Sivumäärä: 328
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Canal Grande kuuluu Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseeni ja on ollut muutenkin jo liian kauan TBR-listallani. Nyt se on kuitenkin luettu – ja pidetty.
Teos voitti Finlandia-palkinnon ilmestymisvuonnaan enkä ihmettele lainkaan. Se on hyvin suomalainen, kansainvälinen, kertoo kulttuurien yhteentörmäyksestä ja sisältää hippusen ekokritiikkiäkin. Yli 10 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin koin Canal Granden varsin ajankohtaiseksi.
Canal Grande kertoo suomalaisporukasta, joka saapuu Venetsiaan pelastamaan kaupunkia. Mukana on insinööri Marrasjärvi, humanistidosentti Heikkilä, asiantuntija Saraspää, kulttuurineuvos Snell ja sihteeri Tuuli. He ovat työryhmässä, joka on kaulaansa myöten sekavassa byrokratiassa. Ei ole oikein selvää, onko Venetsian pelastamishanke EU:n, Unescon vaiko minkä tahon ajama. Kukaan ei tiedä mistään mitään eikä ketään oikein kiinnostakaan. Italialainen byrokratia saa etenkin insinööri Marrasjärven hermostumaan. Mukana säheltävät iloiset italialaisveikot Carlo ja Ettore, amerikkalainen Mike ja Venetsian poliisipäällikkö. Ja kun karnevaalit alkavat keskellä lumikaaosta, niin kaikki sekoavat...
Romaanin paras anti oli hiukan karikatyyrisissä henkilöhahmoissa. Etenkin insinöörin ja humanistidosentin vastakkainasettelu kirvoitti paljon hihityksiä. Ajoittain heidän keskustelunsa muistutti kovasti paljon omia keskustelujani puoliskoni kanssa ja sain rutosti lisää hupia. (Puoliskoni nautti tästä kirjasta samasta syystä.)
Marrasjärvi, tarinan kertoja, on suomalaisen insinöörin perustyyppi. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Hän tekee mittauksia, hermostuu kun italialainen byrokratia on niin epämääräistä mafiatouhua ja nepotismista ja juo itsensä tainnoksiin. Dosentti Heikkilä taas intoilee kulttuurihistoriasta ja hänestä on vaan hyvä, kun byrokratia vähän jumii. On enemmän aikaa tissutella ja paasata historiaa ja politiikkaa.
Saraspää jäi minulle etäisemmäksi. Hänen osuutensa näkyy päiväkirjamerkintöjen kautta. Hän on ihastunut sihteeriin ja on täysin sekopäinen sekakäyttäjä. Saraspää tarkkailee tilannetta hiljaisena ja kuin ulkopuolisena. Sinänsä kuvaus on onnistunut. Saraspää todella on kuin ulkopuolinen lääketokkuroissaan.
Romaanin alku veti hyvin mukaansa, sitten tuli hetkeksi vähän suvantoa ja karnevaalien osuus oli minusta vähän turhan venytetty ja sekava. Siinä kohdin paikoin taisin tipahtaa kärryiltäkin. Canal Grande ei ole välttämättä mikään helppo romaani.
Loppu on kuitenkin järisyttävä, kun Tuuli saa puheenvuoron. Osuus kiskaisee maton lukijan alta vähän samaan tyyliin kuin Pamisoksen purkaus -romaanissa, josta pidin valtavasti. Noin muuten Canal Grande olisi ollut noin kolmen pisteen romaani, mutta loppu oli niin vaikuttava, että se nosti pistemäärää.
Canal Grande sopii niille, jotka rakastavat Venetsiaa, vastakkainasetteluita, piikikästä huumoria ja stereotypioilla leikittelyä.
Kommentit
Lähetä kommentti