaPoistahttp://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/10/flash-mob-joukkovoimaa.html
Kuten Morre toteaa, on ilo huomata, että hanke on otettu pääosin hyvin vastaan, mutta kritiikki on myös aina paikallaan. Ei muuten synny keskustelua.
Tämä on kyllä sellainen tempaus, että kun erehdyin lukemaan yhden näistä väärennöksistä, olin ihan hämmentynyt ja luulin, että kirja-arvio oli kirjoitettu kännissä ja erehdytty väärään kirjaan. Nyt tunnen itseni täysin hölmöksi, kun yritin olla hienotunteinen ja aloin epäillä että jospa olenkin itse erehtynyt. Ja lukenut väärän kirjan oikeana.
VastaaPoistaEli tämän tempun jälkeen en erehdy lukemaan ainakaan kirjablogeja. Mistä tietää vaikkapa nämä kirjoittajat vastakin kirjoittavat tahallaan vaikkapa lukematta koko teosta. Menetin luottamukseni. Käyn poistamassa kommenttini. Ja pahoittelen osallistumistani. Ei naurata, eikä tuottanut iloa. Päinvastoin.
Pahoillani.
Terveisin
Liisu
Harmillista kuulla, että olet joutunut hämillesi. Se on kuitenkin flash mobin juju. Ikävämpää on kuitenkin, että pahoitit mielesi.
PoistaTempauksessa on kysymys juuri luottamuksesta. Sitä me haemme ja peräänkuulutamme. Jos johonkin, tempauksessa mukana olleisiin blogeihin voi luottaa. Aina on oltava kuitenkin lähdekriittinen: ei sanomalehtitekstiinkään voi luottaa sokeasti! Maailman sivu tiedetään tapauksia, että kritiikkejä on kirjoitettu käymättä konsertissa tai lukematta kirjaa. Kirjabloggaajat tekevät tätä kuitenkin vapaasta tahdostaan ja rakkaudesta kirjaan. He kirjoittavat lukupäiväkirjojaan. Jos kirjabloggaaja jotakin viilaisi linssiin, suurin häviäjä hän olisi itse.
Minäkin olen pahoillani puolestasi, Liisu! On harmi kuulla, että hämmennyit noin pahasti.
PoistaPaula tuossa yllä kommentoikin jo hyvin. Painotan sitä, että kirjabloggaajat (ainakaan tempaukseen osallistuneet, enkä minäkään) eivät saa bloggauksestaan esim. palkkaa. Näin ollen jatkuva huijaaminen käy omaan nilkkaan ja sellaisesta jäisi hyvin äkkiä kiinnikin. Kuka jaksaisi seurata blogia, jossa jatkuvasti huijataan? Ei kukaan (ainakaan tosissaan).
Hikipediassa on myös vähän vastaavia:
VastaaPoistahttp://hiki.pedia.ws/wiki/Mein_Kampf
Kiinnitin huomioni ko. kirjablogeja eilen lukiessani siihen, että kaikki kommentoijat eivät tietäneet tempauksesta mitään. Näille ihmisille on hieman noloa huomata tulleensa huiputetuksi.
VastaaPoistaNetissä tapahtuu kaikenlaista plagiointia kaiken aikaa, siihen on muutaman ihmisen melko vaikea vaikuttaa, mutta keskusteluahan tämä näyttää aiheuttavan.
Mervi
Ainakin osa kommentoijista oli juonessa mukana, joko ennalta sovitusti tai spontaanisti.
PoistaSekä että :)
PoistaAinakin Liisu on hienosti oivaltanut tempauksen yhden tavoitteen: mediakriittisyyden. Toivottavasti monet ottavat sinusta oppia tässä - välttämättä se ei tosiaan ole totta, mikä lukee lehdessä, kirjoitetaan netissä, kerrotaan tv:ssä. Mutta tärkeintä minusta olisi herättää ajatus ja muistutus siitä, että toisen oman käyttö luvatta ei ole hyväksyttävää eikä usein edes laillista. Ei vaikka se olisi helppoa tai virtuaalista. Ei vaikka miten päin sitä silittelisi tai millä nimellä sitä nimittäisi: kopiointi, plagiointi, piratismi, luvaton käyttöönotto, näpistys, varkaus. Samasta asiasta periaatteessa on kyse, eri asteista vain.
