Suomennos: Matti Rossi
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 165
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto
Lupaan ryhdistäytyä Shakespearen näytelmien suhteen. Aikaisempi postaukseni, Hamlet, on jo luvattoman vanha. Ja minä kuulkaas pidän näistä! Shakespearea on siis luvassa jatkossakin.
Tähän painokseen on tehnyt esipuheen Ralf Långbacka ja se olikin kiinnostavaa antia. Hän valaisee siinä lyhyesti Shakespearen ja ylipäätään englantilaisen teatterin taustoja ja tietysti sitten juuri Macbethia.
Macbeth on verisin Shakespearen näytelmistä. Långbackakin sanoo, että sana 'veri' mainitaan tässä tragediassa yli sata kertaa. Macbeth ei myöskään kuulu Shakespearen suosituimpien tragedioiden joukkoon ja hyvästä syystä; se on paikoin aika sekava ja epäjohdonmukainen. Esim. lady Macbeth puhuu yhdessä kohtauksessa imettämisestä, mutta toisaalla taas mainitaan että hän on lapseton. Henkilöitä on paljon, mutta harvalla on merkittävä rooli.
Macbeth kertoo siis samannimisestä miehestä, jolle vallanhimo nousee pakkomielteeksi vaimon vielä yllyttäessä. Macbeth kohtaa kolme noitaa, jotka tervehtivät häntä kuninkaana vaikka Macbeth on vain tavallinen soturi, joskin kuninkaalle sukua. Hän ja lady Macbeth ottavat noitien sanoista vaarin ja ryhtyvät murhapuuhiin. Ja kun ensimmäinen murha on tehty, on lyhyt matka toiseen, kolmanteen...
Mikäli haluaa tarinan kulun jäävän yllätykseksi, kannattaa esipuhe lukea vasta myöhemmin.
Tarina saa pohtimaan syyntakeellisuutta. Perinteisesti vain Macbethia on pidetty pahana, mutta vaimo on kyllä vähintään yhtä paha. Entä mikä onkaan noitien osuus? He eivät toki yllyttäneet murhiin, mutta... Pienestä se lähtee ja Macbeth varsinkin alussa potee ankaraa syyllisyyttä. Ja juuri se ajaa hänet lopulta hulluteen. Sama kohtalo on ladylla, vaikka hän vaikuttaakin kylmäverisemmältä naiselta.
Parasta tässäkin Shakespearen näytelmässä ovat repliikit. Jestas kuinka hienoja ja paikoin humoristisia ne ovat! Tämä on sellaista siteerauskamaa, että oksat pois.
Portinvartija:
Se on sillä lailla, armollinen herra, että täällä ryypättiin toiseen kukonlauluun, ja viini, kuten herra tietää, on vahva vaikuttaja kolmessa asiassa.
Macduff:
Mihin kolmeen asiaan se viini niin vahvasti vaikuttaa?
Portinvartija:
No siihen, armollinen herra, että tulee punaisia neniä, nukuttaa ja kusettaa. Se lietsoo lihanhimon liekkeihin ja sammuttaa sen, ja halun se nostaa mutta kyvyn se kaataa. Sen takia voidaan sanoa, että lemmentöissä paljo viini on varsinainen jokeri; se kannustaa ja kampittaa, lupaa ja pilaa, rohkaisee ja masentaa, paisuttaa ja kutistaa – lyhyesti sanottuna se vie tajun kankaalle, kusettaa ja jättää.
Macduff:
Taisi viini sinut pettää viime yönä.
Shakespearessa on ajoittain siis yllättävää huumoria, mutta myös roisiutta. Jotenkin sitä kuvittelisi, että klassikkonäytelmissä vain hienostellaan, mutta totuus on ihan toinen.
Tätä on luvassa taatusti lisää Morren maailmassa. Yksi toinen Shakespearen näytelmä odottaa jo lukuvuoroaan...
Kommentit
Lähetä kommentti