VastaaPoistaNo nyt, Jarmo Papinniemen (jota kunnioitin juuri hänen laajakatseisuutensa ja ystävällisyytensä takia) kuoleman jälkeen, kun pahin suru ja suorastaan säikäyttävä yllätys akavat muuttua asiaksi joka on vain kestettävä, alkavat kaikki muutkin asiat täällä blogielämässä näyttäytyä omilla painoarvoillaan, ja tuo temppuilukin saada omat mittasuhteensa.
VastaaPoistaVaikka edelleen olen sitä mieltä, ettei huijaamiseen kannata vastata huijaamalla, varsinkaan silloin, kun on kysymys asiallisista ja tärkeistä asioista (joihin myös kirja.arvostelujen katson kuuluvan) koetan ymmärtää mielikuvituksen ja leikkimielisyyden ansaitsevan oman paikkansa kaikissa asioissa olivat ne kuinka tärkeitä ja asiallisia tahansa.
Huumori ja leikkimielisyys, joilla nämä "väärennökset" oli kuulemani mukaan kirjoitettu, ovat mieltä rentouttavia ja maltillisuutta aiheuttavia tekijöitä, ja jopa suotavia ongelmien ratkaisuissa. Joten julistan kaiken, myös oman "närkästymiseni" ohitetuksi ja annan se anteeksi myös itselleni. Olinhan aika tosikko. Ehkä asetuin liiaksi muiden petettyjen asianomistajien, tarkoitan vastapuolella olevia, pääasissa koululaisia, puolelle, kun asia minulle selveni.
Voitte kuvitella pelästystäni tilanteessa, jossa menen lukemaan hyväksi kirjoittajaksi kokemani ihmisen bloggausta, ja kun huomaan hänen kirjoittaneen kirjasta, jonka olen lukenut parikin kertaa, ja pitänyt siitä kovasti, ja huomaankin joutuvani minulle täysin uppo-outoon maisemaan, jossa ei ole yhtään tuttua kiinnekohtaa (olin täysin tietämätön yhteisistä sopimuksista, niistä ei oltu minua varoitettu) jouduin ihan kauhunsekaisen pelon valtaan: joko kirjoittaja tai minä itse olin tullut hulluksi! Ei tuntunut mukavalta. Aloin epäillä kaikkea. Ja mieluummin epäilin - tapani mukaan - itseäni, kuin tuota kirjoittajaa. Ja yritin jotain sovinnollista sopertaa varmana, että olin erehtynyt ja vika oli minussa. Olin siis täydellisen harhan vallassa, että toiset ihmiset ovat luotettavia. Tavallaan menetin siinä siis uskoani ihmisiin. Se oli se asia, joka sai minut vauhkoutumaan. En minä tavallisesti usko enää oikein mihinkään. Ja nyt tunsin, että loputkin uskostani olivat sekä itseen että toisiin kadonneet.
Millään en hoksannut kuvitella, että joku, joka on aina kirjoittanut luotettavia juttuja, ja jopa ajatellut kirjoista vähän niin kuin itse olen siitä ajatellut, olisikin yhtäkkiä alkanut suoltaa mielestään pelkkää huijausta!!! Mistä minä sen olisin arvannut? Ja miksi hän minua huijaisi, sitäkään en tiennyt. That's it, koko juttu!
Koettakaa ymmärtää ja antaa anteeksi!
Vieläkin olen surullinen, mutta se ei johdu huijaamisesta, vaan siitä, että Jarmo Papinniemi on nyt poistunut ja jättänyt muutkin ihailijansa surun valtaan. Melkein toivoisi, että sekin olisi huijausta.
Kiitos, Liisu, kommentistasi – niistä kaikista edellisistä myös. Arvostan erityisesti sitä, että kritisoit asiallisesti oman nimimerkin/tunnuksen takaa ja tulit vielä tavallaan kääntämään takkisi. Se, jos mikä, on rohkeaa.
PoistaPeiliin katsomisen paikka on myös meikäläisellä. Pitäisi hyväksyä ja ymmärtää se ihan aidosti, että kaikki nyt vaan ei tykkää kaikesta. Ja siihen on jokaisella oltava oikeus. Kaikkia ei tarvitse eikä voi miellyttää.
Huumori etenkin on vaikea laji. Siinä liikutaan melkoisilla rajapinnoilla. Mikä toista naurattaa, niin toista loukkaa. Mikä kukakin on siihen sanomaan että tunnet väärin?!
Keskustelu tästä oli erittäin hyvä ja tervetullut. Ja osa tempauksen tavoitettakin :)